Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Vaasanin ja Indieplace kanssa.

 

VIHDOIN! vihdoin, vihdoin, vihdoin. Tekee mieli hyppiä tasajalkaa ruokakaupan leipäosastolla Vaasan The Bao paketti kourassa, nimittäin tätä on odotettu! Bao-höyrysämpylää, eli tuttavallisemmin bunia.

Bao on alunperin lähtöisin Kiinasta ja se vie ainakin minut heti makumuistoissa takaisin monille Aasian reissuille.
Olen aika kova fuusio-aasialaisen ruoan fani, joten tämän saaminen käsiini tuntuu kunnon hemmottelulta. Taas pääsee astetta helpommin Aasian street food -makuihin kiinni myös kotiköökin puolella. 

 

 

Aiemmin buneihin ei ole leipäosastolla pahemmin törmännyt. Niitä on lähinnä löytynyt vain ravintoloiden ruokalistoilta erilaisilla täytteillä varustettuna. Olenkin syönyt näitä vuosien varrella ympäri maapalloa, niin Euroopassa, Australiassa, ja varsinkin eri Aasian maissa. Nyt niistä on kasvanut oikea trendiruoka ja baoja löytyy yhä useamman ravintolan listalta.
Ja jos löytyy, niin niitä on myös tilattava. Harvemmin pettyy.

Vaasan The Bao ei myöskään tuottanut pettymystä. Päinvastoin! Se yllätti äärimmäisen positiivisesti. Kymmenen pistettä ja edelläkävijän merkki Vaasanille. Tässä tuotteessa on onnistuttu todella hyvin. Pikaisen ja helpon höyrytyksen jälkeen sämpylä maistuu ihan samalata kuin ravintoloissa. Se on pehmeä ja ilmava. Parastahan tässä koko tuotteessa on se, että sämpylää voi höyryttää helposti kolmella eri tavalla; mikrossa, bambukorissa tai höyryttämällä kattilassa. Se ei siis vaadi oikeasti muuta kuin 30 sekuntia mikrossa ja on valmis tarjoiltavaksi.
Niin helppoa, että uumoilenkin tästä kesän hittiherkkua.

 

 

Ainakin meidän kaveriporukassa. Kuinka monelle on Gaijin -ravintolan Pork Bun tuttu? Tätä olemme yrittäneet useasti jäljitellä ystävien kanssa ja kerran jopa haimme mökkireissua varten ravintolasta pelkkiä sämpylöitä mukaan, jotta voisimme itse kokkailla kesäisiä buneja.
Olemme myös yrittäneet mieheni kanssa tehdä sämpylää alusta alkaen itse, mutta onhan siinäkin oma hommansa, eikä maku ollut ehkä niin hyvä, että olisimme jaksaneet niiden tekemisestä sen koommin innostua.

Ehkäpä siis ymmärrätte nyt innostukseni tätä tuotetta kohtaan. Ei enää vaivalloista leipomista tai ravintolasta sämpylöiden ulosostoa. Ei muuta kuin kaupan leipäosastolle (löytyy useimmiten sieltä missä hodarit ym hampparisämpylät) Vaasan Bao koriin ja täytteitä kokkailemaan. 

 


Täytteissäkin vain mielikuvitus on rajana ja sämpylä toimiikin hyvänä pohjana niin liha, kana kuin kasvistäytteille. Itse tein ensimmäisenä reseptinä baojen väliin friteetarrua kanaa (kokeilin myös kasvisvaihtoehtona friteerattua kukkakaalia), raikasta kaalisalaattia ja chilimajoneesia. Mielestäni bao on parhaimmillaan silloin kun siinä on sisällä jotain missä on rapeutta. Mukana pitää olla myös kunnolla kastiketta ja jotain raikasta ja hieman hapokasta. 

Tässä reseptissä löytyy nuo kaikki ja vaikka itse sanonkin niin hitsi tästä tuli hyvää.
Niin hyvää, että muutimme jopa juhannusmenutamme ja lisäsimme tämän sinne.
Pakko päästä tekemään tätä heti uudestaan 🙂 

 

 

FRITTIKANA BAO BUN -RESEPTI

 

TARVITSET:

2 x Vaasan The bao höyrysämpylöitä
(yhdessä paketissa on 4kpl)

Uppopaistettu kana (tai kukkakaali)
n. 400-500g Kanan sisäfileitä (kasvisvaihtoehtoon 1 kukkakaali)
4 dl Pankojauhoja (myös korppujauhot käy)
3 dl piimää
mausteita maun mukaan esim:
1 tl cayannepippuria,
1 tl chilijauhetta,
1tl valkosipulijauhetta,
1tl paprikamaustetta
suolaa ja mustapippuria
n. 1l rypsiöljyä uppopaistamiseen 

Chilimajoneesi:
3 rkl majoneesia
1 rkl chilikastiketta, esim. Srirachaa
1 rkl sitruunamehua

Kirkas coleslaw:
½ pieni varhaiskaali.
¼ punakaali.
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl omenasiiderietikkaa.
1 rkl sitruunamehua.
1 kl juoksevaa hunajaa.
1 rkl soijakastiketta

Koristeluun:
kevätsipulia tai ruohosipulia.

 

 

TEE NÄIN:

 

1. Sekoita keskenään chilimajoneesin ainekset ja laita jääkaappiin hetkeksi tekeytymään. 

2. Valmista frittikana keikkaamalla kana suikaleiksi. (Tai leikkaa kukkakaali nupuiksi).
Ota esille kaksi kulhoa. Sekoita toiseen mausteet ja pankojauhot keskenään ja kaada piimä toiseen kulhoon. Kierittele broileripalat yksitellen ensin jauhoseoksessa, sen jälkeen piimässä ja vielä uudestaan jauhoseoksessa. Käytä apuna leivinpaperia, jonka päälle kuorrutetut kananpalat voi laittaa odottamaan uppopaistamista. Tee sama myös kasvisversion kukkakaalinnupuille.

3. Kuumenna öljy kattilassa liedellä noin 170–180-asteiseksi. Öljyä pitää olla sen verran, että se peittää hyvin kananpalat, mutta ei ole yli puolenvälin kattilaa. Kypsennä broilerinpaloja 2 erässä noin 4-7 minuuttia (riippuen fileiden paksuudesta) ja kunnes kanapalojen pinta on kauniin kullanruskea ja rapea. Nosta kananpalat vielä paistamisen jälkeen hetkeksi talouspaperilla vuoratulle lautaselle, jotta ylimääräinen öljy imeytyy pois. Käytä apuna pihtejä, tai reikäkauhaa. Sama kypsennysaika ja tapa sopii myös kasvisversiossa kukkakaalinnupuille. 

4. Raasta varhaiskaali ja punakaali suikaleiksi käyttäen apuna mandoliinia tai juustohöylää. Mittaa kaaliraasteen päälle muut ainekset ja sekoita. 

5. Höyrytä Vaasan The Bao höyrysämpylät ohjeiden mukaan joko bambukorissa, mikrossa, tai höyrykattilassa.
Höyryttämisen jälkeen anna lämmön hetki tasaantua ja täytä sämpylät chilimajoneesilla, kanalla ja kaalisalaatilla. Ripottele päälle kevätsipulia ja nauti 🙂 

 

 

Psst. Huomenna tulossa IG-stoorin puolelle vielä lisää reseptejä bao-sämpylöiden kanssa ja erilaisia höyrytysohjeita.
Jos testaatte näitä reseptejä, niin olisi ihana kuulla mitä tykkäsitte 🥰

Sillä välin käykää tsekkaamassa Vaasan omia bao-reseptjeä, nekin vaikutti herkullisilta. Resepteihin pääsette TÄÄLTÄ.

Tags:

Kaupallisessa yhteistyössä Apetinan ja Indieplacen kanssa

 

 

Luokassa lausuttiin ruokarukous, jonka jälkeen käveltiin pitkässä jonossa alakerran ruokasaliin.
Steinerkoulussa keittäjät annostelivat ruuan ja vasta kun pääsit jonossasi tarpeeksi lähelle keittäjää, sait tietää mitä tänä päivänä oli tarjolla. ”Hyi kaalikääryleitä ja kumiperunoita”, sanoo edessä oleva luokkakaveri ja tekee u-käännöksen näkkäripisteelle. Mumisen takaisin jotain, että ”ei kai taas”, mutta oikeasti jään jonoon mielelläni.
Rakastin salaa kaikkia koulun kaaliruokia. Oli ne sitten missä muodossa tahansa.

Kaali kaikessa muodossaan kuuluu edelleenkin lempiruokiini. Kyssäkaali, parsakaali, ruusukaali, kurttukaali, kiinankaali, punakaali, lehtikaali, suippokaali you name it.
Tällä hetkellä nakerran suosikkiani kevätsadon varhaiskaalia ennätysvauhtia.

Vaikka pidinkin kaalista, olin pienenä nirso ja niin kauan kuin muistan, minulla on ollut muutama kummallinen inhokki, mm. Mansikka ja vesimeloniErityisesti mansikka aiheuttaa kummastusta, koska kuka nyt ei tykkäisi mansikoista.
Enkä minäkään niitä sylje pois, mutta mansikka ei vain maistu sellaisenaan suussani kovin hyvältä. Se on outo ja kirpsakka. En myöskään erityisemmin pidä sen koostumuksesta. Ulkopinnan pienistä siemenistä, jotka pirskahtelevat suussa.  

Vesimeloni puolestaan aiheutti trauman ulkomaanmatkalla, kun pienenä sairastuin vatsatautiin ja äitini syötti minulle vain vesimelonia. Vesimeloni ei pysynyt sisällä vaan lensi punaisena kaarena pitkin poikin hotellihuonetta. Tuon jälkeen en ole osannut yhdistää vesimelonia nautinnollisiin hetkiin. Lähinnä luulin sen maistuvan oksennukselta ja vaikka olen aikuistuttuani osannut opetella itseni tuosta ruokamuistosta pois, ei edelleenkään vesimeloni ole minulle erityisen mieluisa valinta.

Tiedättekö mikä näitä kaikkia tarinoita yhdistää? Juusto. Erityisesti Apetina-juustot, jotka osaavat nostattaa, jopa inhokkikasvikset ihan uusiin sfääreihin. Syömme kotona paljon kasvisruokaa ja välimerellisiä juustoja, joten meidän jääkaapin vakiovarusteena onkin Apetinan juustokuutioita, jos jonkinlaista. Ne tuovat niin hyvin makua, tekstuuria ja täyttävyyttä kasvisruokiin, että voisin puhua jopa olevani niihin hieman koukussa.

 

 

On se kumma. Vaikka edelleenkään mansikka ja vesimeloni ei kuulu suosikkeihin, ne maistuvat minusta todella hyvältä juuston kanssa. Myös kaali ja juusto on mielestäni voittamaton kombo. Entäs miten nämä kaikki yhdessä?
Kehittelin Apetina Snack sitrus ja yrtit juustokuutioit -uutuuden innoittaman salaatin, jossa yhdistyy lapsuuteni herkut sekä inhokit. Kaali, mansikka ja vesimeloni.
Ja vaikka itse sanonkin, niin voi hyvää päivää, että tämä oli hyvää. Tässä salaatissa tuntui olevan kaikki hyvässä balanssissa: makeutta, suolaisuutta, hapokkuutta, hieman karvautta ja jopa hyppysellinen umamia.

Tätä teen uudestaan.

 


KESÄINEN JUUSTOSALAATTI

AINEKSET:
Vesimeloni
(ja/tai muita melonteita, esim. Hunajameloni, verkkomeloni)
Mansikoita
Kyssäkaali
Varhaiskaali
Pinaatti
Rucola
Apetina Snack sitrus ja yrtit juustokuutioita
Sitruunavinaigrette:
2 rkl oliiviöljyä
2rkl sirtruunanmehua
1 rkl huhnajaa
Pieni valkosipulinkynsi puserrettuna
Suolaa & pippuria
Pikkeliliemi kyssäkaalille:
0,5dl etikkaa
Reilu 0,5 dl sokeria
1,5 dl vettä

 

Aloita kuorimalla kyssäkaali ja leikkaa se mandoliinilla ohuiksi viipaleiksi, tai veitsellä kuutioiksi. Valmista pikkelöintiliemi. Sekoita vesi, etikka ja sokeri keskenään ja kaada liemi sekä kyssäkaalikuutiot kannelliseen rasiaan. Ravista ja anna marinoitua hetki jääkaapissa. Mielellään n. tunti, mutta vähempikin aika riittää.

Viipaloi melonit ja mansikat.
Siivuta vahaiskaalista ohuita suikaleita mandoliinin tai juustohöylän avulla. Sekoita vinegrette-ainekset keskenään.
Asettele varhaiskaalisuihkaleet pinaatinlehtien kanssa lautaselle. Ripottele puolet vinegretistä päälle ja sekoita hieman. 

Lado viipaloidut melonit ja mansikat salaattipohjan päälle. Ota pikkelöitynyt kyssäkaali jääkaapista ja nouki kaalikuutiot liemestä ja lisää salaattiin.
Viimeistele kokonaisuus Apetina sitrus ja yrtit -juustokuutioilla ja rucolalla. Kaada päälle loput vinaigretistä ja nauti.

Psst.. Jos kaipailet lisää ihanan juustoisia reseptejä, niin niitä löytyy TÄÄLTÄ.

 

 

ARVONTA

Mikä oli nuorena teidän kasvisruoka inhokki ja suosikki ja miksi? 🙂
Kommentoimalla tähän, olet mukana 100€ K-ryhmän lahjakorttiarvonnassa.
Muista täyttää myös sähköpostiosoite kenttä, se ei näy muille.

Arvonta päättyy 7.6 klo 21.00
linkki arvonnan sääntöihin: https://cutt.ly/ApetinaArvonnanSaannot

 

Tags:

Arkiruokareseptejä ei voi olla koskaan liikaa ja nyt kun blogeissa (mm. HannanKiran ja Saran -sivuilla) on pyörinyt tämä ”mitä tänään syötäisiin” postaussarja, niin ajattelin minäkin heittää lusikkani soppaan ja kaivaa arkisia reseptejä blogin arkistoista 🙂

 

KASVIS

TÄYTETYT UUNIBATAATIT
Toinen simppeli, vain muutamista aineksista syntyvä arkiruoka.

BUDDHABOWL & SATAYKASTIKE
Kaikki kasviskulhot hyvällä kastikkeella toimii arjessa 🙂

KOUKUTTAVA KASVIS-LOUNASKULHO
Tässä annoksessa juju ehdottomasti piilee sen ihanassa viherkastikkeessa.

PESTO-KUKKAKAALIRIISI
Helppo ja kevyt lisuke joka toimii melkein minkä tahansa ruuan kanssa. 

FETA-JUURESVUOKA
Tämä on simppeli jos omistaa monitoimikoneen raaste-ominaisuudella. Muuten ehkä hieman liikaa raastamista.

KUKKAKAALI-KESÄKURPITSAPASTA
Pollo Limonellosta kehittelemäni kasvisversio.

MEKSIKOLAINEN KASVISKEITTO
Tähän keittoon voi lisäillä kasviksia mielensä mukaan.

BATAATTI-INKIVÄÄRIKEITTO
Kutsun tätä flunssakeitoksi, mutta hyvin menee arkenakin silloin kun haluaa syödä kevyemmin.

TOMAATTIKEITTO
Tämä on arkikeitosta kyllä hieman syntisempi versio (kermaa, valkoviiniä ja jopa sokeria), mutta niin hyvää!

KIKHERNEPASTA CASHEWKASTIKKEELLA
Tätä kastiketta syön usein erilaisten kasvisten kanssa. Sopii myös hyvin kanan kanssa. Kikhernepastaa on myös aina kaapissa 🙂

 

KANA

SITRUUNA-SEESAMIKANA
Rakastan sitruunan hapokkuuta ja seesamin pehmeyttä. 

MEKSIKOLAINEN KANAKEITTO
Klassikko, pitihän tämä tänne jälleen kerran nostaa 😀 

TOMAATTIKANA PADASSA & FETAJOGURTTIKASTIKE
Tätä syötiin yhdessä vaiheessa meillä todella paljon. Tehtiin iso pata alkuviikosta ja syötiin melkein koko viikko.

KANA RAMEN-KEITTO
Tässä(kin) vain mielikuvitus on rajana keiton täytteidenkanssa. Useimmiten jätän kanan pois ja syön keiton kasvisversiona. 

 

 

KALA

KUHAA KEVÄTSIPULIKASTIKKEESSA
Tämä on kesällä arki mökkiruokaa, mutta menee hyvin talvellakin 🙂 

LOHINYYTTI
Helppo ja maukas nyytti jossa mm. Bataattia, parsakaalia ja kirsikkatomaattia.

 

 

JAUHELIHA

BATAATTI-JAUHELIHAKEITTO
Jauhelihakeitosta saa tehtyä ihania variaatioita vaihtamalla perunan bataattiin ja lisäämällä erilaisia juureksia,/kasviksia mukaan. 

JAUHELIHA-SALAATTITACOT 
Salaattitacoja erilaisilla täytteillä tehdään meillä todella useasti. 

 

Tags: