TB – MIKÄ OLI KIVOINTA AUSTRALIASSA? 14 elo 2018
Reissusta on nyt ties kuinka monta kuukautta, mutta uskokaa pois – törmään vieläkin tähän samaiseen kysymykseen.
Mikä nyt sitten olikaan kivointa siellä Ausseissa?
Tajusin juuri ystävälleni tähän eilen vastaillessa, että minulta on jäänyt kokonaan kertomatta tämä vastaus myös blogissa.
Hauskinta oli nimittäin ehdottomasti ajaa Noosa North Shore rannalla.
Noosa itsessään oli myös ihan kiva paikka kolmen tunnin ajomatkan päässä Byron Baysta. Ehkä hieman enemmän perheiden ja vanhempien ihmisten suosima pieni rantakaupunki (verrattaen esim. Byron Bayhin). Jostain syystä Noosa jäikin itselleni vähän kylmäksi. Ehkä sieltä puuttui sellainen rento Byronin rento viba? Ehkä emme olleet tarpeeksi kauan, tai oikeissa paikoissa? Emme ainakaan löytänet sopivaa hotellia ja pyörimme vain ympyrää automme kanssa. Tuntui, että Noosassa oli niin paljon liikenneympyröitä, että kaupungin Noosa nimen olisi mielestäni voinut kirjoittaa liikenneympyröitä esittävillä O-kirjaimilla. Olisi saanut vähän osviittaa tulevasta ratin rullailusta 🙂
Jokatapauksessa olin todella tyytyväinen, että vierailimme Noosassa, muuten olis jäänyt mitä ikimuistoisin autoseikkailu ajamatta.
Noosa North Shore on alue, minne pääsee Noosa Headsista, tai NoosaVillestä joen yli autolautalla. Ennen alueelle menoa pitää lauttasataman infokioskista hankkia Noosa North Shore ajolupa. Tämän jälkeen ajetaan pieneen autolauttaan jonka matka kestää vain pari minuuttia. Todella kätevää ja helppoa.
Kannattaa kuitenkin muistaa tämä; Jos haluat ajaa rantatietä suositellaan ajoneuvoiksi nelivetoa.
Ennen rantahiekkatietä on itsepalvelu autopesula, sekä rengaspainepiste. Me raavimme tovin päätämme, että pitääkö ottaa renkaista paineita pois hiekalla ajoa varten vai ei. Päädyimme kompromissilla laskemaan paineita hieman alas ja ehkä teimme oikein, nimittäin auto kulki rantaviivalla kuin unelma ja se juuri koko tässä touhussa olikin hauskinta. Ajaa silmänkantamattomiin tyhjällä valkoisella rantahiekalla. Musat täysillä ja ikkunat auki. Tuntui niin absurdilta. Muistan, että lähestulkoon kiljuimme onnesta.
Ranta on ihan oikea ”ajotie”, eli välillä siellä kulki jonkin verran muitakin autoja. Suurimmaksi osaksi siellä ei ollut yhtään ketään. Pieni pätkä rannasta oli myös camping –aluetta ja muistan miettineeni, että jos koskaan tulen takaisin haluan yöpyä täällä. Mieti nyt – ajat vain auton rannalle, pystytät siihen teltan ja voit heti aamusta kävellä suoraan uimaan ja juoda aamukahvin näissä maisemissa.
Ihan mieletön paikka.
LUE MYÖS:
Sydney & Byron Bay ravintolat
Road Trip Australia
Auron vuokraus Australia
Boheemi Byron Bay
2 x Byron Bay hotelli
AirBnb Byron Bay
Photos: me & Kira Kosonen