Toissapäivänä pakattiin parhaan ystäväni Saaran matkalaukut täyteen Fazerin suklaata, ruisleipää, tillimaustetta, korvapuusteja, tulevan vauvan vaatteita, suomikirjoja muumitavaroita, leluja ja jopa saunatuoksuja, ja lähetettiin neiti muutaman matkalaukun sekä yhden vauvan turvakaukalon kanssa takaisin Etelä-Afrikkaan kohti Kapkaupunkia.

Vierashuoneemme tuntuu heti kovin tyhjältä kun sieltä ei kuulu Saaran naurua tai joka aamuista tömistelyä pitkin kotimme lankkulattioita.

On kyllä rikkaus, että on ulkomailla asuva ystävä. Sitä osaa tämän Suomivierailun aikana nimittäin katsoa itsekin kotikaupunkiaan ihan eritavalla kun toinen on niin innoissaan joka ikisestä kadunkulmasta ja uudestaperunasta.
Sydämientäyteisen filtterin läpi ihasteltiin valikoimaa kaupassa, virastojen toimivuutta, ruokaa, taloja, toreja, saaria ja sitä miten helppo on Helsingissä kävellen  joka paikkaan liikkua.

On  myös suuri rikkaus, että on ulkomailla asuva ystävä, nimittäin Saara tuo mukanaan joka kerta hyvin paljon naurua ihan omanlaisen suomenkielen sanavarastonsa kanssa.

Etelä-Afrikassa lähes kahdeksan vuotta asuvalla ja pelkkää englantia päivittäin käyttävällä on ymmärrettävästi suomisanoissa varmasti vähän hakemista.
mm. nämä aiheuttivat meissä naurukohtauksia

 

Saaran luvalla, täältä tulee Saara-Suomi sanakirja:

 

Ankkavene = Uimapatja

Kurna = Kaarna

Keppikorkeus = Korkeushyppy

Karjalanpulla – Karjalanpiirakka

Vihreästä kateellinen – Kateudesta vihreä

Kun antaa pikkukäden, se vie koko sormen =Kun antaa pikkusormen, se vie koko käden

Katri Niskanen soittaa tänään Löylyssä = Suvi Teräsniskalla on keikka Hernesaaressa

 

Muistaisinpa näitä enemmän 😀  Ehkä maailman suloisin Saara <3
Onko teidän ulkomailla asuvilla ystävillä ihan omia Suomisanoja?

 

Photos: Mona Salminen

Tags:


Ennen kuin pääsen kaivamaan traumatisoituneen mieleni perukoilta uusia Steinermuistoja, päätin koota teille tähän ”parhaimmat” muistot menneiltä blogivuosilta.

 

 

PERUNASÄKISSÄ STEINERNÄYTELMÄSSÄ 

Steinerkoulussa oli tapana aina esittää paljon noloja näytelmiä. Sellaisia kaukana nykyajasta – kuolen tylsyyteen, en ymmärrä edes omia vuorosanojani – tyyppisiä pitkiä steinerversioita normaaleista näytelmistä.
Olin niissä aina jossakin merkittävässä roolissa, kuten puu, kivi, tai jokin hemmetin luova tuulenvire. Mutta kerrankin meillä oli työn alla jotain jännittävää! Luomu Hiewatha -esitys ja olin saanut ihmisen roolin!
Olin ponchoon pukeutunut mies.

Näytelmärekvisiitta steinertyyliin valmistettiin alusta asti itse. Ponchot, mistäs muustakaan kuin perunasäkeistä. Steinertyyliin kuului myös, että näytelmiä harjoitettiin yhtä hartaasti kuin munkit jumalanpalveluksia – mikä johti lopputulokseen; minä, haiseva, hiostava ja kiduttavan kutiava perunasäkkiponcho, kolme kuukautta yhdessä = ei tippaakaan omistautumista ja jos minulla olisi ollut yhtään näyttelijänurahaaveita ne olisi nyt heti syvälle haudattuja.

Ensimmäisestä ihmisroolinäytelmästä muistan vain tuon ponchon ja yhden ainoan repliikin:
”kaunista, kukakohan laulaa?”
Käytän sitä usein nykypäivänäkin – silloin jos joku laulaa oikein rumasti ja korvani vuotavat verta.

 

PIKKUKIVET SUUSSA RUNOJA LAUSUMASSA

”Ja seuraavaksi Julia ole hyvä”.
Avaan vanhan natisevan pulpetin kannen ja kokoan metsästä aiemmin kerätyt ja tunnin alussa huolella pestyt pikkukivet käteeni. Löntystän hitaasti luokan eteen, katson kiviä kammoten kuin ne olisivat kanin papanoita, laitan ne suuhuni ja alan ”lausumaan” runoja tähtitaivaasta.
Mikäs siinä. Yksin ujona teininä luokan edessä, suu täynnä kiviä lausumassa runoja. Pää tulipunaisena, kuola valuen pitkin poskia. Olin varma, että olin koulun sijasta hullujen huoneella.

”kovempaa, Julia! Kuvittele olevasi rannalla. Äänesi pitää kuulua yli aaltojen pauhun”.
Mutta kun ei täällä ole mitään samperin aaltoja! Teki mieli huutaa hyvin eriskummalliselle opettajallemme runon sijasta takaisin. Täällä on vain kauttaaltaan punainen kuolaava teinityttö, joka mielestään nolaa nyt itsensä täysin luokan söpöimmän pojan edessä.

“Kun olette vanhoja, ymmärrätte paremmin ja tulette vielä kiittämään minua”. – Opettajamme perusteli metodejaan useasti. Mietin vain, että kuinkakohan vanha pitää olla?
En nimittäin vieläkään ymmärrä. Jos muinainen kreikkalainen puhuja pääsi legendan mukaan yli puhevaikeuksistaan huutamalla kivet suussa meren rannalla, kannattaako konstia harjoittaa vielä nykyajassa luokallisella teini-ikäisiä steinerlapsia?

Ainut mitä lopulta opin, oli etten ollut kivet suussa puhumisessa yhtä taitava kuin Demosthenes (383 eaa. – 322 eaa.) En saanut suustani ulos muuta kuin muminaa ja kuolaa.

 

STEINERSISKON SUUSTA

(En ollut perheemme ainut steinerlapsi ja tätä mieltä isosiskoni oli mm. Muutamasta lukioajan steinerkurssista).

”KIVENHAKKUU: Kerran viikossa parin tunnin ajan hakattiin kirjaimellisesti kiveä. Kivestä piti tehdä tuhkakuppi. Tämä oli hidasta ja tarkkaa puuhaa. Liian kovaa hakkaamalla käteen sopiva kivi voisi haljeta, joten välineinä käytettiin pieniä talttoja. Jos oikein onnisti sai niillä kiven keskeltä irtoamaan jonkun palasen. Onneksi kurssi oli pitkä. Kun tekniikka oli hallussa sai lähteä veistoluokasta pihalle hakkaamaan. Tyttöjengimme kanssa haettiin yleensä kaupasta herkut ja istuttiin jossain kaukana muista kiviä hakkaamassa. Se oli ihan hauskaa. Viimeisellä tunnilla olin kuitenkin jo niin haltioissani kurssin päättymisestä, että vähän liian kovalla vauhdilla iskin talttaa kiveen ja siitä se sitten halkesikin. Kurssin saldoksi jäi siis haljennut kivi epämääräisellä kuopalla varustettuna.

KEHRÄYS: Koulussa oli rukkihuone! Muistaakseni ensiksi piti karstata villa käsin, jonka jälkeen pääsi vasta tositoimiin kauan odotetulle rukille. Siellä sitten meidän luokan pojatkin kiltisti istui rukilla yrittäen saada jotain kehrätyksi. Eihän siitä nyt tosissaan tullut keltään mitään. Kurssin tuotokseksi jäi käteen pieni sotkuinen villakerä”.

Niin hauskoja muistoja 😀 Vaikka näille riittää aina naurun aihetta, olen silti näin aikuisena tyytyväinen, että kävin tuota koulua. Okei opettajamme oli hieman vanhanaikainen ja outo. Saksa ja Ruotsi alkoi ekalla luokalla ja englanti vasta seiskalla (minkä takia jouduin opettelemaan englannin itse katsomalla kauniita ja rohkeita). Eurytmiatunnit olivat yhtä sekoilua, enkä oikein tee mitään niillä rukinkehruuutaidoilla, mutta hei steinerlapsena on ollut ihan hyvä olla 🙂

 

♥SEURAA♥
INSTGRAM / BLOGLOVIN / FACEBOOK