• Viime viikosta meni suurin osa toimistolla. Otin aikaa, että minulla kestää kävellä kotiovelta toimisto-ovelle tasan kaksi ja puoli minuuttia. Ei ihme, että tulee käytyä. (Istun nytkin täällä, vaikka kello on jo yli seitsemän illalla).
• Toimistomme on myös täytetty erilaisilla hihhulitavaroilla. Löytyy kristallia, intuitiokortteja ja Kriseldan yrttisavuvälineet, joilla ilmeisesti puhdistettiin toimisto huonoista energioista.

 

• Keväiset kadut. Voiko olla parempaa fiilistä kuin kävellä puhtailla kaduilla auringon lämmittäessä pitkästä aikaa poskia?
• Annikan innoittaman Curly Girl -metodi testissä. Tuntuu samalla sekä helpottavalta, että hankalalta. Luonnonkiharat näyttävät minusta helposti suttuisilta, mutta toisaalta tuntuu ihanalta antaa niiden vain olla luonnollisina.

 

• Ehkä elämäni ensimmäinen leo-kuosinen vaatekappale. Kesti hyvin kauan tottua tähän printtiin. Se näytti kivalta (hillityissä määrin) muiden päällä, mutta heti kun itse puin, niin tuntui kun olisin karannut viidakosta.

 

• Isabella Löwengripin paneelikeskustelua Andiata -liikkeessä kuuntelemassa. Isabellan mukaan hänen somemenestyksensä salsiuus on inspiroida ja olla samaistuttava – mutta ei koskaan samaan aikaan.
En osaa päättää mitä mieltä olen tästä Ruotsin kohutusta bloggaaja-yrittäjästä, jolla on takanaan aikamoinen menestystarina (ja Isabellahan on vasta 28!). Isabellalla oli todella hyviä pointteja ja arvostan hänen uraansa, mutta samalla särähti korvaan esim. Lentely yksityiskoneella.

 

• Tämän hetken suosikki luomiväripaletti. Nakedin uusimmassa reloaded paletissa on kaikki sävyt sellaisia mitä voisin luomiini suhia. Erittäin pitkäkestoinen ja runsaspigmenttinen paletti 👌🏻
• Olen viimeksi ottanut uusia lävistyksiä joskus teininä, mutta yhtäkkiä sain päähäni, että haluan kolmannen korvannipukkaan ja yhden vielä ylös korvarustoon. Tekijä oli Amsterdamista tullut vieraileva lävistäjä ja hän sitten innostui niin kovasti ”harvinaisen tasaisesta ”korvarustostani, että ehdotti flat (vai outer conch?) nimistä lävistystä perinteisemmän helix- lävistyksen sijaan. Eli koru on enemmän korvan sisällä.
Tykkään tästä 🙂

 

• Meillä oli sunnuntaipäivänä minikoiria hoidossa ja koti tuntui yhtäkkiä niin kotoisalta! Tassujen kipitysääni pitkin lankkulattioita ja päikkäreille nukahtaminen molemmat koirat kainalossa.
Koirakuume on kova, mutta emme millään osaa päättää edes rotua – vaiko sitä, että otettaisiinko rescue / kodinvaihtajakoira.

 


• Mattoja, mattoja mattoja. Koko viikonloppu meni mattokaupoilla ja tuntuu, että olen nähnyt kolmen päivän aikana tuhansia erilaisia mattoja. Meille oli selvää, että haluttiin iso käsinsolmittu klassinen matto, mutta nämä ovat tietty hintavia ja tuntui ettei mistään löytynyt sitä oikeaa kokoa juuri oikeassa sävyssä. Parastahan oli kun lähikadun mattomyyjä raahasi meille erilaisia mattoja testiin, niin saatiin paremmin ideaa mikä sopii juuri meidän olkkarin väreihin.
Musta tuntuu, että oikea matto alkaa nyt vihdoin hahmottua 🙂

 

Tags:

 

Kun saavuin Etelä-Afrikkaan, odotti minua alakerran vierashuoneessa kukkakimppu ja kortti jossa luki ”Mummy told me you are super cool, so please will you be my Godmother?”

Melkein purskahdin itkuun ja päätin sillä sekunnilla, että minusta tosiaan tulee coolein ja paras täti koskaan. Luultavasti hemmottelen pikku Leonin pilalle, mutta onhan meillä n. 14500 kilometriä välimatkaa, joten aina kun nähdään niin saahan sitä vähän hemmotella. 

Vitsailimme Leonin kummisedän kanssa leikkimielisesti kummasta tulee parempi kummi. Hänellä saattaa olla kotikenttäetu ja oma surffikauppa (samperi), mutta meillä on yhteinen salakieli Suomi. Oletan, tämän automaattisesti yhdistävän meitä maagisella tavalla. Lisäksi pääsen näyttämään pojalle kaikkia hurjan eksoottisia Suomijuttuja kuten muumimaailman, Lapin porot, avantouinnit, revontulet (joita en ole itsekään koskaan nähnyt) ja laskettelun! Okei, sen omat vanhemmat osaa sen paljon paremmin ja on Leonin kanssa rinteessä ennen kun saan edes suksi sanottua.
Sitten on tietty vielä Suomen metsät, mökit, järvet, yöttömät yöt ja korvapuustit. Lisäisin tähän vielä saunan, mutta sehän niillä on jo kotona Afrikassa. (Siis oikeasti suomalainen sauna terassille rakennettuna.. niin ja uima-allas).
Samperi, pitää rakentaa omalle takapihalle joku Visulahti, puuhamaa ja Waasalandia, että pärjään tässä kisassa.

Ehkä keskityn vain olemaan hauska, välittävä ja rento kummi. Sen osaan!

 

 

Innostuin Afrikassa myös vauvakuvaamisesta. Ideoita olisi ollut jos jonkinlaista, mutta toteutus olikin hieman haastavampaa – Leonia kun ymmärrettävästi olisi kiinnostanut enemmän olla rintaruokinnassa kuin vauvamallina. 

Ei se mitään Leon, meillä on vielä koko loppuelämä aikaa.
Terveisin, Täti Toivola.

 

 

Myönnetään. Minua ei ole siunattu kovin loistavalla matikkapäällä.

Matemaattinen vajavaisuuteni kävi ilmi jo varhain ala-asteella kun jouduin istumaan lukuisia tunteja tukiopetuksessa, ja on myöhemmin kiusannut minua saattamalla moniin noloihin tilanteisiin. Milloin kirppiksellä myydessä en osaa antaa oikeaa summaa takaisin, laskea jonkun ikää syntymävuoden perusteella, tai tipata tarjoilijaa tietyllä prosentilla.

Kapkaupungissa annetaan tarjoilijalle aina minimissään 10% tippiä joka itse lasketaan loppusumman kanssa yhteen ja kirjoitetaan kuitin alalaitaan ”total” -kohtaan.

 

 

Tämä tuotti jälleen ongelmia kun olimme Saaran kanssa ravintolassa. Saara joutui lähtemään aikaisemmin pois, joten jäin yksin lopettelemaan lounasta ja tilaamaan laskua.
Minulla käy usein niin, että helppokin laskusumma alkaa paisua möröksi, koska panikoin tilannetta. Tiedän, kuulostaa supertyhmältä, mutta tervetuloa pääni sisään, jossa numerot vilisevät todella epäloogisella tavalla ja mitä enemmän panikoin, sitä pahempaan sekasortoa on vain luvassa.

Kirjoitin kuittiin antavani 15% tippiä, mutta jouduin suttaamaan loppusumman koska laskin sen väärin. En yhtä, enkä kahta, vaan peräti kolme kertaa. Kun kuitti alkoi näyttää enemmänkin värityskirjalta kuin selkeältä loppusummalta, tuli tarjoilija luokseni ja kysyi voiko hän auttaa. 

Paniikki.
Ei nyt se huomaa, etten osaa edes tavallista prosenttilaskua laskea, mietin ja tokaisin pikaisesti tarjoilijalle, että
”i’m sorry, I don’t have the best meth head”.

Öö what.
”I mean.. I don’t mean meth, I don’t use drugs, I just don’t know how to cunt. Eiku count. Fuck. Sorry..”

Tätä upeaa lausetta sorpertaessani tajusin, että mitä enemmän puhun, sitä enemmän vaikutan olevani amfetamiinipäissäni, joten sanoin vielä lopuksi – vaihtaen jostain syystä aksenttini voimakkaaseen rallienglantiin, että sorry, i’m from Finland ja nostin laukkuni ja pakenin paikalta.

Kuinka pilalle voi yksinkertainen laskutoimitus ja yksinkertainen lause mennä?

 

 

Kerrottuani tapahtuman muille, sain kuulla siitä jokaikisellä tulevalla ravintolaillallisella.
”Julialle ei kannata antaa laskua, sillä ei oo mikään paras metapää hahah”.

Jep, kiitos ei mulle enää niitä kuitteja.