Olimme suhteemme alussa mieheni kanssa jonottamassa ravintolan take away -tiskillä. Se oli sitä aikaa kun perhosia liiteli vatsassa ja kaikki yhteinen tekeminen tuntui jännittävältä. Jopa hampparin haku ravintolasta.
Tiskillä englantia puhuva työntekijä kysyi kastikevalintaani ja tokaisin sen kummemmin miettimättä että Can I please have a barbecue sauce.
Mieheni katsoi minua kummasti ja kysyi puhunko aina brittiaksentilla. Kun en tajunnut mistä hän puhui, alkoi kunnon imitaatio kastiketilauksestani. Sanoin kuulemma barbecue todella brittiläisittäin pitkittäen aa:ta korkealta. 

Tämä yksi hampparikastiketilaus mikä tapahtui lähes kuusi vuotta sitten, on asettanut barbecue sanalle parisuhteeseemme ihan oman roolinsa. En voi ostaa, tilata, sanoa mitään missä on tuo sana ilman että mieheni lausuu sen brittiläisittä jostain takavasemmalta. Ihan. joka. ikinen. kerta.

 

 

Ja meillä on vasta kokonainen barbecue-kesä edessä.
Tehän tiedätte rakkauteni Crème Bonjourin tuorejuustoihin. (Voitte lukea rakkauskirjeen täältä). Sattumoisin rakastan myös kaikkea missä on bbq-kastiketta ja kun nämä kaksi liitetään yhteen, ollaan aika lähellä taivasta nimeltä
Crème Bonjour Limited Edition BBQ

Anteeksi vain kulta, mutta tulet koko kesän kuulemaan ”tuo sitä Crème Bonjour Barbecue tuorejuustoa jääkaapista” -huutoa. Crème Bonjour Limited Edition BBQ menee nimittäin kaikkien suosikkigrilliherkkujen kanssa: kastikkeena, lihan tai kasvisten kera tai sellaisenaan esim. Hampparin välissä.

Täällä onkin ollut testikeittiö ja grillit tulessa kun olen innoissanu kokeillut erilaisia bbq-tuorejuusto-variaatioita. Tässä yksi simppeli grillisalaatti tuorejuustokastikkeella 🙂

 

 

 

Kasvis-kana grillisalaatti bbq-tuorejuustokastikkeella

Tarvitset:
Salaattia
Bataattia
Fenkolia
Punasipulia
Broilerin rintafilettä

Kastikeainekset:
Crème Bonjour BBQ -tuorejuustoa
Kermaviiliä / turkkilaista jogurttia
Sitruunanmehua
Pippuria

Koristeluun:
Korianteria
Granaattiomenansiemeniä

 

Tee näin

 •Valmista kastike sekoittamalla yhteen
n. 1dl kermaviiliä / turkkilaista jogurttia
1/2 prk Crème Bonjour bbq– tuorejuustoa
1 rkl sitruunamehua
mustapippuria
Sekoita ainekset yhteen, maista ja anna tekeytyä hetki jääkaapissa.

•Kuori bataatti ja leikkaa se puoliksi. Leikkaa ohuiksi, noin 1/2 cm:n paksuisiksi viipaleiksi ja paloittele vielä hieman pienemmiksi, jos bataatti on kovin paksu. Pyörittele bataatit suolalla ja pippurilla maustetussa öljyssä.

•Leikkaa Punasipuli ja fenkolit neljäksi viipaleeksi tai lohkoksi.
•Grillaa kasviksia kunnes ne ovat saaneet hieman väriä ja pehmenneet.

•Grillaa broilerin fileitä kerrallaan grillissä tai parilapannulla kovassa kuumuudessa muutama minuutti kummaltakin puolelta ja siirrä lämpimälle lautaselle. Suolaa ja pippuroi.

•Asettele grillatut kasvikset ja kana salaattipedille ja kaada kastike päälle. Nauti 🙂

 

Jos kaipaat lisäinspiraatiota tuorejuustoisiin resepteihin, niitä löytyy TÄÄLTÄ.

 

Psst.
Älä hämmenny kaupan kylmäkaapilla. Jatkossa Crème Bonjour tuorejuustot löytyvät uusista, pyöreistä rasioista 🙂

 

Kaupallinen yhteistyö: Vaasan

 

Meillä on joka Halloween ollut ystäväporukan kesken isot juhlat. Sellaiset överi-panostus pippalot, missä jokainen on satsannut asuunsa niin paljon, että ystäviä ei edes tunnista kaiken maskin ja koristeen alta ja fiilis on ollut kuin jossain fantasiamaailmassa.
Tänä vuonna juhlat ymmärrettävästi jäävät pitämättä, mutta sehän ei Halloween tunnelmaani latista. 

Tuon juhlat kotiin ruuan muodossa. Nostamme maljaa pienellä porukalla ja koristelen pöydän kynttilöillä ja kurpitsoilla. Ruoaksi teen kehittelemäni uuden hauskan annoksen – halloween baon. Leikkisästi teeman mukaan tietty kummitukseksi koristeltuna.  

 

 

Kun ensimmäistä kertaa sain Vaasan The Bao Bunin käsiini hypin tasajalkaa innostuksesta ruokakaupan leipäosastolla. Olen syönyt näitä höyrytettäviä sämpylöitä ympäri maailmaa ja rakastan tuon pehmeän sämpylän kuohkeutta, sekä niitä erilaisia makuja, täytteitä ja soosseja mitä se kätkee sisäänsä milloin missäkin paikassa. Mielestäni on upeaa, että sämpylä on nyt Suomessakin helposti kaikkien saatavilla ja mikä parasta – se valmistuu helposti  höyryttämällä vain 30 sekuntia mikrossa, höyryttimessä tai bambukortissa.
Olen joskus koittanut leipoa näitä sämpylöitä alusta asti itse ja lopputulos oli hyvin lähellä kaaosta.

Mielestäni parhaimmillaan bao on aasialaisten makujen kanssa (ja Aasiasta sämpylä onkin alunperin lähtöisin), mutta toki täytteeksi menee oman mieltymyksen mukaan miltei mitä tahansa. Baoa voi käyttää ikäänkuin tortillan, hodarin tai hampparin korvaajana. Leikitellä täytteillä ja se käy syötäväksi niin juhlissa kuin koti-iltoina.

Viimeksi kirjoitin teille reseptin frittikanatäytteestä, mutta mitä tällä kertaa? Halusin jotain yksinkertaista, mutta maukasta. Halloweenina väserretään ihan tarpeeksi koristeita ja asuja, joten ruoan tekemisen pitäisi olla siinä ohella vain hauskaa ja vaivatonta.

 


HALLOWEEN BAO

Maustetulla halloumilla, tulisella coleslaw -raastesalaatilla & kurpitsapikkelssillä.

Kolme simppeliä elementtiä, joita vielä yksinkertaisin käyttämällä helppoja ja valmiina saatavia raaka-aineita.
Halloumi maustetaan soijalla ja limellä, coleslaw loihtuu vain neljästä aineksesta ja kurpitsapikkelssin, tai kurpitsasalaatin purkin voi noukkia suoraan valmiina kaupan hyllyltä. (Pikkelssin voi toki tehdä myös itse koton jos haluaa).

TARVITSET:

Bao bun
Vaasan bao buneja
mustaa elintarvikeväriä
valmis kurpitsapikkelsi/kurpitsasalaatti
kevätsipulia koristeeksi

Maustettu Halloumi
2rkl soija
puolikkaan limen mehu
1 valkosipulinkynsi puserrettuna
1 rlk oliiviöljyä
1 pkl halloumia

Sriracha coleslaw
reilu 0,5dl majoneesia (Hellmans)
2-3 tl Sriracha, tai muu vastaava chilikastike
puolikas kaali (suippukaali, varhaiskaali, tai valkokaali)
2 porkkanaa

 

1. Siivuta / raasta kaali ja porkkanat kulhoon. Lisää majoneesi ja sriracha.
Maista ja lisää tarvittaessa aineksia. Kastiketta saa olla tässä reippaasti.

2. Sekoita halloumin kastikeainekset keskenään pieneen kulhoon. Lisää tarvittaessa limen limen mehua jos kastike tuntuu liian suolaiselta.
Siivuta halloumi. Kuumenna pannu kuumaksi. Lisää tilkka öljyä paistamiseen ja nosta halloumiviipaleet pannulle.
Anna juuston olla pannulla vain sen aikaa, että se saa hieman väriä. Käännä ja paista vielä toinen puoli. Kaada lopuksi soijakastike päälle, anna maustua hetki ja nosta viipaleet pois pannulta.
Varo kuumentamasta halloumia liikaa. Se ei saisi muuttua liian pehmeäksi, vaan käydä vain pikaisesti pannulla.

3. Höyrytä Vaasan The Bao höyrysämpylät pakkauksen ohjeiden mukaan joko bambukorissa, mikrossa, tai höyrykattilassa.
Höyryttämisen jälkeen anna lämmön hetki tasaantua ja halutessa piirrä mustalla elintarvikevärigeelillä kummituskuvio baon pintaan. Käytä apuna hammastikkua, jotta geeliväristä ei tulisi niin paksua eikä se leviäisi kaikkialle baoa haukatessa.
Täytä sämpylät halloumisiivulla ja coleslaw -raastesalaatilla. Lusikoi mukaan vielä hieman kurpitsapikkelsiä ja ripottele päälle suikaloitua kevätsipulia. Nauti 🙂

 

Lisää infoa ja reseptejä Vaasan The Bao Bun -höyrysämpylästä löytyy TÄÄLTÄ.

Herkullista halloween-viikkoa 👻

Tags:

Kaupallinen yhteistyö: Creme Bonjour 

 

Olin 17-vuotias kun muutin yksin asumaan ensimmäiseen vuokra-asuntooni ja siinä aikuistumisen kynnyksellä riittikin ihmettelemistä ja oppimista. Kodintarvikkeet oli kalliita, hyllyjä kasattiin päin prinkkalaa ja ruoka paloi pohjaan joka ikinen kerta.
Oli aika oppia ja sopeutua. Siivoustarvikkeet ostettiin tarjoustalosta, hyllyt kasattiin uudestaan ja aloin valmistaa ensiksi helppoja ruokia, sellaisia missä ei voi mokata. 

Yksi niistä oli uuniperuna Crème Bonjour tuorejuustolla ja tonnikalalla. 17-vuotiaan Julian bravuuri – ja pakko myöntää, rakastan edelleenkin tätä annosta. Muistan vieläkin elävästi sen yhden uudenvuoden illan kun tein tätä pienessä asunnossani juhla ateriaksi minulle ja ystävälleni. Olin saanut kaikki huonekalut kasattua ja koti oli lattiasta kattoon siivottuna. Olin niin ylpeä itsestäni.
Edessä koko elämä ja iso tuorejuustolla täytetty herkullinen peruna. 

 

 

Siitä lähtien Crème Bonjour on vieraillut kokkailuissani vuosien varrella useissa eri muodoissa. Leivän päällä, juustotarjottimella, herkkusienien täytteenä. Ruoanlaitossa, leivonnassa ja jälkiruoissa.
Ruuanlaittotaitoni kehittyivät ja Crème Bonjour lisäsi valikoimaan tuli uusia makuja. Olen maistanut niistä kaikkia. Viimeksi tein mökillä sesongin mukaisesti kurpitsarisottoa kantarellituorejuustolla. Täydellistä syysruokaa 🙂

Tajusin juuri, että tuon täytetyn perunan ja tämän risoton väliin on mahtunut kuusitoista vuotta.
Kuusitoista pitkää tuorejuustoista vuotta. Enpä olisi silloin 17-vuotiaana osannut ehkä ajatella, että risotonkin voin pyöräyttää tuosta noin vaan helposti, Sen tekeminen on oikeasti lopulta hyvin yksinkertaista.
Jos tykkäät tuorejuustoista kuten minä, niin käy kurkkaamassa lisää resepti-inspiraatiota TÄÄLTÄ.

 

 


KURPITSARISOTTO

Creme Bonjour kantarelli -tuorejuustolla

Ainesosat

1 myskikurpitsa
2-3 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
2 dl risottoriisiä
2 dl valkoviiniä
n. 3-4 dl kasvislientä (kasvisannosfondia)
n.3 rkl Crème Bonjour tuorejuustoa (itse käytin kantarelli makua)
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Lisäksi:
salvianlehtiä
parmesaania

Leikkaa myskikurpitsa kuorettomiksi lohkoiksi (poista siemenet) ja levitä uunipellille leivinpaperin päälle. Valuta päälle loraus öljyä ja ripottele suolaa päälle. Kypsennä lohkoja 200 asteessa uunissa 25-30 minuuttia, tai kunnes kurpitsat ovat pehmenneet.
Nosta muutama palanen sivuun koristelua varten ja soseuta loput kypsät kurpitsat soseeksi.

Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet.
Kiehauta n. 5dl vettä toisessa kattilassa ja lisää veteen kasvisliemi-fondi.
Kuullota sipulia ja valkosipulia tyhjässä kattilassa tilkassa öljyssä. Lisää riisi ja anna riisien kuullottua pari minuuttia. Kaada valkoviini kattilaan. Sekoita koko ajan ja anna viinin imeytyä riisiin.

Jatka risoton tekemistä tämän jälkeen niin, että kaadat joukkoon kuumaa kasvislientä desi kerrallaan ja annat sen imeytyä riisiin koko ajan riisiä hämmentäen. Hämmentämisen tarkoituksena on saada riisin tärkkelys tekemään risotosta kermaista. Maistele risottoa välillä; tarkoitus on saada riisi kypsäksi niin, ettei sen purutuntuma häviä kokonaan.

Kun olet lisännyt erissä n. 3-4 dl kasvislientä, lisää tämän jälkeen 2dl kurpitsasosetta. Jatka hämmentämistä vielä hetki. Nosta kattila liedeltä ja sekoita joukkoon Crème Bonjour kantarelli tuorejuusto. Sekoita, maista, ja lisää tarvittaessa juustoa tai mausteita.
Kun olet tyytväinen makuun, laita kansi päälle ja anna risoton makujen tasaantua pari minuuttia.

Annostele risotto lautasille ja asettele paahdetut kurpitsaviipaleet risoton pinnalle. Koristele tuoreella salvialla. Voit raastaa pinnalle vielä halutessasi parmesaania. 

 

 

Tags: