ARJEN LUKSUSTA ON LEIPÄ JA PULLA <3 26 helmi 2018
Kaupallinen yhteistyö Gateau*
Toiset himoitsee jäätelöä, jotkut karkkia, osa kauhoisi mielellään sipsikulhoa. Minä herkuttelen pullalla.
Rakastan pullaa ja leipää. Olen aina rakastanut. Pienenä mökille ostettiin lauantaipussin sijasta pullapitkoja, teininä leffaeväinä ei ollut sipsejä, vaan porkkanasämpylöitä ja nyt aikuisena olen edelleen sitä mieltä, että hienoimmissakin ravintoloissa pitäisi olla jälkiruokana sorbettihömpötysten sijaan kunnon pulla!
Paheeni on siis ehkä olla pullahiiri, mutta pullan lisäksi himoitsen myös leipää kuin lintuparvi.
Jos näen hyvän leivän, syöksyn sitä kohti kuin lokit kauppatorilla ja pidän yleensä huolen ettei siitä jää jäljelle yhtäkään murusta.(Olen juuri se tyyppi, joka ravintolassa syö itsensä täyteen leivällä jo ennen alkupaloja).
Sisäinen pullahiireni ja leipälintuparvi ovat niin voimakasluonteisia, että arkena yritän niitä hieman pitää aisoissa, mutta viikonloppuisin on meillä jo pitkään poikaystävän kanssa ollut tapana hakea kotiin viikonlopuksi tuoretta leipomoleipää ja lauantaina lähes poikkeuksetta on saatava myös pullia. Rakkauttahan on jakaa koti ihmisen kanssa jolla on yhtä voimakas leipomovietti ja tällä hetkellä se viettelys vetää lähes poikkeuksetta Gateau artesaanileipomoihin.
Gateau on Tukholman Saltsjöbadetissa vuonna 1937 perustettu artesaanileipomo, jonka pitkien perinteiden reseptejä saatiin maistaa ensimmäistä kertaa Suomessa marraskuussa 2017 kun kaksi ensimmäistä Gateau-myymälää avattiin Helsinkiin ja Espooseen. Tällä hetkellä pääkaupunkiseudulta löytyy jo peräti 13 myymälää, enkä muuten yhtään pistä pahitteeksi, että Citycenterin, Kampin, sekä Asematunnelin pisteet ovat niin kätevällä sijainnilla – ihan kotimatkan varrella. Kuvissa näkyvä kaunis Kruunuhaan liike sijaitsee taas aivan toimiston kulman takana.
Gateaun leipomo puolestaan sijaitsee Sörnäisissä, jossa leipurit ja kondiittorit työskentelevät vuorokauden ympäri, taatakseen sen, että joka aamu saadaan mahdollisimman tuoreita ja herkullisia tuotteita. Yksi syy herkullisuuteen on myös ehkä siinä, että tuotteet leivotaan puhtaista raaka-ainesta, suosien aina kotimaisia raaka-aineita ja toimittajia. (Kaikki jauhot tulevat suoraan Lahden myllystä). Suurin osa Gateaun leivistä tehdään myös taikinajuureen, minkä lisäksi leipien makuun ja rakenteeseen vaikuttavat leivonnassa käytetyt pitkät lepoajat, mikä on parhaimmillaan 18 tuntia.
Suosikkeja Gateaun valikoimasta on suussa sulava pistaasisolmu, kookospohjainen Passion-vadelmakakku, petit blanc -leipä, cashew-karpalo sämpylät, sekä G-leipä.
Miten juurileipä säilytetään?
Monissa Gateaun juureen leivotuissa leivissä maku on parhaimmillaan muutaman päivän kuluttua, kun kaikki aromit ovat ehtineet kehittyä. Taikinajuureen leivottu leipä säilyy parhaiten paperipussissa, jonka päällä on muovipussi. Paperipussi imee kosteuden, jotta kuori jää hieman rapeaksi, muovipussi taas huolehtii siitä, että kosteus jää leipään ja se säilyy mehevänä. Leipä säilyykin useamman päivän ja sopii täydellisesti leivänpaahtimeen. Ruis-, kaura- ja saaristolaisleivät vaan paranevat ajan kuluessa. Jos haluat pakastaa leivän, suositellaan leivän siivuttamista, näin voit poimia siivuja pakkasesta tarpeen mukaan.
Mikään ei voita sitä lauantaiaamua kun keität kahvit ja voitelet tuoreeseen leipään nokareen voita. Yleensä se kaikessa yksinkertaisuudessaan riittää, mutta jos lähdetään kunnolla herkuttelemaa leivillä, niin arvatkaa mitä tämä pulla- ja leipäfani silloin tekee kotona? No tietenkin leivistä pullia!
Tai ainakin jotain sinne päin, nimittäin maapähkinävoi-hedelmäleipiä.
Tässä tulee simppeli resepti: Paahda leipä kevyesti, voitele se maapähkinä, tai mantelivoilla ja siivutta päälle mansikoita, tai banaania. Banaanin päälle voi ripotella vielä kanelia, ehkä joskus kardemummaa, tai vaikka kookoshiutaleita. Mansikat yleensä koristelen raakasuklaahipuilla, tai kookossiirapilla. Yksinkertaista, mutta niin hyvää!
Näillä eväillä on hyvä jatkaa.
Mukavaa alkuviikkoa, muistakaan palkita itsenne aika ajoin kunnon pullilla <3
Kuvat: minä & Kriselda