Posted at 11:03h
in
Uncategorized
by julia
Rukan mökin seinällä keikkui vanhat lumikengät, sellaiset mitä olen nähnyt vain joissain piirretyissä. Tarkemmin ajateltuna Aku Ankan Lumimies sarjakuvassa, missä ankat tarpoivat lumikenkineen hankia pitkin luotaan lumimies Jetiä jahtaamaan.
Jostain kumman syystä muistan nuo lumikengät erittäin selvästi. Ehkä siksi, että se oli ensimmäinen kerta kun tajusin sellaisia olevan edes olemassa.
No, ensimmäistä kertaa koskaan pääsin itse lumikengillä talsimaan vasta nyt Rukalla. Nykyaikaisemmat lumikengät olivat liilavalkoiset ja hienot. Sopivasti merkiltään Jeti nimiset.
Koska en ollut varautunut lumikenkäilemään, jouduin hankeen niillä jalkineilla mitkä sattuivat olemaan jalassa, mutta eipä siinä! Yllättävän mukavilta tuntui karvavuoratut Dr. Martensit lumikengän kiristyksissä. Innoissani pinkaisin suoraan hankeen ja kaaduin ensimetreillä 😀
Kaatumisen syy johtui kyllä todella jyrkästä mäestä. Poikaystäväni kun oli valinnut meille reitin mikä alkoi metsästä suoraa rinnettä alaspäin. Täysin koskematon metrin korkuinen lumihanki antoi hieman haastetta, eikä mennyt tosiaan minuuttiakaan kun molemmat olivat ihan mukkelis mokkelis kikatellen hangessa.
Jyrkästä alamäestä selvittyämme tapsuttelimme järven jään yli, minkä jälkeen minulle vasta valkeni, että poikaystäväni missio oli rämpiä ylös Pyhävaaran näköalapaikalle pitkin koskemattomia hankia. Reippaasti yli tunti siinä tarvottiin ja seikkailtiin. Jotkut mäet olivat niin jyrkkiä ja lumen upotessa jalkojen alla ylös kiipeäminen tuntui todella raskaalta. Koskaan et tiennyt mikä kanto, kivi tai kokonainen kaatunut puu piilotteli lumipeitteen alla. Jalat maitohapoilla ja pipo hiessä olin jo aivan varma, että eksytään sinne metsään eikä koskaan löydetä enää kotiin, kodalle tai yhtään minnekään. Niin toivottomalta se maasto vaikutti loppumetreillä.
Mutta sinne me vain tupsahdettiin vuoren näköalapaikalle jostain aivan (kirjaimellisesti) puskista.
Tuntui kun oltaisiin tarvottu tuntikausia ja voin kertoa että Fazerin suklaa, mikä oli eväänä repussa maistui jäätyneenäkin aivan taivaalliselta siinä kodan nuotiolla.
Takaisin mökille päätettiin mennä kiltisti polkuja pitkin, ja kun ei ollut enää polviin asti upottavia kinoksia ja sen alla jyrkkää kalliota, niin paluumatka taittui tuossa tuokiossa. Pääsimme mökille takaisin juuri ennen pimeän tuloa ja ai että miten ihanalta tuntui sauna, lautapelit, glögit, illallinen ja letut jälkiruokana.
Pakko antaa vielä erityispisteitä varustukselleni. Dr.Martensit eivät päästäneet yhtään vettä läpi, eikä myöskään Lidlin ulkoiluhousut! Poikaystävän takkikin pysyi hyvin päällä kun vyötettiin se kiinni narulla 😀
(Poikaystäväni puolestaan oli vaelluskenkineen kaikkineen ihan litimärkä)
Tämä tarpominen oli ehdottomasti Rukareissun kohokohtia. Vaikka ajoittain rankkaa, niin juurikin se päätön rimpuilu siellä hangessa jätti kullan arvoisia muistoja <3
P.s Pahoittelut huonolaatuisista kännykkäkuvista. Onneksi poikaystäväni puhui minulle järkeä siinä, ettei järkkäriä ole mitään järkeä kantaa mukana (sehän olisi muuttunut ihan lumiukoksi – sen verran monta kertaa tuli kaaduttua). Lisäksi oma puhelimeni jäätyi ensiminuuteilla, joten vain nämä kuvat tuli tallennettua tältä lumireissulta).
