• Miksi poikaystäväni luuli osaavansa puhua italiaa heti kun astuimme ulos koneesta?

• Miksi päästä keksitty italian kieli näytti kuitenkin toimivan, ja ravintoloissa oltiinkin yllätyksekseni ihan täydellisessä yhteisymmärryksessä tarjoilijan kanssa.

• Miksi Hotelleissa pedataan sänky niin, että peitto on tiukasti kiinni patjan alla, mutta itse lakana ei ole juurikaan missään kiinni. Siinä riuhtoessasi itsellesi väkivaltaisesti petiä auki, onkin kohta enää jäljellä vain patja ja epämääräinen möykky lakanapeittoa.

• Miksi Roomassa autot ja skootterit ajavat kuin olisivat jossain rallikisassa?

• Miksi leipä oli kuivaa ja mautonta 99% syömissämme ravintoloista?

• Miksi en lukuisien kertojen jälkeen tajunnut, että tomaatti-basilikasalaatti on vain juuri sitä itseään. Siis siivutettu tomaatti ja basilikanlehti lautasella.

• Miksi hyvä lasillinen viiniä maksoi ravintolassa vain pari euroa. Miksi Suomi ei voi olla viinimaa niinkuin esim. Italia.

• Miksi söin vaikka ei ollut edes nälkä?

• Miksi ruoka maistuu paremmalta vai koska syöt sen italiassa?

• Miksi tympeys asiakaspalvelutilanteessa oli ihan normaalia?

• Miksi se on niin noloa tilata aamun jälkeen maitokahvia?

• Miksi en syönyt lähestulkoon yhtään mitään vihreää tai kasviksia koko reissun aikana?

• Miksi jotkut pysyvät energisinä ja vetreinä pasta/pizza/gelato ruokavaliolla, mutta minä väsyn ja turpoan kuin mozzarellapallo uunissa.

• Miksi ostin tuliaiseksi vain tryffeliä? 

• Miksi kaikkeen ei muka voisi laittaa tryffeliä?

• Miksi eksyimme Roomassa Colosseumin vieressä olevalla isolla raunio-alueella ja nopea 15 minuutin oikaisu muuttuikin kahden tunnin hikiseksi seikkailuksi etsien uloskäyntiä jalat rakoilla.

• Miksi otin treenikamat mukaan vaikka salaa tiesin että treenaaminen tällä reissulla olisi ihan tuhoon tuomittu idea.

• Miksi minulle tuli hieman yllätyksenä, että Italia yllätti? Tykkäsin siitä ihan älyttömästi. Tahtoisin koluta lisää sen upeita maisemia.

 

Tags:

 

Palataanpa hetkeksi Espanjaan. Tarkemmin katsottuna Rondaan, joka on kaupunki Espanjan Andalusiassa Málagan maakunnassa.

Olimme vuokranneet Kriseldan kanssa Malagan lentokentältä auton (joka on muuten yllättävän edullista Espanjassa) ja yksi päivä päätimme hieman ekstempore lähteä katsastamaan kauniiksi kehutun vuoristokaupungin Rondan. 

Tie Rondaan oli Marbellasta tunnin mittainen, mutkikas ja korkea. Tuntui kuin olisi pelannut jotain autopeliä, kun rattia piti käännellä niin vimmatulla vauhdilla. Tie oli toki hyvässä kunnossa, mutta ajoittain kapea ja niin korkealla, että ajoimme kuin mummot ilman silmälaseja. Paikalliset ohittelivat, mutta hei, eihän me suomalaiset nyt vuoriteihin olla kovin tottuneita. Antakee armoa.

Mutkikas tie oli kuitenkin ajamisen arvoinen. Kaupunki oli kaunis kun mikä! Sen halkaisi 120 metriä syvä El Tajo -rotko, jonka yli on rakennettu 1700-luvulla näyttävä Puente Nuevo -silta.

Kaupungissa kuhisi jonkin verran turisteja ja niin kuhistiin mekin. Vaelleltiin vain ilman päämäärää ja käytiin sillan kummallakin puolella ihastelemassa maisemia. Söimme myös ehkä pahimmassa turistiravintolassa mitä voi olla, ehkä pahimman spagettiannoksen mitä on olemassa (lasten listalta), mutta meillä oli nälkä ja mietimme, että kuinka vikaan voi mennä bolognesen kanssa. Ilmeisesti hyvinkin vikaan, mutta ei se mitään. Maisemat olivat sen arvoisia. 

 

 

Paljon muuta emme ehtineet tehdä. Pian tulikin jo pimeää, joten hyppäsimme takaisin autoon peläten, että joutuisimme ajamaan saman kiemurtelevan vuoristoreitin takaisin pilkkopimeässä.
Itseasiassa se oli vielä pimeämpi mitä odotin. Jouduin käyttämään koko matkan pitkiä valoja ja väistelemään tietä ylittäviä vuohia. 

Kun vihdoin saavuimme hotellin pihaan Kriselda oksensi. Ajotaidoillanihan ei ole osuutta asiaan, vaan kyseessä oli kiemurasta tiestä aiheutuva matkapahoinvointitila 😀

 

 

Kesäiset säät saapuivat juuri sopivasti tännekin palattuamme Espanjan lomalta. Jouduin riisumaan takkini kun kävelin tänään kaupungilla ja mietin siinä itsekseni, että rakastan sitä hetkeä. Sitä kun ensimmäisen kerran on Suomen alkavassa kesässä takissaan liian kuuma. Siinä hetkessä on jotenkin hauskasti kesän alun intoa, odotusta, jännitystä ja samalla se on täynnä muistoja. Suomen kesä on niin erikoinen ja lyhyt, että koko kansa sekoaa, pujahtaa ulos koloistaan ja tekee kilpaa kaikkea mahdollista. Juuri siksi kesäaika on kuin parhaiden muistojen päänsisäinen päiväkirja.

Kaikki puhuvat nyt säästä. Niin puhun minäkin. Tuleekohan tästä taas kuuma kesä? Muistan viime vuoden toukokuussa käyttäneeni jo aurinkorasvaa. ”Herranjumala suojakerroin viisikymmentä keväällä täällä pohjoisella pallonpuoliskolla” -kirjoitin blogiini 16.5.2018
Siitä voi ennustaa jo jotain. 

Ihan vielä en lotraa aurinkorasvalla, mutta niitä on valmiina kaapissa. Pitäisikö siellä olla myös ekstratuulettimia? Loppuvatko tuulettimet taas kaupoista, kuivuuko ruoho kellertäväksi ennätysajassa, tuleeko tuplasti ampiaisia, onhan minulla tallessa vielä kylmälaukkuja?

Huomaatteko. Olen juuri yksi niistä ensimmäisistä kesäpäivistä sekoavista tyypeistä.
Ehkä lopetan ylianalysoinnin ja sään ennustamisen aurinkorasvapurkeista. Laitan läppärin kiinni ja lähden ulos täältä toimistolta nauttimaan auringosta.

 

Ihanaa viikonloppua. 

P.s olen aina tykännyt palmuista, mutta kyllä nuo meidän lähestulkoon neonvihreinä kukkivat puut tuolla ulkona näyttävät juuri nyt maailman kauneimmilta.

 

Kuvat: Kriselda

Tags: