Pienenä rakastin uima-altaita (kukapa lapsi ei). Lilluin niissä rusinaksi asti, niin sateessa kuin paisteessa.
Uin kuin olisi ollut pyrstö, suomut, evät ja kidukset, vaikka oikeasti minulla ei ollut edes uimalaseja. Oli vain kloorista punottavat silmämunat tuijottamassa uima-altaan kaakeleita samalla kun pidätin veden alla hengitystä luullen olevani kala. 

Minulle oli aivan sama millainen pieni lätäkkö se uima-allas oli. Keksin sinne kyllä merenalaisen maailman merenneitoineen ja pärskyineen. Itse olin useimmiten Arielin roolissa, vaikkakin kerran taisin näytellä Erikin osaa liian innokkaana ja puin isäni farkut jalkaan vöineen kaikkineen ja hyppäsin ne jalassa ”moikkaamaan Arielia”. Voitte kuvitella paljon aikuisen miehen märät farkut painavat ja ne vetivätkin minut pohjaan ihan ankkurin lailla. Silloin viimeistään selvisi, etten ollut kala vaan ihan vain ihmislapsi – sellainen  joka tarvitsee happea. 

Onneksi siskoni huomasi tilanteen ja tuli pelastamaan.

 

 

Näitä kuvia katsellessani en voinut olla ajattelematta kuinka sekaisin onnesta pikkuJulia olisi mennyt näistä maisemista. Kivet, palmut, hiekkadyynit ja kaikki. Täydelliset puitteet rakentaa loistava mielikuvitusmaailma. Minua ei olisi saanut kirveelläkään pois tästä altaasta ja myönnetään – ihan näin aikuisenakin se tuntui hieman vaikealta.

 

Hat & Swimsuit – H&M
Photos: Mona Salminen

 

Monenmoisissa hotelleissa olen saanut ilokseni elämäni aikana majailla, mutta en koskaan missään vstaavanlaisessa kuin tämä.

Tuntui absurdilta herätä auringonnousun säteiden pilkottaessa ikkunasta, tepastella paljain jaloin huoneesta ulos, hieraista unihiekat silmistään vain saadakseen äkillisen tuulenpuuskan mukana ihan oikeat hiekat takaisin. Olimme nimittäin keskellä Al Ainin aavikkoa.

Suoraan huoneemme takapihalta aukesi silmänkantamattomiin jatkuva hiekkadyynimaisema. Hieman punertavaa silkkisenpehmeää hiekkaa, jonka tuuli on tasoittanut upean aaltoilevaan kuvioon. Missään ei näy ketään. Gasellien jalanjäljet kulkevat muutaman metrin päässä, mutta muuten hiekka on koskematonta. 

Tilaamme aamiaisen huoneeseen ja syömme sen siinä huoneemme takapihalla. Hiekan päällä nököttävässä pöydässä. Pannareita, hedelmiä, kananmunia, leipää ja kahvia. 

Olen onneni kukkuloilla ja kerron ystävälleni, että pian myös dyynien kukkuloilla – en nimittäin malta odottaa, että pääsen juoksemaan paljain jaloin ympäri näitä hiekkakasoja. Kumoan kahvini ennätysvauhtia ja ennen kuin pannarilautasesta näkyy edes pohja, olen jo suunnitelmaani toteuttamassa. 

Tämän opin; dyyneillä juoksentelu menee kunnon urheilusuorituksesta.

 

 

Ei hullumpi paikka nauttia aamiaista.
(Seuraavassa postauksessa sitten hieman enemmän tästä hotellista 🙂 )

 

Dress – & Other Stories
Shoes – Hermes
Ring – YSL

Photos: Mona Salminen / Edit by me

 

Olen nukkunut lähes koko viikon kuin pöllö kofeiinin yliannostuksissa.
Unihalvauksia, outoja unia, pyörimistä. Liian kylmä, liian kuuma. Toissayönä heräsin klo 03.30 enkä saanut enää unta. Valvoin koko aamuyön lähinnä tuijottaen vuorotellen pimeän huoneen kattoa ja puhelimeni sinivaloa peiton alla yrittäessäni varailla hotelleja puhelimen kautta (virhe, aiheutin vain kauhean hotellisotkun – tästä lisää myöhemmin). Poikaystäväni mumisi, että koita nyt nukkua ja heitti painavan kätensä ympärilleni kuin muuriksi jotta en voisi nousta. 

Nukkuvan miehen keho painaa aikalailla ja kun yritin rimpuilla pois sain vieläkin painavamman jalan käden kaveriksi päälleni ja käskyn, että aikaisintaan kuudelta saa kuulemma nousta.
Miksi kello kuusi aamulla on jo monta päivää tuntunut kovin myöhäiseltä ajankohdalta?

Hipsin viiden maissa salaa keittiöön ja selvittelin tulevan reissun majoitussotkua ja aikatauluja, samalla kun pakkailin ja join kuppi toisensa jälkeen kahvia. Odotin, että posti aukeaa, jotta voisin käydä hakemassa kampanjatuotteita. Menomatkalle postiin liukastuin sitoessani kaulahuivia ja kaaduin kädet kaulahuiviin sotkeutuneena mukkelipmakkelis pitkin katua. Paluumatkalla niskaani tippui katolta iso kasa lunta ja paketit lensivät kaaressa hankeen. Kohmeisin sormin kaivoin niitä lumesta kiroillen sitä, etten koskaan muista käyttää hanskoja. Talvi on näyttänyt parastaan viimeaikoina ja Helsingissä on tunnelmallista, mutta juuri tuolla hetkellä olin innoissani, että seuraavana aamuna käsissäni on lumen sijasta lämmintä hiekkaa – me nimittäin kuvaaja ystäväni Monan kanssa heräisimme seuraavana aamuna aavikkohotellista keskellä Abu Dhabin aavikkoa.

 

 

Täällä siis nyt ollaan lumisista maisemista keskelle aavikkoa pöllähtäneenä. Nukuin lentokoneessa sikeämmin kuin koko viikkona ja odotan innolla tulevaa viikkoa täällä Abu Dhabissa ja Dubaissa.

Olemme reissussa töiden takia, mutta jos pysymme aikataulussa loppuviikosta voimme myös hieman lomailla. Olla vaan ja nauttia lämmöstä ja auringosta 🙂

 

 

Takki – Zara
Neule & pipo – H&M
Kengät – Ecco
Huivi – Sand
Kuvat: minä & Mona Salminen