Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Olympuksen kanssa
.

 

Oletteko ennen kuulleet Ugly location photo challengesta? Nimensä mukaisesti idea on lähteä kuvaamaan mahdollisimman ”ei kuvattavaan” paikkaan tarkoituksena saada mahdollisimman hieno kuva. 

Arvatkaa olinko innoissani kun sain kuulla tästä haasteesta. Olen nimittäin vähän sitä mieltä, että mikä tahansa tausta voi olla hyvä tausta ja mikä tahansa voi olla myös huono tausta. Toisin sanoen, miltei mistä tahansa paikasta saa hienon kuvan oikealla kalustolla, valolla, asenteella ja muokkauksella. Olette ehkä huomanneet, että monet editorialkuvauksetkin on toisinaan kuvattu milloin minkäkin ränsistyneen tehtaan uumenissa, kioskin käytävillä tai pikaruokaravintolan tiskillä. 

Minä lähdin työmaalle. Kädessä Olympus PEN E-PL9 ja siinä kiinni 45mm 1:1.8 objektiivi.
Koitin etsiä paikan, jossa olisi mahdollisimman paljon rakennusroinaa taustalla, jotta näkisitte, miten tuo Olympuksen 45mm linssi pääsee mahdollisimman hyvin oikeuksiinsa. Se kun blurraa ison aukkonsa vuoksi miltei koko moskan taustalta. Luo niin sanotun bokeh-efektin ja toimii sen vuoksi myös täydellisesti henkilökuvissa.

Postauksen lopussa lisää kuvausvinkkejä (ja linkki huikeaan Olympus kamera + objektiivitarjoukseen), mutta nyt kuvien pariin.

 

vasemmalla ugly location & oikealla valmis kuva

 

 

Vasemmalla puolella näkyy tausta muokkaamattomana. Oikealla minä kasuaalisti rautakankiin nojautuneena.

 Mihin te ensimmäisenä kiinnittäisitte kuvissa huomiota? Ehkä ensisilmäyksellä ei edes huomaisi työmaata taustalla. Huomio kiinnittyy blurrin taustan takia kohteeseen. Ehkä aurinkolaseihin?

 

vasemmalla ugly location & oikealla valmis kuva

 

Seuraavaksi suuntasin parkkipaikalle ja ahtaaseen parkkimaksukoppiin. Halusin tuoda työmaan rinnalle toisenlaisen ahtaamman tilan, jossa keskityin ottamaan enemmän lähikuvia. Jälkikäsittelyssä himmensin kopin sinistä väriä ja lopulta mielestäni lokaatio oli jopa yllättävän toimiva.

 

 

KUVAUSVINKIT

 

Valo
Valon oppii tuntemaan kuvaustilanteessa parhaiten paljon kuvaamalla. Itse en mielelläni lähde kuvailemaan keskipäivän aurinkoon. Jos aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta tuo se mukanaan epäimartelevia varjoja ja on luultavasti niin kirkas, että polttaa koko kohteen täysin vaaleaksi. Itse suosin aamu -ja iltavaloa. Rakastan myös saada kuviin ”lens flare” aurinkoefektin tuomia valopalloja. Vastavaloa. Tämä onnistuu parhaiten silloin kun hempeä aurinko pilkottaa hieman esim rakennuksen, puun tai jonkin muun ”esteen” takaa.
Jos kuvaan auringossa, etsin varjoisan kohdan, tai leikittelen voimakkailla varjoilla. (Esim. Palmunlehden varjot kasvoilla). Keskipäivän aurinko on kuitenkin loistava sisäkuvauksiin, jolloin valo tulvii ihanasti sisään ikkunoista.

Kalusto
Suosin nykyaikaista runkoa, joka toimii useiden eri objektiivien kanssa ja jossa on sisäänrakennettu wifi. Objektiivit tuovat kuviin suurimman eron. Eniten käytän kahdenlaista objektiivia. Pienen f-luvun omaavaan henkilökuviin soveltuvaa objektiivia kuten tämä Olympuksen 45mm ja hieman laajempaa (ehkä myös zoomin omaavaa) objektiivia, joka toimii loistavasti sitten matkoilla.

Linssin aukko
Objektiiveissa minulla ratkaisee linssin aukko. Sumean taustan saa kuvaamalla mahdollisimman isolla aukolla eli toisin sanoen linssissä pitäisi lukea mahdollisimman pienilukuinen f-arvo (esim. Tässä Olympuksen 45mm objektiivissa tuo f-arvo on f/1.8).
Bokeh-efektin luomiseksi aseta f-arvo, eli aukko pieneen lukuun ja jos mahdollista, aseta kuvauskohde siten, että kohde on mahdollisimman kaukana taustasta, esimerkiksi seinästä, rakennuksesta, metsästä, ym jotta taustan sumennus pääsee oikeuksiinsa.
Suuri aukko (eli pieni f-luku) toimii loistavasti henkilökuvauksessa, mutta esim maisemakuvauksessa / ruokakuvauksessa kannattaa nostaa aukkoa, jotta saa koko kohteen tarkaksi.

Manuaali, puoliautomaatti, automaatti?
Ennen kuvasin aina manuaalilla, mutta nykypäivänä kamera on niin fiksu, että osaa itsekseen hyvin lukea tilannetta ja siksi huomaan käyttäväni yhä useammin puoliautomaattia. Tässä säädän vain aukon sekä mahdollisesti hieman valotusaikaa. 

Muokkaus

Nykypäivänä on helppo filtteröidä kuvia. Kuvankäsittelystä on monia eri näkemyksiä, mutta minulle kuvankäsittely merkitsee vieläkin enemmän sen oman kädenjäljen ja persoonan tuomista kuviin. En lähde muokkaamaan itse ihmistä, vaan valoja, varjoja ja värejä. Fiilistä.
Usein on myös tilanteita, esim auringonlasku, jolloin on miltei mahdotonta taltioida kameraan se värien loiske ja kirkkaus, jonka paljaalla silmällä näkee. Tällöin ”kaivan” tuon näkemäni uudelleen esiin kuvanmuokkauksen kautta.

Käsittelen useimmat kuvani tietokoneella Photoshopin Lightroomissa ja muokkausta helpottaa netistä ladattavat presetit, eli ns. Esisäätö-filtterit. (Olen ostanut mm. VSCO:n presetit, sekä muutaman Prezzelin presetit, mutta huomasin pian, että löysin ehkä 50 presetin paketista vain yhden itseäni miellyttävän ja lopulta päädyin lopulta tekemään itse omani). 

Nykyään kuitenkin puhelimessa on jo niin paljon erilaisia hyviä kuvanmuokkausappeja, sekä niihin saatavia filttereitä, että yhä useammin koen olevan turhaa tuoda kuva esim. Instagramiin läppärin kautta kun sen saa kamerasta suoraan puhelimelle ja muutamalla painauksella muokattua omannäköisekseen. 

mm. Näitä  appeja käytän: VSCO, Lightroom, Tezza, Faded, Snapseed, In Shot.
Tällä hetkellä rakastan hieman vanhanaikaisen näköisiä kuvia. Tummia varjoja ja rakeisuutta.

Kuvan tunnelma – visuaalinen identiteetti
Tämä on mielestäni yksi valokuvauksen tärkeimmistä asioista. Millainen fiilis kuvasta välittyy? Millaisia värejä siinä on? Onko se perinteinen poseerauskuva jonkun patsaan edessä katse kamerassa, väkinäinen hymy naamalla ja käsi lantiolla. Vai onko se ehkä enemmän kuva, jossa on tunnelmaa, liikettä, naurua. Ehkä seisot patsaan edessä tuijottaen kameran sijasta karttaa, ehkä vain istut rennosti siinä katse pois kamerasta takavalon pilkottaessa patsaan takaa. Millaisia värjeä on kuvassa? Itse tykkään pukeutua taustan / kohteen mukaan. Toisin sanoen – jos tiedän, että menemme kuvaamaan vanhan vaaleanpunaisen puutalon poratille kukkakimpun kanssa. Laitan mieluummin päälle valkoisen kesämekon kuin nahkahousut ja kirkkaanpunaisen topin. Nämä ovat toki mielipideasiota 🙂

Kameran edessä ei ole aina helppo olla, päinvastoin. Se tuntuu itsellenikin vuosien linssin edessä keikkumisen jälkeen vaivannuttavalta, mutta mitä vähemmän sitä miettii, sen paremman fiiliksen kuvaan saa taltioitua. Huolettomuus ja rento hyvä fiilis välittyy. 

 

Huolettomassa kuvauksessa loistavana toverina toimii Olympus PEN E-PL9. Se on pieni, huomaamaton, kätevä, kevyt, tehokas ja ehkä (tärkeä pointti) kaunein kamera markkinoilla. 

Äärimmäisen helppokäyttöinen ja monipuolinen. Sellainen jota on helppo kantaa mukana, jota ei missään tilanteessa nolota kaivaa laukusta 😉 Sisäänrakennettu nopea wifi/bluetooth siirtää kuvat kätevästi puhelimeen ja Olympus PENin wifi-ominaisuuden vuoksi pystyt myös kuvaamaan itse itsestäsi puhelimen applikaation kautta kauko-ohjattuja kuvia. 

 

TARJOUS

TÄÄLTÄ löytyy ihan huikea tarjous, jossa tämän E-PL9-kameran ja 45mm objektiivin saa nyt pakettihintaan pelkän kameran rungon hinnalla. (Tarjouksen alennus on nyt siis jo yli 250€) Jos olette miettineet tällaista helppoa kameraa, niin nyt kannattaa klikkailla 🙂

 

Palataanpa hetkeksi Espanjaan. Tarkemmin katsottuna Rondaan, joka on kaupunki Espanjan Andalusiassa Málagan maakunnassa.

Olimme vuokranneet Kriseldan kanssa Malagan lentokentältä auton (joka on muuten yllättävän edullista Espanjassa) ja yksi päivä päätimme hieman ekstempore lähteä katsastamaan kauniiksi kehutun vuoristokaupungin Rondan. 

Tie Rondaan oli Marbellasta tunnin mittainen, mutkikas ja korkea. Tuntui kuin olisi pelannut jotain autopeliä, kun rattia piti käännellä niin vimmatulla vauhdilla. Tie oli toki hyvässä kunnossa, mutta ajoittain kapea ja niin korkealla, että ajoimme kuin mummot ilman silmälaseja. Paikalliset ohittelivat, mutta hei, eihän me suomalaiset nyt vuoriteihin olla kovin tottuneita. Antakee armoa.

Mutkikas tie oli kuitenkin ajamisen arvoinen. Kaupunki oli kaunis kun mikä! Sen halkaisi 120 metriä syvä El Tajo -rotko, jonka yli on rakennettu 1700-luvulla näyttävä Puente Nuevo -silta.

Kaupungissa kuhisi jonkin verran turisteja ja niin kuhistiin mekin. Vaelleltiin vain ilman päämäärää ja käytiin sillan kummallakin puolella ihastelemassa maisemia. Söimme myös ehkä pahimmassa turistiravintolassa mitä voi olla, ehkä pahimman spagettiannoksen mitä on olemassa (lasten listalta), mutta meillä oli nälkä ja mietimme, että kuinka vikaan voi mennä bolognesen kanssa. Ilmeisesti hyvinkin vikaan, mutta ei se mitään. Maisemat olivat sen arvoisia. 

 

 

Paljon muuta emme ehtineet tehdä. Pian tulikin jo pimeää, joten hyppäsimme takaisin autoon peläten, että joutuisimme ajamaan saman kiemurtelevan vuoristoreitin takaisin pilkkopimeässä.
Itseasiassa se oli vielä pimeämpi mitä odotin. Jouduin käyttämään koko matkan pitkiä valoja ja väistelemään tietä ylittäviä vuohia. 

Kun vihdoin saavuimme hotellin pihaan Kriselda oksensi. Ajotaidoillanihan ei ole osuutta asiaan, vaan kyseessä oli kiemurasta tiestä aiheutuva matkapahoinvointitila 😀

 

 

Kun saavuin Etelä-Afrikkaan, odotti minua alakerran vierashuoneessa kukkakimppu ja kortti jossa luki ”Mummy told me you are super cool, so please will you be my Godmother?”

Melkein purskahdin itkuun ja päätin sillä sekunnilla, että minusta tosiaan tulee coolein ja paras täti koskaan. Luultavasti hemmottelen pikku Leonin pilalle, mutta onhan meillä n. 14500 kilometriä välimatkaa, joten aina kun nähdään niin saahan sitä vähän hemmotella. 

Vitsailimme Leonin kummisedän kanssa leikkimielisesti kummasta tulee parempi kummi. Hänellä saattaa olla kotikenttäetu ja oma surffikauppa (samperi), mutta meillä on yhteinen salakieli Suomi. Oletan, tämän automaattisesti yhdistävän meitä maagisella tavalla. Lisäksi pääsen näyttämään pojalle kaikkia hurjan eksoottisia Suomijuttuja kuten muumimaailman, Lapin porot, avantouinnit, revontulet (joita en ole itsekään koskaan nähnyt) ja laskettelun! Okei, sen omat vanhemmat osaa sen paljon paremmin ja on Leonin kanssa rinteessä ennen kun saan edes suksi sanottua.
Sitten on tietty vielä Suomen metsät, mökit, järvet, yöttömät yöt ja korvapuustit. Lisäisin tähän vielä saunan, mutta sehän niillä on jo kotona Afrikassa. (Siis oikeasti suomalainen sauna terassille rakennettuna.. niin ja uima-allas).
Samperi, pitää rakentaa omalle takapihalle joku Visulahti, puuhamaa ja Waasalandia, että pärjään tässä kisassa.

Ehkä keskityn vain olemaan hauska, välittävä ja rento kummi. Sen osaan!

 

 

Innostuin Afrikassa myös vauvakuvaamisesta. Ideoita olisi ollut jos jonkinlaista, mutta toteutus olikin hieman haastavampaa – Leonia kun ymmärrettävästi olisi kiinnostanut enemmän olla rintaruokinnassa kuin vauvamallina. 

Ei se mitään Leon, meillä on vielä koko loppuelämä aikaa.
Terveisin, Täti Toivola.