Hassua olla kihloissa, tuossa häilyvässä ajanjaksossa, jolloin pariskunta ”sopii menevänsä avioliittoon keskenään”.
Ja toki voi olla myös menemättä. Kihloja, lupauksia, sormuksia ja liittoja on nykyään monia eri muotoja ja se on ihanaa, mutta veikkaan, että meidän kohdalla mennään aika perinteisellä kaavalla. Muutaman vuoden sisällä naimisiin.
Häävalssit tanssitaan, kimppu heitetään, viimeisetkin roposet häämatkaan tuhlataan ja sitä rataa.

Mutta ei hypätä vielä sinne. Olemme olleet kihloissa vasta kohta kaksi kuukautta ja se on ollut – pakko myöntää, ihan samperin ihanaa aikaa. Voisin sanoa, että olemme edelleen jonkinlaisessa kihlajaiskuplassa. Sellaisessa, missä toiselle ei viitsi tiskeistä valittaa ja petaamatta jääneet lakanat näyttävät yhtäkkiä ärsyttävän sijasta söpön hassuilta.

Myös vasemman käden nimetöntä vilkuillaan edelleen siihen malliin kun koko käsi olisi yhtä timanttikaivosta.
Miten minusta tuli yhtäkkiä tällainen tyttö?

 

 

Minulta on muutamaan otteeseen kysytty, aionko esitellä sormusta ja aluksi se tuntui hassulta. Enpä ole ennen moista joutunut edes ajatella. Esittelenkö elämääni liikaa jos näytän? Olenko liian salaileva jos en? 

Onko kummallakaan väliä? Näytän sormusta jokaiselle tutulle ja tuntemattomalle aivan innoissani kahvipöydässä, kassajonossa ja kuntosalin pukukopissa. Eikö se olekin minusta tällähetkellä kaunein asia maailmassa? Sormus on sormessani joka päivä, joten se tulee joka tapauksessa olemaan hyvin monen verkkokalvoilla jossain vaiheessa. Tottakai voin laittaa siitä myös tänne kuvia 🙂


Miksi juuri tämä sormus?

Mieheni jokunen vuosi sitten kysyi millaisesta sormuksesta tykkään ja itseni mielestä näppäränä tyttönä – hänen mielestään luultavasti yli-innokkaana hulluna, lähetinkin hänelle miltei kokonaisen Pinterest-taulun aiheesta. Myönnän, innostuin.
Sormukset olivat kuvissa kaikki melko samanlaisia. Ruusukultaisia, tai kultaisia, siroja ja yksinkertaisia.

Se sormus, joka sitten paljastui itse rasiasta olikin yllätyksekseni miltei kopio juuri lempikuvani sormuksesta. Tuijotin sormusta hetken, enkä tajunnut että se on edes oikea. Luulin kai tuijottavani vieläkin Pinterest-taulua.
Sormus on teetätetty mieheni ”suunnittelemana” eli siis ehkä enemmänkin antamieni kuvien perusteella kultasepällä Kaivopuistossa. Rakastan sen hieman vintage -henkistä muotoilua, ovaalia timanttia ja ruusukullan ja timantin värin kontrastia. Pidän siitä, ettei sormuksesta kuitenkaan tehty liian ruusukultaista, vaan se on enemmän kullanhohtoinen.

Okei, okei, saanko hieman intoilla; r a k a s t a n ihan kaikkea tässä sormuksessa.

Sormus on myös tismalleen sopiva. Istuu täydellisesti, ei koskaan jää mihinkään kiinni ja tuntuu lähes huomaamattomalta. Niinkuin se olisi ollut siinä aina. Jos Tuhkimolla olisi ollut lasikengän sijaan sormus, niin tämä olisi varmasti se.
Täydellisen sopiva.

 

Mieheni sormus on puolestaan simppeli paksuhko kultainen ”miesten sormus” ja se on teetätetty samalla sepällä. Halusin välttämättä ostaa sen ja kompensoida sormustani muutenkin sitten vaikka hääkuluissa, koska tiedän, ettei nämä timanttisormukset ole ihan halpaa hupia (ja koska olen itsepäinen näissä asioissa). Vaikka sormukseni oli täysin mieheni oma valinta, tuntuu hassulta, että tarkan markan miehenenä hän oli jostain syystä halunnut siihen ”tuhlailla”. Eihän oikeasti timantin koolla, tai sillä, että onko sitä edes koko sormuksessa ole mitään väliä. Toki myönnän, että on kiva, että se miellyttää silmää, mutta pääasia on siinä mitä se symboloi. Kiven karaatit, leikkaukset ja kirkkaudet ovat ihan toissijaisia 🙂

 

 

• Miksi ensireaktio kosittavalla on laittaa kädet kasvojen/suun eteen. Olen nähnyt tämän tapahtuvan lähestulkoon aina ja samaisesta tilanteesta löysin itsenikin. Kädet suun peittona, ihan kuin mies olisi päästellyt paukkuja siinä polvistuessa.

• Miksi en muista puoliakaan mitä mieheni sanoi kosiessaan? 

• Miksi hän ei suostu jälkikäteen kertomaan? Ehkä ei itsekään muista kun tilanne oli niin jännä ja meni ohi hujauksessa.

• Miksi ylipäätänsä koko ilta oli niin nopeasti ohi? Voisinpa saada sen vielä uusintana 🙂 

• Mikä suurempi voima käski minua laittamaan uudet nätit alusvaatteet päälle juuri tuona iltana (vaikka se oli perus keskiviikko ja olin juuri tullut salilta). 

• Miksi kutsun miestäni nyt? Mieheksi, kihlatuksi? Poikaystäväksi ei kuulemma saa enää sanoa.

• Miksi ”kihlattu” kuulostaa hyvin oudolta. Vanhanaikaiselta ja viralliselta?

• Miksi kihlasormus on juuri vasemmassa nimettömässä?
Googlasin: uskomuksen mukaan vasemman käden nimettömästä on suora yhteys sydämeen, rakkauden symboliin. Kuitenkin useissa eri maissa ja kulttuureissa sormus voi olla myös eri sormessa.

• Miksi en onnistunut ottamaan coolia kihlajaiskuvaa vaikka yritin. Lopputulos oli väkisinkin ylisöpö ja kliseinen ”hups naurattaa ja kappas kun jalkanikin nousi ylös” -kuva.

• Miten paljon aluksi molemmat panikoitiin, että hukkaan sormuksen jos otan sen pois esim salilla. Enhän koskaan hukkaa mitään. (Minulle kerrottiin, että sormus kannattaa ottaa pois aina silloin kun se voi joutua kolhuille ja lialle alttiiksi, esim. Salilla, kokatessa, siivotessa).

• Miksi edelleen reilu viikko kihlajaisten jälkeen vilkuilen vasenta kättäni ja sormusta n. 67402 kertaa päivän aikana?

• Miksi kihojen jälkeen olemme olleet kuin vastarakastuneita. Kauankohan tässä kuplassa voi olla?

 

 

Niin siinä sitten kävi. Kihlat. Mieheni oli huijannut minut viettämään seurustelumme vuosipäivää joka muuttuikin kihlajaisillaksi. Ja tuo ilta oli kaikessa hattarassaan kyllä täydellisen onnistunut ja ihana. Enpä olisi uskonut, että neljä vuotta sitten pyyhkäisen Tinderistä tulevan kihlattuni elämääni. En nimittäin koskaan uskonut, että edes menen kihloihin. Ei minulla ollut mitään kihloja tai häitä vastaan. En vain nähnyt niitä omalle kohdalleni. 

Mutta kappas kun nyt onkin ihan erilainen tulevaisuudenkuva kiikareissa – ja toivon todella, että saan näitä maisemia koko loppuelämäni vielä kiikaroida 😍

 

Tags:

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Finagon kanssa.

 

Sain muutama päivä sitten kommenttiboksiini kommentin, jossa kommentoija halusi tietää puhuessani työkiireistä, että mitä konkreettisesti niillä tarkoitan? Ainakaan blogin välityksellä nuo kiireet kun eivät varsinaisesti kuulemma paista läpi. Lähinnä vaikuttaa siltä, että elämäni on yhtä lomamatkaa ja kahviloissa/ravintoloissa istumista, satunnaista treenausta ja kauneudenhoitoa.

Vastasin, että ymmärrän täysin. Vastasin myös sen, mitä olen vastannut lukuisia kertoja aiemmin. Se mikä näkyy somessa, on vain pintaraapaisu arjesta ja siitä sisällöntuottajan työkuvasta – joka on uskokaa pois, itsellenikin välillä vähän vaikeasti hamotettavissa. (P.s bloggaajien ehkä eniten viljelemä puolustus-sana on pintaraapaisu).
Ymmärsin kommentin täysin, enkä ottanut sitä mitenkään pahalla. ”Bloggaajia” on myös hyvin montaa erilaista. Osa pyörittää isompaa palettia useaan eri kanavaan, osalla se ei vie niin paljoa aikaa. Joku on ehkä saattanut ulkoistaa töitään, toinen taas kirjoittelee enemmän harrastepohjalta. Lupasin avata tätä aihetta hieman enemmän omalta kohdaltani, joten täältä tulee kokonainen postaus aiheesta.

 

 

Tämän tiedän. Olen täyspäiväinen yksinyrittäjä. Modernisti sanottuna. Läppäriyrittäjä. Tietenkään en päivitä jokaisesta kampanjasuunnitelmasta, kuvauksesta, myyntityöstä, tuotestailauksesta, suunnittelusta, tarjouksesta, tulosten raportoinnista, palaverista, asiakastapaamisesta, kirjoituksesta, editoinnista ja kirjanpidosta (thank god for Finago Solo – tästä enemmänpostauksen lopussa) kuvia, mutta tämä kaikki pyörii työarjessa ja yksinyrittäjä vastaa tästä kaikesta tietenkin yksin.
Myy, markkinoi, järjestelee, johtaa, verkostoituu, budjetoi, laskelmoi, tuumaa, tuskailee, tai ehkä toisinaan taputtaa käsiään yhteen onnistuneesta prokkiksesta.

Välillä istun toimistolla tuntitolkulla, välillä juoksen ympäriinsä tapahtumissa tai kuvauksissa. Toisinaan kokkailen ruokapalstaa kotona, tai tuotan sisältöä eri yritysten somekanaviin, tai omiini. Joskus istun kotona lattialla sormi suussa, miettien mitä hittoa olen tekemässä. Välillä saatan olla kuvauskeikalla tai mukana järjestämässä vaikuttajatapahtumia. Joskus otan vapauden lomailla, tai voin aikataulun salliessa käydä vaikka keskellä päivää salilla, mutta useimmiten työajat yrittäjillä (ainakin kaltaisillani) venyvät pitkiksi ja vapaa-aikaa on vaikea hahmottaa. Laskin tätä postausta varten, että tällä viikolla työtunteja kertyi lähemmäs 70 tuntia.

Mutta toisaalta. Edellisellä viikolla pystyin olla muutaman päivän lomalla ja tässä työssä onkin myös lukemattomasti muita plussia ja etuja. En halua kuulostaa siltä, että yritän kuulostaa muka kiireiseltä. Todistella. Vaikka itse saan päättää työajoistani, on minulle annetuilla projekteilla, kuvauksilla ja yhteistyökampanjoilla asiakkaan puolelta omat aikataulunsa. Usein erilaisia prokkiksia on samaan aikaan useita ja ne kaikki yhdessä luovat työkasan, johon kuuluu eri osa-alueita ja kiireiset aikataulunsa. Toisinaan on taas vähemmän juttuja työn alla ja silloin voi näpytellä läppäriään löysemmillä ranteilla.
En koe työni olevan minulle rankkaa. Ehkä henkisesti toisinaan, mutta jokainen päivä on erilainen ja en olisi tässä, jos en pitäisi siitä mitä teen.

 

 

Kun lähdin yrittäjäksi, olin paniikissa. Pelkäsin, että en ymmärrä mistään mitään, enkä aluksi ymmärtänytkään. Minulle piti näyttää kädestä pitäen kuinka laskutetaan, selittää, että mitkä ihmeen alvit, ennakkoverot ja yelit. Miten selvitä ylipäätänsä kirjanpidosta. Silloin kun aloitin, ei ollut moniakaan ohjelmia, sovelluksia ja yrittäjän apukeinoja. Tai ehkä oli, mutta ne eivät ainakaan olleet meikäläisen tiedossa. Kiikutin kuitit kirjekuoressa kirjanpitäjälle ja raapustin käsin autossa kilometrivihkoa. En ollut kuullutkaan verkkolaskutuksesta, vaan väänsin joka kerta Excelissä uuden laskupohjan.
Nykyään kaikki on paljon helmpompaa. P a l j o n helpompaa. 

 

Tällä hetkellä käytän Finago Solo -ohjelmaa, joka on (saanen rehellisesti väittää) yksinkertaisin ja helpoin kirjanpito- ja laskutusohjelma pienyritykselle verkossa. Siinä on kaikki kätevästi samassa.
Finago Solon avulla saa hoidettua myynnit, vastaanotettua ja maksettua ostolaskut sekä kuvattua kuitit. Kirjanpitäjälle aineistot siirtyvät alustavasti käsiteltyinä kirjanpitäjän omaan Procountor-ympäristöön.

Homma on paljon selkeämpää ja tehokkaampaa. Parasta on, että pysyt koko ajan kartalla mitä olet laskuttanut, milloin maksut on suoritettu, mitä maksuja on lähtenyt firman tililtä ja puuttuuko niistä kuitteja. Kaikki tämä toimii kätevästi myös mobiilissa. Ei muuta kuin kuva kuitista ja eteenpäin. Myös asiakasrekisterin avulla laskun lähetys sujuu vain muutamalla klikkauksella 🙂
Nyt kun säästäminen ja sijoittaminen on alkanut kiinnostaa enemmän, tykkään olla todella kartalla kaikista menoista ja kuluista. Hallita järkevämmin koko tätä palettia.
Lue lisää Finago Solosta TÄÄLTÄ.

 

 

 

Oletteko huomanneet. Suomalaisilla on edelleen yllättävän syvään juurtunut mielikuva siitä, että normaali työaika on kahdeksasta neljään ja viikonloput ollaan vapaalla, mutta totuushan on, että työelämä on kovassa muutoksessa ja digitalisaatio luo vaihtoehtoja. 

Minä hyppäsin tähän kelkkaan ja nautin digitalisaation tuomista eduista luomalla itselleen vapaamman tavan tehdä töitä. Moni on ihmetellyt kulkemaani polkua, mutta juuri tämä polku on pitänyt minun mielenkiintoni yllä ja kuljen sitä paraikaa hymyssä suin ja innokkaana. Sisältömarkkinointi on ollut kovassa kasvussa ja uskon sen olevan myös jatkossa, mutta en väitä tietäväni tarkalleen tulevaisuudensuunnitelmia. Ala muuttuu koko ajan, niin muutun minäkin. Varmasti haluan oppia enemmän, kouluttautua. En missään nimessä jäädä paikoilleni tallaamaan. Kehittyminen ja kokemuksien ahmiminen tuo ainakin itselleni suurinta nautintoa.

 

Nyt haluaisinkin kysyä teiltä. Oletteko te työssänne onnellisia? 🙂 

 

 

Tags: