Noniin, nyt on jo muutama häämekkosovitus takana ja luulisi, että se puku alkaisi pikkuhiljaa hahmottua, mutta ei. Päinvastoin! Tuntuu että olen miltei yhtä eksyksissä kuin jokin lumiukko juhannuskokon kaverina.

Unelmamekko-visiotani vastaavaa ei tunnu löytyvän. Löytyy kyllä paljon muita ihania – sellaisia joista en olisi uskonut ollenkaan pitäväni. Ja sitten on niitä joiden luulin olevan kivoja, mutta ovatkin päälläni todella outoja.
Alan kyseenalaistamaan sitä mitä alunperin halusin. Samalla pelkään, että jos päädyn johonkin ihan muuhun, niin kadunko myöhemmin sitä, että mekko ei ollut ihan oman tyylinen? Pitäisikö mekko teettää juuri omanlaiseksi?

Tavallaan tekisi mieli myös ottaa vain joku kiva mekko. Hoitaa homma pois alta. Sehän on vain mekko, se on vain yksi ilta. Kuinka paljon viitsin laittaa aikaa tähän. Vai pitäisikö nyt sitten kerrankin panostaa.
Kerranhan sitä vaan naimisiin mennään. 

Huomaatteko. Soudan ja hupaan.

 

 

Tähän mennessä olen käynyt kolmessa sovituksessa. Ensimmäinen kerta oli viime talvena Etelä-Afrikassa, toinen elokuussa Helsingin Vienossa (kuvat yläpuolella) ja nyt muutama päivä sitten Josefiinassa Lahdessa. (Kuvat alla).

Sekä Vienossa, että Josefiinassa oli mielestäni todella kiva ja yllättävän hyvä valikoima. Vienossa oli itselleni ehkä hieman laajempi skaala erilaisia vaihtoehtoja ja Josefiinassa taas muutama todella upea, mutta myös hieman hintavampi mekko. Mikään ei kuitenkaan kolahtanut ihan täysiä, ei tuntunut ihan omalta.

 

 

Etsintä siis jatkuu. Mikä on teidän mielestä on ollut paras hääpukuliike? Saa jakaa vinkkejä 😍

 

Tags:

Kaupallinen yhteistyö: Creme Bonjour 

 

Olin 17-vuotias kun muutin yksin asumaan ensimmäiseen vuokra-asuntooni ja siinä aikuistumisen kynnyksellä riittikin ihmettelemistä ja oppimista. Kodintarvikkeet oli kalliita, hyllyjä kasattiin päin prinkkalaa ja ruoka paloi pohjaan joka ikinen kerta.
Oli aika oppia ja sopeutua. Siivoustarvikkeet ostettiin tarjoustalosta, hyllyt kasattiin uudestaan ja aloin valmistaa ensiksi helppoja ruokia, sellaisia missä ei voi mokata. 

Yksi niistä oli uuniperuna Crème Bonjour tuorejuustolla ja tonnikalalla. 17-vuotiaan Julian bravuuri – ja pakko myöntää, rakastan edelleenkin tätä annosta. Muistan vieläkin elävästi sen yhden uudenvuoden illan kun tein tätä pienessä asunnossani juhla ateriaksi minulle ja ystävälleni. Olin saanut kaikki huonekalut kasattua ja koti oli lattiasta kattoon siivottuna. Olin niin ylpeä itsestäni.
Edessä koko elämä ja iso tuorejuustolla täytetty herkullinen peruna. 

 

 

Siitä lähtien Crème Bonjour on vieraillut kokkailuissani vuosien varrella useissa eri muodoissa. Leivän päällä, juustotarjottimella, herkkusienien täytteenä. Ruoanlaitossa, leivonnassa ja jälkiruoissa.
Ruuanlaittotaitoni kehittyivät ja Crème Bonjour lisäsi valikoimaan tuli uusia makuja. Olen maistanut niistä kaikkia. Viimeksi tein mökillä sesongin mukaisesti kurpitsarisottoa kantarellituorejuustolla. Täydellistä syysruokaa 🙂

Tajusin juuri, että tuon täytetyn perunan ja tämän risoton väliin on mahtunut kuusitoista vuotta.
Kuusitoista pitkää tuorejuustoista vuotta. Enpä olisi silloin 17-vuotiaana osannut ehkä ajatella, että risotonkin voin pyöräyttää tuosta noin vaan helposti, Sen tekeminen on oikeasti lopulta hyvin yksinkertaista.
Jos tykkäät tuorejuustoista kuten minä, niin käy kurkkaamassa lisää resepti-inspiraatiota TÄÄLTÄ.

 

 


KURPITSARISOTTO

Creme Bonjour kantarelli -tuorejuustolla

Ainesosat

1 myskikurpitsa
2-3 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
2 dl risottoriisiä
2 dl valkoviiniä
n. 3-4 dl kasvislientä (kasvisannosfondia)
n.3 rkl Crème Bonjour kantarelli tuorejuustoa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Lisäksi:
salvianlehtiä
parmesaania

Leikkaa myskikurpitsa kuorettomiksi lohkoiksi (poista siemenet) ja levitä uunipellille leivinpaperin päälle. Valuta päälle loraus öljyä ja ripottele suolaa päälle. Kypsennä lohkoja 200 asteessa uunissa 25-30 minuuttia, tai kunnes kurpitsat ovat pehmenneet.
Nosta muutama palanen sivuun koristelua varten ja soseuta loput kypsät kurpitsat soseeksi.

Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet.
Kiehauta n. 5dl vettä toisessa kattilassa ja lisää veteen kasvisliemi-fondi.
Kuullota sipulia ja valkosipulia tyhjässä kattilassa tilkassa öljyssä. Lisää riisi ja anna riisien kuullottua pari minuuttia. Kaada valkoviini kattilaan. Sekoita koko ajan ja anna viinin imeytyä riisiin.

Jatka risoton tekemistä tämän jälkeen niin, että kaadat joukkoon kuumaa kasvislientä desi kerrallaan ja annat sen imeytyä riisiin koko ajan riisiä hämmentäen. Hämmentämisen tarkoituksena on saada riisin tärkkelys tekemään risotosta kermaista. Maistele risottoa välillä; tarkoitus on saada riisi kypsäksi niin, ettei sen purutuntuma häviä kokonaan.

Kun olet lisännyt erissä n. 3-4 dl kasvislientä, lisää tämän jälkeen 2dl kurpitsasosetta. Jatka hämmentämistä vielä hetki. Nosta kattila liedeltä ja sekoita joukkoon Crème Bonjour kantarelli tuorejuusto. Sekoita, maista, ja lisää tarvittaessa juustoa tai mausteita.
Kun olet tyytväinen makuun, laita kansi päälle ja anna risoton makujen tasaantua pari minuuttia.

Annostele risotto lautasille ja asettele paahdetut kurpitsaviipaleet risoton pinnalle. Koristele tuoreella salvialla. Voit raastaa pinnalle vielä halutessasi parmesaania. 

 

 

Tags:

 

Nyt kun olemme Rubenin kanssa tallustelleet pitkin lähikatuja kolme kuukautta, alkaa todella tulla tutuksi korttelin jokainen koira ja niiden ulkoiluttaja.
Lisääntyneet lähimaaston lenkit ovat saaneet minut kiinnittämään huomiota myös mitä ihmeellisimpiin asioihin. Missä kohtaa on röökinstumppeja, missä lähimmät roskikset, missä mikäkin kusitolppa, tai ruohikkonurkka.
Asioita joiden ohi on ennen viilettänyt kuin silmät sidottuna. 

Alan myös oppia miten käyttäytyä koirakohtaamisissa. Osaan jo hieman lukea ihmisten kasvoilta kuka haluaa jäädä juttelemaan ja ketä ei kiinnosta lainkaan keskustella – ja ketkä puolestaan voisi jäädä jaarittelemaan koirista tuntikausia.
Rubenilta tosin puuttuu vielä hieman tämä taito. Jos siltä kysyttäisiin, se haluaisi jäädä nuuhkimaan ja leikkimään ihan jokaisen koiran, ihmisen tai näitä edes hitusen muistuttavan olion kanssa. Pentuenergiaa, rohkeutta ja intoa riittää vaikka muille jakaa. Ei vieläkään arista oikein mitään ja viihtyy koiran kuin koiran kanssa.

 

Kohtaamisia on ollut kaikenlaisia. Pentu vetää puoleensa ihmisiä ihan magneetin lailla. Silloin kun Ruben oli vielä ihan pieni karvapallero, pääsimme kadulla eteenpäin etanavauhtia, mutta nyt saamme tepastella jo lähestulkoon kokonaan vailla ”oooiii” -kiljaisuja.

Kohtaamisista on jäänyt erityisesti mieleen naapurin nainen jonka kanssa jäin juttelemaan kadulle puoleksi tunniksi koirista ja elämästä. Keskustelun päätteeksi nainen tarjoutui koiravahdiksi.
”Asun tuossa kakkoskerroksessa, koska vaan saa oveen koputella”.
Se oli niin kaunis ele. 

Myös nuori poika joka pyöräili kaverinsa kanssa vastakkaisella kadulla ja huomattuaan Rubenin, heitti pyöränsä mukkelis makkelis keskelle jalkakäytävää ja juoksi kadun toiselle puolelle kysymään saako silittää koiraa. Poika oli niin silminnähden innoissaan pennusta etten ole ehkä koskaan nähnyt vastaavaa. ”You are so lucky to have him” -poika hoki taukoamatta ja suostui jatkamaan matkaa vasta kun ohikulkija huusi toiselta kadulta että ei pääse rattaiden kanssa eteenpäin kun pojan pyörä oli esteenä tiellä.

Kerran puistossa nainen halusi ottaa kuvia. Ei yhtä, tai kahta, vaan kymmeniä. Eri asennoissa, eri kulmista ja eri valossa. Kun normaaleja kuvia oli otettu tusina, piti koira kuvata vielä hänen laukkunsa kanssa, niin että kaverit uskovat varmasti että kuvat on hänen ottamia. 

 

Tags: