Pardon my French, mutta kuinka moni voi sanoa olleensa vastaavassa tilanteessa, missä nämä kaksi sanaa kohtaavat toisensa?
Tai itse asiassa minäpä tiedän. Noin neljä suomalaista, kaksi ruotsalaista, kolme tanskalaista ja viisi norjalaista, jotka yrittävät pitää pressilounasta DeoDocin tuotteista Eiffel-tornin ravintolassa.

DeoDoc on siis kahden ruotsalaisen siskoksen perustama yritys. Toinen oli liiketalousalalla, toinen lääkäri, mutta huomatessaan markkinaraon tuolla alakerran saippuaosastolla he jättivät työnsä ja lähtivät rohkeasti kehittämään tuotelinjaa alueen parempaan pH-tasapainoon, pesuun, pyyhkeisiin ja hygieniaan. Tiesittekö että alhaalla siellä meillä on ihan samat hikirauhaset kuin kainaloissa?
Olisin mielelläni kuullut lisää myös intiimialueen hajuvedestä ja pyyhkeistä, mutta pommiryhmä keskeytti keskustelumme.

Olimme juuri päässeet Eiffel-torniin menevien hissien porteista sisään, kun nenämme edestä koko alue isoin poliisijoukoin tyhjennetään hetkessä. Aukiolle, tismalleen Eiffel-tornin alle jäi nököttämään vain epäilyttävästi käyttäytyvän miehen hylkäämä reppu. Paikalle hälytetyistä erikoisjoukoista päätellen ilmeisesti pommiuhka sisällään.
 

Hämmästeltiin jo hieman lentokoneessa Kiran, Annikan ja Saran kanssa, että kaikkialle tämä outo työ viekin meitä. Mennäänkö me oikeasti Pariisiin kuulemaan intiimialueen saippuoista, mutta tuijotellessani sitä yksinäistä pommireppua aukiolla tuli kyllä muutamaan otteeseen mietittyä että vieläkö oikein pommiuhan uhalla.
 

Evakoinnista huolimatta Eiffel-tornin hissi jatkoi toimintaansa. Ilmeisesti arkipäivää häslinki kyseisen tornin juurella, mutta minäpä satun omistamaan vilkkaan mielikuvituksen ja hitusen itsesuojeluvaistoakin. Me olimme jumissa porttien ja hissin välissä, ja ihan kun ei olisi ollut tarpeeksi kuumottavaa seistä siinä repun läheisyydessä, mutta että nousta vielä hissillä ylös mahdollisen pommin yläpuolelle. Suoraan vain sinne pommitettavaan kohteeseen!

Jos itkin jo pöytävuorella gondolihissin takia, niin minkäköhän asteisen sydänkohtauksen saan ylösnoususta pommiuhalla?

 

Jono lyheni. Hissi tuli alas, seuraavat menivät ylös. Reppu nökötti alhaalla. Poliisit tuijottavat ilmeettömänä eteensä. Minä pidän silmällä reppua, vasemmalla silmäkulmalla mietin pakoreittiä pois tilanteesta. Seuraava hissi on meidän, pommiryhmä lähestyy reppua. Räjähtääköhän se kosketuksesta? Ehkä se on ajastettu tai kauko-ohjattava. Mitäköhän äitinikin ajattelee tästä. Poikaystäväkin kehotti olemaan varovainen ja välttämään turistikohteita. Tässä sitä nyt ollaan Eiffelin juurella pommiryhmän kanssa. En halua että viimeiseksi ateriakseni jää lentokenttäruoka, apua nyt ne koskee sitä reppua ja…

..vie sen tyynen rauhallisesti pois alueelta. Poliisiteipit rullataan pois. Väkijoukko valuu takaisin alueelle. Katusoittaja jatkaa pimputusta ja me nousemme hissiin huojentuneina.

 

Kukaan meistä ei oikein tiennyt miten tilanteeseen olisi pitänyt suhtautua. Olipahan ainakin ikimuistoinen pressilounas Pariisissa.

 

//Long story short. We were supposed to have nice press lunch with DeoDoc in Eiffel tower, but the bomb squad interrupted us. Someone suspicious man had abandoned his backpack under the Eiffel Tower. Police cleared the whole area, but we were already going the tower elevators. Behind the gates just stearing the backpack. I was looking around for possible escape routes and thinking – what if it explodes when it relates to contact? Is it timed? What does my mom think about this, my boyfriend told me to avoid the tourist destinations and here I am with a bomb squad in the Eiffel Tower. Way to go Julia, I don’t want that airplane food to be my last meal!

And thank god it wasnt. Someone took the backpack away, the crowd returned to the square and I went to eat lunch up there to the tower. 
What a weird day.

 

Instagram: juliatoivola
Snapchat: juliatoivola
Bloglovin: 
JULIA Toivola
Facebook: Julia Toivola – Cosmopolitan

                                                                                     

Hieman erilaisia kuvakulmia tänään. Ne pahimmat eivät edelleenkään pääse muistikortilta valitettavasti edes työpöydälle, mutta muutama tällainen välttää toisinaan tiuhaan painettavan delete –nappulan, ja silloinhan niistä pitää ehdottomasti koota oma postaus tänne.

Kaikki kun ei aina mene niin kuin kiiltokuvakirjassa. Tai lähellekään. 🙂

Tags:

Tämä on juuri niin kamalaa kuin muistinkin. – Joulun järjestäminen.

Jos itse olet jossain joulun rauha zonessa, niin suosittelen äkkiä painamaan sitä punaista ruksia siellä sivun oikeassa yläkulmassa. Täällä on nimittäin vähän eri mieliala päällä.

Meille on huomenna tulossa syömään kahdeksan henkeä. Yksi on kasvissyöjä, toinen ei syö kalaa, kolmas on nirso kuin mikä ja loput ei halua jouluruokaa.

Viime kerralla vannotin itselleni että tänä vuonna aloitan koko touhun valmistelun jo vähintään syyskuussa.
No 23.12 on aika lähellä sitä eikö?

Oliko myös fiksu idea yrittää tänään heti Stockmannin auettua ruokaostoksille herkkuun. Aika moni muukin oli nimittäin päättänyt tehdä niin.
En olekaan ennen seissyt ruuhkassa parkkihallissa pääsemättä edes puomista sisään. Typerä Julia olisi sinun pitänyt tietää paremmin – huutelin itselleni ja teki mieli antaa pari litsaria perään.  Parkkihalli täyttyi viidessä minuutissa tukkoon, jättäen minulle vaihtoehdoksi vain ahtaan U-käännöksen ja uuden yrityksen Kampin supermarketissa.

Siellä parempi tuuri, mutta tiedättekö sen tunteen kun olette loihtineet kärryyn kaikki 6935 tavaraa kilometrin pituiselta listata ja sitten koko kaupasta on loppunut yksi niistä. – Kuten timjami tässä tapauksessa.

Ei muuta kuin kolmannen kaupan kautta katsomaan ja lopulta hoipertelin kotiin käsissäni neljä niin painavaa kassia että olin ihan varma käsieni lähtevän irti niiden mukana, tai että kaadun ja joka ikinen peruna vierii kassista ulos kauas pois.

Seuraavaksi missio oli viedä kynttilä ukkini haudalle ja se vasta mielenkiintoinen reissu olikin. Isäni oli siunannut meitä läsnäolollaan ja voin kertoa että hän on hieman eriskummallinen mies.  Se reissu oli yhtä kaaosta ja kesti ikuisuuden.

Kun vihdoin pääsin kotiin tajusin, että pitää tehdä neljäs kauppareissu koska ei ole pöytäliinaa – mikä puolestaan muistutti minua siitä että ei ole pöytääkään ja se pitäisi hakea tädiltäni. Lisäksi puolet lahjoista on paketoimatta koska paperi loppui eilen kesken. Nauhaa ei koskaan ollutkaan ja se samperin joulusiivous. – Tekemättä!

Vaikkakin välillä tuntuu, että haluaisin kelata viisitoista vuotta taaksepäin – hypätä huomenna valmiiseen juhlapöytään, hukkua lahjoihin ja olla kantamatta huolta siivoamisesta, lahjojen ostosta ja jokaikisestä piparista, niin taidan silti salaa nauttia tästä vähän ja ihan hyvin minä pärjään (ketä yritänkään huijata?) Kuka nyt ilman pientä stressiä joulun järjestää.
Varmasti huomenna on kiva päivä.

IHANAA JOULUA kaikille <3

 

Tags: