Nyt kun olemme Rubenin kanssa tallustelleet pitkin lähikatuja kolme kuukautta, alkaa todella tulla tutuksi korttelin jokainen koira ja niiden ulkoiluttaja.
Lisääntyneet lähimaaston lenkit ovat saaneet minut kiinnittämään huomiota myös mitä ihmeellisimpiin asioihin. Missä kohtaa on röökinstumppeja, missä lähimmät roskikset, missä mikäkin kusitolppa, tai ruohikkonurkka.
Asioita joiden ohi on ennen viilettänyt kuin silmät sidottuna. 

Alan myös oppia miten käyttäytyä koirakohtaamisissa. Osaan jo hieman lukea ihmisten kasvoilta kuka haluaa jäädä juttelemaan ja ketä ei kiinnosta lainkaan keskustella – ja ketkä puolestaan voisi jäädä jaarittelemaan koirista tuntikausia.
Rubenilta tosin puuttuu vielä hieman tämä taito. Jos siltä kysyttäisiin, se haluaisi jäädä nuuhkimaan ja leikkimään ihan jokaisen koiran, ihmisen tai näitä edes hitusen muistuttavan olion kanssa. Pentuenergiaa, rohkeutta ja intoa riittää vaikka muille jakaa. Ei vieläkään arista oikein mitään ja viihtyy koiran kuin koiran kanssa.

 

Kohtaamisia on ollut kaikenlaisia. Pentu vetää puoleensa ihmisiä ihan magneetin lailla. Silloin kun Ruben oli vielä ihan pieni karvapallero, pääsimme kadulla eteenpäin etanavauhtia, mutta nyt saamme tepastella jo lähestulkoon kokonaan vailla ”oooiii” -kiljaisuja.

Kohtaamisista on jäänyt erityisesti mieleen naapurin nainen jonka kanssa jäin juttelemaan kadulle puoleksi tunniksi koirista ja elämästä. Keskustelun päätteeksi nainen tarjoutui koiravahdiksi.
”Asun tuossa kakkoskerroksessa, koska vaan saa oveen koputella”.
Se oli niin kaunis ele. 

Myös nuori poika joka pyöräili kaverinsa kanssa vastakkaisella kadulla ja huomattuaan Rubenin, heitti pyöränsä mukkelis makkelis keskelle jalkakäytävää ja juoksi kadun toiselle puolelle kysymään saako silittää koiraa. Poika oli niin silminnähden innoissaan pennusta etten ole ehkä koskaan nähnyt vastaavaa. ”You are so lucky to have him” -poika hoki taukoamatta ja suostui jatkamaan matkaa vasta kun ohikulkija huusi toiselta kadulta että ei pääse rattaiden kanssa eteenpäin kun pojan pyörä oli esteenä tiellä.

Kerran puistossa nainen halusi ottaa kuvia. Ei yhtä, tai kahta, vaan kymmeniä. Eri asennoissa, eri kulmista ja eri valossa. Kun normaaleja kuvia oli otettu tusina, piti koira kuvata vielä hänen laukkunsa kanssa, niin että kaverit uskovat varmasti että kuvat on hänen ottamia. 

 

Tags:

 

Elokuu on sujahtanut ohitse niin huomaamatta, että tuntuu kuin sitä ei olisi ollut tänä vuonna lainkaan kalenterissa. Mitä edes tein elokuussa? Käytiin ratsastamassa maastossa ja uittamassa hevosia, tansittiin häitä, olinko mökillä? En oikein edes muista.

Mieli on jo ollut monta päivää syyskuussa ja tulevissa työjutuissa. Ensin odotin hieman kauhulla kesän loppumista ja tulevaa työmäärää, mutta nyt olen istunut yllättävän motivoituneena ja inspiroituneena toimistolla ja jopa nauttinut kiireisestä aikataulusta. Olenkin yhtäkkiä ihan sinut syksyn kanssa.

Myös näistä asioista huomaa, että olen syksyisissä tunnelmissa: 

  • Olen alkanut taas kokkailemaan kotona. Keittoja enimmäkseen. Viimeksi tein jättikattilallisen kananuudelikeittoa.
  • Pesänrakennusvietti on taas kova. Tekee mieli siivota ja sisustaa. Eilen sytytin jopa kynttilöitä.
  • Googletan uutta ruokapöytää ja käyn kiertelemässä kirppiksiä täydellisen pöytälöydön toivossa.
  • Syksyisin alan kuitenkin aina säästeliääksi (koska kesäisin on tullut tuhlattua), enkä raaski ostaa oikein mitään.
  • Neulehamstraus. Sovitin yksi päivä neuletta second hand -liikkeessä ja kaadoin kahvit sen päälle sovituskopissa, niin pahasti, että ostopäätös tavallaan sinetöityi jo ennen kuin ehdin sovittaa koko neuletta. Hävetti, mutta onneksi paita oli myös päällä kiva.
  • Vaatekaappien suursiivous. Turha karsitaan pois, kaikki mukava ja lämmin esille. 
  • Kaipuu ryhmäliikuntatunneille. Lenkkipolku on ollut ihana, mutta askel on alkanut tuntua tahmealta. Kaipaan  ryhmätuntien energiaa ja kannustusta.
  • Haaveilen viileän mökki-illan saunasta. Risotosta ja punaviinilasillisesta.

 

 

Tags:

 

Kun olet järjestänyt isot polttarit, perunut ne koronan takia ja järjestänyt ne uudestaan, voin kertoa, että suunnitteluun ja järkäilyyn on kulunut muutama päivä – ellei jopa viikkoja kalenterista. 

Mutta olen nauttinut joka sekunnista. Ihan oikeasti olen.
Meitä on yhteensä kolme morsiusneitoa ja polttarisuunnittelun lomassa on saatu niin esteiden ja onnistumisien kautta nauraa vedet silmissä. Juotu siinä lomassa muutamat kuohuvat ja käyty läpi kaikki oudoimmatkin ideat mitä löytyy mielen perukoilta, varattu, peruttu, palaverrattu, puntaroitu ja kikateltu.

Kun polttarit sitten vihdoin lähestyivät, huomasin että viimeistleyihin ja jännittämiseen meni polttareita edeltävinä päivinä minulta aikalailla kaikki aika ja energia. Halusin niin paljon, että kaikki sujuu hyvin. Perfektionisti-piru otti täysin vallan ja istui tukevasti ahterillaan olkapäälläni kuiskutellen kaikenlaista. Onnistuuko morsiamen yllättäminen, mitä jos sataa, mitä jos aikataulu ei pidä, mitä jos, mitä jos.. Mieheni sanoi että en puhunut hänelle sanaakaan edeltävinä päivinä. Olin kuulemma vain puhelimella viimeistelemässä ja varmistelemassa asioita, tai juoksemassa ympäriinsä tukka putkella. 

 

 

Mutta kaikki onneksi sujui.
Sujui paremmin kuin hyvin. Ja jos morsianta ja vieraita on uskominen, niin odotukset ylittyivät kuulemma kaikilla.

Tästä palautteesta tuli hyvä mieli ja viikonloppuna eletyt muistot näkyvät edelleen jättimäisenä hymynä kasvoilla.
Ja todella isoina silmäpusseina naamalla, mutta kaikki väsymys on täysin noiden kahden päivän arvoista. Ei niitä polttareiden jälkeisiä silmäpusseja muistella vanhana kiikkutuolissa, vaan kaikkea sitä hulluutta, hauskuutta, heittäyttymistä ja yhteishenkeä. Niitä tämän kummallisen koronakesän parhaimpia muistoja.

 

Millainen polttarikesä teillä on ollut?
Onko ollut peruttuja, pidettyjä, vai jonkinlaisia erikoisvariaatioita normaali polttareista? 

Ajattelin jakaa hieman tarkemmin myös ohjelmaa ja aikataulua näistä polttareista, mutta kysäisen toki ensin vielä luvan morsiamelta. Halusin nyt vain tulla pikaisesti päivittämään kuulumisia, nimittäin hiljaiseloa täällä on kulunut jo ihan liian pitkä tovi. En kuitenkaan ole kadonnut minnekään. Pääni on vain ollut todella isossa polttarikuplassa.

Palataan pian 🙂 

 

Tags: