Archives
 

19 touko 2021

Posted at 21:23h in FASHION by
21 Likes

 

Naurattaa. Olen lupaillut päivittäväni tänne useammin kuulumisia, mutta toteutus laahaa lähellä pohjanoteerausta. Töitä on paiskittu joka päivä aamusta iltaan ja pakko kai se on itsellekin tässä vaiheessa todeta, ettei tunnit kellossa, sekä oma jaksaminen oikein kaikkeen enää riitä.  Jostain on pakko karsia. 

Nyt on vähän sellainen fiilis, että vaikka kaikki työ mitä teen on mielekästä, niin tässä tahdissa aletaan olla jo sellaisen kuorman alla, että jarruja on lyötävä pohjaan, tai muuten ajellaan aika reunalla. 

Voisin verrata tätä olotilaa kermakakkuun. Sen syöminen on kivaa – sopivissa määrin mutta jos ahmii kokonaisen kakun joka päivä niin paha olo tulee väkisinkin lopulta. 

 

 

Kakkua on syöty nyt joka päivä reippaasti yli puoli vuotta. 

Fiilis on tällä hetkellä todella hyvä (sillä loma häämöttää), mutta huomaan kropassa stressin vaikutukset. Ihottumaa, särkyä, unettomuutta, yöhikoilua ja unihalvauksia. Ja sen että en muista mitään 😀 Unohdan avaimia, löydän puhelimen jääkaapista, käännyn omassa kotikorttelissa vahingossa yksisuuntaiselle tielle, pakkaan työreissulle vain yhden kengä mukaan.
Ei pysy enää kasassa.

Onko siellä työkuorman alla taistelevia, tai kaltaisiani ”en osaa sanoa ei” -yrittäjiä, jotka voivat samaistua?

 

Mutta. Loma. Ah tuo ihana neljä kirjaiminen sana, jota en ole vielä koskaan eläessäni mutustellut näin innolla.
Aion pitää koko kesäkuun vapaata, sekä Fleasta, että omista töistä (siis niistä missä on deadlineja, meilejä, asiakkaita ja budjetteja). 

Aion tottakai päivitellä somea ja blogia (toivottavasti), sillä koen, että se on mielekkäintä puuhaa juuri silloin kun ei ole muuta hommaa jonossa. Enkä edelleenkään malta odottaa, että pääsen kunnolla kirjoittelemaan enemmän juttuja Wedding -tagin alla. 

 

 

Nyt vielä loppurutistus ja sitten ollaan täysillä hääkuplassa ja kesälaitumilla 🙂

 

Koko asu: Lindex
Kuvat: Jenna Van Oevelen

 

 

Tags:
Print page
21 Likes

07 maalis 2021

Posted at 20:28h in OUTFITS, RANDOM by
11 Likes

 

Koronavilkku välähti kun makasin sängyllä ja luin HS sovelluksen kautta uutisia.
Tai eihän se oikeasti mitään välähtänyt, tai vilkkunut. Koko ilmoitus meni minulta yhtä ohi kuin työmeiliini juuri kilahtanut Netraudan tarjous.
Peukaloni pyyhkäisi notifikaation vaistomaisesti pois näytöltä häiritsemästä. Olin juuri syventynyt artikkeliin viikinkihaudoista, mutta jokin pieni epäilys jäi äskeisestä ilmoituksesta. Lukiko siinä korona?

Navigoin itseni ilmoituskeskukseen ja yllätyksekseni löysin tiedon altistumisesta. ”Olet ollut viimeisen 14 vuorokauden aikana lähellä henkilöä, joka on ilmoittanut koronatartunnastaan sovelluksen kautta”.
Olenko, kenen? Ja miksei tämä sovellus piipannut kunnolla? Odotin jotain stadiontorvimaista ujellusta ja välkkyviä valoja.

Alan pikakelaamaan viimeistä 14 vuorokautta taaksepäin, mutta päivät sekoittuvat toisiinsa. Töitä, satunnaisia treenejä, toimistolla piipahduksia ja kaupassa käyntiä. (Maskit ja turvavälit aina tietty kunnossa). En kuitenkaan voisi sanoa, että olisin ollut täysin eristyksissä, mutta vilkku ei ole välähtänyt kellään muulla tutullani ja olen ollut täysin oireeton.
Tosin nyt tiedostan jokaisen niiskauksen eri tavalla ja analysoin jopa eilistä aivastusta.
Tiedostan myös, että en voi mennä töihin edes takahuoneeseen ilman varmuutta negatiivisesta tuloksesta, joten marssin testauskontille. Kaivaudun maskini alle ja väistelen vastaantulevia.

 

 

Testitikku syvällä sieraimessa tuntuu hetken sitä kun vetää kloorivettä vahingossa nenäänsä uima-altaassa. Näen itseni pienenä opettelemassa pää edellä hyppyä uimahallissa. Mätkähdän veteen kömpelönä. Yhtäkkiä tuntuu absurdilta istua tässä testikontissa suojapukuun varustautuneen ihmisen tonkiessa pitkällä tikulla oikeanpuoleista sierainta.

Kotona pyydän Aleksia hakemaan kaupasta suklaata. Sitä uutta Tupla patukkaa. Double Layer White Nougat juttua – tarkennan ohjeita. Käyttäydyn kuin olisin kipeä ja jostain syystä töiden tekeminen tuntuu myös tahmealta. Aleksi sanoo sen ääneen – jännitän kuulemma testituloksia. 

 

 

10 tuntia testin ottamisesta puhelimeeni tuli tekstiviesti negatiivisesta tuloksesta,
(jonka jälkeen jäin kotiin varmuuden vuoksi karanteeniin välttelemään kontakteja).

Aleksi oli oikeassa, jännitin tuloksia enemmän kuin osasin ajatella, mutta niihinkin alkaa tottua ajan kanssa. Testi oli ensimmäiseni, mutta ei viimeinen. Tuntui jopa hassulta, että olin selvinnyt yllättävän pitkälle ilman tietooni tulleita altistumisia.

Vilkku ei ole vilahtanut tuon jälkeen toista kertaa.

Kuinka monta vilkkua te olette saaneet?

 

**

Paita, kengät & laukku – Flea 
Housut – BikBok

Kuvat: Jenna Van Oevelen

 

Tags:
Print page
11 Likes

22 helmi 2021

Posted at 21:14h in RANDOM by
29 Likes

 

Musta jää on vallannut Helsingin keskustan. Liukastuin eilen bulevardilla niin näyttävästi, etten uskalla enää kävellä normaalisti. Sipsutan salille kuin mummo piikkarit jalassa ja tuijotan tiiviisti maata koittaen etsiä kenkäni alle eniten hiekoitettuja kohtia.
Tämä talvi on ollut kaunis, mutta alan jo kaipailla puhtaita katuja ja kevätaurinkoa.

Olen ainoa Esportin spinning -virtuaalitunnilla. Tunti on päivän ensimmäinen. Riisun maskin vasta salissa, desinfioin pyörän ja mietin että onhan tämä ihan ok käydä täällä? En ole kenenkään toisen kanssa kontaktissa. Ainut ihminen kenet näin oli kassavirkailija metrien päästä pleksin takana. Silti tuntuu jotenkin oudolta.

Töissä on kiireistä. Tuntuu, että on koko ajan kiire, tai sitten en itse vain pysy tahdissa. Lounaalla luen hetken Iltasanomia. Lööpit revittelevät Koskelan surmalla. En olisi halunnut nähdä otsikoita – en saa tapausta muuttenkaan pois mielestäni. Miten ihminen voi olla niin julma? Tulee surullinen olo ja menetän ruokahaluni.
”Keskity, mieti työjuttuja” hoen itselleni ja koitan palata omaan yhtäkkiä kovin pumpuliselta ja pinnalliselta tuntuvaan elämääni. 

 

 

Lähetti tuo MoonBootsini. Tilasin ne jotta olisi helpot ja lämpimät kengät mitkä vain vetää jalkaan koiraa ulkoiluttaessa. Joskus muistan vannoneeni, että minähän en mitään Moonbootseja tarvitse, voin hyvin ulkoiluttaa koiraa 15 vuotta vanhoilla Uggeilla.
Siinä minä kuitenkin seisoin. Flean takahuoneessa, mallailen peilistä Moonbootseja ja haaveillen Lapinmatkasta.

Kotona koira on eteisessä vastassa. Useimmiten Ruben on napannut kenkähyllyltä Aleksin kengän ja makoilee eteisen matolla kenkä päänsä alla. Joskus jokunen kenkä on viety myös olohuoneeseen, mutta koskaan niitä ei purra. Ruben ei ole vielä kertaakaan hajottanut mitään. Siirtelee vain tylsyyttään Aleksin kenkiä. Ehkä se tykkää se Aleksin jalkahien hajusta?

Keitän inkivääriteetä ja jatkan töitä vielä hetken olohuoneessa. Aleksi tulee treeneistään, syö eilisen pastan jämät ja lähtee koiran kanssa ulos.
Mietin, että tekisi mieli kirjoittaa pitkästä aikaa blogiin jotain. En keksi aihetta, joten kirjoitan kuten kirjoitin ennen. Ihan vain päivästäni. Tästä tavallisesta tiistaista.

Mitä teille kuuluu? 🙂 

 

 

Kuvat: Jenna Van Oevelen

Tags:
Print page
29 Likes