Olen nukkunut kolme päivää miltei yhtäjaksoisesti. Autossa, sohvalla, sängyssä, kasvohoidossa – kuukahdellut kuin käkikello vailla paristoja.
Ystävieni ison hääviikonlopun ja Hangossa kolmen päivän juhlimisen aikana, ehti kertyä univelkaa niin paljon, että jos unellani olisi velkakirja, ei siinä olisi enää vapaita sivuja. Mutta se oli täysin sen arvoista.
Täysin sen arvoista.

Voisinpa elää tuon viikonlopun uudelleen. Kaikki ne naurut, tanssit, herkät hetket ja hullunkurisen hauskat tapahtumat. Erityisesti ne, kun ystävä ottaa artistilta mikin ja vetää täysiä oman soolon – kuin olisi megaluokan ammattilaulaja ja koko juhlakansa villiintyy huutamaan innoissaan haavi auki, että mitä hittoa.
Näissä häissä meni kaikki täysin nappiin, nuppiin ja yli odotusten. Jokainen hetki oli maaginen, tunnelma katossa, sääkin suosi, eikä edes meidän morsiusneitojen puheessa tullut änkytettyä pala kurkussa.
Osasyy häiden jälkeiseen väsymykseen taisikin olla tuo morsiusneitojen tehtävien jännittäminen. Vaikka nautinkin äärimmäisen paljon siitä, että sain kunnian seisoa ystäväni rinnalla tärkeänä päivänä ja morsian hemmotteli jokaisella aspektilla meitä kaasoja, olin vain asettanut itselleni hyvällä tavalla vähän liikaa suorituspaineita. Turhaan. Vaikka olisin ollut mukkelis makkelis pusikossa, ei se olisi edes haitannut morsianta. Niin chillisti tämä rautahermoinen neito (nykyinen rouva, heh) otti oman hääviikonloppunsa. Iso hunnun nosto hänelle siitä. Jokainen päivä olisin hänelle morsiusneito uudestaan jos voisin. 

Nyt on iso hymy kasvoilla kun katselen näitä kuvia. Kiitollinen ystävistä ja kokemuksista. (Ja siitä, että univelat alkaa vihdoin olla nyt kuitattuna). 

 

 

Me karataan nyt viikonlopuksi mökille, ja kun tulen takaisin aion pikkuhiljaa laskeutua täältä pumpulisesta lomatunnelmasta ja ottaa varovaisia askelia kohti töitä ja arkea. Kesää on vielä jäljellä, mutta pitäähän sitä vuokraakin maksella. En tiedä olenko koskaan ollut näin pitkään lomalla. Se on ollut ihanaa.

 

Kuvat: 1,5,7,8,11 @lottapolviander

 

Kun olet järjestänyt isot polttarit, perunut ne koronan takia ja järjestänyt ne uudestaan, voin kertoa, että suunnitteluun ja järkäilyyn on kulunut muutama päivä – ellei jopa viikkoja kalenterista. 

Mutta olen nauttinut joka sekunnista. Ihan oikeasti olen.
Meitä on yhteensä kolme morsiusneitoa ja polttarisuunnittelun lomassa on saatu niin esteiden ja onnistumisien kautta nauraa vedet silmissä. Juotu siinä lomassa muutamat kuohuvat ja käyty läpi kaikki oudoimmatkin ideat mitä löytyy mielen perukoilta, varattu, peruttu, palaverrattu, puntaroitu ja kikateltu.

Kun polttarit sitten vihdoin lähestyivät, huomasin että viimeistleyihin ja jännittämiseen meni polttareita edeltävinä päivinä minulta aikalailla kaikki aika ja energia. Halusin niin paljon, että kaikki sujuu hyvin. Perfektionisti-piru otti täysin vallan ja istui tukevasti ahterillaan olkapäälläni kuiskutellen kaikenlaista. Onnistuuko morsiamen yllättäminen, mitä jos sataa, mitä jos aikataulu ei pidä, mitä jos, mitä jos.. Mieheni sanoi että en puhunut hänelle sanaakaan edeltävinä päivinä. Olin kuulemma vain puhelimella viimeistelemässä ja varmistelemassa asioita, tai juoksemassa ympäriinsä tukka putkella. 

 

 

Mutta kaikki onneksi sujui.
Sujui paremmin kuin hyvin. Ja jos morsianta ja vieraita on uskominen, niin odotukset ylittyivät kuulemma kaikilla.

Tästä palautteesta tuli hyvä mieli ja viikonloppuna eletyt muistot näkyvät edelleen jättimäisenä hymynä kasvoilla.
Ja todella isoina silmäpusseina naamalla, mutta kaikki väsymys on täysin noiden kahden päivän arvoista. Ei niitä polttareiden jälkeisiä silmäpusseja muistella vanhana kiikkutuolissa, vaan kaikkea sitä hulluutta, hauskuutta, heittäyttymistä ja yhteishenkeä. Niitä tämän kummallisen koronakesän parhaimpia muistoja.

 

Millainen polttarikesä teillä on ollut?
Onko ollut peruttuja, pidettyjä, vai jonkinlaisia erikoisvariaatioita normaali polttareista? 

Ajattelin jakaa hieman tarkemmin myös ohjelmaa ja aikataulua näistä polttareista, mutta kysäisen toki ensin vielä luvan morsiamelta. Halusin nyt vain tulla pikaisesti päivittämään kuulumisia, nimittäin hiljaiseloa täällä on kulunut jo ihan liian pitkä tovi. En kuitenkaan ole kadonnut minnekään. Pääni on vain ollut todella isossa polttarikuplassa.

Palataan pian 🙂 

 

Tags:

 

Yöpöydällä on vino pino koirankasvatuskirjoja. Lattia on vuorattu sanomalehdillä ja pissa-alustoilla. Purulelu, majava vinkulelu, sekä nalle ja kani pehmolelut ovat ympäri olohuonetta. Keittiön iso vetolaatikko on täynnä koiranruokaa ja tarvikkeita. Mökkikassini vieressä on kantokoppa ja käsilauksutani löytyy murskaantuneita koiran herkkuja ja kolme kakkakpussia. Tätä huushollia pyörittää nyt pieni karvapallero nimelta Ruben.

Ruben, lempinimeltään Ruu on 8,5 viikkoinen Griffon Petit brabancon pentu, joka on hurmannut meidät täysin hulvattomalla luonteellaan, rohkeudellaan ja kiltteydellään. Ei haittaa vaikka tänä aamuna kakat tuli matolle vahingossa, Ruu on oppinut jo tekemään suurimman osan tarpeistaan ulos, osaa istua käskystä ja kävelee nätisti ja rohkeasti valjaissa ulkona. Hän on myös nukkunut yönsä omassa sängyssään tai sen vieressä lattialla paremmin kuin omistajansa. Eroahdistustakaan ei näytä olevan – pentu ei ole moksiskaan kun harjoittelemme yksinoloa. 

Onko meillä käynyt näin hyvä tuuri?

 

 

Miksi griffon?
Mieheni on jo pitkään halunnut koiraa ja mietittyämme koiran hankintaa yli kaksi vuotta, annoin hänelle lopulta miltei vapaat kädet rotuvalinnassa. Ehtoinani oli kuitenkin, että koiran on oltava pienehkö koska asumme kerrostalossa ja mielellään ei voimakasta metsästysviettiä omaava. Itse kallistuin Havannankoiraan, mutta mieheni ihastui päätäpahkaa työkaverinsa Griffonin luonteeseen ja niinpä siitä se ajatus sitten lähti. 

Melko pian hän oli jo löytänyt luotettavan kasvattajan ja pentuekin oli tulossa. Tarkistimme perinpohjaisesti ettei koiramme isällä, eikä emällä ole sairauksia, eikä hengitysvaikeuksia. Kasvattajan omat griffonit hurmasivat minutkin lopulta ja myös tuttujen griffon-omistajien haastattelun jälkeen alkoi tuntua siltä, että rodun luonne sopisi meille hyvin. Touhukas, ketterä, kiltti, pirteä ja fiksu. Tykkää pysyä lähellä ja on helppo kouluttaa.
Helpotti myös tieto, että koirat olivat olleet kaikki terveitä, eikä eläinlääkäriä oltu tarvittu kuin lähinnä rokotusen merkeissä.

Pakko kuitenkin muistuttaa, että kaikilla roduilla on perinnöllisiä sairauksia, enkä halua, että koiravalintamme edesauttaa ketään ottamaan griffonia (tai ylipäätänsä mitään koiraa) ennen kuin taustat ja terveys on todella huolellisesti tutkittu ja oikea luotettava kasvattaja löytynyt 🙂

 

 

Lisää kuvia ja juttua Ruu-pallerosta tulossa pian ♡

 

Tags: