Tänään sitä taas puhalletaan kakusta kynttilöitä. Miten niitä onkaan tupsahtanut siihen jo yli kolmekymmentä?
Synttäreiden kunniaksi kaivoin menneiltä huhtikuilta kuvia blogin arkistoista. Niitä onkin ehtinyt kertyä sinne jo aika monelta vuodelta.

 

2011

  1. Vuonna 2011 sukkahousujen paksuus oli jotain 29840 denier -luokkaa. Meni ihan housuista. Rakastin tuota hametta. Tuolloin ei ollut vielä kaupoissa yhtä hyvä valikoima ja jos löytyi jotain kivaa, niin se oli varmasti päällä lähestulkoon aina.

 

2.  Arvostan yritystäni hymyillä hangessa, vaikka olin varmasti aivan jäässä tuon kevyen ponchon alla.
Näytän ihan joululahjalta tuon rusetin kanssa 😀

3. Lissabon ja tämä haalari. Voitin vasemman puoleisella kuvalla  jonkun upean Indiedaysin tyylilyyli -palkinnon ja olin niin otettu, etten raaskinut heittää haalaria pois, vaikka se oli ihan kutistunut ja kulunut.

 

2012

1. Värikkäät housut oli se juttu. Näitä samaisia minulla oli vielä pinkkinä ja oudon kellertävän ruskeana. Ballerinat ja Marc Jackobsin laukku kombinaatio oli myös erittäin toimiva.

 

2. Ja sieltä ne saapuvat. Upean ballerina-askelluksen kera. Varvistaminen on kyllä yksi mysteeri – miksi ihmeessä kurottaudun tuohon asentoon heti kun kamera kaivetaan laukusta?

 

3. Olimme juhlimassa syntymäpäiviäni Losissa ja muistan, että olin ihan järkyttynyt millaisia korkoja ja vesirajamekkoja tytöillä oli siellä päällä baarissa.. Noh, en kyllä itsekään ollut ihan millään pisimmällä koltulla ja matalimmilla koroilla tuolla keskellä päivää tepastelemassa? Viereinen kuva on samaiselta reissulta, mutta nykistä. Ai että rakasti tuota mekkoa ja olin aivan musertunut kun se hajosi heti ensimmäisessä pesussa.

 

2013

1. Inspiroitunut salmiakista?

 

2. Tämä asu oli yksi suosikeistani. Pitsihame, t-paita ja nahkatakki. Unohtamatta niitä 29840 denierin sukkahousuja.
Ison donitsin ympärille kiepautettu nuttura-kampaus oli myös 2013 keikkumassa lähestulkoon jokatoisen tytön päälaella.

 

2014

  1. 2014 vuoden huhtikuu oli kokonaan pyyhkiytynyt pois arkistoista, joten pihistin nämä toukokuun puolelta. Tässä kuvassa näytän olevan baari-iltaan erittäin lähtövalmiina. Minulla on muuten edelleen kovassa käytössä tuo musta t-paita  🙂

 

2. Nyt alkaa näyttää jo hieman normaalilta. Tämän asun voisin hyvin vielä tänäkin päivänä pukea.

 

2015

  1. 2015 huhtikuulta nämä olivat ainoa asukuvat. Olin juuri eronnut pitkästä suhteesta ja muistan olleeni ihan hukassa. En halunnut kirjoittaa blogia, nähdä kavereita. Vaikka ero oli oma päätös ja olin sitä pitkään miettinyt, niin silti löysin itseni jostain ihan pohjalta. Olin niin allapäin, että lähdin Saaran luo  Etelä-Afrikkaan potemaan eroa 😀

 

2.Olipas minulla pitkä ja vaalea tukka.

2016

1.Kuopasta noustiin ja elämä tuntui jälleen upealta. Tästä taisi alkaa myös ”blogilakki” -aika. Kipparinlakki ja pitkät löysät villaneuleet oli päällä lähestulkoon aina.

 

2. Keväinen Pariisi. Tännehän piti panostaa ja muistan tuskailleeni, että mitäs hittoa sitä pitäisi mukaan pakata. Tämä oli lopulta yksi lempilookeistani koko vuonna ja en malta odottaa, että pääsen taas käyttämään tuota takkia 🙂

 

2017

  1. Apua miten kontrastisia kuvia 😀 Ja kunnon pastellivuosi ilmeisesti myös menossa. Nuo valkoiset housut ovat edelleen kaapissa, mutta siniset kengät ja takki on myyty eteenpäin  kirpparilla.

 

2. Tässä hattivattiasussa voisin hyvinkin viiletellä edelleen pitkin katuja. Kunhan olisi yhtä auroinkoista kuin näissä kuvissa.

 

3. Hyvin tyypillinen Julia-asu. Maiharit, hame, t-paita ja nahkatakki.

 


2018

  1. Viime vuonna oltiin tähän aikaan Australiassa <3 Oltiin juuri lähdössä Bondi Beachille syömään Tomi Björckin Blanca -ravintolaan. Meillä oli kai tarkoitus istua illallisen jälkeen hieman iltaa ulkona, mutta olimme niin täynnä, että hotellin sänky tyuntui paljon paremmalta vaihtoehdolta.

 

2. Nyt alkaa näyttää jo tutulta 🙂 Nämä kuvat on napattu vanhan toimiston pihalta ja samat vaatteet voisin pukea heti päälle jos olisi hieman lämpimämpi 🙂

 

 

Tags:

 

Huomasin blogeja selaillessani (lähinnä ulkomaalaisia), ettei minulla ole hajuakaan mitä heille kuuluu, missä maassa he ovat, tai mitä uutta heidän elämässään tapahtuu. Näin vain kauniita kiiltokuvia. Ja tiedetään, se varmasti onkin suurimman osan tarkoitus – jakaa tyyli/matka/ruokainspiraatiota sen enempää omasta elämästään kertomatta.

Mutta minä kaipaan tarttumapintaa. Arjen pieniä tarinoita, kuulumisia. Ihan vain vaikka mikä on tämän hetkinen lemppari sarja, tai mitä tykkää syödä aamulla. Mikä painaa mieltä, mikä saa perhoset lentelemään vatsassa? Enkä nyt tarkoita, että kaikki murheet täytyy vuodattaa julki, mutta on joskus kiva nähdä edes hieman sitä oikeaa ihmistä kuvien takana.

Tästä päästäänkin kysymykseen, olenko itse ihan samaa kastia lukemieni blogien kanssa? Olen reissaillut ja julkaissut kivoja kuvia, mutta puuttuuko arkiset päivitykset nyt kokonaan blogista? Onko nämä sellaisia asioita mitä tekin tykkäisitte välillä lukea?

Koitetaan korjata asia. 

 

 

Mitä oikeasti kuuluu?
Hyvää.
Rehellisesti sanottuna niin hyvää, että voisin vain olla hymyssä suin ja nauttia tästä olosta, mutta tottakai olen keksinyt olalleni myös piruja. Kuinka outoa on, että mitä paremmin asiat ovat, sitä enemmän joillain vanhoilla demoneilla on tilaa nostaa päätään ja alkaa taas kummitella?
Onko muilla vastaavia tuntemuksia, vai kuulostanko nyt vain tyhjästä itselleen ongelmia keksivältä prinsessalta, tai sellaiselta joka olisi vakavasti terapian tarpeessa?
Joka tapuksessa välillä rehellisesti sanottuna ahdistaa ja huomaan, että kannan aika paljon turhaa vihaa sisälläni.
Okei, viha on aika voimakas sana. Sanotaan, että 80% olen kiipeilemässä jossain onneni kukkuloilla, mutta 20% sitten vastapainoksi kompuroin jossain kuopassa 😀

Mitä tapahtuu työrintamalla?
Töitä riittää hyvin ja olen siitä todella kiitollinen. Yrittäjänä pepun alla kun on toimistotuolin lisäksi myös kova paine. Sitä onneksi auttaa kestämään se, että pitää siitä mitä tekee. Joskin kaipaisin jotain hieman isompaa projektia, jotain mihin uppoutua oikein kunnolla. Haastetta.
Uusi toimistomme on myös tehnyt työrytmilleni taikoja. Rakastan kipittää aamuvarhain työpöytäni ääreen läikyttämään näppikselleni kahvia ja vaikka päivät saattavat venyä pitkiksi, olen vihdoin oppinut jättämään kaikki työjutut toimistolle. Kotona en avaa enää läppäriä, tai tee mitää työjulkaisuja puhelimella (keksin sillä kyllä kaikkea muuta turhaa selailua).

Parisuhde / perhe /ystävät?
Näiden kanssa on kyllä käynyt tuuri.  En esimerkiksi edelleenkään tajua mistä tinder/kindermunasta olen saanut poikaystäväni noukittua? Edelleen melkein neljän vuoden jälkeen olo on kuin lottovoittajalla (koputtaa puuta) 😀
Meillä on myös ihana tiivis tyttöporukka (jonka whatsapp-ryhmä laukaa kovaa vauhtia) ja on ihanaa tehdä juttuja yhdessä. Käydä joogassa/brunsseilla/viinillä. Nauraa mahat kippurassa tai vuodattaa huolia.

Matkat?
Minulla on yksi työmatka tulossa ensi kuussa maahan jossa en ole koskaan aiemmin ollut ja olen tästä tietysti aivan innoissani! Lisäksi kesällä ystävän häät ulkomailla 🙂

Harrastukset / hyvinvointi?
Olen pitänyt hieman taukoa ”kovasta treenaamisesta” ja keskittynyt enemmän rauhallisempaan treeniin kuten pilatekseen, jota teen nyt useamman kerran viikossa.

Inspiroi eniten/vähiten?
Eniten inspiroi sisustusjutut, koirat, kasvisruoka, maalaaminen ja keväiset lenkkipolut. Vähiten pyykkikori, kirjanpito ja vaatekaapin kevätsiivous.

Tällä hetkellä syön/katson/luen?
Viimeksi katsottu; After life, Grace and Frankie (5 tuotantokausi, ei ollut yhtä hyvä kun ensimmäiset), Sex Education ja Workin moms.
Tällä hetkellä luen Michelle Obaman elämäkertaa, mutta jostain syystä tämä kehuttu teos ei ole saanut vielä minua koukutettua.
Syön aamupalaksi puuroa, mutta alan kyllästyä siihen ja kaipaan vaihtelua. Lounaaksi ja illalliseksi erilaisia kasvisruokia. Viimeksi poikaystävän tekemää kasviscurrya.

Mitä odotan?
Kevättä ja kesää, sitä että pääsee mökille, eikä tarvitse enää paksua päällystakkia. Sitä kun kahviloiden eteen kadulle alkaa ilmestyä terassipöytiä ja miten helteillä eteinen täyttyy sandaaleista. Erityisesti odotan sitä, että kummipoikani, ystäväni Saara ja hänen miehensä tulevat Suomeen kesäkuussa <3 

 

Mitä teille kuuluu?
(ja mitä bloggaajakollegoilleni kuuluu? Ottakaa tästä koppi ja kertokaa :))

 

Coat – Nanso
Sweater & earrings – Mango
Skirt – Zara
Shoes – Zalando
Belt bag – Chanel
Photos: Hanna Väyrynen

 

Myönnetään. Minua ei ole siunattu kovin loistavalla matikkapäällä.

Matemaattinen vajavaisuuteni kävi ilmi jo varhain ala-asteella kun jouduin istumaan lukuisia tunteja tukiopetuksessa, ja on myöhemmin kiusannut minua saattamalla moniin noloihin tilanteisiin. Milloin kirppiksellä myydessä en osaa antaa oikeaa summaa takaisin, laskea jonkun ikää syntymävuoden perusteella, tai tipata tarjoilijaa tietyllä prosentilla.

Kapkaupungissa annetaan tarjoilijalle aina minimissään 10% tippiä joka itse lasketaan loppusumman kanssa yhteen ja kirjoitetaan kuitin alalaitaan ”total” -kohtaan.

 

 

Tämä tuotti jälleen ongelmia kun olimme Saaran kanssa ravintolassa. Saara joutui lähtemään aikaisemmin pois, joten jäin yksin lopettelemaan lounasta ja tilaamaan laskua.
Minulla käy usein niin, että helppokin laskusumma alkaa paisua möröksi, koska panikoin tilannetta. Tiedän, kuulostaa supertyhmältä, mutta tervetuloa pääni sisään, jossa numerot vilisevät todella epäloogisella tavalla ja mitä enemmän panikoin, sitä pahempaan sekasortoa on vain luvassa.

Kirjoitin kuittiin antavani 15% tippiä, mutta jouduin suttaamaan loppusumman koska laskin sen väärin. En yhtä, enkä kahta, vaan peräti kolme kertaa. Kun kuitti alkoi näyttää enemmänkin värityskirjalta kuin selkeältä loppusummalta, tuli tarjoilija luokseni ja kysyi voiko hän auttaa. 

Paniikki.
Ei nyt se huomaa, etten osaa edes tavallista prosenttilaskua laskea, mietin ja tokaisin pikaisesti tarjoilijalle, että
”i’m sorry, I don’t have the best meth head”.

Öö what.
”I mean.. I don’t mean meth, I don’t use drugs, I just don’t know how to cunt. Eiku count. Fuck. Sorry..”

Tätä upeaa lausetta sorpertaessani tajusin, että mitä enemmän puhun, sitä enemmän vaikutan olevani amfetamiinipäissäni, joten sanoin vielä lopuksi – vaihtaen jostain syystä aksenttini voimakkaaseen rallienglantiin, että sorry, i’m from Finland ja nostin laukkuni ja pakenin paikalta.

Kuinka pilalle voi yksinkertainen laskutoimitus ja yksinkertainen lause mennä?

 

 

Kerrottuani tapahtuman muille, sain kuulla siitä jokaikisellä tulevalla ravintolaillallisella.
”Julialle ei kannata antaa laskua, sillä ei oo mikään paras metapää hahah”.

Jep, kiitos ei mulle enää niitä kuitteja.