”Jännittääkö”, kysyttiin useaan otteeseen ennen häitä.
Vastaus oli aina sama. Ei jännittänyt yhtään. 

Häistä on nyt tasan puoli vuotta, mutta muistan vieläkin sen tunteen kuinka helpolta kaikki lopulta tuntui.
Ei jännittänyt, vaikka kukkien kanssa oli hieman mutkia matkassa, ei jännittänyt, vaikka hääpaikkamme oli unohtanut, että olimme vuokranneet myös viereisen tallin ja sitä ei oltu siivottu. Ei jännittänyt, vaikka pappimme sanoi, että ei ole koskaan ennen uransa aikana vihkinyt paria joka halusi lukea omat vihkivalansa. 

Vihkivalat jotka olivat vielä oma ideani, mutta joiden ajattelin olevan se suurin hikikarpaloiden otsalle nostattaja. Edes niiden lukeminen ei jännittänyt.

Kun kuulin kvartetin aloittavan alttarikappaleen ensisävelmät, näin kaasojeni kävelevän ja vastassa odottavan tulevan aviomieheni alttarilla (joka yllätyksekseni kyynelehti), olin vain innoissani. Oli jotenkin todella hyvä olla. 

 

Hääpäivä menee ohi hujauksessa, ne sanoi.
Ja se oli totta, mutta onnistuin nauttimaan joka sekunnista. En usko, että olen koskaan ennen onnistunut olemaan niin läsnä.

 

 

Hääpäivämme oli lämmin perjantaipäivä 11.6.
Alkukesän päiväksi helteinen jopa. Olin vilkuillut useaan otteeseen säätietoja kuluneen viikon aikana ja ihmetellyt sitä tuuria, että päivämme oli aurinkoisin päivä kaikista. Seuraava päivä näytti pelkkää sadetta ja olin todella iloinen siitä, että valitsimme päiväksemme juuri tuon perjantain. Päivämäärä joka oli myös edesmenneen isäni syntymäpäivä.

Vihkivalat lausuttiin, liikutuksesta kyynelehdittiin, aviopariksi julistettiin, kuvat otettiin. Illallisella naurettiin, hurattiin ja herkistyttiin. Kun ruokailu muuttui tanssiksi ja aurinko laski järven taa, oli meno jo yltynyt niin riemukkaaksi, että yhteiskuljetus takaisin joutui odottamaan vieraita, jotka hyppi kaikki ringissä tasajalkaa kädet ilmassa.

En olisi voinut pyytää parempia juhlia.

 

Huomaan, etten myöskään osaa oikein kirjoittaa sanoiksi sitä tunnetta mikä tuona päivänä oli. Sen takia tämän tekstin kirjoittamiseen meni varmaan niin monta kuukautta. Haluaisin sanoa enemmän, mutta samalla ei ehkä tarvitse sanoa mitään.
Ehkä kerrankin hyvä jättää postaus lyhyeksi ja antaa kuvien puhua.

 

Kuvat: Minna Kaita

Tags:

Kaupallinen yhteistyö: Henkivakuutusyhtiö Kaleva

 

Perheessämme kuolema ei ole tabu. Se on ollut läsnä sen verran useasti, että siihen alkaa jopa oudolla tavalla tottua. Pukeudutaan mustaan, lasketaan kukkia haudalle. Juodaan kahvit hiljaisissa tunnelmissa. Vastaanotetaan ja annetaan suruvalittelut. Hyväksytään se, että toinen ei ole enää istu joulupöydässä, tai vastapäätä kahvilla.
Opin jo melko nuorena, että elämä on haurasta. Opin myös sen, että kuoleminen on kallista. Tiesittekö, että keksimäärin Suomessa käytetään hautajaisiin 3000-4000 euroa?
Tämän lisäksi kuolleelta henkilöltä voi jäädä velkaa. Lapsia, asuntolainaa. Mitä jos olet tottunut jakamaan kaiken puolisosi kanssa puoliksi ja yhtäkkiä olet yksin vastuussa kaikesta?

Elän mielestäni elämänmakuista elämää. En ole kovin arka, enkä mieti kuolemaa, mutta olen silti järkevä.

Otin ensimmäisen henkivakuutukseni jo 16-vuotiaana. Halusin, että perheelleni jäisi surutyön lisäksi myös jotain muuta. Taloudellisesti he pärjäisivät ilman minua, mutta ajatus siitä, että voin maksaa itse omat hautajaiseni ja jättää rahaa jälkeeni tuntui helpottavalta. Ja mitä nuorempi on, sitä halvempi vakuutuskin on. Olin valinnut korvattavaksi summaksi 25 000€ ja maksoin siitä muutaman euron kuussa. 

Nyt olen vanhempi. Olen juuri menossa naimisiin ja olemme ostamassa lähitulevaisuudessa omaa asuntoa. Mitä jos tulee perheenlisäystä ja hautajaisten lisäksi maksettavaksi jäisi asuntolaina ja jälkikasvua?

 

 

16 -vuotiaana ottamani henkivakuutus on sittemmin jo purettu ja vaihdettu uuteen. Tällä hetkellä henkivakuutukseni on HenkivakuutusyhtiöKalevassa. Suomen vanhimmassa, vakaimmassa ja edullisimmassa vakuutusyhtiössä. Tällä hetkellä vakuutukseni maksaa yhden lounaan verran kuukaudessa. Ja se on lasku, jonka maksan mieluusti – mutta toivon, että ei tarvitsisi koskaan hyödyntää.
Uskoisin, että maksan mielenrauhasta. Mielenrauha itselleni on onnellisuutta. 

 

Kuoleminen on myös osa elämää ja olen aina osannut puhua siitä avoimesti. Se helpottaa.
Henkivakuutus helpottaa kuoleman jälkeistä elämää, antaa tilaa sille tärkeimmälle, eli surutyölle. Henkivakuutus on epäitsekäs vakuutus omia läheisiä varten 🙂

 

 

Mikä on henkivakuutus? 

 

  • Henkivakuutus korvaa sairauden ja tapaturman aiheuttaman kuoleman. 
  • Valittavana on joko yksilöllinen henkivakuutus tai pariturvavakuutus puolison kanssa
  • Korvaussumman voi itse päättää
  • Korvaussumma maksetaan edunsaajille kuolemantapauksessa ja se
    maksetaan nopeasti edunsaajien tilille, eli ei tarvitse odottaa esimerkiksi kuolinpesän jakoa
    • Usein henkivakuutus ymmärretään väärin: 
    • Esimerkiksi henkilöllä voi olla tapaturmavakuutus ja hän uskoo, että se kattaa myös, jos menehtyy esim. sairauden vuoksi
    • Tai asiakkaalla on henkivakuutus ja hän luulee, että se kattaa myös lääkäripalkkiot tai hoitokulut.

 

Elämää on mahdoton ennakoida, mutta henkivakuutuksen voi 🙂
Jos olet pohtinut henkivakuutuksen ottamista, voit laskea Suomen edullisimman henkivakuutuksen hinnan
nopeasti täältä
 täältä.
Vakuutuksen voi myös ostaa Kalevan sivuilta nopeasti ja se astuu heti voimaan.

 

Psst.

Osallistu Instagramissani Kaleva-kuvan alla Kotoilijan ja Ulkoilijan varaudu ajoissa –tuotesetin
arvontaan (arvo n. 100€). Arvontaan pääset tästä

 

Tags:

 

Olen hieman myöhässä tämän kanssa. Vuoden ensimmäinen postaus hiipii tänne vasta tammikuun toisella viikolla, ja saa minut taas tuntemaan hieman syyllisyyttä säälittävästä postaustahdista. Kuinka monta kertaa voin uskottavasti syyttää Flea-kiireitä kaikesta?

Olen odotellut bloggaajilta vuosikatsaus -postauksia, mutta kovin montaa sepustusta ei ole tullut eteen vuodenvaihteessa, enkä ihmettele. Vuotta 2020 on aika mahdotonta paketoida.
Yritin miettiä mitä kirjoittaisin jos pitäisi muistella viime vuotta ja päällimmäisenä tulee mieleen vain ennalta-arvattava litania vuoden 2020 sanastoa:

Turvavälit, karanteenit, tiktok-tanssit, koronatestit, käsidesit, konkurssit, tukipaketit, vauvaboomi, koiraboomi, etätyöt, teams, zoom, takeaway, virtuaali-treenit, peruutetut tapahtumat, menetetyt työt, kielletyt kohtaamiset, kaivatut läheiset, tukahdetut yskäisyt, suljetut rajat, hamstratut vessapaperirullat, menetetyt lentopisteet ja kotoa yllättäen löytyvä kahdehdittava kasvomaskivalikoima. 

Näitä kaikkia on käyty jo kyllästymiseen asti läpi kahvipöydässä ja eri medioissa, joten heitänpä minäkin hanskani vuoden 2020 tiskiin ja käännän katseen kohti tätä vuotta.
Ja vaikka vuosi 2021 pitääkin sisällään varmasti ihan saman litanian kun mitä luettelin yläpuolella, niin ainakin omassa elämässä on jonkin verran uusia tuulia ja ne toimivatkin myös kantavana teemana sisällössäni tänä vuonna.

 

 

Häät
Häihin on enää viisi kuukautta ja alan vasta pikkuhiljaa sisäistää, että alttari oikeasti häämöttää tuolla lähitulevaisuudessa.
Sormet ristissä, ettei Korona sotke suunnitelmia. Olemme vähän sitä mieltä, että oli tilanne mikä tahansa, niin jonkinlainen hääjuhla on silti jossain (luultavasti pienemmässä) muodossa tulossa. 

Hyvinvointi
Kevät on miltei aina itselleni sellaista hyvinvoinnin kulta-aikaa, mutta uskon että nyt kesähäiden lähestyessä haluan panostaa vielä hieman enemmän hyvään oloon. Tiedättehän te, ne samat suuret puheet uusista urheilulajeista ja raikkaista resepteistä. Joogasta auringonnousussa ja suolisokirjojen lukemista illalla. Sama virsi joka vuosi. 

Second Hand
Tällä hetkellä eniten inspiroi vintagemuoti ja haluankin nostaa enemmän esille Second Hand -löytöjä, (apua, niitä on paljon), sekä vinkkailla myös parhaita vintagelpaikkoja tavarapuolella. 

Tätä kaikkea toteuttaakseni olen päättänyt nyt myös vihdoin hankkia apukäsiä. Flea vie arjestani niin ison osan, että assistentti jeesaamassa muissa töissä alkaa olla miltei ainut vaihtoehto, jotta pystyn jatkamaan kahta työtä (ja saan välillä myös nukuttua). 

 

Manifestoin tästä hyvää vuotta.