KIHLASORMUS 14 elo 2019

Hassua olla kihloissa, tuossa häilyvässä ajanjaksossa, jolloin pariskunta ”sopii menevänsä avioliittoon keskenään”.
Ja toki voi olla myös menemättä. Kihloja, lupauksia, sormuksia ja liittoja on nykyään monia eri muotoja ja se on ihanaa, mutta veikkaan, että meidän kohdalla mennään aika perinteisellä kaavalla. Muutaman vuoden sisällä naimisiin.
Häävalssit tanssitaan, kimppu heitetään, viimeisetkin roposet häämatkaan tuhlataan ja sitä rataa.

Mutta ei hypätä vielä sinne. Olemme olleet kihloissa vasta kohta kaksi kuukautta ja se on ollut – pakko myöntää, ihan samperin ihanaa aikaa. Voisin sanoa, että olemme edelleen jonkinlaisessa kihlajaiskuplassa. Sellaisessa, missä toiselle ei viitsi tiskeistä valittaa ja petaamatta jääneet lakanat näyttävät yhtäkkiä ärsyttävän sijasta söpön hassuilta.

Myös vasemman käden nimetöntä vilkuillaan edelleen siihen malliin kun koko käsi olisi yhtä timanttikaivosta.
Miten minusta tuli yhtäkkiä tällainen tyttö?

Minulta on muutamaan otteeseen kysytty, aionko esitellä sormusta ja aluksi se tuntui hassulta. Enpä ole ennen moista joutunut edes ajatella. Esittelenkö elämääni liikaa jos näytän? Olenko liian salaileva jos en? 

Onko kummallakaan väliä? Näytän sormusta jokaiselle tutulle ja tuntemattomalle aivan innoissani kahvipöydässä, kassajonossa ja kuntosalin pukukopissa. Eikö se olekin minusta tällähetkellä kaunein asia maailmassa? Sormus on sormessani joka päivä, joten se tulee joka tapauksessa olemaan hyvin monen verkkokalvoilla jossain vaiheessa. Tottakai voin laittaa siitä myös tänne kuvia 🙂

Miksi juuri tämä sormus?
Mieheni jokunen vuosi sitten kysyi millaisesta sormuksesta tykkään ja itseni mielestä näppäränä tyttönä – hänen mielestään luultavasti yli-innokkaana hulluna, lähetinkin hänelle miltei kokonaisen Pinterest-taulun aiheesta. Myönnän, innostuin.
Sormukset olivat kuvissa kaikki melko samanlaisia. Ruusukultaisia, tai kultaisia, siroja ja yksinkertaisia.

Se sormus, joka sitten paljastui itse rasiasta olikin yllätyksekseni miltei kopio juuri lempikuvani sormuksesta. Tuijotin sormusta hetken, enkä tajunnut että se on edes oikea. Luulin kai tuijottavani vieläkin Pinterest-taulua.
Sormus on teetätetty mieheni ”suunnittelemana” eli siis ehkä enemmänkin antamieni kuvien perusteella kultasepällä Kaivopuistossa. Rakastan sen hieman vintage -henkistä muotoilua, ovaalia timanttia ja ruusukullan ja timantin värin kontrastia. Pidän siitä, ettei sormuksesta kuitenkaan tehty liian ruusukultaista, vaan se on enemmän kullanhohtoinen.

Okei, okei, saanko hieman intoilla; r a k a s t a n ihan kaikkea tässä sormuksessa.

Sormus on myös tismalleen sopiva. Istuu täydellisesti, ei koskaan jää mihinkään kiinni ja tuntuu lähes huomaamattomalta. Niinkuin se olisi ollut siinä aina. Jos Tuhkimolla olisi ollut lasikengän sijaan sormus, niin tämä olisi varmasti se.
Täydellisen sopiva.

Mieheni sormus on puolestaan simppeli paksuhko kultainen ”miesten sormus” ja se on teetätetty samalla sepällä. Halusin välttämättä ostaa sen ja kompensoida sormustani muutenkin sitten vaikka hääkuluissa, koska tiedän, ettei nämä timanttisormukset ole ihan halpaa hupia (ja koska olen itsepäinen näissä asioissa). Vaikka sormukseni oli täysin mieheni oma valinta, tuntuu hassulta, että tarkan markan miehenenä hän oli jostain syystä halunnut siihen ”tuhlailla”. Eihän oikeasti timantin koolla, tai sillä, että onko sitä edes koko sormuksessa ole mitään väliä. Toki myönnän, että on kiva, että se miellyttää silmää, mutta pääasia on siinä mitä se symboloi. Kiven karaatit, leikkaukset ja kirkkaudet ovat ihan toissijaisia 🙂