Olemme tänään menossa katsomaan ensimmäistä (ja sitä lemppari) hääpaikkaamme ja olen ollut koko alkuviikon hieman yllättynyt tuosta pienestä palasesta kurkussa. Jotenkin hieman pelottaa, että petyn paikkaan, ärsyttää jo valmiiksi jos budjetti ei riitä ja miltei itkettää ajatuskin jos haluamamme päivä ei ole vapaana.
Olenhan myös jo selannut paikasta kaikki mahdolliset kuvat sataan kertaan ja somistanut mielessäni sen tilukset haluamillani kukkapuskilla.

Pidimme miehen kanssa hääpalaverin – tiskejä laittaessamme tietty,  ja päädyimme ennen kuin tiskikone oli edes täynnä, että häämme olisivat alkukesästä vuonna 2021. Siihen on siis miltei kaksi vuotta. Luulin, että minulla olisi kaikki maailman aika, mutta hääbisneksessä aika onkin näköjään aina kortilla. Kaikki paikat joita olen katsonut, ovat olleet buukattuja jo lähes kaksi vuotta eteenpäin. Tsiisus. Pitääkö nämä paikat varata jo kohdussa ollessa? 

”En aio stressata yhtään” – hoen itselleni ja kaikille muille, mutta mitä enemmän mietin häitä, tajuan, että onpas aika paljon hommaa ja kolausta säästöpossulle yhden illan takia. Mitä enemmän selailen hääjuttuja interwebistä sitä enemmän tuntuu, että pöytäkartat vain vilisevät silmissä ja olen kurkkuani myöten kermakakussa.

 

 

Ei se mitään. Otan tämän positiivisena haasteena. Pitäisi vain totuttaa tämä perfektionisti-haaveilijamieli siihen, että varmasti tässä projektissa tulee myös takapakkia ja se on ihan normaalia. Ei pidä haukata liian isoa palasta hääkakkua kerralla, vaan nauttia suunnittelusta ja pienistä murusista matkan varrella, eikö? 😀

 

Onko siellä muita samassa tilanteessa?

 

Outfit from Zalando
Photos – Kriselda 

Tags:

 

Hassua olla kihloissa, tuossa häilyvässä ajanjaksossa, jolloin pariskunta ”sopii menevänsä avioliittoon keskenään”.
Ja toki voi olla myös menemättä. Kihloja, lupauksia, sormuksia ja liittoja on nykyään monia eri muotoja ja se on ihanaa, mutta veikkaan, että meidän kohdalla mennään aika perinteisellä kaavalla. Muutaman vuoden sisällä naimisiin.
Häävalssit tanssitaan, kimppu heitetään, viimeisetkin roposet häämatkaan tuhlataan ja sitä rataa.

Mutta ei hypätä vielä sinne. Olemme olleet kihloissa vasta kohta kaksi kuukautta ja se on ollut – pakko myöntää, ihan samperin ihanaa aikaa. Voisin sanoa, että olemme edelleen jonkinlaisessa kihlajaiskuplassa. Sellaisessa, missä toiselle ei viitsi tiskeistä valittaa ja petaamatta jääneet lakanat näyttävät yhtäkkiä ärsyttävän sijasta söpön hassuilta.

Myös vasemman käden nimetöntä vilkuillaan edelleen siihen malliin kun koko käsi olisi yhtä timanttikaivosta.
Miten minusta tuli yhtäkkiä tällainen tyttö?

 

 

Minulta on muutamaan otteeseen kysytty, aionko esitellä sormusta ja aluksi se tuntui hassulta. Enpä ole ennen moista joutunut edes ajatella. Esittelenkö elämääni liikaa jos näytän? Olenko liian salaileva jos en? 

Onko kummallakaan väliä? Näytän sormusta jokaiselle tutulle ja tuntemattomalle aivan innoissani kahvipöydässä, kassajonossa ja kuntosalin pukukopissa. Eikö se olekin minusta tällähetkellä kaunein asia maailmassa? Sormus on sormessani joka päivä, joten se tulee joka tapauksessa olemaan hyvin monen verkkokalvoilla jossain vaiheessa. Tottakai voin laittaa siitä myös tänne kuvia 🙂


Miksi juuri tämä sormus?

Mieheni jokunen vuosi sitten kysyi millaisesta sormuksesta tykkään ja itseni mielestä näppäränä tyttönä – hänen mielestään luultavasti yli-innokkaana hulluna, lähetinkin hänelle miltei kokonaisen Pinterest-taulun aiheesta. Myönnän, innostuin.
Sormukset olivat kuvissa kaikki melko samanlaisia. Ruusukultaisia, tai kultaisia, siroja ja yksinkertaisia.

Se sormus, joka sitten paljastui itse rasiasta olikin yllätyksekseni miltei kopio juuri lempikuvani sormuksesta. Tuijotin sormusta hetken, enkä tajunnut että se on edes oikea. Luulin kai tuijottavani vieläkin Pinterest-taulua.
Sormus on teetätetty mieheni ”suunnittelemana” eli siis ehkä enemmänkin antamieni kuvien perusteella kultasepällä Kaivopuistossa. Rakastan sen hieman vintage -henkistä muotoilua, ovaalia timanttia ja ruusukullan ja timantin värin kontrastia. Pidän siitä, ettei sormuksesta kuitenkaan tehty liian ruusukultaista, vaan se on enemmän kullanhohtoinen.

Okei, okei, saanko hieman intoilla; r a k a s t a n ihan kaikkea tässä sormuksessa.

Sormus on myös tismalleen sopiva. Istuu täydellisesti, ei koskaan jää mihinkään kiinni ja tuntuu lähes huomaamattomalta. Niinkuin se olisi ollut siinä aina. Jos Tuhkimolla olisi ollut lasikengän sijaan sormus, niin tämä olisi varmasti se.
Täydellisen sopiva.

 

Mieheni sormus on puolestaan simppeli paksuhko kultainen ”miesten sormus” ja se on teetätetty samalla sepällä. Halusin välttämättä ostaa sen ja kompensoida sormustani muutenkin sitten vaikka hääkuluissa, koska tiedän, ettei nämä timanttisormukset ole ihan halpaa hupia (ja koska olen itsepäinen näissä asioissa). Vaikka sormukseni oli täysin mieheni oma valinta, tuntuu hassulta, että tarkan markan miehenenä hän oli jostain syystä halunnut siihen ”tuhlailla”. Eihän oikeasti timantin koolla, tai sillä, että onko sitä edes koko sormuksessa ole mitään väliä. Toki myönnän, että on kiva, että se miellyttää silmää, mutta pääasia on siinä mitä se symboloi. Kiven karaatit, leikkaukset ja kirkkaudet ovat ihan toissijaisia 🙂

 

 

• Miksi ensireaktio kosittavalla on laittaa kädet kasvojen/suun eteen. Olen nähnyt tämän tapahtuvan lähestulkoon aina ja samaisesta tilanteesta löysin itsenikin. Kädet suun peittona, ihan kuin mies olisi päästellyt paukkuja siinä polvistuessa.

• Miksi en muista puoliakaan mitä mieheni sanoi kosiessaan? 

• Miksi hän ei suostu jälkikäteen kertomaan? Ehkä ei itsekään muista kun tilanne oli niin jännä ja meni ohi hujauksessa.

• Miksi ylipäätänsä koko ilta oli niin nopeasti ohi? Voisinpa saada sen vielä uusintana 🙂 

• Mikä suurempi voima käski minua laittamaan uudet nätit alusvaatteet päälle juuri tuona iltana (vaikka se oli perus keskiviikko ja olin juuri tullut salilta). 

• Miksi kutsun miestäni nyt? Mieheksi, kihlatuksi? Poikaystäväksi ei kuulemma saa enää sanoa.

• Miksi ”kihlattu” kuulostaa hyvin oudolta. Vanhanaikaiselta ja viralliselta?

• Miksi kihlasormus on juuri vasemmassa nimettömässä?
Googlasin: uskomuksen mukaan vasemman käden nimettömästä on suora yhteys sydämeen, rakkauden symboliin. Kuitenkin useissa eri maissa ja kulttuureissa sormus voi olla myös eri sormessa.

• Miksi en onnistunut ottamaan coolia kihlajaiskuvaa vaikka yritin. Lopputulos oli väkisinkin ylisöpö ja kliseinen ”hups naurattaa ja kappas kun jalkanikin nousi ylös” -kuva.

• Miten paljon aluksi molemmat panikoitiin, että hukkaan sormuksen jos otan sen pois esim salilla. Enhän koskaan hukkaa mitään. (Minulle kerrottiin, että sormus kannattaa ottaa pois aina silloin kun se voi joutua kolhuille ja lialle alttiiksi, esim. Salilla, kokatessa, siivotessa).

• Miksi edelleen reilu viikko kihlajaisten jälkeen vilkuilen vasenta kättäni ja sormusta n. 67402 kertaa päivän aikana?

• Miksi kihojen jälkeen olemme olleet kuin vastarakastuneita. Kauankohan tässä kuplassa voi olla?

 

 

Niin siinä sitten kävi. Kihlat. Mieheni oli huijannut minut viettämään seurustelumme vuosipäivää joka muuttuikin kihlajaisillaksi. Ja tuo ilta oli kaikessa hattarassaan kyllä täydellisen onnistunut ja ihana. Enpä olisi uskonut, että neljä vuotta sitten pyyhkäisen Tinderistä tulevan kihlattuni elämääni. En nimittäin koskaan uskonut, että edes menen kihloihin. Ei minulla ollut mitään kihloja tai häitä vastaan. En vain nähnyt niitä omalle kohdalleni. 

Mutta kappas kun nyt onkin ihan erilainen tulevaisuudenkuva kiikareissa – ja toivon todella, että saan näitä maisemia koko loppuelämäni vielä kiikaroida 😍

 

Tags: