Hei terveiset täältä Kapkaupungista. Tarkemmin ystäväni talon vierashuoneen sängystä, jossa olen makoillut nyt liikkumatta lähemmäs 40 tuntia.

Hassua, että matkalle lentokentälle vielä mietin, että olen kyllä onnekas kun ei ole pitkään aikaan joutunut matkustamaan sairaana. No, tottakai sillä samaisella sekunnilla kun astuin koneeseen, tunsin miten kroppani alkoi kuumeilemaan – eikä oloa varsinaisesti auttanut vaihto Istanbulissa ja painavan kamera/läppärikassin raahaaminen läpi eri terminaaleja.

Tilanteesta teki todella epämukavan lentokoneessa vietetty yö. Korkeassa kuumeessa olo kun on epämukava mitä pehmeimmässäkin sängyssä, mutta lentokoneen pienessä penkissä ja pikku turbulenssissa se oli oikein mielenkiintoista. Joka paikkaan särki, oli kylmä ja hiki, kuiva yskä, nieleminen tuntui kun söisi partateriä. Penkki sattui, vaatteet sattui. Jopa silmämuuniin sattui. Istuin vilttikasan alla, itseäni keinuttaen, täristen ja hourien. Näytin muumilaaksosta sienipäissään karanneelta möröltä.

 

 

Kirosin saamani viruksen ja yritin saada itseäni terveeksi ajatuksen, lääkkeiden ja veden avulla. Turha toivo. Kun vihdoin pääsin perille ja sain kuumemittarin kainalooni, näytti se 40 asetetta.
Ja siitä seuraavat 40 tuntia olikin sitten täysin vuoteen oma. 

En kyllä muista milloin viimeksi olisi ollut noin korkeaa kuumetta. Kuume pysyi sitkeästi pari päivää 40 asteessa, kunnes laski tänä aamuna hieman ja nyt olo alkaa jo pikkuhiljaa normalisoitua. 

Taisi olla influenssa ja arvatkaa vain onko tuolla viruksella jo seuraava uhri haavissa. Siinä se mieheni makaa vieressäni vitivalkoisena hikikarpalot otsalla. Naureskelin vain, että läpsystä vaihto. Tervemenoa. 

Toivottavasti pikku Leon ei vain tule kipeeksi. On hankalaa pitää etäisyyttä kun tekisi vain mieli halia tuota söpöä pikkuista, mutta onneksi tässä on vielä kaksi viikkoa aikaa.

Palaillaan paremmilla energioilla ja kunnon kuvilla myöhemmin 🙂

P.s Olenkohan mä nyt se tyyppi joka sairastutti koko lentokoneen?

Tags:

 

Tiedättekö sen tunteen kun välillä katsoo vaatekaapissa roikkuvaa kirjavaa röyhelöistä kukka/pöllö/banaani -kirjailtua kietaisupaitaa ja miettii, että mitäs hittoa, missä ihmeen mielentilassa olen tuonkin saanut hankittua?

Eipä siinä, jos tykkää röyhelökukkapöllöbanaaneista, mutta itseni tuntien ne ovat siistejä sen yhden kerran ja jäävät kuitenkin käyttämättöminä kaapin perälle odottamaan jotain teemajuhlia, joita ei koskaan ole kuitenkaan edes tulossa.

Mitä yksinkertaisempia hankintoja teen, sen useammin niille on käyttöä. Se on onneksi opittu nyt jo kantapään kautta ja pikkuhiljaa vaatekaappi alkaa näyttää sellaiselta, että vaatteet ovat monikäyttöisiä, helposti yhdisteltävissä ja hyvin istuvia. Ajattomia. 

 

 

Tässä yksi sellainen asukokonaisuus joka on ollut päällä lukuisia ja lukuisia kertoja monissa eri tilaisuuksissa, niin töissä kuin vapaalla. Vaatekaapin todelliset kulmakivet; farkut, t-paita, bleiseri, nahkanilkkurit, villakangastakki ja arkilaukku, jonne mahtuu läppäri tai salikamat. 

Ei mitään sen kummempia.

 

Kuvat: Sara Vanninen

Tags:

 

Mihin tämä aika katoaa? Juurihan me oltiin Kapkaupungissa nuuskimassa vastasyntyneen pikku kummipoikani Leonin päälakea ja nyt matkaamme sinne syömään jo samaisen pikkutyypin 1v-synttärikakkua.

Matkalaukussa on jo suomea puhuva leikkijuna, tillimaustetta ja Fazerin suklaata. Olen niin innoissani että tekisi mieli pakata kaikki loputkin tavarat. Tämä on ties mones miljoonas kertani Kapkaupungissa, mutta jep – edelleen ollaan ihan yhtä intopiukeena. 

Saavumme juuri sopivasti syntymäpäiväjuhliin ja jäämme vielä pariksi viikoksi. Tällä kertaa suunnitelmissa käydä myös Kapkaupungin ulkopuolella katsomassa villieläimiä ja pelaamassa golfia (kuulostipa oudolta yhdistelmältä). Joka tapauksessa pieni minireissu reissun sisään myös tulossa. Aurinkoa, hyvää ruokaa, tilkka viiniä lasissa ja vieressä paras ystäväni ja Leon kummipoika. Eipä sitä muuta lomalta tarvita <3

 

 

Tags: