Kaupallisessa yhteistyössä Sensodyne x Roosa Nauha kanssa

 

 

Olen ollut ihanan kumppanini Sensodynen ambassadorina jo toista vuotta ja puhunut siinä ohella moneen otteeseen suun hyvinvoinnista – ja erityisesti kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, uskoen, että näiden eväät ovat olleet minulla hyvin korissa.
Ei muuta kun piknikviltti maahan ja eväät esille. Kiva päivä tulossa. Kunnes viltti vedetään alta niin, että oletkin mukkelismakkelis nurmikolla ja kaikki keräämäsi eväät ihan muussina peppusi alla. 

Sitä jännästi välillä ajautuu tilanteeseen, missä kuvittelee, että perjantaipilateksen, vuosittaisen hammastarkastuksen, ja päivittäisten vihersmoothieiden olevan riitävää hyvinvointia. Tiedättehän, kaikki hallussa ja spa-viikonloppukin edessä.
Varmasti joissain tilanteissa näin onkin, mutta jos hutaiset smoothien naamaan samalla kun juokset työpaikasta toiseen, ajattelet pilatestunin loppurentoutuksessa vain työasioita ja spassa ”kuvaat nopeasti jonkun pikkukamppiksen siinä samassa” – ei lopulta mikään määrä vihersmoothieita kannattele sinua pinnalla. 

Kirjoitin tässä postauksessa uupumuksesta ja siitä kuinka oli pysähdyttävä ihan kunnolla.
Ei sellaisen kivan mökkiviikonlopun verran, vaan useiden viikkojen ja kuukausien mittaista jaksoa kun kalenteri on täysin tyhjä ja päivän tavoitteita on pyöreä nolla. 

Olen aina rakastanut arjessa niitä pieniä hetkiä ja rutiineja. Hampaiden pesusta, iltateen siemailuun. Pahinta uupumisessa on se, että pienetkin asiat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Ja myös se, että ne eivät tunnu enää miltään. Aamulla puuskuttaa väsymyksestä jo yrittäessään puristaa hammastahnaa ulos tuubista. Vähän kuin akku ei olisikaan ladannut yön aikana. Jäljellä on enää se viimeinen prosentti ja koko laite takkuilee virran puutteesta. Iltatee ei maistu miltään ja se nököttää yöpöydällä koskemattomana päiväkausia.
Aamut ei tunnu uusilta aluilta.

 

 

Tiedämme että konaisvaltainen hyvinvointi syntyy levosta, liikunnasta, ravinnosta ja henkisestä energiasta.
Ihminen on kokonaisuus, ja jos osa hyvinvoinnin rakennuspalikoista puuttuu, kokonaisuus kärsii. 

Minä lisäsin torniin kokonaan uuden palikan. Sellaisen armollisuuden, kohtuuden ja hyvän itsekkyyden pilarin. Sellaisen joka muistuttaa, ettei noita yllämainittujakaan tarvitse suorittaa, ja ettei pitkät työpäivät ja loputon halu menestyä ole oikea suunta. Jos asettamansa riman ylittää, ei sen jälkeen tarvitse aina olla uutta korkeammalla.
Hidasta ja nauti kerrankin siitä, mitä jo on. Karsi.

Tuntuu suorastaan euforiselta kun pääsee takaisin omaan onnelliseen olotilaansa. Kun kikattaa aamulla sängyssä koiran pelleilylle, pysähtyy lenkillä ottamaan sata kuvaa nätistä talosta tai kukasta, kehuu kollegalle uuden lounasravintolan salaattia, pursuaa intoa ja ideoita palavereissa, miltei nukahtaa pilateksen loppurentoutuksessa, eikä malta laskea lukemaansa kirjaa käsistään illalla.
Kun pesee hampaat kahden hätäisen sekunnin sijaan ne kokonaiset kaksi minuuttia ja hymyilee peilikuvalleen kylpyhuoneessa. Hammastahnaa on suupielissä ja muistaa (kiitos Sensodynen) ettei enää edes vihlo hampaita.

 

 

Hyvinvointi on asia, jota en enää koskaan ota itsestäänselvyytenä. Se on kaiken pohja. Nyt kun olen hitusen viisaampi (ja levänneempi) haluan pitää paremmin huolta omasta, sekä läheisten hyvinvoinnista jokaisena päivänä.
Ottaa aikaa ja olla läsnä. 

Sensodyne lahjoittaa jokaisesta myydystä Sensodyne –hammastahnasta 0,20€ Roosa Nauha – keräykseen kampanjan ajan 22.9.-1.11.2021

Sensodyne jatkaa viimevuotiseen tapaan Roosa Nauha -kampanjan tukemista, tavoitteena tukea Roosa Nauha -keräystä ja syöpätutkimusta. Vuodesta 2020 alkaen Roosa Nauha keräys on rintasyöpätutkimuksen lisäksi tukenut myös muiden syöpien tutkimusta. 

Tämän vuoden Roosa nauha -kampanjan teemana on rajattomuus. Se tarkoittaa niin rajatonta rakkautta läheisiä kohtaan, kuin rajatonta ikävää jo mennyttä kohtaan. Usko siihen, että rajoja voi rikkoa vie meitä päivä päivältä lähemmäs tavoitteitamme.
Katso ympärillesi ja näe missä kaivataan rajatonta tukea 🙂 

 

Kaupallinen yhteistyö: Crème Bonjour

 

On vaatinut kesän jälkeen hieman ponnisteluja olla ostamatta jotain valmista toimistolle, tai olla tilaamatta noutoruokaa kotiin kun pitää etätoimistoa. Jääkaapissa on vilkkunut vain valo, mutta puhelimessa senkin edestä noutoruoka-sovellusten ilmoitukset.
Ei yksinkertaisesti tehnyt mieli kokata. 

Kunnes pääsin mökille. Syyskuut mökillä on parasta ruokainspiraation herättelyaikaa. Mökkisaareen kun ei ruokalähetit souda, siellä ei ole mikroa missä valmistaa pika-aterioita, eikä kesäaurinkokaan enää vie jäätelöllä ruokahalua. Sen sijaan pimenevät illat houkuttelevat lieden äärelle ja sienimetsä tarjoaa illallista suoraan takapihalta.
Jos näissä maisemissa ei käy pannu kuumana, niin en tiedä missä. 

Opin myös tämän; jos kokkausinto on kateissa, aloita yksinkertaisesta. Aloita jostain tutusta.
Crème Bonjour tuorejuustot ovat tuttuja – et voi mennä vikaan näiden kanssa, ja simppelin pastan tekeminen on helppoa. Miltei lohdullista.

Rakastan kantarellipastaa ja Crème Bonjourin kantarellituorejuustoa. Kun nämä yhdistää, valuu kuola jo pelkästä ajatuksesta. Täydellistä syysruokaa.

 

 

Helppo Crème Bonjour kantarellipasta

 

AINEKSET

  • n. litra kantarelleja (n.400g)
  • 1 sipuli
  • pieni kesäkurpitsa
  • 1 prkl 200g Crème Bonjour kantarelli-tuorejuustoa
  • voita paistamiseen
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • nippu persiljaa
  • parmesaaniraastetta
  • tuorepastaa
  • n. 1dl pastan keitinvettä

 

VALMISTA NÄIN

  • Puhdista kantarellit harjalla/pensselillä rapsuttelemalla ne puhtaiksi. (Älä pese vedellä). Isoimmat kantarellit voi repiä puoliksi, mutta jätä pienet kokonaisiksi.
  • Laita sienet kuumalle puhtaalle pannulle. Pyörittele sieniä pannulla, kunnes sienistä alkaa lähteä nestettä. Anna paistua niin kauan, että neste on haihtunut.
  • Silppua sipuli. Lisää pannulle nokare voita ja sipulit. 
  • Siivilöi kesäkurpitsasta ohuita suikaleita. Käytä apuna juustohöylää, tai mandoliinia. Lisää kesäkurpitsa pannulle sienien ja sipulin joukkoon. Hauduta keskilämmöllä, kunnes sipulit ovat pehmenneet.
  • Keitä tuorepasta paketin ohjeiden mukaan. Ota 1dl keitinvettä talteen.
  • Sulata pienemmässä kattilassa Crème Bonjour ja notkista sitä sopivalla määrällä pastan keitinvettä. Purista joukkoon sitruunan mehua. Sekoita kunnes tasaista ja kaada pannulle sienien joukkoon.
    (Voit myös halutessa skipata kattilan ja tehdä tämän suoraan sienten joukkoon pannulla).
  • Valuta keitetty pasta ja nosta pasta pannulle sienikastikkeeseen. Ripottele päälle nippu persiljaa, rouhi hieman mustapippuria ja raasta reilusti parmesaania.
    Nauti heti, jotta pasta säilyttää kermaisuutensa 🙂

 

 

Psst. Pasta testattu myös kotioloissa. Noukin mökiltä mukaan sieniä ja valmistin ne seuraavana päivänä nopeasti kotona etäpalaveria odotellessa. Meni loppupäivä paljon leppoisammin kun sai ajatukset hetkeksi pois töistä ja mahan täyteen lämmintä kotiruokaa.

 

Ota muita hyviä Cèrme Bonjour reseptejä talteen TÄÄLTÄ 🙂

 

 

Sisäpihallamme oli koko kesän kestävä remontti. Nosturin piiip, piip -ääni kaikuu korvissani pelkästä remontin ajattelemisesta. Jättimäinen ilmastointilaite kököttää olohuoneen ikkunan alla ja muistuttaa hellekesästä. Laitteelle ei ole säilytystilaa missään ja näen jo sieluni silmin, miten se jatkaa oleskeluaan siinä vielä talvellakin joulukuusen tilalla.
Televisiomme on hajoamispisteessä. Kuva pikselöityy kun viereisen jalkalampun laittaa päälle, mutta odotas vain, jos eteisen käytävän liiketunnistinvalo edes välähtää. Silloin telkkarin ruutu alkaa muistuttaa ufojen teknojuhlia.

Olin kesällä niin paljon kotona, että tunnen asuntomme joka ikisen lankkulattian narahduskohdan ja tunnistan telkkarin oikkuilut. Huusin juuri Aleksille, ettei saa mennä keittiötä pidemmälle, tai muuten eteisen liiketunnistinvalo syttyy, enkä näe Remppa vai muutto -ohjelman remontin lopputulosta. Aleksi tietysti otti yhden askeleen liikaa ja ohjelma muuttui pikselimössöksi. Luovutin tv:n kanssa ja avasin pitkästä aikaa blogin.

Hei, miten täällä edes navigoidaan?
Klikkaan ”uusi artikkeli” ja tajuan että olen rakentanut itselleni pienoisen blogikynnyksen – jota olen tasaisin väliajoin koittanut kyllä kivuta, mutta lopulta luovuttanut viimeisellä portaalla.
Olen kuitenkin kymmenen vuoden ajan kirjoitellut tänne kaikkea ukkini lapiosta, genitaalialueen pyyhkeisiin, joten ajattelin lohduttautua ajatuksella, ettei tämä nyt voi niin katastrofaalista touhua olla.

Onkohän täällä enää edes silmäpareja?
Oli niitä sitten yksi tai tuhat, eipä sillä niin väliä. Kiva olla täällä. Voin aloittaa kertomalla teille (tai en kellekään) kesästäni. Se oli kummallinen.

 

Koko kesä tuntui ristiriitaiselta. Lyhyeltä ja pitkältä, kuumalta, kylmältä, kamalalta ja ihanalta.
Olin tietämättäni todella väsynyt vuoden kestäneestä hektisestä työtahdista. Kaksi uutta yritystä, liiketilan remontti, sekä ennätyksellinen kiire omissa töissä – plus vielä häähässäkkä (vaikka se ihanaa olikin). Lopulta kroppa vain alkoi ottaa takapakkia.

Kun sitten odotettu kesäloma (jolle olin asettanut aivan liian suuria odotuksia) alkoi, iski uupumus vasten kasvoja kuin iso märkä rätti – sellainen jolla on hingattu aamusta iltaan likaisia pintoja.
Vertaan itseäni nyt nätisti rättiin, mutta siltä minusta tuntui. Ihan kuin olisi jotenkin ihan kulutettu puhki ja riekaleina.

Se oli aika opettavaista. Olla niin onnellinen, mutta samalla täysin vailla voimia. Suoraan sanottuna se tuntui ihan hemmetin typerältä. ”Mikä minua muka vaivaa, ota päikkärit ja puske eteenpäin” – hoin itselleni viikkotolkulla, kun arki josta normaalisti niin pidin, tuntuikin nyt siltä kun olisi rämpinyt juoksuhiekassa. 

Rytmihäiriöt, ahdistus, paniikkikohtaus, unettomuus, väsymys, alakulo ja muistihäiriöt oli melko tunnistettavia oireita, mutta vähättelin niitä viimeiseen asti. Marssin lääkärin puheille vasta kun unettomuus alkoi olla liikaa ja yllätyksekseni lääkäri tunnisti uupumuksen pelkästään minua vilkaisemalla. Minimimäärä töitä ja aktiviteetteja. Se oli kesäni teema ja lääkärin tuomio. ”Jos jaksat viedä roskat, se on jo hyvä”.
Nauroin että kuka nyt roskia ei muka jaksaisi viedä. Kunnes en oikeasti jaksanut.

Oli pakko myöntää, että minusta oli tullut juuri se tyyppi, joista olin lukenut lehdistä burn out -tarinoissa. Tarinoissa joihin en osannut ikinä samaistua, mutta joita tästä edes luen todella erilaisella ja ymmärtäväisellä silmäparilla. 

 

 

Ajankohta lepolomalle oli täydellinen. Olin tyhjentänyt kalenterini jo valmiiksi kesälomaa varten ja myös kummallinen koronakesä karanteeneineen ja rajoituksineen auttoi paikallaoloa. 

Luin kirjoja (kasapäin kirjoja, enemmän kuin koskaan), ja olin paljon yksin. Kävelin puutarhoissa. Loikoikin rantakalliolla. En juurikaan urheillut, söin mitä ikinä tekikään mieli. Nukuin jos nukutti, valvoin jos halusin. Joskus vain makasin sängyllä. Joskus päiväkausia. En yrittänyt olla lähellekään paras versio itsestäni, en yrittänyt yhtään mitään. Olin tietoisesti itsekäs ja se toimi.
Myös terapia auttoi.

Nyt kun miettii taaksepäin tuota kesää, olen ihan eri energiatasoissa. Melkein kuin olisin eri planeetalla. Koen olevani myös onnekas, että toivuin pahimmasta nopeasti ja että siihen oli ylipäätänsä mahdollisuus. Olen myös viisaampi. Ei enää samanlaista sohimista ja työtahtia.
Työt sujuvat paremmin kun keskittyy vain muutamaan juttuun kerrallaan ja rauhassa. Tuntuu itseasiassa ihan hemmetin ihanalta olla taas töiden parissa. Tuntuu ihanalta kun jaksaa käydä lenkeillä ja innostua asioista. Mutta tuntuu myös, että ehkä tästä pitäisi ehkä jo puhua. 

Uupumusta oli niin vaikea selittää kenellekään. Kukaan ei oikein ymmärtänyt, enkä sitä ihmettele tai moiti. En itsekään ymmärtänyt. Uupumus ei myöskään välttämättä edes näy ulospäin. Siitä on niin montaa erilaista muotoa ja sitä jaksaa tsempata juuri tarpeeksi ihmisten seurassa.

Sen kuitenkin tiedän, että en ole yksin tämän asian kanssa, onko siellä kohtalotovereita? Ehkä joku myös tunnistaa tästä uupumisen merkkejä itsessään ja osaa tarpeeksi ajoissa painaa jarrua. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän. Mutta ehdottomasti sen arvoista 🙂