Vihdoin hääaiheisten postausten pariin taas pitkän tauon jälkeen.
(Yhteistyössä Klinik Linnean kanssa)

 

Olin suunnitellut terveellisen elämänjakson ennen häitä. Tiedättehän, hyvä ruokavalio, sopivasti urheilua, hehkuva iho, kiiltävä tukka ja kaikkea sitä. 

Tämä ei tietenkään toteutunut. Paiskin töitä kuin hullu koko kevään. En saanut itseäni kuntosalille läheskään niin usein kun olin ajatellut, sellerimehun tilalla oli take away kahvia ja hiusnaamioiden sijalla sotkunuttura. 

Yhdestä asiasta pidin kuitenkin yllättävän hyvin kiinni. Ihonhoidosta. 

 

Varasin ensimmäisen ihonhoitoajan Klinik Linnealle n. Kuusi kuukautta ennen häitä ja harmaa, samea ihoni sai heti osakseen mikroneulausta, happokuorintaa ja rutkasti kotihoito-ohjeita. 

Tämä oli ensimmäinen pitkä ammattilaisen räätälöimä hoitosarjani. Olin käynyt vain satunnaisissa kasvohoidoissa ja useimmiten lätkinyt kasvoille erilaisia tuotteita – yhtään miettimättä sen kummemmin onko se iholleni oikeasti sopiva. 

Aluksi kotihoito uusilla Zo Skin Health tuotteilla tuntui hieman haastavalta. Niitä oli niin monta! En kuitenkaan halunnut fuskata, joten tunnollisesti kuorin ja kosteutin, vaikka kiire aamupalaveriin olisi ollut kuinka kova. Minulla oli jopa ihan lunttilappu, että mitä tuotetta laitan ja missä järjestykessä. Etten vain unohda. 

 

 

Onneksi oli. Nimittäin tuloksia alkoi näkyä ja vihdoin ymmärsin mitä Klinik Linnean perustaja Linnea oli tarkoittanut, sillä, että kaikki lähtee kotihoidosta. 

Klinikalla hoitoa tuettiin mikroneulaus- ja happokuorinta -hoidoilla ja näiden kombinaatiolla oli lopulta sen harmaan samea ihon tilalla ihan uusi naama.
”Miten sun iho näyttää noin hyvältä”- On lause, mitä en ole koskaan kuullut, mutta mitä nyt yhtäkkiä tulikin useamman suusta. Se kertoo kai kiteytettynä miltei kaiken hoidon tehosta. 

 

Rutiinini oli:

AAMULLA

Kasvojen pesu Zo Skin Health Exfoliating Cleanser

Kuorinta Zp Skin Health Exfoliating Polish Dual-Action Scrub 

Puhdistuslaput Zo Skin Health Oil Control Pads

Silmänympärysvoide Zo Skin Health Growth Factor Eye Serum

Kasvovoide Zo Skin Health Daily Power Defense & Rozatrol

Aurinkovoide Zo Skin Health Sunscreen + Primer SPF 30 tai Smart Tone SPF 50

ILLALLA

Kasvojen pesu Zo Skin Health Exfoliating Cleanser

Puhdistuslaput Zo Skin Health Oil Control Pads

Silmänympärysvoide Zo Skin Health Growth Factor Eye Serum

Kasvovoide Zo Skin Health Brightalive Skin Brightener

Sekä klinikkahoidot päälle. 

 

Jos siis olet tuleva morsian ja mietin kannattaako ottaa intensiivinen hoitojakso ennen häitä (riippuen tietysti täysin lähtötilanteesta), niin sanoisin, että kannattaa. Aloita hyvissä ajoin – n. 6kk ennen häitä, ja pysy hoitosuunnitelmassa. Älä skippaa vaiheita ja tue hoitoa mahdollisimman paljon myös terveellisillä elämäntavoilla 🙂 

Itselläni tämä oli ehdottomasti sen arvoista ja voin lämpimästi myös suositella Klinik Linnean asiantuntevaa palvelua, sekä tehokkaita Zo -tuotteita. Linnealla on myös tarjolla morsiamille räätälöityjä hoitosuunnitelmia ja klinikkaa voi hyödyntää myös polttarissa yms. Voit lukea lisää TÄÄLTÄ.

Tags:

Kaupallinen yhteistyö & alennuskoodi Bioderma 

 

..Ja ison lommon lompakkoon kun lähtee aknen jälkeen vielä arpihoitoihin silottamaan ihoa.
Laaseria, happoa, kuorintaa – you name it. Olen kokeillut kaikkea. Ihoni arpeutuu helposti ja se myös putkauttelee epäpuhtauksia pintaan heti kun jokin on vinossa. Ruokavalio, hormonit tai mikä tahansa muista miljoonista syistä. Olen myös surkea pitämään näppejäni erossa epäpuhtauksista. Tiedostan finnin naamallani koko ajan ja sen puristamatta jättäminen vaatii lähestulkoon jonkinlaista buddhamunkin harjoittamaa mielenlujuutta.
Ja se puristelu onkin se pahin. Se jättää sen arven. 

 

 

Ihoni oli pahimmillaan parikymppisenä. Ihotautilääkäriltä sain tuomion aikuisiän aknesta ja voimakkaan antibioottikuurin käteen. Tämän olen kertonut teille useasti ennenkin. Tuo kuuri oli pitkä ja haastava, se kuivatti koko kehoni ja sisälsi pitkän litanian haittavaikutuksia, mutta se auttoi. Auttoi ja opetti paljon. 

Opetti pitämään ihosta parempaa huolta – enhän halunnut käydä enää ikinä läpi samaa kuuria, tai silottamassa aknen jättämiä arpia.

Eikä siihen onneksi ole ollut tarvetta. Vaikka saatankin saada epäpuhtauksia helposti, eivät nuo finnit ole enää mitään edelliseen verrattuna. Useimmiten hormoninäppyjä ennen kuukautisia, tai pieniä punaisia huutomerkkejä huonosta ruokavaliosta, mutta nyt iholleni onkin löytynyt ihan uusi vihollinen. Kasvomaski.

En varmasti ole ainoa jolla leuan alue on muuttunut huomattavasti näppyläisemmäksi tässä viimeisen vuoden aikana? Onhan ilmiö jo saanut oman terminsä; maskne. Maskin aiheuttama akne.

 

 

Käytän kangasmaskia aina ollessani töissä Fleassa ja olen huomannut, että ihoni ei tykkää yhtään hengitellä sen takana, joten olen koittanut auttaa sitä parhaani mukaan. 

1. Puhdistusrutiinit Bioderman -tuotteilla.
Kyseessä on Euroopan yksi suurimmista dermokosmeettisista sarjoista, jonka tuotteet ovat myynnissä apteekeissa ja ovat erityisesti herkän, allergisen, atooppisen ihon, sekä akneihon hoitoon tarkoitettuja tuotteita.
Itselläni nyt käytössä Sebium -sarja, joka on tarkoitettu seka-, rasvaiselle ja akne iholle, sekä akneen taipuvaiselle iholle.
Eli aikalailla täydellinen maskiaknen hoitosarja.

Tällä hetkellä toimiva kombo koostuu näistä kahdesta lempparituotteesta:
Sebium gel moussant puhdistusgeeli, jonka sinkki ja kuparisulfaatti tasapainottavat ihon talineritystä ja vahvistavat ihoa ja estävät bakteerien toimintaa iholla. Jos käyttää paljon maskia, on tärkeää myös puhdistaa kasvot usein ja huolellisesti. Pesen kasvot tällä aamuin ja illoin ja käytän tukena myös Sebium H2O misellivettä. Joskus pesen kasvot myös töiden jälkeen jos maski on ollut usempia tunteja putkeen kasvoilla. 

Pesun jälkeen levitän kasvoille Sebium hydra kosteusemulsiota joka kosteuttaa vähentää kutinaa, punoitusta ja ihoärsytystä akneen taipuvaisella iholla, sekä tasapainottaa talineritystä ja epäpuhtauksien syntyä. 

Psst. Biodermalla on muitakinihan älyttömän hyviä ja tehokkaita tuotteita (plussaa myös kohtuullisista hinnoista), joten oli iho-ongelmasi mikä tahansa, niin kipaise Yliopiston Apteekin sivuilla tutustumassa.

Koodilla JULIA20 saa -20 % Bioderma-tuotteista 29.3-4.4.
Tuotteisiin pääset TÄSTÄ.

 

 

2. maskihygienia
Ohuesta kankaasta tehty maski olisi iholle paras, mutta valitettavasti koronaa ajatellen ei kovin tehokas, joten yleensä käytän paksumpia makseja ja niiden alle hautautuvalla iholla on melkoisen lämpimät ja kosteat olosuhteet, jossa hiki, meikki ja tali muhivat yhtenä isona bakteerisotkuna. 

Olen kokenut tärkeäksi siis käyttää maskin alla oikeita tuotteita ja jos mahdollista, olla myös meikkaamatta alakasvojen aluetta.. Kangasmaskin pesen myös jokaisen käyttökerran jälkeen. En tosin voi väittää että ihan joka ilta, mutta onneksi maskeja on kertynyt jo sen verran iso kasa, että joku puhdas on aina saatavilla. 

Siinä vasta onkin uusi ongelma kun kasvomaskeja alkaa olla pesujonossa enemmän kuin sukkia. 

 

 

Onko teillä esiintynyt masknea ja onko Bioderman tuotteet jo tuttuja?

 

Tags:

Kaupallinen yhteistyö: Estée Lauder

 

”Mun äitillä ei ole paljoa ryppyjä, niin mullekaan ei varmaan tuu”.
Olette ehkä kuulleet tämän lauseen joskus jonkun tutun suusta? Eipä siinä, että rypyissä olisi mitään pahaa. Ne ovat luonnollisia, mutta osa saattaa ehkä tietämättään nojata liian voimakkaasti tähän kuvitelmaan geenilotosta. 

 

Epigenetiikan tieteenalalla on todistettu, että vain 25 % ikääntymisestä, esimerkiksi juonteet, ovat geenien määrittelemiä kun taas kaikki ne jäljelle jäävä 75 % ikääntymisprosessista johtuu omista ympäristö- ja elämäntapatekijöistä.

Auts. Sillä on siis todella merkitystä makaatko ilman aurinkosuojaa aurinkorannoilla, syötkö huonosti, elätkö keskellä suurkaupungin saasteita ja millaisella kantilla on myös kehosi ja mielesi hyvinvoinnin tila.
Stressi, saasteet, ruokavalio, aurinko, hormonit – ihoon vaikuttaa moni asia, emmekä valitettavasti pysty elämään enää täysin näiltä kaikilta suojassa. Mutta onneksi on apukeinoja. Ja arvatkaas mikä maailman paras apukeino minulla onkaan nyt käsissäni – tai tarkemmin ajateltuna ihosoluissani?

Kulttimaineeseen nousseen maailman parhaan, Estée Lauder Advanced Night Repair Synchronized Multi-Recovery Complex -seerumin uudistunut vieläkin parempi(!) versio.
Ensimmäinen kysymykseni oli tietysti, miten jotain näin hyvää tarvitsee edes uusia? 

Nyt seuraa pieni tietoisku:
”Estée Lauderin tieteilijät ovat viimeiset seitsemän vuotta tutkineet tarkemmin yli 80 erilaista ihossa esiintyvää molekyyliä ymmärtääkseen paremmin niiden mahdollista roolia ihon ikääntymisessä. Läpimurroksi kutsutussa löydöksessä Estée Lauder tunnisti pienen molekyylin, joka on välttämätön osa ihon luonnollista korjaantumisprosessia ja jolla on merkittävä rooli ihon ikääntymisessä. Löydetty molekyyli auttaa ihoa luomaan uusia soluja sekä tehostaa ihon luonnollista kollageenituotantoa.
Löydöstä inspiroituneena seuraavaksi kehitettiinkin uusi Chronolux™ Power Signal Technology -teknologia, joka sisältää edellämainitun mikro-RNA-molekyylin aktivoivan yhdisteen ja saa voimansa hiivauutteesta, peptideistä ja kasveista johdetuista raaka-aineista, jotka maksimoivat ja nopeuttavat ihon luonnollista korjaantumisprosessia sekä edistävät ihon toimintakykyä.

Tiivistettynä: löydettiin uusi ikääntymiseen liitettävä molekyyli ja kehitettiin uusi teknologia aktivoimaan tuota molekyyliä, jotta ihossa saataisiin tapahtumaan lähestulkoon.. Taikoja. 

 

 

Syyskuussa 2020 uudisttuneen Estée Lauder Advanced Night Repair -seerumin koostumus siis pohjautuu tähän uuteen teknologiaan, ja nyt uudistettu seerumi sekä tehostaa ihon luonnollista korjaantumisprosessia, mutta myös tukee ihosolujen puhdistumis- ja uusiutumisprosessia sekä kollageenintuotantoa.

 

Mikä siinä on uutta:

  • UUSI 72-tunnin kosteutus
  • UUSI tasaisempi ihon sävy ja ei tuki ihohuokosia
  • UUSI 8-tunnin antioksidanttisuoja
  • UUSI entistäkin napakampi iho
  • UUSI elinvoimaisempi ja heleämpi iho
  • UUSI ainutlaatuinen kierrätettävä lasipullo.

 

 

Tuotteen koulutustilaisuudessa asiantuntija tiivisti ihon hyvinvoinnin rypäleeseen.
Piirsi mielikuvaa siitä kuinka terve ihosolu on kuin kaunis viinirypäle: kimmoisa, hyvän värinen, oikean pehmoinen.
Mutta mitä viinirypäleelle tapahtuu jos sitä ei hoida. Kun sen jättää pöydälle kuivumaan, siitä tulee ryppyinen kuiva, pilaantunut – lopulta rusina.

Tätä samaa tapahtuu ihosolulle. Ja ihosoluhan alkaa ikääntymään jo 20 vuoden iässä. Sen korjausprosessi alkaa hidastumaan, ja vaikka itselläni oli parikymppisenä ihosolut viimeisenä mielessä, kyllä olisin toivonut, että joku olisi osannut jo silloin tästä enemmän puhua.
Olisipa joku varoittanut että elämäntapani todellakin tulevat heijastumaan peilistä vuosien päästä ja tyrkännyt tämän seerumin kouraani minimoimaan tulevia vahinkoja.
Ehkä en olisi jättänyt omaa viinirypälettäni vuosiksi oman onnensa nojaa pöydälle rusinoitumaan. 

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Olen käyttänyt säännöllisesti tätä seerumia nyt kolme vuotta ja ihoni on niin hyvässä kunnossa, että en edes uskaltaisi siitä luopua. Koukuttavan hyvä ja yhtään liioittelematta ihoni paras kaveri.
Tosin nyt tämä kaveri on vieläkin parempana versiona. Advanced Night Repair Synchronized Multi-Recovery Complex -seerumin koostumus on sama, mutta se tuntuu iholla vieläkin joustavammalta ja iho näyttää kuulaammalta, kimmoisalta ja kosteutetulta. Olen myös aika varma, että se on oikeasti vähentänyt juonteiden näkyvyyttä tässä parin viikon testijakson aikana. 

Uumoilen, että meillä on Advanced Night Repair Synchronized Multi-Recovery Complex -seerumin kanssa on sleepover -bileet tästä edes ihan joka ikinen ilta.

Kampanjatuotteen löydät TÄÄLTÄ.

 

Tags: