Kuvat kertokoon enemmän kuin nämä pari lausetta, jotka ajattelin tähän kirjoitella 🙂

Suomen purjehdusloma oli älyttömän ihana, rentouttava ja jälleen yksi täydellinen tapa paremmin tähän kauniseen Suomeen tutustua. Maarianhamina, Utö, Kökar, Rödhamn, Jurmo ja Hanko – olivat ehkä tämän reissun lempparipysähdyksiä. Miltei jokaisessa paikassa käytiin satamassa saunomassa, uimassa ja kalastamassa. Ehkä kävelemässä luontopolkuja, syömässä porkkanakakkua tai silittelemässä lampaita. Jurmossa juostiin pakoon myös lehmiä, jotka tupsahtivat eteemme vihaisen oloisina luontopolulla. Ylämaankarja isoine sarvineen juoksemassa sinua kohti on aika pelottavaa, voin kertoa. 

Viihdyn veneessä. Rakastan kokkailla sen pienessä keikkuvassa keittiössä, sitoa fendereitä ja opetella tuhannen kerran solmuja, vain unohtaakseni ne heti. On ihanaa rantautua uuteen saareen ja käydä tutkiskelemassa sen antimia, tai vaihtoehtoisesti viettää koko päivä veneellä lukien kirjaa, pelaten uunoa, tai yatzya. Olisin hyvin voinut olla vielä toisen viikon, mutta onneksi uusi purjehdusmatka on jo horisontissa – enää muutama kuukausi niin on purjeet taas mastossa, mutta tällä kertaa kohteena onkin Kreikka 🙂 

 

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Starbucks ja Indieplacen kanssa*

 

Julia 6v;
– miksi aikuisilla ei ole puumajoja?
Mikseivät he tee peitoista pesää komeroon, tai rakenna tyynyistä linnoja ja valvo siellä yötä fikkarin valossa, kun ihan varmasti kuitenkin voisivat? 

Minä rakastin pienenä erilaisia majoja, koloja, pesiä ja omia pikku salapaikkoja. Mielikuvitusta riitti rakentamaan niitä lähestulkoon ihan minne tahansa. Metsään, kotiin ja jopa kouluun.

Kun en enää mahtunut komeroon ja pehmolelujen kanssa hartaasti puhuttu salakieli alkoi tuntua kovin yksipuoliselta, lähdin lukemaan kirjaa tai kuuntelemaan musiikkia mitä ihmeellisimpiin paikkoihin piiloon maailmalta.
Saatoin kiivetä puunoksalle kirja kourassa, istua jyrkän kallion reunalla junaraiteiden yllä kuunnellen korvalappustereoita. Viihdyin hyvin omissa oloissani ja niin viihdyn edelleen.

Minulla ei ole puumajaa vaikka lapsena kovasti vannotin sellaisen aikuisena minulla olevan, mutta minulla on edelleen tiettyjä piilopaikkoja minne menen kun haluan olla yksin ja vain olla. Ne saattavat olla kalliot Eiran rannassa, hylätty laituri telkalla, tai kuvissa näkyvä Lapinlahden vanhan mielisairaalan puisto rakennuksen takapihalla lapinlahdenpolulla.

Paikka on vastikään kunnostettu ja ehkä siksi sinne ei vielä kovin moni osaa tulla. Kuin salainen puutarha. Kaunis ja rauhallinen. Hassua, että tämä paikka on ihan lähellä keskustaa. Hietaniemen hautausmaan kupeessa, mutta tuntuu silti ihan omalta maailmalta.

 

 

Täällä istuskelen hetken kun olen lenkillä, tai saatan tulla varta vasten lukemaan kirjaa. Ostan eväitä läheisestä K-Marketista Pohjoiselta Rautatiekadulta – siitä on puistoon vain n. 5 minuutin kävelymatka. Kassissa marjoja ja kädessä kylmä Starbucks Chilled Classics -kahvijuoma.
Istun puiston penkillä, avaan kirjan ja unohdan ajankulun. Kesähelteillä Starbucksin Almond Iced Coffee loppuu ennen kuin haluaisin sen loppuvan, joten päätän ostaa vielä toisen kotimatkalla. 

Olen juonut näitä jääkahveja niin kauan kun ne ovat olleet kaupoissa saatavilla. Ennen lempparimakuja oli Caramel Macchiato, Cappuccino, tai tavallinen latte, mutta nykyään kasvipohjainen Almond iced coffee ja sokeroimaton skinny latte on useimmiten mukana. 

 

 

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän osaa arvostaa ajankulun unohtamista. Tuntuu, että välillä pää on niin täynnä, ettei saa rauhaa edes omilta ajatuksilta. Siksi omat piilopaikat ovat tärkeitä, ne aikuisten ”puumajat”.

Onko teillä omia piilopaikkoja?

 

 

Huomenta Utön vierassatamasta. Istun yksin aamuauringossa veneen kannella, luen kirjaa ja juon pikakahvia. Nukahdin hyttiimme eilen jo luultavasti ennen kahdeksaa ja siksi olen nyt ensimmäisenä jalkeilla. 

Hassua miten hyvin pienessä hytissä voikaan nukkua. Joka yö yli kymmenen tuntia ja vaikka aamulla selkää särkee – luultavasti ihan jo sekin, että olen maannut paikoillani ennätyspitkiä aikoja, mutta myös hytin kovan patjan takia – on olo silti aamulla levännyt ja harvinaisen raukea.
Ehkä se on veneen hellä keinuminen tai runkoon liplattava aalto. Hytissä nukkuminen kuulostaa vähän siltä kun painaa korvansa vasten jonkun vatsaa ja mahasta kuuluu kaikenlaista hassua. 

Olemme olleet purjehtimassa vasta neljä päivää, mutta tuo aika tuntuu pikemminkin viikolta. Hyvällä tavalla. Sitä menettää täysin ajankulun täällä. En tiedä mikä viikonpäivä on, enkä oikein koskaan katso kelloa.
Ollaan vain seilailtu satamasta satamaan, kalasteltu, kokkailtu itse pyydettyä kalaa, luettu kirjaa, pelailtu pelejä ja mikä hauskinta, ollaan laulettu kitaran soiton tahtiin lauluja käyttäen meidän purjehdusporukan whatsapp -ryhmän viestejä sanoituksina. (Kalevauva.fi:stä tietty Inspiroituneena).

 

Sellaista täällä. Aivot on jätetty jonnekin stamanarikkaan, nautittu vain hetkestä, merestä ja saaristomaisemista.