Istuskelen juuri mieheni perheen mökkiterassilla. Aleksi myllää takapihan kasvimaata, linnut laulaa ja kerrankin paistaa aurinko. Eilen tällä samaisella terassilla oli kevyt lumipeite. Tuntuu, että kesä on vähän myöhässä tänä vuonna, mutta annettakoon se sille anteeksi. Tästä kesästä on muutenkin tulossa hullunkurinen. Suurin osa menoista siirretty, festarit peruttu. Kesäkalenterini yleensä tupaten täynnä olevat viikonloput näyttävät tyhjiltä ja se tuntuu oudolla tavalla ihanalta. Uumoilen, että tästä kesästä tulee kunnon rento mökkikesä (jos mökeillä olo vain on sallittua). Olisiko kerrankin aikaa vain olla? Opettaisiko tämä kesä vihdoin minulle sen, että ei tarvitse tanssia kaikkia festareita, ottaa jokaista työprojektia tai ruksailla aina juhalkutsujen rsvp -kohtaan kyllä osallistun mielelläni. 

 

 

Edellinen kesä oli tapahtumarikas ja upea. Se sopi siihen kesään ja sitä suuremmalla syyllä voin kai hyvillä mielin hidastaa tahtia ja vain olla. Voisin täyttää kesäkalenterin samantyyppisillä viikonloppuhommalla, kuin tämäkin viikonloppu on ollut:
kosteita löylyjä, viileitä järvipulahduksia, savustettua kalaa, lautapelejä, uusia perunoita, ulkourheilua ja kasa kirjoja. 

 

Gravity Bali Uluwatu
maaliskuu 2020

 

 

Tiedän, reissujutut ei tunnu kovin relevanteilta postausaiheilta juuri nyt. Itseasiassa ne tuntuvat utopistisilta. Ihan kuin nämäkin kuvat olisivat jostain vanhasta matkailukirjasta – sellaisesta Folke West aikaisesta! Ei todellakaan paikasta jossa vilvoittelin ruskettuneita sääriäni uima-altaassa valkohapsuisen aurinkovarjon alla, alle kaksi kuukautta sitten!

Mutta! Koska reissukuvia ei tulla näkemään luultavasti pitkään aikaan täällä blogissa, niin miksi en tuuttaisi ulos tätä jo olemassa olevaa mutta arkistossa käyttämöttömänä lojuvaa aurinkoista materiaalia? Ne saavat minut haaveilevalle tuulelle ja sehän on vain hyvä asia.

 

 

 

Kuvat ovat Gravity nimisestä hotellista. Hotellista jonka nimi voisi olla mielestäni osuvammin Finnity. Sen verran paljon siellä vilisi suomalaisia. Istuimme ensimmäisenä aamuna aamupalalle ja siellä oli samassa tilassa kahdeksan ihmistä. Joka ikinen heistä oli suomalainen. Toisilleen tuntematon, mutta hassusti löytänyt tiensä syömään pannaria pikkuriikkisen boutique-hotellin aamiasipöytään Balille – toiselle puolelle maapalloa.
Suomalaiseen henkeen kuuluen tunnelma oli hieman jäykähkö, jokainen koitti olla puhumatta ääneen, ettei paljastaisi toiselle olevansa kotoisin samasta maasta.

Hassua ajatella tuota tilannetta nyt. Uskon nimittäin, että jokainen meistä pitäisi ajatuksesta istua hotellin aamupalapöydässä vaikka siinä olisi vierivieritysten sata suomalaista turistia. Kuhan saisi edes istua jonkun ihmisen kanssa.

 

 

Gravityn suomalaiseen asiakaskuntaan uskon olleen syypäänä muutamat somehenkilöt, jotka ovat jokseenkin ahkeraan postanneet houkuttelevia kuvia valkoisista portaista, turkooseista altaista ja boheemista ulkosuihkusta. Itsehän etunenässä juurikin näiden somekuvien uhrina kävelin suoraan Gravityn respaan kuin hypnotisoituna. Enkä siis sano tätä pahalla – hieman huvittuneena kyllä, mutta hotellihan oli aivan ihana! Juuri sitä mitä odotinkin, ja vaikka siellä oli sattumoisin muutama suomineito- ja herra kanssani pulikoimassa samaisessa altaassa, niin mitäpä tuosta. Sehän on vain hauska sattuma.

Kaikista Balin hotelleista missä oltiin, niin tänne voisin tulla mieluisasti uudestaan. Hotellin tunnelma, sisustus, henkilökunta – kaikki toimi ja täällä oli ihana olla. Omistaja tuli juttelemaan, baarimikko pelasi meidän kanssa Yatzya (selvisi myöhemmin, että Arttu Mustonen ja Sabina Särkkä olivat pari kuukautta aiemmin lahjoittaneet hänelle oman Yatzynsa ja se oli kuulemma hänen vaimonsa lempipeli, jota he pelaavat aina yhdessä samalla kun katsovat auringonlaskua). Hotelli oli myös todella eco friendly ja allasbaarista sai isosta tonikasta ilmaiseksi pitaijalla liilaksi värjättyä raikasta makuvettä, jota tuli kuumina allaspäivinä tankattua litrakaupalla.

Ainut miinus, oli suppea aamupalavalikoima, mutta sitä kompensoi niin moni muu plussa, että annettakoon tuo anteeksi. 

 

Me maksoimme huoneesta 1 yö 70€ (low season)

 

 

Juuri kun ehdin tässä viime viikon postauksessani kirjoitella, etten ole saanut vieläkään asennettua olohuoneen verhoja tai käytyä läpi keittiön astiakaappeja, niin kappas kun toimintaan tuli täyskäännös ja yhtäkkiä siivosin monta päivää putkeen ihan hulluna. Tiedättekö kun menee sellaisen maaniseen siivousmodeen, jonka aikana pausenappula on rikki ja stoppia voi painaa vasta sitten kun jokainen nurkka kiiltää puhtaana?

Miehen katsoi huvittuneena sivusta kun minä täällä kävelin pitkin seiniä imuri toisessa kädessä ja rätti toisessa. Putsasin kaiken roskalaatikoiden kiskoista patterin väleihin ja kiillotin jopa kaikki koruni ja pesin ovenkahvat ja valokatkaisijat.
Tosin pelkkä siivous ei ihan riittänyt tällä kertaa, vaan halusin myös vaihtaa järjestystä, myydä vanhoja tavaroita, päästä turhasta eroon ja karsia kaikkea krääsää. Nyt kun on viettänyt niin paljon aikaa kotona, näkee kaikki nurkat ihan uudessa valossa.
”Mitä hittoa olen ajatellut” – lause onkin pyörinyt päässäni usean tavaran kohdalla ja niitä on nyt viety kierrätykseen ja annettu eteenpäin aikamoisella vauhdilla. 

Mikä täällä sitten on muuttunut?
mm. meidän ikivanhasta Ikean divaanisohvasta otettiin divaaniosa pois ja nyt siitä kuoriutui tuollainen pienempi sohva, joka sopii mielestäni tänne paljon paremmin.
Lisäksi vaihdoin sohvapöydän, maalasin sävyihin sopivan uuden taulun olohuoneeseen, ripustettiin verhot makkariin ja olkkariin ja maalasin makuuhuoneen meikkipöydän alumiinipeilin messingin väriseksi. Poistin myös paljon viherkasveja, ruukkuja, kirjapinoja, tauluja ja tavaroita.

 

 

P.s Rakastan sitä fiilistä kun herää siistiin kotiin, missä viihtyy ja kaikki tavarat on paikoillaan.
Silloin pitää aina laittaa heti aamusta musiikkia soimaan, tehdä ison kupillinen kahvia ja vaan istua tyytyväinen virne naamalla sohvalla 😁