Nämä olivat juhlavimmat vaatteet mitä päälleni puin koko Australian reissulla. Suurimmaksi osaksi kun oltiin vain farkkushortseissa ja flipflopeissa. Olimme tuona iltana menossa Tomi Björkin Blanco ravintolaan, mikä sijaitsi Bondi Beachilla ja missä oli Ihan älyttömän hyvä ruoka. Ehkä paras kaikista Tomi Björkin ravintoloista.

 

Vähän kuvien mukainen teema oli myös viime viikonloppuna täällä Suomessa. Juhlatamineita ja illallinen Björkin Farang ravintolassa. Ystäväni pitivät minulle yllätyssynttärit, tupsahtivat vain meille kotiin viinipullot kourissa kun minä seisoin haavi auki eteisessä. Meiltä mentiin illalliselle ja siitä vielä tanssimaan. Ilta venyi aamuun asti ja koko illan olin ihan suupielet korvissa. Nyt on pari päivää ollut juhlaväsymys aika kova, mutta enpä olisi parempaa yllätystä voinut kuvitella. En osaa yhtään juhlia itseäni, enkä edes muista milloin olisin viettänyt syntymäpäiviäni ystävieni kanssa. Olen niin onnellinen noista tyypeistä, että ihan sanattomaksi vetää. <3

 

 

 

Dress – Zara
Shoes – & Other Stories
Bag – Chloé
Photos: Kira Kosonen
 

Tien päällä:

9 eri majoitusta

2600 kilometriä

3 täyttä bensatankillista

1 autopesu

2 rengaspainemittailua

1 äänikirja

8 jääkahvia

1 pilaantunut jääkahvi

1 rantahiekka-ajelu

2 lauttamatkaa

1 Ikea

4 auringonlaskua

1 kenguru tienylitysmatkallaan

1 Kristallipuisto-stoppi

1200 autokuvaa 

1 maatilavierailu

varmaan 100 liikenneympyrää

3 hampurilaisravintolapysähdystä

triljoona kappaletta musiikkia ja kymmeniä naurukohtauksia.

 

 

Kirjoitinkin jo täällä auton vuokraamisesta ja siitä miten auto toi reissullamme ihanaa vapautta liikkua. Vapauden lisäksi se tosin toi myös  tuntikausia moottoritiellä ajoa ja vaikka Australia on upea ja kaunis maa, voi yksitoikkoinen moottoritiemaisema pian myös tuntua hieman puuduttavalta.

Sydney – Byron Bay reitti oli melko tasapaksu ajomatka. Maisemat näyttivät kaikki lähes samalta ja radiosta tuli liikaa puhetta. Onneksi olin tajunnut napata mukaani aux-piuhan minkä kautta sai kuunneltua musiikkia ja mm. Henriikka Rönkkösen mielikuvituspoikaystävän äänikirjana. Olin itse lukenut tuon kirjan jo viime Thaimaan reissulla, mutta nautin (ja nauroin) kun sain katsella Kiran penkillä kiemurtelua (varsinkin sheivausta käsittelevässä kappaleessa :D) haha Henriikan huumori uppoaa minuun kun veitsi voihin joten en todellakaan pistänyt pahitteeksi kirjan tuplakuuntelua.
 

Menomatka on aina puuduttavampi kuin paluu ja tuo ensimmäinen n. yhdeksän tunnin ajo Sydneystä Byron Bayhin tuntuikin kestävän ikuisuuksia. Jossain vaiheessa turhauduin motarimaisemiin ja heitin Kiralle vitsillä, että ei maisemat täällä edes näytä Australialta – täällä näyttää siltä kun olisin kotisuomessa ja Vantaan Ikeareissulla.
No eipä mennytkään kuin n.10 sekuntia niin tien oikealta puolelta möllähti esiin jättimäinen Ikea. Tuijotimme haavi auki keltasinistä Ikea-logoa ja nauroimme, että millä hemmetin tuurilla. Tämä oli ainut bongaamamme Ikea koko reissun aikana ja se tupsahti esiin juuri silloin kun siitä oli puhetta.

 

Motari saattoi olla tylsähkö, mutta se tuntui turvalliselta. Liikenne Ausseissa oli melko rauhallista, ei kaasuttelijoita, kaikki antoivat tiedä ja ajoivat nopeusrajoituksien mukaan. Toki ruuhkiakin oli, mutta tiet olivat selkeitä, hyvässä kunnossa ja kyltit helposti ymmärrettävissä. Myös vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottui hetkessä. Itse asiassa Australia oli loistava paikka vasemmanpuoleista liikennettä harjoitella. ”Keep left lane” nuolineen kaikkineen ohjeistettiin useissa risteyksissä ja vastaantulevien kaistalla oli niin isot punaiset ”wrong way go back” –kyltit että sinne ei vahingossakaan olisi voinut kääntyä.   

 

Kaikenkaikkiaan en vaihtaisi kilometriäkään <3 

 

Photos of me: Kira Kosonen

 

Älkää nyt tippuko tuolilta, mutta sain oudon idean korottaa matkustusluokkaa Doha-Sydney lennolla. Minulla ei ole muita perusteluja kuin se että menetin kai hetkellisesti järkeni.

 

Minulla on viharakkaussuhde lentämiseen. Tiedän, että se ei ole ympäristölle hyväksi ja pyrinkin pienentämään mahdollisimman paljon muilla tavoin hiilijalanjälkeäni (+ maksamalla lennostani lentopäästöjen kompensointimaksun – tästä lisää postauksen lopussa), mutta myös rakastan nähdä maailmaa ja pidän lentämisestä – istuin sitten millaisella paikalla tahansa. Elokuvat ovat yläilmoissa koskettavimpia kuin kotisohvalla ja jopa lentokoneruoka maistuu mielestäni taivaalliselta silloin kun ikkunan takana vilisee asiaankuuluvasti pilvilinnoja. Mutta myönnän, totta kai olen aina ollut utelias näkemään millainen olisi lento myös verhojen toisella puolella.

En ole koskaan ollut vahingossa, sponsoroituna, salamatkustajana, pisteillä, tai hyvän onnen potkaisemana businessluokassa. Saako penkin oikeasti sängyksi, onko se mukava, millaista on ruoka? Järkeilin, että se on nyt tai ei koskaan. Onni ei minua sinne potkaise, joten potkaisen sitten itse itseni. Olin lentämässä yksin elämäni pisintä suoraa lentoa. 15,30h täpötäydessä lentokoneessa. Paikkani olisi ollut ihan lentokoneen viimeisellä rivillä takana, keskimmäisen nelipaikkaisen rivin keskellä ventovieraiden vieressä. Unikuola valui poskelleni pelkästään jo siitä ajatuksesta miten nukahdan vierustoverin olkapäätä vasten vahingossa ja sotken hänen paitansa. Kun chekkasin netissä sisään näin tarjouksen businessluokan korotuksesta. Summa ei ollut niin ihan paljon kuin olin luullut ja ehkä siitä koko ajatus sitten lähtikin. Hoin itselleni, että tähän on säästetty, matkakassassa oli ylimääräistä. Synttäritkin tulossa. Järki huusi että käytä rahat järkevämmin, mielipuoli huusi, että anna palaa, nauti tästä lennosta ja siitä, ettei polvia kolota.
Tärisevin käsin klikkasin Qatar Airlinesin matkustusluokankorotusta ja kun lentokentällä sain käteeni tuon hopeisen koneeseennousukortin tuntui vähän nololta näyttää sitä lähtöportilla. Ihan kun se ei alunperinkään olisi kuulunut olla minulla.

 

 

Keneltäkään ei voinut jäädä huomaamatta että olin ensimmäistä kertaa lentokoneen etuosassa.

 

• Minä olin se joka innoissaan otti tervetuliaiskuohuvat vastaan ja laski samaan aikaan tuodun kuuman pyyhkeen kasvoilleen. Nojauduin taaksepäin ja nuuhkin pyyhkeen tuoksua – samalla kun yritin hörppiä sen alta kätevästi tuota juomaani lasista.
 

• Minä olin se joka ei osannut avata istuimen outoja salalokeroita, tai tiennyt missä on pistorasia.
 

• Minä olin se joka maistoi kaikkia valkoviinejä listalta.
 

• Minä olin se joka muiden nukkuessa tilasi juustolautasen, katsoi kolmatta elokuvaa ja kokeili istuimen jokaista eri hierontatoimintoa.
 

• Minä olin se joka suihkutti joka vessakerralla Rituals body mistiä vain koska se oli siinä saatavilla.
(Vessassa oli myös hammasharjoja ja partateriä tahnoineen ja vaahtoineen).
 

• Minä olin se joka hihkaisi vähän liian kovaa ”oh that’s so nice!” kun tuotiin kysymättä Codiva suklaata.
 

• Minä olin se joka kääntyi pyytämään takana istuvalta anteeksi kun laskin penkkiäni hieman taaksepäin – tajutakseni vain, että puhuin seinälle. Penkkini asento ei vaikuttanut mitenkään takana olevaan koska hän oli omassa sukkulassaan kaukana minusta.
 

• Minä olin se joka lukitsi vahingossa kännykkänsä istuimen vesipullolokeroon. ”it’s stuck” pahoittelin lentoemännälle joka hymähti ja painoi nappulaa luukun vierestä. Jaaha ai siinä oli nappula.
 

• Minä olin se joka ei todellakaan osannut päättää mitä tilaisi illalliseksi listalta. Tai aamiaiseksi, lounaaksi, jälkkäriksi tai juomaksi. Liikaa valintoja!
 

• Minä olin se joka luuli, että ennen ruokaa kaikille tuotu amuse-bouche oli itse tilaamani alkupala – voiko sitä sanoa lentokoneessa ”keittiön tervehdyksen” sijaan lentotervehdykseksi?
 

• Kun oikea alkupala saapui minä olin se joka otti siitä kännykällä kuvia. Lohi-kurpitsa-pinjansiemen-vuohenjuustosalaatti näytti niin kauniilta ja maistui vielä paremmalta.
 

• Minä olin se joka hymyili koko lennon ja vähän väliä tarkisti kauanko sitä oli jäljellä. Ettei vaan vielä oltaisi perillä. En uskaltanut nukkua koska halusin olla hereillä ja kokea.
 

• Kun nukahdin, näin unta että nukuin isossa lentävässä kehdossa.
Ja kyllä. Penkin sai täysin makuuasentoon, siihen tuotiin jopa pieni sijauspatja ja lakana.  

 

 

Kannattiko? En rehellisesti sanottuna tiedä. Kannattaako rahaa tuhlata mukavuuteen on jokaisen oma asia. Itse koin, että sain rahoilleni vastinetta, eikä korotus kaduta. Minulla oli yksikseni niin hauskaa tuolla lennolla, että jo hauskan muiston takia koen olevani sujut tuhlailuni kanssa.

Tilasin myös ensimmäistä kertaa Lentomaksu.fi kautta lentomaksun. Tiedän, että se ei mitenkään hyvitä lentojani, tai tee minusta parempaa ihmistä, mutta on hyvä tapa ottaa tavaksi myös tulevilla lennoilla. Luin lentomaksuista ensimmäistä kertaa blogeista ja koen, että on tärkeää mainita asiasta myös omissa kanavissa.
Lentomaksu on vapaaehtoinen maksu, jolla lentomatkustaja voi tukea ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tehtävää työtä ja kompensoida näin lentomatkastaan aiheutuneet kasvihuonekaasupäästöt. Suositus on n. 10% lipun hinnasta.

Jos minulla kerta oli matkakassassa ylimääräistä korotukseen, niin siitä ehdottomasti kuului osa myös lentopäästöjen kompensointimaksuun.
Jos minulla ylipäätänsä on laittaa rahaa lentämiseen, niin silloin minulla kuuluisi mielestäni olla rahaa myös maksaa näitä vapaaehtoisia lentomaksuja.

 

Tulipa pitkä sekalainen postaus. Jaksoitteko lukea loppuun asti? Piti kirjoittaa teille postaus Australian ravintoloista, mutta en millään saanut siihen kirjoitusintoa, joten päätin kertoa teille tämän sekalaisen tarinan silläkin uhalla, että pidätte minua ihan uunona ja saan niskoilleni vihaa lentomatkailusta. Tiedän, että aihe on nyt pinnalla, enkä tekstilläni halua innostaa ketään ostelemaan lisää lentolippuja, tai varsinkaan korotusluokkia. Halusin jakaa tämän teidän kanssa, koska itseni mielestä kokemuksien jakaminen ja rehellisyys on blogien parasta antia.

Mielipiteitä saa jakaa, mutta koitetaan pitää kommentit asiallisina <3 

Tags: