Me Suomalaiset emme ole kovin tottuneita korkeisiin vuoriin. Maamme on tasainen kuin pannukakku ja ne korkeimmat tunturitkin tuntuvat kuin nokareelta vadelmahilloa pannarin päällä Sveitsin Alppeihin verrattuna.

Suomi on ihana ja kiitos ihanan tasaisen maastomme vuoksi vuorimaisemat tuntuvat joka kerta yhtä eksklusiivisilta. Usein olen saanut vuoria matkoillani alhaalta ylöspäin katsoa, mutta harvoin saan niiden huipulta maailmaa myös alaspäin tuijotella.

 

 

Jungfrau on Jungfrau vuoristoalueen korkein vuorenhuippu 4158 metri merenpinnan tasosta. Tuolla samaisella vuorella sijaitsee myös maailman korkein juna-asema. Kun tuijotin vuorta alhaalta päin ja näin sen lumisella huipulla pienen metallinhohtoisen rakennelman, minulle kerrottiin että menisimme sinne junalla.
Ai siis anteeksi mitäs hittoa – tuonne Alpeille jäätikön keskelle junalla?

Ei muuta kun junaan ja vaikka käsirysyllä ikkunapaikka. Voitte vain kuvitella millaisia maisemia avautui junan ikkunasta tältä matkalta. Ihan kun olisi ollut jossain Disney-elokuvassa.

Vuoren päällä – siinä metallirakennelmassa (missä muuten kuvattu myös James Bond elokuva) oli sisätunneleita, erilaisia näköalatasanteita, lahjakauppa ja ravintola. Kävellessämme käytäviä pitkin alkoi päässä tuntua hassulta. Opas hymyili vain iloisena, ihan normijuttu kuulemma. Helpottaisi kun menisimme takaisin alas. Ihmiskeholle korkeus voi aiheuttaa hapenpuutetta ja tämä tuntui lähes kaikilla meistä päänsärkynä ja huimauksena.

 

 

Päänsärky unohtui kun pääsimme ulos. Hengailimme hetken ulkona lumihangessa ja tuijotimme maisemia. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja vihdoin sain kokea sen hetken minkä olen nähnyt aina elokuvissa. Sen missä otetaan vuorilla keskellä lumihankea aurinkoa. Ei siitä puuttunut enää minttukaakao ja pulkka, niin olisin ollut farkkuhaalareissani ihan lapsi jossain lumiunelmassa.

 

(*Matka toteutettu yhteistyössä Sveitsin matkailun -ja Peak Performancen kanssa)

 

Yksi yö Pilatus Kulm vuorihotellissa ja herra Mountain Pilatus päätti pitää meidät kyllä koko vierailumme ajan ihan usvassa. Ainut hetki milloin harmaus väistyi, oli juuri silloin kun vuorimaisemat kylpivät auringonlaskussa. Keskeytimme illallisemme ja juoksimme ulos ihailemaan maisema. Hyvä päätös nimittäin ei mennyt kauaa kun harmaa esirippu vedettiin taas peittämään vuoria ja me palasimme ravintolaan mussuttamaan valkosuklaamussea.

 

Onneksi oli edes tämä pieni teaser-hetki. Ihania muistoja ja muutama uusi lempparikuva matka-albumissa 🙂

 

 

Tämä vuori olisi ihana joskus vielä hyvällä säällä kokea. Vuorihissi ja sinne menevä maailman jyrkin ratajunakin ovat varmasti aika mielettömiä kun ikkunasta avautuu mitä hulppeimpia maisemia.

 

LUE MYÖS: Terveiset Sveitsin alpeilta

Kuvat: minä, Sara Vanninen & Kira Kosonen

 

(Matka toteutettu yhteistyössä Sveitsin matkailun ja Peak Performancen kanssa)

 

Herätyskello oli ajastettu soimaan klo 4.59, 5.00 ja 5.04
Aamulennot on pelottavia, sitä aina nukkumaan mennessä miettii, että mitä jos ei herääkään ja myöhästyy koko lennolta.

Eilen tosin heräsin kellooni jokseenkin dramaattisen unen vauhdittamana. Näin unta, että makasin muumiona arkussa – tottakai täysin liikuntakyvyttömänä ja pölyisesti muumioituneena, mutta heti kellon soitua sain voimani takaisin ja ihan jonkun supersankaribodarin lailla siteet vain katkeilivat ja lensivät pitkin arkkua kun meikäläinen nousi täysissä voimissaan haudasta.

Johtuiko sitten unesta vai matkainnosta, mutta täysin virkeänä kipaisin aamupesulle, puin päälleni ja hyppäsin kimppataksiin kohti Helsinki-Vantaata. Ei muuta kuin kohti Sveitsi Alppeja!
(Olemma matkassa Sveitsin matkailujärjestön ja Peak Performancen kanssa)

Lento Zurichiin kesti vajaa kolme tuntia. Lentokentältä otimme junan kohti Luzernia ja bussin Pilatus vuoren juurelle. Täältä gondolihissi vuoriravintolaan missä söimme hämmentävimmän lounaan vähään aikaan: pastaa, perunaa, sipulia ja omenahilloa! Kummallinen yhdistelmä, mutta tulipahan tankattua hiilareita niin, että jaksoi reilun tunnin ylöspäin vuorta haikata. Tuo metsähaikkaus oli ehkä itselleni päivän kohokohta. Ilma oli todella happirikas ja metsä ihanan hiljainen. Sää tosin oli harmaa ja kaunis vuori peittyi usvan taa, mutta oli siinäkin oma tunnelmansa.

 

 

Taivas lopulta repesi täysin siinä kohtaa kun saavuimme määränpäähämme köysipuistoon (tiedättekö niitä köysiratoja, mitkä menevät jossain puiden latvassa?) Siellä me silti flengailtiin litimärkinä ja kikateltiin jännäpissat housussa.

Täydellinen päivä päättyy 30 min jooga/pilatestunnilla ja kohta on aika mennä jo illalliselle. Veikkaan, että uni tulee hyvin tänä iltana 🙂

 

Toivottavasti sää on selkeytynyt yön aikana. Yövymme täällä ylhäällä vuorella Pilatus Kulm hotellissa, mutta paksun usvan takia ikkunoiden takaa näkyy lähinnä harmaata. Olisi ihana herätä aamulla ja nähdä kunnolla näitä maisemia.

 

Tags: