Hassua miten sain tietää tästä hotellista. Olin juuri kompuroinut tieni lähikauppaamme aikeissa ostaa illallista varten keittoaineksia. Tömistelin kenkäni kaupan kuramatolla ja kirosin ties monenetta kertaa niskaani tippunutta lunta. Vaikka olin kääriytynyt kaulahuiviin kuin muumio pakkasilla, tunsin lumen sulavan jossain niskassani vasten paljasta ihoa. Kääriytyessäni ulos kosteasta kaulahuivikasasta silmiini osui kaupan lehtihyllyn matkalehti. Kannessa ei ollut mitään kiinnostavaa, enkä koskaan edes selaa lehtiä kaupassa – enkä tosiaan muista milloin viimeksi olisin plärännyt matkalehteä, mutta tämän otin päähänpistosta käteeni ja avasin lehden juuri siltä aukeamalta, jossa oli juttu tästä aavikkohotellista. 

Näin dronella otetun kuvan lammesta keskellä aavikkoa ja tuo kuva oli jotenkin niin vangitseva, että jäin siltä seisomalta lukemaan juttua.
Aavikkohotelli Al Ainissa? Missä on Al Ain, miten sinne pääsee? 

Olin lentämässä Arabiemiraatteihin muutaman päivän päästä ja minussa syttyi pieni innonkipinä – voisinko minä olla tuolla lammella ensi viikolla, vai oliko tämä idea nyt aivan liian kaukaa haettua?
Menin kotiin ja etsin hotellin netistä. Dubain lentokentältä sinne olisi matkaa hieman alle kaksi tuntia. (Abu Dhabista matka olisi ollut vieläkin lyhyempi). Jokatapauksessa ei mahdoton homma. Hotellissa oli tilaa ja löysin vielä hyvän tarjouksenkin. Hotelli ei tosiaan ollut halvimmasta päästä. Yksi yö oli tarjouksenkin kanssa reilusti yli sata euroa, mutta kun jotain saan päähäni, niin yleensä en ideoistani ihan hevillä aio luopua. 

Kuten en tästäkään. Muutaman päivän päästä seisoin juuri siinä samaisessa paikassa josta otettua kuvaa katsoin sinä lumisena iltana Helsingin ruokakaupassa.
Lammella keskellä aavikkoa. Ystäväni ja neljän joutsenen(!) kanssa. Lennätin oman droneni ilmaan – halusin saada samanlaisen muiston tästä paikasta ja vaikka kuvasta ei tullut yhtä hieno kuin matkalehden sivulla, olin tyytyväinen siihen. Siihen kuvaan ja siihen että päätin lähteä aavikkohotellille saakka. Yksi ehkä ikimuistoisimmista majoituksista missä olen saanut majailla.

 


TELAL RESORT
pähinänkuoressa

• Hotelli on luokitellut itsensä viiden tähden hotelliksi ja se sijaitsee keskellä Al Ainin aavikkoa. Hotellille kulkee ihan normaali moottoritie (joka sekin menee pitkälti keskellä aavikkoa). Pääset alueelle sisään vartioiduista porteista, jonka jälkeen ajetaan vielä pieni matka ennen kuin päädytään hotellin päärakennukselle.

• Hotellin vastaanotto, ravintola, kuntosali, spa ja uima-allas sijaitsevat omassa isossa kaksikerroksisessa telttarakennuksessa. Huoneet ovat n. 10 min kävelymatkan (tai muutaman minuutin automatkan) päässä omissa teltoissaan, tai rakennuksissaan.

• Henkilökunta ajaa sinut koska vain ja minne tahansa minne haluat mennä hotellialueella. Voit myös toki kävellä, mutta kuskit ja autot ovat vain puhelinsoiton päässä. Tämä tuntui aluksi hassulta, mutta siihen tottui. Usein myös tykkäsimme vain kävellä ja ihailla hiekkamaisemia.

• Hotellihuoneita oli muutamia erilaisia. Luksustelttoja, joissa on oma uima-allas, tai hieman pienempiä telttoja, joissa oli kaunis kylpyhuone ammeella. Teltta on ehkä väärä sana kuvaamaan näitä, nimittäin huoneissa on toki sähköt, seinät ja juokseva vesi. Katto vain oli telttakangasta. Halvin huone (jossa me asuimme) oli sympaattisessa ”rivikivitalossa”. Muutama tällainen kivitalo oli vierekkäin, mutta jokaisessa oma sisäänkäynti ja takapiha josta avartui suora näköala keskelle aavikkoa. Periaatteessa koko takapiha olisi siis silminkantamattomiin hiekkalinnoja.

• Uima-allasalue sijaitsi respan ja ravintolan välissä ja oli kaunis vaikkakin hieman Kiviset ja Soraset lavastevibaa tuli tekokivistä ja puroista. Iltaisin uima-altaaseen syttyi hassuja pieniä tähtivaloja, mutta ne näyttivät kauniilta vasten aavikon pimeää taivasta.

• Hotellilla oli myös mahdollista harrastaa erilaisia aktiviteetteja. Kaikkea aavikkoajaelusta hevos/kameliratsastukseen, tai jousiammunnasta vaijeriliukuun.

• Hotelli oli todella rauhallinen ja vaikka se oli miltei täynnä, en nähnyt kuin muutaman ihmisen. Ehkä se johtui siitä, että hotellialue oli niin laaja? Uima-allaskin oli useimmiten täysin tyhjä eikä ravintolassa ollut ikinä ketään. Veikkaan, että huonepalvelu kävi täällä vilkkaana.

• Ruoka oli hyvää ja lista kattava. Pelkäsin jo hieman, että olen jumissa aavikolla pakasteruokia tarjoavassa hotellissa, mutta onneksi pelkoni oli täysin turha. Oli salaatteja, curryja, erilaisia kana/kala -ja liha-annoksia. Terveellisiä vaihtoehtoja, kuin myös jälkkäriherkkuja. Aamiasbuffetkin oli oikein kattava ja uima-altaalle sai tilattua smoothieita.

• Alkoholia ei hotellilta saanut ollenkaan, mutta omien alkoholijuomien juominen oli kuitenkin sallittua omassa huoneessa tai niiden terasseilla. Me tilasimme yksi ilta nuotion ja curryillallisen takapihallemme ja oli ihanan tunnelmallista istua siinä matolla keskellä hiekkaa ja siemailla suomesta asti raahattua punaviiniä tähtitaivaan alla 🙂 

Onneksi otin aimoannoksen kuvia. On nimittäin todella vaikea kuvailla tätä hotellia, se oli hyvin outo, mutta samalla positiivisella tavalla mieleenpainuva. Henkilökunta oli mukavaa ja maisemat henkeäsalpaavat. Pieniä vikoja oli siellä täällä. Milloin jäi kahva käteen tai suihku ei toiminut kunnolla, mutta olimmehan keskellä aavikkoa – en odottanutkaan kaiken toimivan kuin upouudessa kerrostalossa.

Jos jotain miinusta, niin ehkä olisin kaivannut hotellista hieman riisutumpaa ja aidompaa. Mm. Vähemmän tekokiviä, ja muovilumpeita altaassa. Jokatapauksessa tämä oli reissumme ehdoton kohokohta ja olo oli tuolla niin rentoutunut. Ikävöin jo päiväkävelyitä paljain jaloin aavikolla ja takapihallamme varjossa nuokkuvia hevosia ja kameleita.

 

 

Monenmoisissa hotelleissa olen saanut ilokseni elämäni aikana majailla, mutta en koskaan missään vstaavanlaisessa kuin tämä.

Tuntui absurdilta herätä auringonnousun säteiden pilkottaessa ikkunasta, tepastella paljain jaloin huoneesta ulos, hieraista unihiekat silmistään vain saadakseen äkillisen tuulenpuuskan mukana ihan oikeat hiekat takaisin. Olimme nimittäin keskellä Al Ainin aavikkoa.

Suoraan huoneemme takapihalta aukesi silmänkantamattomiin jatkuva hiekkadyynimaisema. Hieman punertavaa silkkisenpehmeää hiekkaa, jonka tuuli on tasoittanut upean aaltoilevaan kuvioon. Missään ei näy ketään. Gasellien jalanjäljet kulkevat muutaman metrin päässä, mutta muuten hiekka on koskematonta. 

Tilaamme aamiaisen huoneeseen ja syömme sen siinä huoneemme takapihalla. Hiekan päällä nököttävässä pöydässä. Pannareita, hedelmiä, kananmunia, leipää ja kahvia. 

Olen onneni kukkuloilla ja kerron ystävälleni, että pian myös dyynien kukkuloilla – en nimittäin malta odottaa, että pääsen juoksemaan paljain jaloin ympäri näitä hiekkakasoja. Kumoan kahvini ennätysvauhtia ja ennen kuin pannarilautasesta näkyy edes pohja, olen jo suunnitelmaani toteuttamassa. 

Tämän opin; dyyneillä juoksentelu menee kunnon urheilusuorituksesta.

 

 

Ei hullumpi paikka nauttia aamiaista.
(Seuraavassa postauksessa sitten hieman enemmän tästä hotellista 🙂 )

 

Dress – & Other Stories
Shoes – Hermes
Ring – YSL

Photos: Mona Salminen / Edit by me

 

Täältä tulee vielä kunnon kuvapläjäys meidän Kemireissusta Lumenen kanssa.
Vierailtiin tosiaan Kemin lumilinnassa, yövyttiin lasikuutioissa ja seilailtiin pitkin pakkasmerta jäänmurtajan kyydissä ja käytiin kellumassa jäälohkareiden seassa 😀

Sai kyllä nauraa maha kippurassa näille umppalumppa-jääpuvuille ja sille millaiselta rapukeitolta näytti kun kaikki yhdessä kasassa lilluttiin hyisessä merivedessä jäälohkareiden seurana. Oli hauska päivä ihanien kollegoiden kanssa ja niin ihanan nähdä talvista Lappia! En ole tänä talvena ehtinyt kovin pitkälle pohjoiseen, enkä usko että ehdinkään joten kunnon paukkupakkaset ja kauniit lumiset maisemat tuntuivat ihanilta kokea.

Lumenen Arktis tuotteet selvisivät testistä ja kuvittelinko vain, mutta iho ei tuntunut punottavan tai kuivaavan samalla tavalla kuin normaalisti olisi näissä sääolosuhteissa 🙂 Hajusteettomat tuotteet sisältävät rauhoittavaa mustikka-, kaura- ja rypsiöljyä sekä kosteutta sitovaa beta-yhdistettä ja sopivat hyvin kuivalle, kosteusköyhälle ja herkälle iholle.

 




 

Sääolosuhteista puheenollen – on tuntunut absurdilta seurata lumimyrskyistä Helsinkiä Instagramista samalla kun itse makoilee keskellä aavikkoa! Taisimme lentää juuri pois pahimman myräkän alta 🙂

Seuraavassa postauksessa sitten ollaanki myös tällää blogissa ihan eri maisemissa. Paljon aavikkokuvia luvassa.

 

Kuvat: Mona Salminen, Didem & minä

Tags: