Monenmoisissa hotelleissa olen saanut ilokseni elämäni aikana majailla, mutta en koskaan missään vstaavanlaisessa kuin tämä.

Tuntui absurdilta herätä auringonnousun säteiden pilkottaessa ikkunasta, tepastella paljain jaloin huoneesta ulos, hieraista unihiekat silmistään vain saadakseen äkillisen tuulenpuuskan mukana ihan oikeat hiekat takaisin. Olimme nimittäin keskellä Al Ainin aavikkoa.

Suoraan huoneemme takapihalta aukesi silmänkantamattomiin jatkuva hiekkadyynimaisema. Hieman punertavaa silkkisenpehmeää hiekkaa, jonka tuuli on tasoittanut upean aaltoilevaan kuvioon. Missään ei näy ketään. Gasellien jalanjäljet kulkevat muutaman metrin päässä, mutta muuten hiekka on koskematonta. 

Tilaamme aamiaisen huoneeseen ja syömme sen siinä huoneemme takapihalla. Hiekan päällä nököttävässä pöydässä. Pannareita, hedelmiä, kananmunia, leipää ja kahvia. 

Olen onneni kukkuloilla ja kerron ystävälleni, että pian myös dyynien kukkuloilla – en nimittäin malta odottaa, että pääsen juoksemaan paljain jaloin ympäri näitä hiekkakasoja. Kumoan kahvini ennätysvauhtia ja ennen kuin pannarilautasesta näkyy edes pohja, olen jo suunnitelmaani toteuttamassa. 

Tämän opin; dyyneillä juoksentelu menee kunnon urheilusuorituksesta.

 

 

Ei hullumpi paikka nauttia aamiaista.
(Seuraavassa postauksessa sitten hieman enemmän tästä hotellista 🙂 )

 

Dress – & Other Stories
Shoes – Hermes
Ring – YSL

Photos: Mona Salminen / Edit by me

 

Täältä tulee vielä kunnon kuvapläjäys meidän Kemireissusta Lumenen kanssa.
Vierailtiin tosiaan Kemin lumilinnassa, yövyttiin lasikuutioissa ja seilailtiin pitkin pakkasmerta jäänmurtajan kyydissä ja käytiin kellumassa jäälohkareiden seassa 😀

Sai kyllä nauraa maha kippurassa näille umppalumppa-jääpuvuille ja sille millaiselta rapukeitolta näytti kun kaikki yhdessä kasassa lilluttiin hyisessä merivedessä jäälohkareiden seurana. Oli hauska päivä ihanien kollegoiden kanssa ja niin ihanan nähdä talvista Lappia! En ole tänä talvena ehtinyt kovin pitkälle pohjoiseen, enkä usko että ehdinkään joten kunnon paukkupakkaset ja kauniit lumiset maisemat tuntuivat ihanilta kokea.

Lumenen Arktis tuotteet selvisivät testistä ja kuvittelinko vain, mutta iho ei tuntunut punottavan tai kuivaavan samalla tavalla kuin normaalisti olisi näissä sääolosuhteissa 🙂 Hajusteettomat tuotteet sisältävät rauhoittavaa mustikka-, kaura- ja rypsiöljyä sekä kosteutta sitovaa beta-yhdistettä ja sopivat hyvin kuivalle, kosteusköyhälle ja herkälle iholle.

 




 

Sääolosuhteista puheenollen – on tuntunut absurdilta seurata lumimyrskyistä Helsinkiä Instagramista samalla kun itse makoilee keskellä aavikkoa! Taisimme lentää juuri pois pahimman myräkän alta 🙂

Seuraavassa postauksessa sitten ollaanki myös tällää blogissa ihan eri maisemissa. Paljon aavikkokuvia luvassa.

 

Kuvat: Mona Salminen, Didem & minä

Tags:

Tapahtuipa kerran (eli eilen) paluumatkallamme kotiin Tallinnasta..

 

”20 minuuttia ennen laivan lähtöä pitää olla satamassa” sanoo tiukasti satamavartia kun pyllähdetään paikalle 15 minuuttia ennen laivan lähtöä. 

Ei auttanut puhuminen, eikä se että syytettiin taksikuskia. Lipputiskillä on toinenkin laivasta myöhästynyt porukka. Kolme naista jotka olivat meitäkin enemmän tukalassa tilanteessa. Naisilla oli ilmeisesti hytti laivasta ja kaikki tavarat kotiavaimista vaatteisiin siellä hytissä nyt seilailemassa kohti Helsinkiä ilman omistajia. 

Meillä oli sentään tavarat mukana, eikä siinä auttanut muu kuin alkaa selvitellä pääsemmekö jollain toisella laivalla kotiin vielä samaisena iltana.

 

Tiesinhän minä, että satamissa ollaan tiukkoja näiden laivaannousu-aikojen kanssa. Lipussakin jo lukee, että maihinnousu päättyy 30 minuttia ennen laivan lähtöä, joten nyt tulee se ”syytämme taksikuskia” -kohta. Olisimme nimittäin olleet ajoissa, ellei uberkuskimme olisi ollut ihan hukassa. Sen sijaan, että hän olisi jättänyt meidät terminaalin pääovien eteen, kuski ajoikin meidät suoraan sinne laivaan autolla menevien autokaistalle ja tuosta pikkumutkasta koituikin pikkasen enemmän harmia. Katsokaas kun laivasta oli samaan aikaan juuri tyhjentynyt lastillinen Tallinnaan matkaavien autoja ja uberin uukkarin jälkeen nehän kaikki olivat nyt siinä jonossa ennen meitä jonottamassa poispääsyä tuolta aitokaista-alueelta. Siinä sitten kökittiin ja kirottiin etanavauhtia liikkuvaa jonoa lähemmäs kaksikymmentä minuuttia. 

Kun pääsimme pois pahimmasta jonosta, turhautuneisuutemme on selvästi tarttunut kuskiin ja yht’äkkiä auto pinkaisee ihan Gran Turismo -vauhtia täysiä päin punaisia, kääntyy pyörätielle ja ajaa pitkän pätkän pyörätietä pitkin satamaan, vaikka ihan normi autotiellä olisi ollut hyvin tilaa. Kun kuski kääntyy pois pyörätieltä ottaa auton pohja todella kovalla kolauksela kiini pyörätien reunakiveen ja kuski päästää suustaan liudan virolaisia kirosanoja.

Tyssäämme siihen. Me kaivamme laukkumme takakontista, kuski jää auton alle kumartuneena kiroamaan kolhiintunutta autoa ja me juoksemme täysiä satmaan kuulemaan tuomiomme siitä ettemme todellakaan saa enää laivaan nousta. Kaivan puhelimeni katsoaksekseni muiden laivojen aikatauluja ja näytölle pingahtaan uber-appin pyyntö arvoida matka. Naurahdan ja näpyttelen yhden tähden. Pahoittelut vaan kuski, mutta nyt ei mennyt ihan nappiin tämä matka.  

 

 

Onneksi toisesta satamasta lähti vielä Helsinkiin laiva vaikka oli jo myöhäinen ilta. Ei muuta kun uudet liput ostoskoriin ja uusi taksi kohti toista satamaa. Uudelle kuskille kerroimme että emme halua autokaistalle, vaan ihan vain jalankulkijoille tarkoitetun lähtöaulan ovien eteen.

 

 

Coat – KappAhl
Sweater – Monki
Skirt – Zara
Shoes – Zalando
Bag – Celine

Suitcase- Samsonite
Photos: Mona Salminen

Tags: