Näin unta Dantesta. Ja ei, Dante ei ole Italialainen rakastaja. Dante on hevonen (hyi en haluaisi rakastajaa. Hevosen voisin ottaa).

Dante on oikeassa elämässä ollut olemassa, se oli yksi lempihevosistani silloin kun vielä kävin talleilla. Dante oli laiska kuin laama, mutta kovin fiksu. Silloin kun sitä ei huvittanut ravata maneesissa se keksi ruveta ontumaan – koska tiesi että ontuessa pääsee takaisin talliin. Se mitä se ei puolestaan tiennyt oli että temppua ei ehkä kannattanut yrittää tehdä ihan joka kerta, eikä varsinkaan vaihtaa jalkaa kun toista rupeaa väsyttämään.
Ratsastin siis kovin usein suurimman osan tunneista muka ontuvalla hevosella.

Toinen mielenkiintoinen tapaus oli Brutus. Brutukselta puuttui toinen silmä ja se vihasi kaikkia muita paitsi minua.
Ratsastin siis suurimman osan ajasta myös puolisokealla vihaisella hevosella.

Olin kovin otettu tuolloin Brutuksen ja minun ”suhteesta”. Luulin olevani erikoinen. Olin lukenut aivan liikaa hevoshullua ja niin – Osasinhan puhua myös porsaille.

Itse unessa ei tapahtunut sen erikoisempaa, mutta olin onnellinen että näin sen. Lievitti vähän ikävää.
(on ok ikävöidä hevosta mitä ei ole nähnyt lukuisiin vuosiin, eikö?)

Niin ja tuo hame. Kyllä olen kovin ihastunut siihen.

Takki & paita Zara // Hame Monki // Kengät Jeffrey Campbell // Laukku MK

Tags:

Minulle tuli tuosta ensimmäisestä kuvasta mieleen itsensä paljastelija. En tosiaan tiedä miksi, mutta minä näin sellaisen kerran kun olin pikkutyttö ja kävelin Tapiolassa jossain. Puskasta hyppäsi mies päällään takki ja lenkkarit, mutta muuten vailla rihman kiertämää. Ei paljastelija muuta tehnyt kun seisoi siinä typerä virne naamallaan niin kauan kunnes ohitin sen. Mielestäni vielä melko tyynesti ja miettien vain että kaikkea se maa päällään kantaa. Taisin olla liian pieni ymmärtääkseni sen enempää.

Asiasta kukkaruukkuun. (Vaikka itse asiaa tässä postauksessa ei olla nähtykään).
Ystäväni Ayu osti minulle kuukausia, ellei jopa vuosia sitten nutturadonitsin. Näytti vielä ihan konkreettisesti miten se toimii, mutta enhän minä saanut sillä aikaan kuin pyöreän iso takun ja donitsi jäi pölyttymään kaappiin.

Muutama päivä sitten manaillessani hiuskatoa ja ennen niin kuohkeaa – nykyään kuivaa taatelia muistuttavaa nutturaani näpräten muistin yhtäkkiä donitsin olemassaolon.
Oli varsinainen ihme, että edes löysin sen ja vielä suurempi ihme että nuttura onnistu nyt jo toisella yrittämällä. (Vaikka aluksi touhuni epätoivoiselta näyttikin).

Nyt ollaan tuon donitsin kanssa tosi hyvää pataa ja suosittelen muille taatelipäille jos ei ole vielä tullut kokeiltua.

Sen kummempaa tutorialia en kampauksen teosta voi vielä näillä taidoilla tehdä, mutta googlettamalla löytyy ja kymmenissä blogeissa on videoita ja erilaisia tekotapoja.  – Minä olen taas vaan myöhässä ja höpöttelemässä teille joutavia.

Statement koruihin jotenkin hurahtaa.
Löysin Zarasta sinikivisen, värikkäästi punotun sellaisen. Pidän sitä tosin väärinpäin koska toisella puolella on pieniä tekotimantteja. Ne tuovat mieleeni ihan ylä-asteen halvat korvakorut missä neliönmallisia pikku timantteja oli jonossa roikkumassa. Jokainen luokkamme tyttö käytti niitä. Jopa sen jälkeen kun suurin osa timanteista oli tippunut ja itse runko ruostunut.

Voi niitä aikoja – Ruostuneet korvakorut korvissa, tukka tiukalla ja erittäin lakkaisella ponnarilla, Carharttin college-paita päällä, Eastpakin reppu roikkui pepussa asti ja DC:t löysästi jalassa.

Eniten minua mietityttää kaikessa tässä hehkeydessä kuitenkin vain se, että miten ne timanttikorut edes sopivat tuohon kokonaisuuteen?

Koru Zara // Takki HM // Paita Zara //Housut GT // Saappaat DKNY