Taatelipää 06 marras

Minulle tuli tuosta ensimmäisestä kuvasta mieleen itsensä paljastelija. En tosiaan tiedä miksi, mutta minä näin sellaisen kerran kun olin pikkutyttö ja kävelin Tapiolassa jossain. Puskasta hyppäsi mies päällään takki ja lenkkarit, mutta muuten vailla rihman kiertämää. Ei paljastelija muuta tehnyt kun seisoi siinä typerä virne naamallaan niin kauan kunnes ohitin sen. Mielestäni vielä melko tyynesti ja miettien vain että kaikkea se maa päällään kantaa. Taisin olla liian pieni ymmärtääkseni sen enempää.

Asiasta kukkaruukkuun. (Vaikka itse asiaa tässä postauksessa ei olla nähtykään).
Ystäväni Ayu osti minulle kuukausia, ellei jopa vuosia sitten nutturadonitsin. Näytti vielä ihan konkreettisesti miten se toimii, mutta enhän minä saanut sillä aikaan kuin pyöreän iso takun ja donitsi jäi pölyttymään kaappiin.

Muutama päivä sitten manaillessani hiuskatoa ja ennen niin kuohkeaa – nykyään kuivaa taatelia muistuttavaa nutturaani näpräten muistin yhtäkkiä donitsin olemassaolon.
Oli varsinainen ihme, että edes löysin sen ja vielä suurempi ihme että nuttura onnistu nyt jo toisella yrittämällä. (Vaikka aluksi touhuni epätoivoiselta näyttikin).

Nyt ollaan tuon donitsin kanssa tosi hyvää pataa ja suosittelen muille taatelipäille jos ei ole vielä tullut kokeiltua.

Sen kummempaa tutorialia en kampauksen teosta voi vielä näillä taidoilla tehdä, mutta googlettamalla löytyy ja kymmenissä blogeissa on videoita ja erilaisia tekotapoja.  – Minä olen taas vaan myöhässä ja höpöttelemässä teille joutavia.