Château d’Ygrande heinäkuu 2019

 

Matka kestää lähemmäs viisi tuntia. GoogleMapsin, tuon kaikkitietävän karttajumalan mukaan sen piti olla Pariisin lentokentältä vain kolme tuntia, mutta jumituimme rekkajonoon ja poikkesimmehan ostamassa myös eväitä ranskalaisesta supermarketista. Siellä vasta vierähtikin tovi ihmetellessä, ja nyt vuokra-autossamme (joka jostain syystä upgraidattiin tuliterään bemariin) haisee ihan valkosipuliovliivit ja paketillinen leikkeleitä. Patonki murenee syliini kun yritän yhtäaikaa syödä, ajaa autoa ja laulaa Sam Cooken Wonderful World -kappaletta.

Olen niin innoissani, etten malttaisi syödä mitään. Olemme jossain päin Keski-Ranskan maaseutua, ajamassa kohti hevoskartanoa ja neljän päivän ratsastuslomaa. Yksi pitkäaikaisista unelmistani olisi oikeasti toteutumassa. Ratsastusloma ystävien kanssa. Mitä olenkaan tehnyt oikein tässä universumissa?

Olin viettänyt monta tuntia googletellen kaiken mahdollisen tästä ystäväni netistä löytämästä paikasta. Olin varma, että koko kartano on huijausta. Nyt nipistelen itseäni automatkalla samalla kun tuijottelin idyllisiä maaseutumaisemia. Takakontissa odottaa paketissa uudet ratsastussaappaat, kypärä ja housut. Edelliset olivat saaneet pölyttyä kellarissa aivan liian monta vuotta. 

 

Kurvaamme upean kartanon pihaan, puramme auton matkalaukusta ja tömistelemme sisälle kartanon aulaan. Aula on kaunis, juhlavaa vanhan ajan tunnelmaa sekoitettuna moderniin nykypäivään.  Respassa seisoo nainen, muita ei ole mailla halmeilla. Jostain kantautuu pianomusiikki ja minua alkaa naurattaa – tottakai täällä joku soittaa keskellä päivää pianoa ja vielä ihan Beethoven tasolla.  Etsin musiikkia ja kurkkaan viereiseen salonkiin. Pianon ääressä istuu herrasmies valkoisessa kauluspaidassa. Kukaan ei ole kuuntelemassa, hän näyttää soittavan vain huvikseen.  Mies hymyilee minulle samalla kun pääni tunkeutuu utelevasti sisään ovesta. Supisen jotain bonjour -tyyppistä ja jätän miehen rauhassa painelemaan maagisella otteellaan koskettimia. 

Saamme huoneemme avaimet ja kipuamme (pianomusiikin saattelemina) toiseen kerrokseen kierreportaita. Huoneemme on vanhahko, mutta niin sen jotenkin kuuluukin tällaisessa paikassa olla. Haisemme hieltä ja näytämme väsyneiltä, olemme reissanneet aamu viidestä lähtien, mutta suihku ei nyt kiinnosta. Lähdemme heti tutkimaan aluetta.

 

 

Tämä maisema avautuu hotellin alakerran ravintolan terassilta. Peltoa silmänkantamattomiin, muutama hevonen laitumella.
On kuuma, elohopea on kivunnut yli 35 asteen ja istumme pyöreään pöytään viherköynnöskatoksen alle. Tilaamme lasit shamppanjaa ja jäämme vain tuijottamaan haltioituneina maisemia. Hoemme yhteen ääneen, että tämä paikka oli ehdottomasti kaikkien kilometrien arvoinen matka. 

Kun kuplajuoma on kadonnut laseista, käymme silittämässä lähilaitumen poneja ja kiertelemässä talleilla. Ihan kuin heppaleirillä konsanaan jännitämme millaisilla hevosilla saisimme ratsastaa huomenna. Käymme katsastamassa hotellin uima-altaan ja kasvimaan. Joku kerää illallista varten pihalta kasviksia.

 

 

Ensimmäinen pikkuriikkinen miinus.
Hotellin ravintola-annokset näyttivät kuvissa upeilta, ovessa oli Michelin merkintä, pihalla kasvimaa ja odotukset taivaissa. Älkää käsittäkö väärin, ruoka oli ihan hyvää ja menisin tänne paikkaan koska tahansa uudestaan, mutta olen tarkka lautaseni kanssa ja kehunut paikkaa jo niin vuolaasti, että pakkohan tässä tarinassa on jokin kompurointi olla. Illalliseksi tilaamani ruoka ei nyt vain ihan ollut sitä mitä odotin ja huomasin myös valinneeni väärin. Ystävieni annokset oli parempia. Päätän ottaa myös kalaa ensi kerralla ja tilaan lohdutukseksi lisää viiniä ja kasan juustoja.

Juustot eivät pettäneet (eiväthän ne koskaan) ja illan kruunaa upea auringonlasku. Se värjää koko kartanon ja sen ympäristön purppuralla. Lähdemme kävelylle, kierrrämme laitumia, käymme katsomassa läheistä lampea. Aurinko ehtii laskea, ennen kun pääsimme takaisin hotellille ja minä säikäyttelen ystäviäni pimeällä metsäpolulla. Ihan niinkuin heppaleirillä tehtiin 15-vuotiaana. 

 

 

Huomaan, että oloni on äärimmäisen rentoutunut. Huoleton niin kuin lapsella. Laitan herätyksen soimaan 6.30 aamulla. Ensimmäiseen ratsastustuniin olisi enää 7 tuntia. Juuri ennen kuin nukahdan tajuan, että viimeisestä kunnon ratsastustunnista on jo älyttömän pitkät 15 vuotta.

 

Tags:

 

Kaikenlaista hauskaa on tapahtunut. Ollaan nautittu kesästä. Ollaan ajelehdittu vahingossa keskelle mökkijärveä jättimäisellä uimapatjalla, ollaan menty kihloihin ja ollaan juhlittu ystävien polttareita. Ollaan sukuloitu, uitu, ajettu skootterilla, valvottu aamuun asti ja tanssittu sadettajien alla. 

Tuntuu, että ollaan tehty kaikkea muuta kuin vain oltu. Ehkä siksi tuntuu myös siltä, että väljempi postaustahti on ollut paikoillaan. Tuntuu, että haluan kirjoittaa hauskoja tarinoita, mutta en saa sormiani näppäilemään läppärilleni edes yhtä järkevää lausetta.

Jaksattehan hetken odotella?
Ihan pian palaan takaisin tarinoiden, kihlasormuksien ja jättimäisen kasan kesäkuvia kanssa 🙂
Mutta nyt pakkaan pyörälaukkuni ja lähden polkemaan kohti Ahvenanmaata. Siinä, jos missä ajatukset kirkastuvat.
Ethän voi tehdä muuta kuin polkea ja ajatella. 

 

 

 

Outfit – KappAhl
Shoes – H&M
Bag – Cult Gaia
Photos – Mona Salminen

 

Synttärit, häät ja puutarhajuhlat. Naurua, tanssia ja mielettömiä lokaatioita. Tuntui kun olisi tupsahtanut johonkin satumaahan Liisa Ihmemaa -kolosta. Onko tällaisia paikkoja edes olemassa? Kaikki olivat pistäneet parastaan ylle, kaikki nauttivat. Instagram kuvatekstiä lainatakseni: ikimuistoinen viikonloppu. Oli kunnia olla vieraana näissä juhlissa.

Koko viikonlopun elin täysin hetkessä keskittyen vain juhliin, mutta onneksi muutama kiva kuva löytyi oman puhelimen, sekä muutaman ystävän puhelimen uumenista, joten ajattelin että olisi kiva jakaa ne Instagram storyn lisäksi myös täällä ja fiilistellä vielä hetki näitä upeita juhlia 🙂

 

Juhlat alkoivat Rooman kattojen yltä. Hääpari vietti yhteisynttäreitään ja ilta oli täynnä naurua ja tanssia. Villiinnyimme tyttöjen kanssa loppuillasta tanssilattialla niin, että hyvä kun ei korot katkenneet alta. 

 

Itse hääpäivä oli maaginen. Juhlapaikka oli kuin suoraan satukirjasta. Koristelussa oli mietitty jokaista yksityiskohtaa enkä usko, että olen koskaan nähnyt mm. yhtä kaunista ruokasalia. Värit, jättimäiset kukka-asetelmat, kynttilät ja katosta roikkuvat liinat. Häät olivat täydellinen balanssi upeaa eleganssia ja rentoa huumoria. 

Hääpari oli mielettömän upeannäköinen ja myös jokainen vieras oli kunnioittanut etikettiä laittamalla päälleen parasta.
Oma Zalandolta lainaamani hempeän vaaleanpunainen mekko osoittautui olemaan nappivalinta. Istui hyvin, eikä tuntunut koko illan aikana kertaakaan vaikealta. 

 

Suununtain puutarhajuhlat – rehellisesti voin sanoa että yksi hauskimmista päivistä elämäni aikana. Upean kartanon pihapiirissä oli erilaisia ruokakojuja, liveorkesteri soittamassa ja kuuman päivän pelastajana toimi uima-allas jossa vietimme lilluen lukuisia tunteja. 

Puitteet olivat täysin yli kaikkien odotusten, eikä varmasti enää koskaan tulla näkemään tällaisia juhlia, mutta silti pakko sanoa, että kaiken sen mielettömän panostuksen takana oli kuitenkin tärkeimmässä roolissa aivan ihana ja erittäin hyväsydäminen pariskunta. Heidän juhlat olisivat ihan yhtä hyvin voineet olla vaikka vaatimattomammin pienessä ladossa ja olisimme kaikki silti tanssineet ihan yhtä lailla onnemme kukkuloilla ❤️