Nyt kun olemme Rubenin kanssa tallustelleet pitkin lähikatuja kolme kuukautta, alkaa todella tulla tutuksi korttelin jokainen koira ja niiden ulkoiluttaja.
Lisääntyneet lähimaaston lenkit ovat saaneet minut kiinnittämään huomiota myös mitä ihmeellisimpiin asioihin. Missä kohtaa on röökinstumppeja, missä lähimmät roskikset, missä mikäkin kusitolppa, tai ruohikkonurkka.
Asioita joiden ohi on ennen viilettänyt kuin silmät sidottuna. 

Alan myös oppia miten käyttäytyä koirakohtaamisissa. Osaan jo hieman lukea ihmisten kasvoilta kuka haluaa jäädä juttelemaan ja ketä ei kiinnosta lainkaan keskustella – ja ketkä puolestaan voisi jäädä jaarittelemaan koirista tuntikausia.
Rubenilta tosin puuttuu vielä hieman tämä taito. Jos siltä kysyttäisiin, se haluaisi jäädä nuuhkimaan ja leikkimään ihan jokaisen koiran, ihmisen tai näitä edes hitusen muistuttavan olion kanssa. Pentuenergiaa, rohkeutta ja intoa riittää vaikka muille jakaa. Ei vieläkään arista oikein mitään ja viihtyy koiran kuin koiran kanssa.

 

Kohtaamisia on ollut kaikenlaisia. Pentu vetää puoleensa ihmisiä ihan magneetin lailla. Silloin kun Ruben oli vielä ihan pieni karvapallero, pääsimme kadulla eteenpäin etanavauhtia, mutta nyt saamme tepastella jo lähestulkoon kokonaan vailla ”oooiii” -kiljaisuja.

Kohtaamisista on jäänyt erityisesti mieleen naapurin nainen jonka kanssa jäin juttelemaan kadulle puoleksi tunniksi koirista ja elämästä. Keskustelun päätteeksi nainen tarjoutui koiravahdiksi.
”Asun tuossa kakkoskerroksessa, koska vaan saa oveen koputella”.
Se oli niin kaunis ele. 

Myös nuori poika joka pyöräili kaverinsa kanssa vastakkaisella kadulla ja huomattuaan Rubenin, heitti pyöränsä mukkelis makkelis keskelle jalkakäytävää ja juoksi kadun toiselle puolelle kysymään saako silittää koiraa. Poika oli niin silminnähden innoissaan pennusta etten ole ehkä koskaan nähnyt vastaavaa. ”You are so lucky to have him” -poika hoki taukoamatta ja suostui jatkamaan matkaa vasta kun ohikulkija huusi toiselta kadulta että ei pääse rattaiden kanssa eteenpäin kun pojan pyörä oli esteenä tiellä.

Kerran puistossa nainen halusi ottaa kuvia. Ei yhtä, tai kahta, vaan kymmeniä. Eri asennoissa, eri kulmista ja eri valossa. Kun normaaleja kuvia oli otettu tusina, piti koira kuvata vielä hänen laukkunsa kanssa, niin että kaverit uskovat varmasti että kuvat on hänen ottamia. 

 

Tags:

 

Ennen kuin hyppään omaan hääkuplaani, saanen vielä hieman kuvien muodossa fiilistellä ystäväni häitä. Koristelut ja yksityiskohdat oli mietitty niin upeasti, että olisi lähes synti olla jakamatta näitä kuvia. Kaikkialla oli niin kaunista!
Olen myös kuullut, että siellä ruudun toisella puolella on monia tulevia morsiamia, joten pieni hää-inspiraatio-kuvapläjäys ei varmasti ole pahitteeksi 🙂

 

Kuvat: Lotta Poviander

 

Koiranpentu on asustellut meillä nyt miltei kaksi kuukautta ja pikkuhiljaa alkaa yhteiselomme jo rutinoitua. Ulkoilu, ruoka, leikki, ulkoilu, nokoset, leikki, ulkoilu, ruoka.. Tämä kaava ei tosin ehdi käydä tylsäksi, nimittäin mukaan mahtuu paljon yllättäviä kommelluksia.
Tässä muutama esimerkki:
(Varoitan, postaus sisältää paljon kakka ym sanoja).

 

Kakkakahvi
Olimme lounasaikaan lenkillä ja koska Ruben oli aamulla hoitanut isot aamukakit, olin varautunut lenkillemme vain yhdellä kakkapussilla. Virhe. Lounaslenkillä tulikin niin sanotusti tuplat, eli yhden lenkin aikana kahdet kakat – joista jälkimmäisiin en ollut yhtään varautunut. Tottakai ne tehtiin myös keskelle vilkasta Fredrikinkatua, jossa ei ollut yhden yhtäkään esim. Lehteä, millä jätöksiä kaapia. Ainut mitä siinä tilanteessa keksin, oli kaataa takeaway kahvini jämät viemäristä ja ”scoopata” kakkakikkareet tyhjään kahvimukiin. Kansi vielä päälle pitämään hajuja poissa ja ei muuta kun etsimään roskista. 

Ainut vaan, että niitä roskiksia saakin täällä etsiä. Tuntuu, ettei mm. Fredrikinkadulla ole yhtäkään. Sitä siinä tallustellessani sitten unohdinkin miltei koko asian ja vaistomaisesti kohotin kahvimukin huulilleni ja olin miltei kulauttamassa koirani kakkanestettä kurkkuuni, kunnes jätöksien haju herätti minut muistamaan, että mukissani ei tosiaan ollutkaan enää kahvia. Siellä oli ehtaa ulostetta.

Torttua torttujen kanssa
Samaisella kadulla on kiva kakkukahvila. Katutasolta laskeutuu pienet portaat alas, niin että kahvila on hieman katutasoa alempana. Ikkunan ääressä kakkukahveja nauttivat asiakkaat istuvat baarijakkaroillaan kasvot kohti katua sillä korkeudella, että silmät tapittavat ohikulkijoiden polvia. Tai sitten söpöä koiranpentua joka on päättänyt vääntää jälleen yllättävän isot tortut siihen suoraan oikeita torttua nautiskelevien kahvila-asiakkaiden silmien alla. Katsoin koirani hieman löysää kakkamuffinia ja ikkunan toisella puolella olevia asiakkaita kauhulla, samalla kun koitin löytää jättikassini pohjilta mahdollisimman nopeasti kakkapussit – siinä tietenkään onnistumatta. 

Jouduin laskemaan kassini kakan viereen ja kaivamaan sieltä ulos läppärin ja salikamat ja ties mitä tamponeja, kunnes tuo samperin pussikäärö osui käteeni ja nolona koitan kerätä kakat kahvilan edestä mahdollisimman huolellisesti samalla miettien että teen kohta itselleni kaulakorun noista kakkapusseista kun ne tuntuvat aina olevan väärässä paikassa.

Pullahtaneet pallit
Pikku Rubenpoika on myös päässyt nylkytyksen makuun ja yhtenä iltana kovaa kyytiä sai lintsipeleistä voitettu mopsi pehmolelu. Olin lukemassa kirjaa kun mieheni huutaa, että nyt on jotain vialla. Rubenin pikkupippeli, ei ollutkaan enää kovin pieni, vaan koko homma oli isona punaisena pötkönä pullahtanut esiin ja näytti siltä kun pallitkin olisi tulleet jotenkin ulos siinä mukana. Koira panikoi, me panikoitiin. Mieheni koitti käpälöidä pippeliä ”takaisin”, koira pullisteli silmiään ja minä tein sitä mitä osaan parhaiten – etsin sormet sauhuten interwebistä vastauksia.

Thank god for internet. ”Pallit” olivatkin paisuvaiskudosta ja kaikkitietävän internetin mukaan niiden turpoaminen normaalia.
Nauroimme tunnin helpotuksen ja huvittuneisuuden sekaista naurua. Rubeninkin pikkuveikka palautui normaaliksi ja kaikki oli taas hetken hyvin valtakunnassa. 

 

 

Mites siellä? Onko kenelläkään koiranomistajalla jakaa kommelluksia?

 

Tags: