Gotlannin pyöräilyreissu

 

”Olisi pitänyt harjoitella” – mutisin itsekseni, kun lähdimme ajamaan Tukholmasta kohti Nynashamnia.
Vaikka kuinka vannotin, että viime kesän pyöräilyreissun jälkeen aloitan säännöllisen pyöräilyn, en saanut itseäni pyörän selkään selkeästikään tarvittavan usein.
Ja se tuntui. 75 km ensimmäisenä päivänä, pyöräilylaukut lisäkiloina ja satunnaisia ylämäkiä siinä vastatuuleen sauhuten olin jälleen varma, etten selviä tästä.

Luulin olevani ihan suht hyvässä kunnossa, mutta reiteni eivät olleet ollenkaan pelissä mukana. Neljä tuntia maitohappoja, heikotusta, pari kiukkuista kyyneltäkin jopa. Nauraen ja irvistäen siitä selvittiin ja pakkohan se on myöntää ettei siitä ainakaan apua ollut että Regatta ja Ruisrock painoivat vielä alla.
Ensi kesänä pyöräilen vaan, enkä huitele festareilla.

Hyvää kannatti polkien odotella. Nynashamnista otimme lautan Visbyyn ja kuinka kaunis voi tuo pieni kaupunki olla!
Seuraavina päivinä alkoi reidetkin jo hommaan totutella ja pyöräillessämme pitkin poikin Gotlantia sai aurinkoisesta Ruotsista ja pyöräilystä todella nauttia.

Ruusupensain koristeltuja taloja, vanhan kaupungin muureja, eväsleipien päällä Kallen mätitahnaa, upeita maisemia, sininen meri ja se ahaa-elämys, että siellä pystyi myös surffata(!), suussa sulavia kanelbullia ja sahramia kaikkialla. Nämä jäivät päällimmäisenä mieleen Gotlannista, mikä kyllä yllätti kauneudellaan. Visby myös toimi täydellisenä kesäkaupunkina, minne voisin mielelläni mennä uudestaan (oli muuten myös ihan täynnä, eli jos joskus suuntaatte sinne, niin kannattaa varata majoitukset ajoissa). Testasimme pari todella hyvää ravintolaa siellä ja isot suositukset ainakin Crêperie & Logi ja Bakfickan rafloille 🙂

Suositukset myös ylipäätänsä kaikille pyöräreissuille. On niin rentouttavaa vain polkea ja tuijotella ohi vilahtelevia maisemia. Suunnitelmissa pyöräillä vielä tänä kesänä Porvooseen ja takaisin. Toivottavasti saadaan aikaiseksi 🙂

Tags:
4 Comments
  • iina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Todella idylliset maisemat! Visby voisi olla mainio lomakohde 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Visby oli kyllä tunnelmallinen ja kaunis <3

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mistä tuo ihana hame mahtaa olla? 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Se on muutaman vuoden vanha hame TopShopista (maailman mukavin 😍)

Post A Comment