Viimeiset päivät ovat menneet nenä kiinni uutisissa. Tuntuu hurjalta palata taas vuoden takaisin tunnelmiin, nähdä laput ravintoloiden luukulla ja luopua kuntosalitreenaamisesta, mutta samalla koen helpotusta siitä, että otetaan jyrkemmät rajoitukset käyttöön. Ettei uinuta siellä epätietoisessa välitilassa. 

Pidän koronarajoituksia koskevasta termistä ”operaatio loppukiri” – vaikka samalla tiedostan, että mikään ei ole oikeasti loppumassa. Mutta jos nyt kiristetään nyörejä, olisiko tämän jälkeen jo vähän vapaampaa elämää kesäkuussa?
Tottakai mietin heti, että voidaanko tanssia häitä ja heitellä vähän isommille joukoille morsiuskimppua.

Mutta en lähde nyt kuitenkaan spekuloiumaan, lähden mielummin hieman kukka-haaveilemaan. 

 

 

Pinterest kukkakansioni on täyttynyt kovaa vauhtia ja visio hääpaikkamme kukkakoristelusta alkaa hahmottua. 

Haluan häihimme paljon luonnonkukkaa, hieman villiä ja jopa rosoista. Emme niinkään havittele ylenpalttisia kukka-asetelmia tai kovin perinteisiä koristuksia. Enemmänkin hempeää, luonnollista ja rentoa. Kukat ovat valtava kuluerä ja vaikka toivoisin, että kukkia olisi runsaasti, koitan muistuttaa itseäni, että juhlapaikan muuttaminen kukkapelloksi ei välttämättä ole ihan mahdollista tai ainakaan kovin fiksua.

 

 

Tags:

 

Musta jää on vallannut Helsingin keskustan. Liukastuin eilen bulevardilla niin näyttävästi, etten uskalla enää kävellä normaalisti. Sipsutan salille kuin mummo piikkarit jalassa ja tuijotan tiiviisti maata koittaen etsiä kenkäni alle eniten hiekoitettuja kohtia.
Tämä talvi on ollut kaunis, mutta alan jo kaipailla puhtaita katuja ja kevätaurinkoa.

Olen ainoa Esportin spinning -virtuaalitunnilla. Tunti on päivän ensimmäinen. Riisun maskin vasta salissa, desinfioin pyörän ja mietin että onhan tämä ihan ok käydä täällä? En ole kenenkään toisen kanssa kontaktissa. Ainut ihminen kenet näin oli kassavirkailija metrien päästä pleksin takana. Silti tuntuu jotenkin oudolta.

Töissä on kiireistä. Tuntuu, että on koko ajan kiire, tai sitten en itse vain pysy tahdissa. Lounaalla luen hetken Iltasanomia. Lööpit revittelevät Koskelan surmalla. En olisi halunnut nähdä otsikoita – en saa tapausta muuttenkaan pois mielestäni. Miten ihminen voi olla niin julma? Tulee surullinen olo ja menetän ruokahaluni.
”Keskity, mieti työjuttuja” hoen itselleni ja koitan palata omaan yhtäkkiä kovin pumpuliselta ja pinnalliselta tuntuvaan elämääni. 

 

 

Lähetti tuo MoonBootsini. Tilasin ne jotta olisi helpot ja lämpimät kengät mitkä vain vetää jalkaan koiraa ulkoiluttaessa. Joskus muistan vannoneeni, että minähän en mitään Moonbootseja tarvitse, voin hyvin ulkoiluttaa koiraa 15 vuotta vanhoilla Uggeilla.
Siinä minä kuitenkin seisoin. Flean takahuoneessa, mallailen peilistä Moonbootseja ja haaveillen Lapinmatkasta.

Kotona koira on eteisessä vastassa. Useimmiten Ruben on napannut kenkähyllyltä Aleksin kengän ja makoilee eteisen matolla kenkä päänsä alla. Joskus jokunen kenkä on viety myös olohuoneeseen, mutta koskaan niitä ei purra. Ruben ei ole vielä kertaakaan hajottanut mitään. Siirtelee vain tylsyyttään Aleksin kenkiä. Ehkä se tykkää se Aleksin jalkahien hajusta?

Keitän inkivääriteetä ja jatkan töitä vielä hetken olohuoneessa. Aleksi tulee treeneistään, syö eilisen pastan jämät ja lähtee koiran kanssa ulos.
Mietin, että tekisi mieli kirjoittaa pitkästä aikaa blogiin jotain. En keksi aihetta, joten kirjoitan kuten kirjoitin ennen. Ihan vain päivästäni. Tästä tavallisesta tiistaista.

Mitä teille kuuluu? 🙂 

 

 

Kuvat: Jenna Van Oevelen

Tags:

 

 

Jos pitäisi kuvailla millaista on häiden järjestämistä korona-aikaan, niin luonnehtisin sen olevan jokseenkin hieman tukahduttavaa.

Sellaista epävarmaa jäillä tepastelua. Jokaisen varauksen perään pitää varmistaa myös varauksen peruutus, vieraslistaan rajataan riskiryhmä ja pöytäkarttaan piirretään isot välit. Ei uskalla ihan liikoja intoilla.
Hassua miten sitä naiivisti viime kesänä luuli, että me oltaisiin jo koronalta turvassa. Nyt rupean pohtimaan, että onko vuoden 2022 häät edes turvassa. Olo on vähän sellainen, ettei jaksaisi lykkiä ja odotella. Me ollaan edelleen sitä mieltä, että mukaudutaan tilanteeseen ja mennään sillä. Jonkin kokoiset häät pidetään kesäkuussa joka tapauksessa.

 

 

 

Huomaan, että hää-aiheisia juttuja on vaikea kirjoitella. Lupailin kovasti, että tämän alkuvuosi olisi yhtä kermakuorrutettua hääkertomusta, mutta täällä minä näpyttelen vain skeptisiä lauseita.
Oma asteeni kaipaisi isoa muutosta, mutta tuntuu hölmöltä hyppiä tasajalkaa innosta jään päällä mikä voi pettää koska tahansa. 

Onko siellä muita kesämorsiamia? Milaisia hääsuunitelmia teillä on?
Meidän häihin on tasan neljä kuukautta ja miltei kaikki on jo melkein valmista, nyt vaan täällä odotellaan ja seurataan sivusta maailman menoa. Lisätään Pinterest kansioon varmuuden vuoksi muutamia kuvia pitsikirjailtuista kasvomaskeista ja koitetaan hapuilla takaisin sitä hääkuplaa, jossa haluaisin ehkä hieman enemmän olla 🙂

 

Kuvat: Minna Kaitajärvi

Tags: