KUKKAINSPIRAATIOTA HÄIHIN

 

Viimeiset päivät ovat menneet nenä kiinni uutisissa. Tuntuu hurjalta palata taas vuoden takaisin tunnelmiin, nähdä laput ravintoloiden luukulla ja luopua kuntosalitreenaamisesta, mutta samalla koen helpotusta siitä, että otetaan jyrkemmät rajoitukset käyttöön. Ettei uinuta siellä epätietoisessa välitilassa. 

Pidän koronarajoituksia koskevasta termistä ”operaatio loppukiri” – vaikka samalla tiedostan, että mikään ei ole oikeasti loppumassa. Mutta jos nyt kiristetään nyörejä, olisiko tämän jälkeen jo vähän vapaampaa elämää kesäkuussa?
Tottakai mietin heti, että voidaanko tanssia häitä ja heitellä vähän isommille joukoille morsiuskimppua.

Mutta en lähde nyt kuitenkaan spekuloiumaan, lähden mielummin hieman kukka-haaveilemaan. 

 

 

Pinterest kukkakansioni on täyttynyt kovaa vauhtia ja visio hääpaikkamme kukkakoristelusta alkaa hahmottua. 

Haluan häihimme paljon luonnonkukkaa, hieman villiä ja jopa rosoista. Emme niinkään havittele ylenpalttisia kukka-asetelmia tai kovin perinteisiä koristuksia. Enemmänkin hempeää, luonnollista ja rentoa. Kukat ovat valtava kuluerä ja vaikka toivoisin, että kukkia olisi runsaasti, koitan muistuttaa itseäni, että juhlapaikan muuttaminen kukkapelloksi ei välttämättä ole ihan mahdollista tai ainakaan kovin fiksua.

 

 

Tags:
4 Comments
  • Sinini
    Posted at 18:16h, 26 helmikuun Vastaa

    Tein omissa häissä (8v sitten) niin että ostin tavan ruokamarketista erilaisia kukkia, ruusuja, tulppaaneja,liljoja jne haluamassani värissä, silloin valkoisena ja asettelin itse ne kaikki hotellissa olleisiin maljakoihin. Näin kukat tuli maksamaan n. 500e 5000e sijaan ja tosi kauniilta näytti 😊🌼🌼

    • julia
      Posted at 08:29h, 28 helmikuun Vastaa

      Ihana ja toimelias toteutus 😍 Meillä on suunnitelmissa kerätä luonnonkukkaa ja käydä kukkatukuissa jotta saisin hintaa hieman alaspäin, mutta ehkä muutaman kauppakimpunkin voisi ostaa vielä kylkeen. ❤️

  • Mira
    Posted at 13:26h, 07 maaliskuun Vastaa

    Jeee lisää hääjuttuja <3 monta vierasta olette kutsuneet? Milloin päätätte pidättekö häät? 🙂 onko teillä plan B jos korona jyllää edelleen? Toivotaan että kesäkuun häät onnistuu <3

    • julia
      Posted at 18:02h, 07 maaliskuun Vastaa

      Meillä olisi 75 vierasta listalla, mutta pystymme supistamaan niin että olisi 50 (sen alle en haluaisi mennä). Plan B on kuitenkin tuosta vielä sitten tiputtaa vierasmäärää ja porrastaa vieraita, niin että esim vain perhe vihkitilaisuudessa ja isot turvavälit ruokailusalissa 🙂 Onneksi juhlapaikkamme on todella tilava 🙂
      Vielä ollaan sitä mieltä, että häät pidetään 🙂

Post A Comment