Kaupallinen yhteistyö: Crème Bonjour

 

Minulla on suuri fiksaatio riisijälkkäreihin. Rice pudding, mango sticky rice, Mochis.. Ainut ongelma vain on, että niitä ei ole kovin montaa edes olemassa, eikä varsinkaan löydy kokkikirjan herkkuosiosta, puhumattakaan ravintoloiden jälkiruokalistoista.

Toinen rakkauteni on tuorejuusto. Tiedätte varmasti, että erityisesti Crème Bonjour -tuorejuustot. Nämä ovat antaneet makua ruokiini jo monta vuotta, joten oli vihdoin aika kokeilla jotain uutta.
Voisiko maustamattomalla tuorejuustolla höystetty riisivanukas toimia?

Kyllä voi. Itseasiassa aivan ällistyttävän hyvin. Erittäin suussa sulava ja koukuttava kombinaatio. Tuorejuusto tuo ihan erilaista koostumusta annokseen ja pakko sanoa, että taidan korvata tällä meidän perinteiset joulupuurot tänä vuonna.

Onko teillä riisipuurot jo tulilla? Suosittelen seuraavalla kerralla poikkeamaan hieman perinteistä ja testaamaan tätä helppoa ohjetta 🙂

 

Jouluinen riisivanukas
kahdelle

1 dl puuroriisiä
4 dl vettä
1 tlk (400 g) kookosmaitoa
1 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
100 g maustamatonta Crème Bonjour -tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria

Koristeluun:
2 rkl luumumarmeladia
Piparkakkuja
Ananaskirsikoita tai muita mieluisia hedelmiä/marjoja

1. Kiehauta kattilassa vesi ja lisää joukkoon riisi. Keitä, kunnes vesi on kokonaan imeytynyt riisiin.
2. Lisää kookosmaito, sokeri ja suola. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla 15–20 minuuttia useasti sekoittaen
3. Nosta puuro jäähtymään. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja vaniljasokeri
4. Annostele lasin tai purkin pohjalle luumumarmeladia, lisää riisivanukasta päälle
5. Koristele pipareilla, piparimurulla ja marjoilla

Sopii nautittavaksi myös viileänä. 

 

 

Lisää tuorejuustoisia reseptejä löytyy TÄÄLTÄ 🙂 

Kaupallinen yhteistyö: Via
Via tuorekeitoista on kaksi makuvaihtoehtoa, Via Fresh Soup Chicken & Couscous ja Via Fresh Soup Beef & Noodle Ramen

 

 

Muistatteko niitä ensimmäisiä valmisruokia mitä syötiin nuorempana?
Einesten läpimurto oli tärkeä osa ysäriä ja nirsona ysärilapsena vuorotyötä tekevän kolmen lapsen yh-äidin taloudessa niitä tuli todenteolla testattua. Kyllähän se einespizza silloin maistui, söin niitä jopa kylmänä. 

Äitini oli kasvissyöjä, mutta minäpä tykkäsin, että lautasellani oli jauhelihakastiketta ja perunoita. (Tai valmispizzaa).
Ei varmasti ollut helppoa tehdä kotiruokaa kasvis, sekä lihaversiona, ja saada silti kiitokseksi vain nirsoilua. 

En ollut kokeileva lapsi ja teini-iässä suorastaan ruoka-rasittava. 
Niinkin rasittava, että jonkinlaisen muistijäljen nirsoiluni on muihin jättänyt. Äitini mainitsi tästä jopa puheessaan häissämme: ”Julialla piti aina olla omat valmisruuat jääkaapissa. Niihin ei saanut kukaan muu koskea ja ne oli merkattu nimilapuilla. Kerran Julian sisko erehtyi ottamaan Julian pizzan, jonka jälkeen Julia jahtasi siskoaan pitkin taloa leipäveitsen kanssa”. 

Hellyyttäviä einesmuistoja, eikö?

Nyt ollaan 2000 -luvulla, ja siinä missä itse olen täysin nirson teinin vastakohta, on myös valmisruuat ottaneet eteenpäin isoja harppauksia. Jos tänä päivänä haluan nopeaa ja valmista lounasta, pitää sen olla jotain ihan muuta, kuin juustoa ja jauhoa. Mieluiten kasvispainoitteista. Ihanaa, että valikoima ja oma asenne on muuttunut niin paljon parempaan suuntaan noista ajoista.

 

 

Arki on tällä hetkellä sen verran hektistä, etten välttämättä edes jaksaisi puskea päiviäni läpi ilman terveellisiä eväitä. Erityisesti Flean perustamisen jälkeen on liikkeen takahuoneessa tullut testattua lähes kaikkia lähikaupan valmisateriahyllyn ”terveellisiä” annoksia. 

Yksi tällainen on Vian tuorekeitto, jossa kuivien ja jauhemaisten ainesten sijaan on tuoreita aineksia. Tuote ei siis ole nuudelikippo tai jauhekeitto, vaan uudenlainen tuote markkinoilla. Paljon freshimpi vaihtoehto.

Tuorekeittoja on kahta makua:

Via Fresh Soup Chicken & Couscous

  • Couscousin seurana on kotimaista kypsää kanaa, tuoretta pinaattia, porkkanaa ja maissia. Lisäproteiinia tulee kikherneistä ja makua harissa-tahnasta. 

Via Fresh Soup Beef & Noodle Ramen

  • Naudanliha-nuudelikeiton sydän on maukas liemi, joka höystetään tuoreilla lisukkeilla. Keitossa on nuudelia, kotimaista kypsää naudanlihaa, tuoretta savoijinkaalia, porkkanaa, suomalaista kananmunaa ja wakamea sekä ramen-tahnaa, joka muodostaa veden kanssa tumman täyteläisen liemen.Ateria on hetkessä valmis: Lisää vain noin 2 dl kiehuvan kuumaa vettä purkin reunassa olevaan merkkiin asti, anna tekeytyä noin kolme minuuttia ja nauti suoraan pikarista. 

 

Tiesittekö: Via tuotteet kehitetään yhteistyössä ravitsemusasiantuntijan ja Via-kokkien kanssa. Näin tuotteissa yhdistyvät herkullisuus, tuoreus ja autenttisuus 🙂

Kaupallisessa yhteistyössä Sensodyne x Roosa Nauha kanssa

 

 

Olen ollut ihanan kumppanini Sensodynen ambassadorina jo toista vuotta ja puhunut siinä ohella moneen otteeseen suun hyvinvoinnista – ja erityisesti kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, uskoen, että näiden eväät ovat olleet minulla hyvin korissa.
Ei muuta kun piknikviltti maahan ja eväät esille. Kiva päivä tulossa. Kunnes viltti vedetään alta niin, että oletkin mukkelismakkelis nurmikolla ja kaikki keräämäsi eväät ihan muussina peppusi alla. 

Sitä jännästi välillä ajautuu tilanteeseen, missä kuvittelee, että perjantaipilateksen, vuosittaisen hammastarkastuksen, ja päivittäisten vihersmoothieiden olevan riitävää hyvinvointia. Tiedättehän, kaikki hallussa ja spa-viikonloppukin edessä.
Varmasti joissain tilanteissa näin onkin, mutta jos hutaiset smoothien naamaan samalla kun juokset työpaikasta toiseen, ajattelet pilatestunin loppurentoutuksessa vain työasioita ja spassa ”kuvaat nopeasti jonkun pikkukamppiksen siinä samassa” – ei lopulta mikään määrä vihersmoothieita kannattele sinua pinnalla. 

Kirjoitin tässä postauksessa uupumuksesta ja siitä kuinka oli pysähdyttävä ihan kunnolla.
Ei sellaisen kivan mökkiviikonlopun verran, vaan useiden viikkojen ja kuukausien mittaista jaksoa kun kalenteri on täysin tyhjä ja päivän tavoitteita on pyöreä nolla. 

Olen aina rakastanut arjessa niitä pieniä hetkiä ja rutiineja. Hampaiden pesusta, iltateen siemailuun. Pahinta uupumisessa on se, että pienetkin asiat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Ja myös se, että ne eivät tunnu enää miltään. Aamulla puuskuttaa väsymyksestä jo yrittäessään puristaa hammastahnaa ulos tuubista. Vähän kuin akku ei olisikaan ladannut yön aikana. Jäljellä on enää se viimeinen prosentti ja koko laite takkuilee virran puutteesta. Iltatee ei maistu miltään ja se nököttää yöpöydällä koskemattomana päiväkausia.
Aamut ei tunnu uusilta aluilta.

 

 

Tiedämme että konaisvaltainen hyvinvointi syntyy levosta, liikunnasta, ravinnosta ja henkisestä energiasta.
Ihminen on kokonaisuus, ja jos osa hyvinvoinnin rakennuspalikoista puuttuu, kokonaisuus kärsii. 

Minä lisäsin torniin kokonaan uuden palikan. Sellaisen armollisuuden, kohtuuden ja hyvän itsekkyyden pilarin. Sellaisen joka muistuttaa, ettei noita yllämainittujakaan tarvitse suorittaa, ja ettei pitkät työpäivät ja loputon halu menestyä ole oikea suunta. Jos asettamansa riman ylittää, ei sen jälkeen tarvitse aina olla uutta korkeammalla.
Hidasta ja nauti kerrankin siitä, mitä jo on. Karsi.

Tuntuu suorastaan euforiselta kun pääsee takaisin omaan onnelliseen olotilaansa. Kun kikattaa aamulla sängyssä koiran pelleilylle, pysähtyy lenkillä ottamaan sata kuvaa nätistä talosta tai kukasta, kehuu kollegalle uuden lounasravintolan salaattia, pursuaa intoa ja ideoita palavereissa, miltei nukahtaa pilateksen loppurentoutuksessa, eikä malta laskea lukemaansa kirjaa käsistään illalla.
Kun pesee hampaat kahden hätäisen sekunnin sijaan ne kokonaiset kaksi minuuttia ja hymyilee peilikuvalleen kylpyhuoneessa. Hammastahnaa on suupielissä ja muistaa (kiitos Sensodynen) ettei enää edes vihlo hampaita.

 

 

Hyvinvointi on asia, jota en enää koskaan ota itsestäänselvyytenä. Se on kaiken pohja. Nyt kun olen hitusen viisaampi (ja levänneempi) haluan pitää paremmin huolta omasta, sekä läheisten hyvinvoinnista jokaisena päivänä.
Ottaa aikaa ja olla läsnä. 

Sensodyne lahjoittaa jokaisesta myydystä Sensodyne –hammastahnasta 0,20€ Roosa Nauha – keräykseen kampanjan ajan 22.9.-1.11.2021

Sensodyne jatkaa viimevuotiseen tapaan Roosa Nauha -kampanjan tukemista, tavoitteena tukea Roosa Nauha -keräystä ja syöpätutkimusta. Vuodesta 2020 alkaen Roosa Nauha keräys on rintasyöpätutkimuksen lisäksi tukenut myös muiden syöpien tutkimusta. 

Tämän vuoden Roosa nauha -kampanjan teemana on rajattomuus. Se tarkoittaa niin rajatonta rakkautta läheisiä kohtaan, kuin rajatonta ikävää jo mennyttä kohtaan. Usko siihen, että rajoja voi rikkoa vie meitä päivä päivältä lähemmäs tavoitteitamme.
Katso ympärillesi ja näe missä kaivataan rajatonta tukea 🙂