Ennen kun alan purkamaan Kapkaupungin ylipursuavaa muistikorttia, niin pikaiset terkut Helsingistä ja täältä meidän toimistolta. 

Tulimme viikonloppuna Suomeen ja olin ihan varma, että lomaltapaluumasennus iskee vasten kasvoja – samanlaisella voimakkuudella kuin miltä tuntui talvinen viima poskilla aamuyölllä Helsinki-Vantaan taksitolpalla ilman takkia.
Nukuttuani kuitenkin hyvät yöunet ja päästyäni toimistolla (ja meilitulvaan kiinni) tuntui taas ihanalta olla kiinni arjessa.

Sekin tuntui ihanalta, että kadut olivat ihanan puhtaat kaikesta kivikovasta jäästä ja uskalsin käyttää joitain muitakin kenkiä kuin traktoripohjaisia maihareita. Odotan niin paljon, että täällä saa pian alkaa keventää vaatekerroksia ja että kevät alkaa valaista katuja. Kalenterikin alkaa täyttyä jo kaikista Suomikesäjutuista. Uskaltaako jo haaveilla kesästä vai tuleeko sieltä jokin takatalven valkoinen kurittaja läimäisemään innostuksen punan pois poskilta?

 

Jokatapauksessa, ihanaa olla kotona 🙂 

 

 

Sweater & skirt – Mango
Shoes – Zalando
Bag – Celine
Coat – Filippa K (borrowed from Sara)
Photos: Kira Kosonen

Tags:

 

Pahoittelut laiskasta postaustahdista täällä blogin puolella. Inspiraatio kirjoittamiseen on ollut hieman hukassa ja ajattelin, että mieluummin tarinoin teille sitten kunnolla ajan kanssa. Haluan näyttää kaikki viinitilat missä olemme käyneet ja missä yövyimme. Kertoa uusista ravintoloista, kaupoista ja arkisista jutuista täällä pikku Leonin kanssa.
Vietämme juuri nyt viimeisiä päiviä täällä ja yritän olla notkumatta liikaa koneella 🙂

Pikaiset heipat siis nyt vain täältä palmukadulta. Täällä on tällä hetkellä itseasiassa näihin kuviin nähden hieman viileämpää ja sateista. Kapkaupungissa sää voi aina vähän heitellä ja varsinkin tietyissä osissa kaupunkia on toisinaan todella tuulista. Niin tuulista, että palmut ovat vääntyneet käyriksi eivätkä pysty seisomaan enää ollenkaan suorina. Joskus tuulisen yön jälkeen ystäväni löytää aamulla terassikalusteensa lillumasta uima-altaasta.
Ihan näihin ”kalusteet lentää” säihin ei tällä kertaa päästy, mutta kaikennäköisiä sääolosuhteita täällä on kyllä tullut todistettua.

 

 

Nyt nukkumaan.

Öitä 🙂

 

 

Top – Ellos (HERE*)
Jeans – Ellos (HERE*)
Shoes – H&M
*adlinks

 

Toivepostauksen aika 🙂 Muutamaan kertaan on kyselty postausta matkustusasuista. Erityisesti mitä pukea päälle lennolle? 

Se miten pukeudun lennolle (tai junaan/ laivalle ym), riippuu tietysti ihan vuodenajasta, kohteesta ja matkan pituudesta, mutta aika suht samantyyppisellä asulla ollaan lennelty jo pidemmän aikaa, minulle hyvin tyypillisessä ja varmaksi valinnaksi muodostuneessa väljässä neuleasussa.

Eli neule + neulehousut/hame.

 

 

Nämä otan huomioon:

MATERIAALIVALINTA

Materiaaliltaan vaatteet eivät saa olla kutittavia, karheita, tai sellaisia jotka ärsyttävät muuten ihoa. Kun istut ahterillasi putkeen lukuisia tunteja vasten epämukavaa kangasta, iho alkaa punoittaa ja siihen jää painautumia. 

Suosin pehmeitä ja hengittäviä materiaaleja. Jos neule on paksu, laitan alle hihattoman/ t-paidan jotta voin halutessa vähentää vaatetta. 

Housuissa suosin culottes-mallia, tai suoraa väljää mallia. Halutessa alle voi pukea mukavat legginssit ja riisua housut yön ajaksi koneessa tai ottaa kokonaan pois jos on liian kuuma. 

Usein mukana on myös hieman paksummat sukat.

 

 

TURVOTUS

Olen lennolla turpoavaa tyyppiä enkä halua päälleni pitää tiukkaa tai puristavaa, mutta en myöskään halua matkustaa verkkareissa. Väljä neuleasu on loistava siinä, että se on mukava, lämmittävä, mutta ei liian kuuma. 

En myöskään lähes koskaan matkusta pitkiä lentoja rintaliiveissä, vaan puen päälle mieluummin mukavat urheiluliivit. Valitsen myös pikkuhousut sen mukaan, että ne ovat mahdollisimman mukavat jalassa. 

 

 

KENKÄVALINTA

Jos haluan matkustaa rennommin on neuleasun seurana lenkkarit. Jos matka vaatii siistimpää olemusta (esim. työmatka), olen pitänyt matalakorkoisia sukkabootseja aivan loistavana ratkaisuna.
Sukkabootsien materiaali kun antaa turvonneille jaloille hiukan enemmän tilaa paisua ja lisäksi ne ovat mukavat jalassa. 

Lenkkareissa suosin myös sukkamallia ja nämä Baleciagan lenkkarit ovatkin nähneet jo lyhyehkön ikänsä aikana vähän liiankin useita reissuja. Ne ovat vaan niin samperin mukavat jalassa!

 

 

TAKKI & KAULAHUIVI

Jos Suomessa on talvi, mutta kohteessa lämmintä ja aurinkoista, saatan ottaa mukaan sellaisen päällystakin mikä on kevyt ja jonka voi viikata pieneen tilaan, mutta useimmiten jätän takin kokonaan pois ja lähden pelkällä jakulla ja isolla kaulahuivilla (tai mahdollisesti nahkatakilla/hupparilla).

Kaulahuivi on siitä hyvä, että se toimii niin lämmittäjänä kuin myös tyytynä/peittona koneessa 🙂 

Jos Suomessa, sekä kohteessa on kesä, tykkään matkustaa hameessa ja t-paidassa. Hameenhelma ylettyy mieluiten yli polvien ja on materiaaliltaan kevyttä, tai joustavaa neuletta. 

 

 

Aika itsestäänselviä juttuja, mutta toivottavasti näistä oli edes jotain apuja tulevissa matka-asuvalinnoissa 🙂

Tags: