Syön arkisin todella paljon juureksia ja kasviksia ja tykkään valmistaa niitä kerralla ison määrän, jotta voin käyttää niitä sitten pitkin viikkoa eri aterioissa lisukkeena, syödä sellaisenaan, tai ottaa mukaan toimistolle.

Tässä yksi hieman vahingossa syntynyt juuresvuoka, josta tuli yllättävän hyvä! Tein tätä ison annoksen maanantaina ja jo keskiviikkoon mennessä siitä ei ollut jäljellä kuin pari murusta pohjalla. Meni ihan sellaisenaan, mutta toimi hyvin myös lisukkeena tai esim. Salaatin kanssa.

 

 

 

feta-juuresvuoka

4-5 esikypsennettyä (tai raakaa) punajuurta
3 porkkanaa
2 palsternakkaa
1 pkt punasia linssejä (suolaliemessä)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 kasvisliemikuutiota
1-2dl vettä
reilu 1dl turkkilaista jogurttia
1 pkt fetaa (Patros 200g)
mausteita (suolaa, pippuria ym).

 

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Raasta porkkana, sekä palsternakka. (Itse käytin tähän monitoimikoneen raastinta, eli en raastanut käsin. Ilman sähköistä raastinta tästä reseptistä taitaa olla helppous kaukana).

Jos käytät esikpysennettyjä punajuuria, raasta ne eri kulhoon.
Jos käytät raakoja punajuuria. Kuori ne ja raasta muiden juuresten kanssa samaan kulhoon ja kypsennä kaikki yhtäaikaa pannulla.

Silppua ja kuullota valkosipulit, sekä sipuli isolla pannulla tilkassa öljyä. Lisää raaka porkkana & pasternakkaraaste (mahdollisesti raaka punajuuri), sekä 1-2dl vettä ja 2 kasvisliemikuutiota – veden määrä riippuen siitä paljon pannulla on juureksia. Kypsennä juureksia hetki miedolla lämmöllä. 

Valuta ja huuhtele linssit.
Lisää linssit, reilu desi jugurttia, mausteet, raastetut kypsät punajuuret, sekä puoli pakettia fetaa (100g) pannulle. Pyörittele ja sekoita ainekset yhteen ja kaada koko seos isoon uunivuokaan. Painele tiiviiksi ja ripottele pinnalle loput 100g fetasta.

Kypsennä n.30 min.

Tarjoile ja lisää halutessa vielä annoksen päälle nokare turkkilaista jogurttia 🙂

 

Tags:

Faber ravintola – Paarl, Etelä-Afrikka

 

Pysytellään hetki vielä viinitilamaisemissa. Kovin mielelläni kun nyt teleporttaisin itseni tästä toimistontuolilta Avondale viinitilan Faber ravintolan terassille katselemaan auringonlaskua. 

Meillä kävi tuuri tämän paikan kanssa. Otimme vain summamutikassa jonkun ravintolan jossa oli onlinevaraus, koska lähestulkoon kaikki paikat joita olimme kyselleen olivat tupaten täynnä emmekä jaksaneet lähettää enää yhtäkään meiliä ja odotella ravintolan vastausta.

Faberin nettisivut näyttivät, että tilaa olisi ja paikkaa sen enempää tutkimatta klikkailin meille pöydän klo 18.30

Ja tämä olikin ehkä paras pöytävaraus koko viinitilareissulla. Avondale oli suloinen pieni tila, upean tunnelmallisella ravintolaterassilla varustettuna. Ilta oli lämmin ja siinä syödessä aurinko laski näyttävästi vuorten taakse piirtäen koko taivaan eri punaisen sävyillä. 

Olimme ravintolassa ensimmäisinä paikalla ja lähdimme viimeisinä. Otimme maistelumenun viineineen ja nautimme hitaasti todella maukkaasta illallisesta ja upeista maisemista. Ei meillä ollut kiire yhtään minnekään. 

 

 

Kaupallinen yhteistyö: Myllyn Paras OATGOODS

 

Myönnetään, en ole kummoinen puuronkeittäjä. Kadehdin ihmisiä jotka jaksavat hämmentää jokaisen aamupuuronsa puukauhalla kattilassa. Minä tarvitsen puuroni nopeasti, joten arkisin se kypsyy joko nopeasti lautasella vedenkeittimestä kaadetun veden kanssa, tai sitten mikrossa. 

Olen pikapuurojen suurkuluttaja. Pikapuuroa on löytynyt kaapista niin kauan kun ne ovat olleet markkinoilla, mutta vielä koskaan ennen en ole nähnyt, että niitä voisi ostaa kaupasta kätevissä yksittäisissä annospusseissa.
Kiitos Mylly Paras nyt kaupoista löytyy myös yksittäiset OATGOODS annoskaurapuurot! Tällaisen vain parikymmentä senttiä maksavan aamu/välipalan voi kätevästi napata mukaan toimistolle, treeneihin, lennolle! Ei tarvitse ostaa koko pakettia :)Makuja löytyy kolme: banaani-vanilja, kuningatar, sekä suosikkini ruis-puolukka.

Hyvän makunsa lisäksi nämä puurot ovat energiaa antavia terveyspommeja. OATGOODS ei ole nimittäin pelkkä nimi, vaan se on myös kokonaan uusi ruoka-aine. Täysjyväkaurasta ja rypsiöljystä paahtamalla valmistettu luonnollinen ja monikäyttöinen rouhe. (Tutustu lisää täällä).
OATGOODS yhdistää kauran ja öljyn parhaat ominaisuudet terveellisesti. Kaura sisältää runsaasti kuituja (vitamiineja ja kivennäisaineita ja on myös proteiininlähde) kun taas rypsiöljystä saa tärkeitä omega 3- ja omega 6-rasvahappoja.

Juuri tämän takia tarvitsen aamuisen annospuuroni. Puuron kuidut kun hellivät vatsaa ja saavat niin sanotusti hommat vatsassa toimimaan. Kaura yhdistettynä öljyyn saa hommat vieläkin paremmin toimimaan. Lähestulkoon liukumaan! 

 

 

Missä ja mihin käytän Myllyn Paras OATGOODS annoskaurapusseja?

 

Toimistolla
Harvoin syön aamiaisen arkisin kotona. Tykkään pinkaista suoraan sängystä toimistolle ja juoda aamukahvini ja syödä puuroni työpöydällä meilejä selatessa.
Annoskaurapuurot ovat myös paras välipala. Usein toimistopäivät venyvät pitkiksi ja syön toisen puuron muutaman tunnin päästä lounaasta.

Matkustaessa
Kuinka monesti annoskaurapussit ovat pelastaneet minut lennoilla? Pyydän lentoemännältä teen sijasta pelkkää kuumaa vettä kuppiin ja kaadan annospuuron perään. Kätevää! Sama kikka toimii myös junassa, laivalla ym.
Usein myös pakkaan omat puurot mukaan työmatkoille. Riippuu tietysti kohteesta, mutta todella monessa hotellissa ei ole ollenkaan puuroa aamiasbuffetissa. 

Smoothiessa
Jos haluan vihersmoothien tuhdimpana ja ekstrakuiduilla, kaadan blenderiin mukaan annoskaurapussin.

Treeneissä
Jos lähden suoraan salilta hoitamaan asioita, saatan kipaista salin kahvipisteestä hakemassa kuumaa vettä ja syön annoskaurapussillisen puuroa heti treenien jälkeen pukkarissa. 

 

Mihin te käytätte annospuuropusseja, enkä OATGOODS teille jo tuttu?

Näitä OATGOODS tuotteita löytyy myös myslinä, granolana, tuorepuuroina, lettujauheena! Ja mikä parasta nyt tulee myös riisikakun haastaja, nimittäin Oatgoods kaurakakut. Odotan innolla 🙂
Sopii vegaaneille ja on GMO vapaa. Katso koko tuotevalikoima TÄÄLTÄ.

 

ARVONTA
tsekkaa uusin IG -kuva @juliatoivola ja voita vuoden puurot kotiin 🙂

Tags: