Enpä olisi täydellisempää lomaa osannut kuvitella. Neljä hyvää ystävääni ja neljä päivää Espanjan auringon alla. Iso talo vain meidän käytössä, terassilla uima-allas ja jääkaapissa kylmää roseeta.
Ei minkäänlaisia aikatauluja. En avannut läppäriäni kertaakaan koko aikana ja kameran otin vain kaksi kertaa käteen kun säädettiin sen kautta ajastimella muutama yhteiskuva. Olin niin täysin lomalla ja sen varmaan huomaa näistä puhelimeen tallennetuista kuvista.

 


♥ 1. Kuten mainitsinkin, talo on ihan mielettömän upea. Älyttömän iso ja yritimme parhaamme mukaan nauttia sen jokaisesta nurkasta.  Jos täällä olisi leikkinyt piilosta, ei olisi varmaan löytänyt yhtään ketään talon uumenista.

♥ 2.Talon sisäänkäynti hämmästytti joka kerta. Kauniin pelkistetty ja rauhoittava.

 


♥ 1. Lomalook. Kävimme yhdessä vaatekaupassa koko reissun aikana, koska olin unohtanut hatun kotiin ja kaipailin jotain päähinettä suojaamaan auringolta. Haluaisin sanoa tähän, että ostin hatun pienestä paikallisesta putiikista, mutta menin sieltä mistä aita on matalin ja ostin hatun – paikallisesta kylläkin, mutta jättiketju Zarasta.

♥ 2. Ensimmäisenä iltana löhöilimme pyjamabilehenkisesti vain sohvalla. Leffa, irttareita ja pizzat. Oli tosin hieman haastavaa löytää jokin kotiinkuljetuspalvelu ja kunnon säädön, sekä varmaan puolentoista tunnin odotuksen jälkeen saimme vihdoin pizzat syliimme, mutta ne olivat niin mauttomia, että puoliväkisin nakersimme niiden reunoja.

♥ 3. Lähikadun auringonlasku. Kaikkialla oli yllättävän hiljaista.

♥ 4. Koko kööri peiliselfien kautta.

 

♥ 1-4. Rachel’s Eco Love -kahvila. Tästä olimme saaneet paljon suosituksia, enkä yhtään ihmettele paikan suosiota. Herkullisia terveysannoksia (ja suussasulavia pannareita), tuorepuristettuja mehuja, ihanan värikäs sisustus ja kaiken kukkuraksi uima-allas jossa voi pulikoida.

 

♥ 1. Puro Beach Club. Olimme varanneet etukäteen ison loossin altaan vierestä ja vietimme täällä koko päivän vaan uiden, syöden ja löhöillen. Ihana rento ja aikuismaisempi meininki kuin muissa Beach Clubeissa. Nousi ehdottomasti uudeksi suosikiksi.

♥ 2. Tilasimme varmaan koko Bech club menun aurinkopedillemme. Sushia, tacoja, ranskalaisia, kevätrullia.. 😂

♥ 3. Ja kaksi mojitokannua. Valitettavasti niistä ei ole kuvia, joten leikkiköön vihermehu nyt hetken mojitoa.

♥ 4. Emme käyneet kertaakaan ulkona. Tai yritimme kyllä. Hengailimme hetken Mosh -ravintolassa, kunnes tulimme siihen tulokseen, että miksi kököttää täpötäydessä meluisassa tilassa juoden ylihintaisia juomia, kun meillä on paljon hauskempaa talolla.
Tässä kuvassa olin vielä ihan energisenä lähtövalmiina.

 

♥ 1. Kisakatsomo terassilla. Meidän maalihuudot sai varmasti aikaan pientä ihmetystä naapurustossa.

♥ 2. Muistin toki, että poikaystäväni on myös olemassa ja facetime-keskusteluitamme hauskuutti erilaiset filtterit, joiden olemassaolosta en todellakaan tiennyt ennen tätä puhelua.

♥ 3. Reissun toinen hauskuuttaja – ja varmaan somessa kyllästymiseen asti nyt pyörinyt Snapchatin miesfiltteri. Kuinka aidon näköinen tämä voi olla?

♥ 4. Viimeinen auringonlasku ja meidän porukan täydellinen emäntä Nora.

 

♥ 1. Kun pelasimme ”arvaa mikä GIF -peliä”. Ei tässä ollut mitään järkeä, mutta nauroimme pissat bikineissä niin paljon, että lopulta kikatimme vain kippurassa lattialla. Tilannekomiikkaa, jota nyt ei ehkä ihan tällä yhdellä kuvalla saa taltioitua, mutta ehkä seuraava kuva kertoo enemmän

♥ 2. Eli tämä.

♥ 3. Keksimme myös lukuisia muita typeriä pelejä, kuten ”jooga-asento” -peli ja ”esitä pantomiimina tuntemaamme henkilöä” -peli. Jälkimmäinen oli suosikkimme ja pelasimme sitä niin kauan, ettemme keksineet enää ketään ketä esittää. Kunnon aivot narikkaan menoa, mutta juuri sellaista parasta naurun täytteistä rentoutumista.

♥ 4. Loma huipentui Marbella-gaalaan. Leikkimieliseen juhlaan, jossa jaoimme leikkimielisiä palkintoja. Kuvassa pääpalkinnon voittaja nauttii kruunustaan auringonlaskussa.

Toisin sanoen, me emme käyneet museoissa, me leikimme ala-aste pelejä terassilla 😂

 

 

Viikon lounaat 25 minuutissa?
Ruokapreppaus on fiksua, edullista ja terveellistä. Ota viikonloppuna hetki aikaa keittiössä ja tee lounaat valmiiksi odottamaan uutta viikkoa.
Tämän reseptin juju piilee kastikkeessa. Niin hyvää, ettei siihen kyllästy edes viikossa 🙂

 

Paahdetut kasvikset & nuudelit seesamikastikkeessa

6-8 porkkana
1 bataatti
1 iso parsakaali
Kiinankaalia
1-2 pussillista valitsemiasi nuudeleita

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Kuori bataatti ja pese porkkanat. Leikkaa bataatit pieniksi suupalan kokoisiksi kuutioiksi ja siivuta porkkanat. Irrota parsakaalinnuput.

Levitä bataattikuutiot ja porkkanat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Pirskota päälle oliiviöljyä ja suolaa. Anna bataattien kypsyä ensin 10min. Nosta pelli uunista. Lisää joukkoon parsakaalit, hieman öljyä ja suojaa ja paahda vielä kaikkia kasviksia 5 minuuttia.

Keitä valitsemasi nuudelit pakkauksen ohjeiden mukaisesti. Mm. Kikhernenuudelit, lasinuudelit ja riisinuudelit. toimivat tässä hyvin. Suikaloin kiinankaali ja valmista kastike.

Helppo seesamikastike
1/2 dl paahdettuja seesaminsiemeniä
1-2 rkl riisiviinietikkaa
1-2 rkl soijaa
1/2 dl vettä

Paahda seesaminsiemeniä kuivalla pannulla kunnes ne saavat hieman väriä. Sekoita kulhoon seesaminsiemenet, riisiviinietikka, soija, vesi ja blendaa sauvasekoittimella tai blenderillä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa aineksia. Jos haluat kastikkeeseen makeutta, lisää hieman hunajaa.

Jaa paahdetut kasvikset, keitetty nuudeli ja kiinankaali lounasrasioihin ja pullota kastiketta pieneen mukana kulkevaan tiiviiseen pulloon. Syö lounas kylmänä tai lämmitä mikrossa.

Vinkki:
Jos kaipaat vaihtelua, tai ruokaisampaa annosta voit lisätä lounaaseen esim. kikherneitä, pinaatinlehtiä, erilaisia kaaleja, kasviksia, kanaa, tai keitetyn kananmunan.

Tags:

 

Hassua miten sitä alkaa himoitsemaan jotain heti hitusen verran enemmän, jos se ei olekaan niin helposti saatavilla.
Olin etsinyt itselleni jo pidemmän aikaa ruskeaa laukkua. Sellaista, mikä menisi läpi talvet ja kesät, sellaista, missä olisi ehkä muutamaa eri ruskean sävyä – että menisi sitten varmasti kaiken kanssa.
Tällaiseen törmäsin Louis Vuittonin katalogissa. Uuteen tulokkaaseen Dauphine nimiseen laukkuun pienemmässä koossa. Tietenkään laukkua ei ollut saatavilla Helsingin liikkeestä, itseasiassa siihen oli oikein jonotuslista. 

Samperi, tottakai mieleni perukoissa materialisti-piru nosti tämän  ”vaikeasti saatavilla olevan laukun” nyt vieläkin korkeammalle jalustalle ja kuiski korvaani, että tämä on nyt se oikea. 

Kävin laukkua jopa pikaisesti kyselemässä Macaosta (Macaossa LV-liikkeitä oli lähestulkoon joka nurkassa), mutta ei. Loppu kaikkialta. Ei siinä, että olisin laukkua kalliimpien hintojen takia edes ostanut Kiinasta, olisin halunnut ihan vain uteliaisuuttani kokeilla, enhän ollut nähnyt laukkua kuin pelkästään kuvista.

Muutama päivä reissun jälkeen sain Helsinkin LV -liikkeestä puhelun, jossa iloinen myyjä kertoi, että laukku olisikin jo yllättäen saatavilla. Haluaisinko tulla kokeilemaan?

No tietty halusin.
Ja ostopäätöksestä tarvitsee tuskin erikseen kertoa, sehän näkyy kuvissa olalla. 

 

Tarinan pointti: jos laukkua olisi ollut pilvin pimein hyllyllä, olisiko se ollut mielessäni niin himoittava. Olisinko ehkä jopa jättänyt ostamatta, tai vertaillut vielä rauhassa ennen ostopäätöstä muita ruskeita laukkuja? Luultavasti. Nyt menin täysin tähän oh, niin spesiaali laukku, niin vaikeasti saatavilla -kikkaan. 

Eipä siinä, tiedostin sen ja annoin silti tapahtua 🙂 Mitä enemmän olen käyttänyt laukkua, sitä enemmän olen vakuuttunut, että onneksi ostopäätös oli täysin oikea.

P.s Iso plussa laukun säädettävästä hihnasta.

 

Tags: