On tullut aika tyttöjen jo perinteeksi muodostuneen Espanjan reissun.

Meillä on ollut myös tapana ostaa porukkamme tytöille vuorotellen lahjaksi tämän reissun lennot ja tänä vuonna omasta synttärilahjapaketista kuoriutui kortti, jossa luki sydämien kera ESPANJAN LOMA <3
Työtahti on viime viikkoina ollut yllättävän kova, joten hetken aikatauluttomuus, ystävät, aurinko ja lasi roseeta tuntuu juuri nyt todella hyvältä idealta.

Eipä voi muuta sanoa, kun että fiilis on aivan katossa ja olo jälleen todella kiitollinen tästä tyttöporukasta ja ylipäätänsä siitä, että tällainen loma on mahdollista.

Mutta ennen huvia, vielä muutama työasia. Lensimme tänne tänään edeltä Kriseldan kanssa hoitamaan muutamia työhön liittyviä juttuja, jonka jälkeen vasta torstaina kokoonnumme loppu tyttöporukan kanssa ja suuntaamme kaikki yhdessä isolle Marbellan talolle (jonka ystäväni järjesti meille tuttunsa kautta). Sitten on edessä neljä päivää täysin vain rentoutumista. 

Hola vacaciones en España!
(en tiedä menikö tuo oikein, mutta ymmärrätte varmasti pointin :)).

 

P.s arvatkaa tekisikö mieli leikata takaisin tuo otsatukka🤔

Kuvat: Mona Salminen (Barcelona 2018)

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä OGX:n kanssa.

 

 

Hiustyyppejä on lukuisia ja erilaisia hiusongelmia satoja. Ongelmien kirjo on äärettömän laaja ja joskus on päiviä kun tuntuu, että minulla on niistä omassa päässä vähintään 50 prosenttia.
Milloin ongelmana on hiustenlähtö, milloin oikutteleva päänahka. Kuivat katkeilevat latvat. Sähköinen, pörröinen, holtiton tukka.

Koska minulla on luonnonkihara, on hiuslaatuni myös hieman karhea. On toki päiviä jolloin annan sen olla sellaisenaan – holtittomana kiharana, mutta on myös päiviä, jolloin haluan hiusten olevan enemmän ”kurissa”. Pehmeinä ja kiiltävinä. Tällöin käytän hiuksiini myös eri tuotteita, tai useasti olen myös turvautunut kampaamoiden silottaviin tehohoitoihin, mutta onneksi nykyään hiuksia tehokkaasti hoitavia kampaamotasoisia tuotteita on saatavilla myös marketeista edullisempaan hintaan. 🙂

 

Testissä nyt:
OGX Bonding Plex
(OGX on maailmanlaajuisesti lukuisia palkintoja voittanut hiustenhoitosarja)

 

 

Hiljattain Suomen markkinoille lanseerattu hiuksia tehokkaasti pehmentävä Bonding Plex hoitosarja parantaa hiusten rakennetta, ehkäisee vauriota, vahvistaa hiuksia ja ennen kaikkea kosteuttaa. Tuotteet ovat korkealaatuisia hiustenhoitotuotteita kaikille hiustyypeille ja jokainen tuote sisältää runsaasti kosteuttavia ainesosia. Laadukkaiden ainesosien lisäksi OGX- sarjan hiustenhoitotuotteet ovat sulfaatittomia ja ne on pakattu ympäristöystävällisiin pakkauksiin.

Juurikin rakennepaikkaava ja kosteuttava on usein ne sanat joihin tartun kun valitsen shampoota.
Kuivat hiukset kun kielivät myös rasittuneista hiuksista. Tähän on lukemattomia syitä, kuten se että niitä käsitellään paljon joko lämmöllä, värjäämisellä tai vaalentamisella. Käsittelyt vaikuttavat hiusten proteiiniketjuihin ja saavat hiukset katkeilemaan. Myös muut tekijät kuten sairaudet, tietyt lääkitykset ja stressi voivat saada aikaan hattaramaiset hiukset. Oli syy mikä tahansa, hiusten pintakerros on usein liian karhea, eikä sen rakenne ole niin sileä kuin pitäisi.

OGX Bonding Plex tuotteiden vaikuttava ainesosana on kystiini, joka on hiuksissa luonnostaan oleva aine, joka hoitaa hiuksia muodostamalla hiusten pinnalle suojaavan kalvon.
Kaikkia kolmea tuotetta yhdessä käytettäessä ne pehmentävät, siloittavat ja vahvistavat hiuksia.

1. OGX Restoring + Bonding Plex Shampoo pesee hiukset hellävaraisesti ja valmistaa ne vastaanottamaan hoitavat tuotteet. 

2.OGX Restoring + Bonding Plex Hoitoaine auttaa parantamaan erityisesti kuivien ja vaurioituneiden latvojen kuntoa. Hoitoaine palauttaa hiusten kosteuden ja auttaa ehkäisemään värjäämisen ja kemiallisten aineiden aiheuttamia vaurioita. Hoitoaine auttaa rakentamaan uusia sidoksia hiussolmujen välille vahvistaen hiusta.

3.OGX Restoring + Bonding Plex Leave-In Treatment on hiuksiin jätettävä tehohoitoaine, joka pehmentää ja vahvistaa hiusta, maksimoiden sen kosteuden ja luoden hiuksen pintaan suojaavan kalvon.
Aine jätetään hiuksiin, mutta se ei jätä hiuksia öljyisiksi tai tahmeiksi.


VINKKI
: Kaikkien tuotteiden suositushinta 11,50 €, mutta nyt kampanjan ajan tuotteet saa 8 eurolla  K-Citymarketeista. Lisäksi Bonding Plex -tuotesarja on saatavilla Sokoksista ja Tokmanneista ja t
oukokuun ajan Sokoksella on myös kanta-asiakkaille tarjouskampanja, jonka ajan kaikki OGX-tuotteet ovat 20% alennuksessa.

Lue lisää tuotteista TÄÄLTÄ.

 


Onko OGX teille entuudestaan tuttu? Huomaan ainakin omissa hiuksissa Bonding Plexin käytön jälkeen parempaa hallittavuutta ja hiukset tuntuvat ihanan pehmeiltä ja hyvinvoivilta 🙂

 

ARVONTA
Mikä on suurin hiusongelmasi tällä hetkellä?

Kommentoimalla postausta osallistut kilpailuun, jossa voi voittaa OGX Bonding Plex –tuotepaketin, joka sisältää kaikki kolme Bonding Plex- tuotetta.
(kilpailun säännöt löydät täältä).
Arvonta päättyy 13.5.2019

Tags:

 

Macao – Hong Kongista tunnin lauttamatkan päässä sijaitseva Kiinan erityishallintoalue on kuin Kiinan Las Vegas, mutta portugalilaiseilla mausteilla. 

Kasinoistaan tunnettu Portugalin entinen siirtomaa Macao siirtyi Kiinan erityishallintoalueeksi vasta vuonna 1999. Siirtomaa-ajoista on muistutuksena historiallisia rakennuksia ja Macaon vanhasta kaupungista löytyykin ainutlaatuinen sekoitus eurooppalaista ja kiinalaista arkkitehtuuria. Kirkkoja, temppeleitä, linnoituksia ja lukuisia UNESCO:n maailmanperintökohteita. Vanhalle arkkitehtuurille jännänä kontrastina toimii hulppeat uuden kiiltävät kasinot ja niitä onkin kaupungissa enemmän kuin missään muualla maailmassa – kasinoiden tuotto on jopa moninkertainen Las Vegasiin verrattuna. Pieneen kokoonsa nähden reilu puolen miljoonan asukkaan ja 30 neliömetrin mittainen Macao kätkee sisäänsä paljon. Monet pitävät Macaota vain päiväkohteena, mutta tekemistä ja näkemistä riittäisi useammalle päivälle.

 

MITEN MACAOON PÄÄSEE?
Lento kannattaa ottaa Hongkongiin, jonne muun muassa Finnair liikennöi suoraan Helsingistä.
Hongkongista matkaa on kätevintä jatkaa lautalla. Parikymmentä euroa maksavan matkan taittaa näppärimmillään noin tunnissa ja lautalle pääsee suoraan lentokentän omalla junalla. (Ilman kulkua passintarkastuksen läpi). Jopa laukut tulevat suoraan Macaon satamaan. Niistä ei tarvitse erikseen huolehtia. 

Hongkongista pääsee Macaoon myös uutta 55 kilometrin mittaista, maailman pisintä merisiltaa pitkin.


MITÄ TEHDÄ?

1. Vieraile kasinoissa
Kasinoissa on muutakin kuin uhkapelejä. Ne kätkevät sisäänsä ihan oman maailmansa – ostoskeskuksia luksusliikkeineen ja ravintolamaailmoineen. Mielikuvitusta tai rahaa kasinomoguleilta ei puutu. Esimerkiksi Venetsiaa jäljittelevän jättimäisen The Venetian kasinossa pääsee lipumaan gondoleilla pitkin kanavia, joita reunustavat renessanssipalatsien kopiot.

Hulppean The Parisian hotellin edessä koreilevasta Eiffel-tornista voi katsella alas Macaota tai ihailla hotellin kristallikruunuin koristeltuja käytäviä ja kattomaalauksia.

 

 

2. Kävele Unsco-karttareitti
Nappaa Unesco-kartta oppaaksi ja lähde kävelemään. Se on hyvä tapa tutustua kaupunkiin. Kuuluisimmat ja selvästi eniten turisteja vetävät ovat St. Paulin kirkon fasadi, sekä Senado Square.
Vinkki: Kannattaa myös kävellä St. Paulin kirkon nätillä sivukujalla Lovers Lanella nappaamassa kuva vasten söpöä vaaleanpunaista julkisivua. 

 

3. Vieraile Taipan kylässä
Pastellinsävyisiä pikkutaloja kuvauksellisia rappioromanttisia kujia.Taipan kylän kaduilla on ihana seikkailla. Aloita turkooseilta Taipa houses -taloilta lammen rannalta ja jatka kohti Rua do Cunha ruokakatua. Eksy kujille, pysähdy ihailemaan rakennuksia, ota kuplajuoma pikkukahvilassa ja syö illallista Portugalilaisessa ravintolassa. 


 

4. Maisemat Macao-tornista
Macon näkee lintuperspektiivistä 338 metrin korkuisesta Maco Towerista ja jos kaipaa adrealiinia täältä voi myös hypätä maailman korkeimman benjihypyn 233 metrin korkeudesta.

 

5. Puutarha keskellä kaupunkia
Kaupungin vilskettä pakoon Lou Lim Leoc -puutarhaan. Vaikkakin puutarha on keskustassa korkeiden kerrostalojen juurella, on siellä ihanan rauhallista. Täällä voi bongailla kilpikonnia, ihailla kukkia, erikoisia kiviä, kuunnella kuoron harjoittelua, tai piipahtaa vaikka teemuseossa.

 

6. Paikallisten marketissa
Hyppää pois kasinohotellien ostosmaailmasta sinne missä Macaolaiset käyvät ostoksilla.
Red Market on kauppahalli, paikallisten ruokatori, josta löytyy niin kasviksia, lihaa kuin myös allaskaupalla eksoottisia mereneläviä. Kauppahallin ulkona myydään hedelmiä durianista rambutaaniin.
Tiesittekö: Macaossa ei ole pienen kokonsa takia ollenkaan viljelysmaata tai farmeja, joten kaikki ruoka tulee naapurimaista.

Red Marketin naapurikorttelista löytyy myös pikkukujia täynnä kojuja joista voi ostaa kaikkea lastenvaatteista kiinalaisiin lääkkeisiin ja kultakoruihin. 


MITÄ SYÖDÄ?
Manner-Kiinasta rantautuneiden herkkujen ja portugalilaisten makumaailman lisäksi kasinohotellikompleksit tarjoavat ruokia maailman joka kolkasta. Macaossa tarjolla on niin katuruokaa kuin myös tasokkaita ravintoloita. Kaupungista löytyy esimerkiksi 12 Michelin-oppaan suosittelemaa katuruokakojua, sekä varsinaisia Michelin-ravintoloita joita on peräti 19 kappaletta.
Omia suosikkeja olivat erilaiset Dim Sumit, sekä portugalilaisia pastel de nata -leivoksia muistuttavat munatortut, joita kannattaa maistaa Macaon maineikkaasta Lord Stow’s Bakeryn leipomoista.

 

LIIKKUMINEN?
Macaossa kuljetaan joko jalan, bussilla, tai taksilla. Pienen kokonsa vuoksi keskustassa on helppo liikkua jalan, mutta taksia tai bussia kannatta hyödyntää pidemmillä matkoilla. Macaolla on ns. Kaksi hotellikeskittymää, toinen on Macaon saarella ja toinen Taipan saarella. Näiden välillä kulkee silta ja matka kestää autolla n. 15 minuuttia.
Taksissa kannattaa varautua kielimuuriin.

Vinkki: Kannattaa hyödyntää Macaon maksuttomia shuttlebusseja jotka operoivat eri kasinohotellien välillä ja ajavat myös mm. Satamaan.

 

RAHA & HINTATASO
Macao on hintatasoltaan keskikallis. Macaon valuutta on Macaon pataca (MOP), mutta myös Hongkongin dollari kelpaa lähes kaikkialla Macaossa
Huom! Taksit maksetaan käteisellä, eikä pienimmissä kojuissa voi maksaa alle 200 MOP maksavia ostoksia luottokortilla. Eli käteisellä kannattaa varautua. 

 

 

Onko teille Macao tuttu? ☺️