Mukavaa vappua kaikille!

Heräsin tänään hieman myöhässä. Itse asiassa join vasta juuri aamukahvini ja yritin siinä samalla kuvailla teille meikkipostausta. Olin siinä surkea.
Miten meikkiblogit onnistuvat tässä päättömässä touhussa niin usein? Paremmalla tuurilla tallennan kameraani loisto kuvan jostain saimaannorpasta ylittämässä suojatietä, kuin hyvän meikkikuvan.

Huomasin eilen kaupassa, että me suomalaiset tykkäämme kyllä juhlia vappua. Alkossa oli monta hyllyä jo tyhjänä ja ruokakaupassa ihmisiä enemmän kuin varmaan koko viikkona yhteensä. Enemmän kuin jouluna!

Siellä tungoksessa oli mahdoton pyöriä ja jonot olivat niin pitkiä, että en ole eläessäni nähnyt. Jonotin niin pitkään että loheni varmaan homehtui sillä aikaa. Jonotin niin pitkään että aurinkoinen sää oli vaihtunut sateiseksi illaksi. Jonotin varmaan päivän.

Minäkin pidän vapusta. Vappuna me juhlimme aina isolla ystäväporukalla ja vappuna ollaan ensimmäistä kertaa piknikillä. Vapusta alkaa tavallaan kesä.

Tags:

Eilen lähdettiin yllättäen Bieberin keikalle.
Sanoin ystävälleni, että tulen kyllä olemaan koko Areenan surkein Belieber.  En osaa yhdenkään biisin sanoja, enkä usko, että omistan Justinin musiikkia edes yhden minuutin vertaa, mutta eipä se minua estä bailaamasta mukana.

Keikka oli mielenkiintoinen. En ole koskaan nähnyt sellaista joukkohysteriaa ja kuullut niin voimakasta huutoa. Teinilaumat kirjaimellisesti sekosivat sekä sisällä areenaa, että ulkona.
Ulkona, missä oli enemmän roskaa kun kaatopaikalla. Tuntui kun olisi tullut keskelle maailmanloppua. Siellä oli ruuantähteitä, makuupusseja, vilttejä, muovia ja vaeltelevia teinejä joka puolella.

Mietin että mahtoi olla mielenkiintoinen päivä järjestyksenvalvojilla siellä. Ihan sama mikä ovi jossain aukesi, yritti siitä iso lauma nuoria tunkea väkisin sisään.  Muutaman kerran joku onnistuikin livahtamaan ja siellä sitten henkilökunta juoksi pitkin käytäviä niiden perässä.

Sitten oli niitä nuoria maansa myyneitä tyttöjä, jotka yrittivät kiltisti ostaa lippuja ulkopuolelta.
Meinasin ruveta ehkä itkemään kun ne kysyivät onko minulla myydä lippua. Tuntui niin kamalalta kun en itse omaani edes olisi tarvinnut ja toisille se olisi koko elämä.
En tosin usko, että ystäväni olisivat pitäneet ajatuksesta että annan lippuni jollekin 10-vuotiaalle tytölle, koska meillä oli aitio.  
(Ja olenkin nyt päättänyt, että aitiot on maailman mahtavimpia. En muista olleeni sellaisessa koskaan ennen ja siellä oli oma vessa! Ja keittiö ja 20 ystävää. Se on mahtavaa se).

Yhdessä vaiheessa lähdettiin etsimään toisten ystäviemme aitiota, mutta mentiin väärään huoneeseen. Se oli hieman absurdia, koska viisi meitä marssi sisään huoneeseen täynnä tuntemattomia ihmisiä, eikä kukaan noteerannut meitä mitenkään, paitsi eräs mies joka sanoi tervetuloa.

Olisin voinut jäädä sinne hetkeksi, niillä oli hodareitakin siellä.

Eipä muuten ikinä löydetty oikeaan aitioon, joten palattiin omaamme ja aika meni kuin siivillä. Oli ihan mielettömän hauskaa, mutta yhtäkkiä keikka olikin jo loppu. Harmitti koska tuntui, etten missään vaiheessa kunnolla edes keskittynyt siihen.

Niinkuin sanoin, olen surkea Belieber.

On ollut kiire ja ajatukset ihan muualla.
Ensi viikolla kuitenkin paremmin, kaikkihan on aina ensi viikolla paremmin.

Eilen olin erittäin väsynyt ja nälkäinen kun tulin kotiin. Tein hernekeittoa, koska mitään muutakaan ei ollut, enkä mitään olisi jaksanut edes tehdä. Ja kyllä tämä hernekeitto tuli siis suoraan purkista. Istuin sohvalle syömään sitä, mutta nukahdin. Heräsin siihen haisevan hernekeiton hajuun, mikä oli valunut kallistuneelta lautaselta puserolleni ja vähän ylikin. Purkkihernekeitto ei ole koskaan hyvä idea. Minulla on silti sitä aina kaapissa.

Päätin siinä sitten yön pikkutunneilla ryömiessäni puolikuolleena hernekeittoisena suihkuun että ensi viikolla vähemmän stressiä ja enemmän kaikkia pilvilinnoja ja halinalleja.

Ajattelin aloittaa lähtemällä nyt sisustusostoksille. Ostoksille on tosin ehkä väärä sana, koska mennään luultavasti vain haaveilemaan uudesta sohvasta jos meidän syliin tippuisi joskus taivaalta rahaa vakka ostaa se.

Tags: