• Miksi ensireaktio kosittavalla on laittaa kädet kasvojen/suun eteen. Olen nähnyt tämän tapahtuvan lähestulkoon aina ja samaisesta tilanteesta löysin itsenikin. Kädet suun peittona, ihan kuin mies olisi päästellyt paukkuja siinä polvistuessa.

• Miksi en muista puoliakaan mitä mieheni sanoi kosiessaan? 

• Miksi hän ei suostu jälkikäteen kertomaan? Ehkä ei itsekään muista kun tilanne oli niin jännä ja meni ohi hujauksessa.

• Miksi ylipäätänsä koko ilta oli niin nopeasti ohi? Voisinpa saada sen vielä uusintana 🙂 

• Mikä suurempi voima käski minua laittamaan uudet nätit alusvaatteet päälle juuri tuona iltana (vaikka se oli perus keskiviikko ja olin juuri tullut salilta). 

• Miksi kutsun miestäni nyt? Mieheksi, kihlatuksi? Poikaystäväksi ei kuulemma saa enää sanoa.

• Miksi ”kihlattu” kuulostaa hyvin oudolta. Vanhanaikaiselta ja viralliselta?

• Miksi kihlasormus on juuri vasemmassa nimettömässä?
Googlasin: uskomuksen mukaan vasemman käden nimettömästä on suora yhteys sydämeen, rakkauden symboliin. Kuitenkin useissa eri maissa ja kulttuureissa sormus voi olla myös eri sormessa.

• Miksi en onnistunut ottamaan coolia kihlajaiskuvaa vaikka yritin. Lopputulos oli väkisinkin ylisöpö ja kliseinen ”hups naurattaa ja kappas kun jalkanikin nousi ylös” -kuva.

• Miten paljon aluksi molemmat panikoitiin, että hukkaan sormuksen jos otan sen pois esim salilla. Enhän koskaan hukkaa mitään. (Minulle kerrottiin, että sormus kannattaa ottaa pois aina silloin kun se voi joutua kolhuille ja lialle alttiiksi, esim. Salilla, kokatessa, siivotessa).

• Miksi edelleen reilu viikko kihlajaisten jälkeen vilkuilen vasenta kättäni ja sormusta n. 67402 kertaa päivän aikana?

• Miksi kihojen jälkeen olemme olleet kuin vastarakastuneita. Kauankohan tässä kuplassa voi olla?

 

 

Niin siinä sitten kävi. Kihlat. Mieheni oli huijannut minut viettämään seurustelumme vuosipäivää joka muuttuikin kihlajaisillaksi. Ja tuo ilta oli kaikessa hattarassaan kyllä täydellisen onnistunut ja ihana. Enpä olisi uskonut, että neljä vuotta sitten pyyhkäisen Tinderistä tulevan kihlattuni elämääni. En nimittäin koskaan uskonut, että edes menen kihloihin. Ei minulla ollut mitään kihloja tai häitä vastaan. En vain nähnyt niitä omalle kohdalleni. 

Mutta kappas kun nyt onkin ihan erilainen tulevaisuudenkuva kiikareissa – ja toivon todella, että saan näitä maisemia koko loppuelämäni vielä kiikaroida 😍

 

Tags:

 

Synttärit, häät ja puutarhajuhlat. Naurua, tanssia ja mielettömiä lokaatioita. Tuntui kun olisi tupsahtanut johonkin satumaahan Liisa Ihmemaa -kolosta. Onko tällaisia paikkoja edes olemassa? Kaikki olivat pistäneet parastaan ylle, kaikki nauttivat. Instagram kuvatekstiä lainatakseni: ikimuistoinen viikonloppu. Oli kunnia olla vieraana näissä juhlissa.

Koko viikonlopun elin täysin hetkessä keskittyen vain juhliin, mutta onneksi muutama kiva kuva löytyi oman puhelimen, sekä muutaman ystävän puhelimen uumenista, joten ajattelin että olisi kiva jakaa ne Instagram storyn lisäksi myös täällä ja fiilistellä vielä hetki näitä upeita juhlia 🙂

 

Juhlat alkoivat Rooman kattojen yltä. Hääpari vietti yhteisynttäreitään ja ilta oli täynnä naurua ja tanssia. Villiinnyimme tyttöjen kanssa loppuillasta tanssilattialla niin, että hyvä kun ei korot katkenneet alta. 

 

Itse hääpäivä oli maaginen. Juhlapaikka oli kuin suoraan satukirjasta. Koristelussa oli mietitty jokaista yksityiskohtaa enkä usko, että olen koskaan nähnyt mm. yhtä kaunista ruokasalia. Värit, jättimäiset kukka-asetelmat, kynttilät ja katosta roikkuvat liinat. Häät olivat täydellinen balanssi upeaa eleganssia ja rentoa huumoria. 

Hääpari oli mielettömän upeannäköinen ja myös jokainen vieras oli kunnioittanut etikettiä laittamalla päälleen parasta.
Oma Zalandolta lainaamani hempeän vaaleanpunainen mekko osoittautui olemaan nappivalinta. Istui hyvin, eikä tuntunut koko illan aikana kertaakaan vaikealta. 

 

Suununtain puutarhajuhlat – rehellisesti voin sanoa että yksi hauskimmista päivistä elämäni aikana. Upean kartanon pihapiirissä oli erilaisia ruokakojuja, liveorkesteri soittamassa ja kuuman päivän pelastajana toimi uima-allas jossa vietimme lilluen lukuisia tunteja. 

Puitteet olivat täysin yli kaikkien odotusten, eikä varmasti enää koskaan tulla näkemään tällaisia juhlia, mutta silti pakko sanoa, että kaiken sen mielettömän panostuksen takana oli kuitenkin tärkeimmässä roolissa aivan ihana ja erittäin hyväsydäminen pariskunta. Heidän juhlat olisivat ihan yhtä hyvin voineet olla vaikka vaatimattomammin pienessä ladossa ja olisimme kaikki silti tanssineet ihan yhtä lailla onnemme kukkuloilla ❤️

 

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Finagon kanssa.

 

Sain muutama päivä sitten kommenttiboksiini kommentin, jossa kommentoija halusi tietää puhuessani työkiireistä, että mitä konkreettisesti niillä tarkoitan? Ainakaan blogin välityksellä nuo kiireet kun eivät varsinaisesti kuulemma paista läpi. Lähinnä vaikuttaa siltä, että elämäni on yhtä lomamatkaa ja kahviloissa/ravintoloissa istumista, satunnaista treenausta ja kauneudenhoitoa.

Vastasin, että ymmärrän täysin. Vastasin myös sen, mitä olen vastannut lukuisia kertoja aiemmin. Se mikä näkyy somessa, on vain pintaraapaisu arjesta ja siitä sisällöntuottajan työkuvasta – joka on uskokaa pois, itsellenikin välillä vähän vaikeasti hamotettavissa. (P.s bloggaajien ehkä eniten viljelemä puolustus-sana on pintaraapaisu).
Ymmärsin kommentin täysin, enkä ottanut sitä mitenkään pahalla. ”Bloggaajia” on myös hyvin montaa erilaista. Osa pyörittää isompaa palettia useaan eri kanavaan, osalla se ei vie niin paljoa aikaa. Joku on ehkä saattanut ulkoistaa töitään, toinen taas kirjoittelee enemmän harrastepohjalta. Lupasin avata tätä aihetta hieman enemmän omalta kohdaltani, joten täältä tulee kokonainen postaus aiheesta.

 

 

Tämän tiedän. Olen täyspäiväinen yksinyrittäjä. Modernisti sanottuna. Läppäriyrittäjä. Tietenkään en päivitä jokaisesta kampanjasuunnitelmasta, kuvauksesta, myyntityöstä, tuotestailauksesta, suunnittelusta, tarjouksesta, tulosten raportoinnista, palaverista, asiakastapaamisesta, kirjoituksesta, editoinnista ja kirjanpidosta (thank god for Finago Solo – tästä enemmänpostauksen lopussa) kuvia, mutta tämä kaikki pyörii työarjessa ja yksinyrittäjä vastaa tästä kaikesta tietenkin yksin.
Myy, markkinoi, järjestelee, johtaa, verkostoituu, budjetoi, laskelmoi, tuumaa, tuskailee, tai ehkä toisinaan taputtaa käsiään yhteen onnistuneesta prokkiksesta.

Välillä istun toimistolla tuntitolkulla, välillä juoksen ympäriinsä tapahtumissa tai kuvauksissa. Toisinaan kokkailen ruokapalstaa kotona, tai tuotan sisältöä eri yritysten somekanaviin, tai omiini. Joskus istun kotona lattialla sormi suussa, miettien mitä hittoa olen tekemässä. Välillä saatan olla kuvauskeikalla tai mukana järjestämässä vaikuttajatapahtumia. Joskus otan vapauden lomailla, tai voin aikataulun salliessa käydä vaikka keskellä päivää salilla, mutta useimmiten työajat yrittäjillä (ainakin kaltaisillani) venyvät pitkiksi ja vapaa-aikaa on vaikea hahmottaa. Laskin tätä postausta varten, että tällä viikolla työtunteja kertyi lähemmäs 70 tuntia.

Mutta toisaalta. Edellisellä viikolla pystyin olla muutaman päivän lomalla ja tässä työssä onkin myös lukemattomasti muita plussia ja etuja. En halua kuulostaa siltä, että yritän kuulostaa muka kiireiseltä. Todistella. Vaikka itse saan päättää työajoistani, on minulle annetuilla projekteilla, kuvauksilla ja yhteistyökampanjoilla asiakkaan puolelta omat aikataulunsa. Usein erilaisia prokkiksia on samaan aikaan useita ja ne kaikki yhdessä luovat työkasan, johon kuuluu eri osa-alueita ja kiireiset aikataulunsa. Toisinaan on taas vähemmän juttuja työn alla ja silloin voi näpytellä läppäriään löysemmillä ranteilla.
En koe työni olevan minulle rankkaa. Ehkä henkisesti toisinaan, mutta jokainen päivä on erilainen ja en olisi tässä, jos en pitäisi siitä mitä teen.

 

 

Kun lähdin yrittäjäksi, olin paniikissa. Pelkäsin, että en ymmärrä mistään mitään, enkä aluksi ymmärtänytkään. Minulle piti näyttää kädestä pitäen kuinka laskutetaan, selittää, että mitkä ihmeen alvit, ennakkoverot ja yelit. Miten selvitä ylipäätänsä kirjanpidosta. Silloin kun aloitin, ei ollut moniakaan ohjelmia, sovelluksia ja yrittäjän apukeinoja. Tai ehkä oli, mutta ne eivät ainakaan olleet meikäläisen tiedossa. Kiikutin kuitit kirjekuoressa kirjanpitäjälle ja raapustin käsin autossa kilometrivihkoa. En ollut kuullutkaan verkkolaskutuksesta, vaan väänsin joka kerta Excelissä uuden laskupohjan.
Nykyään kaikki on paljon helmpompaa. P a l j o n helpompaa. 

 

Tällä hetkellä käytän Finago Solo -ohjelmaa, joka on (saanen rehellisesti väittää) yksinkertaisin ja helpoin kirjanpito- ja laskutusohjelma pienyritykselle verkossa. Siinä on kaikki kätevästi samassa.
Finago Solon avulla saa hoidettua myynnit, vastaanotettua ja maksettua ostolaskut sekä kuvattua kuitit. Kirjanpitäjälle aineistot siirtyvät alustavasti käsiteltyinä kirjanpitäjän omaan Procountor-ympäristöön.

Homma on paljon selkeämpää ja tehokkaampaa. Parasta on, että pysyt koko ajan kartalla mitä olet laskuttanut, milloin maksut on suoritettu, mitä maksuja on lähtenyt firman tililtä ja puuttuuko niistä kuitteja. Kaikki tämä toimii kätevästi myös mobiilissa. Ei muuta kuin kuva kuitista ja eteenpäin. Myös asiakasrekisterin avulla laskun lähetys sujuu vain muutamalla klikkauksella 🙂
Nyt kun säästäminen ja sijoittaminen on alkanut kiinnostaa enemmän, tykkään olla todella kartalla kaikista menoista ja kuluista. Hallita järkevämmin koko tätä palettia.
Lue lisää Finago Solosta TÄÄLTÄ.

 

 

 

Oletteko huomanneet. Suomalaisilla on edelleen yllättävän syvään juurtunut mielikuva siitä, että normaali työaika on kahdeksasta neljään ja viikonloput ollaan vapaalla, mutta totuushan on, että työelämä on kovassa muutoksessa ja digitalisaatio luo vaihtoehtoja. 

Minä hyppäsin tähän kelkkaan ja nautin digitalisaation tuomista eduista luomalla itselleen vapaamman tavan tehdä töitä. Moni on ihmetellyt kulkemaani polkua, mutta juuri tämä polku on pitänyt minun mielenkiintoni yllä ja kuljen sitä paraikaa hymyssä suin ja innokkaana. Sisältömarkkinointi on ollut kovassa kasvussa ja uskon sen olevan myös jatkossa, mutta en väitä tietäväni tarkalleen tulevaisuudensuunnitelmia. Ala muuttuu koko ajan, niin muutun minäkin. Varmasti haluan oppia enemmän, kouluttautua. En missään nimessä jäädä paikoilleni tallaamaan. Kehittyminen ja kokemuksien ahmiminen tuo ainakin itselleni suurinta nautintoa.

 

Nyt haluaisinkin kysyä teiltä. Oletteko te työssänne onnellisia? 🙂 

 

 

Tags: