Tiedättekö mitä Meksikon matkaltamme odotin ehkä eniten?
Ruokaa.

Tulisuutta, raikkautta, makuja, tekstuureja, mausteita! Mutta, ei. Ei ainakaan niissä paikoissa missä me söimme.
Kahden viikon jälkeen päällimmäiseksi kuvaksi Playa Del Carmenin ruokatarjonnasta mieleen jäi tasapaksu, mauton, tylsä ja ylikypsennetty ruoka.
Eikä vain minulle, vaan jokaiselle meistä kuudesta.

Hotellissamme ruoka oli kyllä hyvää, mutta se oli sellaista varman päälle pelattua. Buffeteista sai itse kerättyä lautaselleen parhaimmat maut, mutta ne mitä À la cartesta tilasimme jäi jotenkin tylsiksi.

Lähdimme muutaman kerran myös kokeilemaan kaupungille. Oli pihviravintolaa, kuuluisaa Mayojen ravintolaa, jotain netissä paljon kehuttua Meksikolaista ravintolaa, mutta kaikissa sama ongelma. Kypsyysasteen oli vähän sinne tänne ja lautaselta puuttui maut.

Jenkkituristit. Osoittelen nyt sormella vähän niihin päin. Sain nimittäin kuvan että heille tulinen ruoka ei oikein kelpaa. Aina kun olimme turistiretkellä ja opas kertoi meidän menevän lounaalle, piti hänen nopeasti aina lisätä perään, että ei älkää pelätkö ei ole tulista.
Ääääää! Teki mieli kirkua, miksi ei ole tulista? Eikö tulisuus juuri ole meksikolaisen keittiön sielu!

Niinpä me sitten eräänä päivänä järkeilimme että kävelemme hieman syrjäisimmille kaduille, etsimme sieltä tacokärryn minkä ympärillä on eniten paikallisia ja jos emme saa niitä makuja sieltä niin luovutamme.

No, tacokärry löytyi. Löytyi myös paljon kastikkeita sieltä. Oli punaista, keltaista, vihreää. Ottelin kaikkia varovaisesti koska en tiennyt mitä ne olivat. Viimeinen kastike oli jostain valkoista. Ajattelin että tuo on varmaan jotain papuvaahtoa (mitä hittoa on papuvaahto?) ja länttäsin kauhallisen taconi väliin.

Joo, se oli puhdasta habaneroa se.
Saa nauraa. Olin kai ansainnut sen moittimalla ravintoloiden maustehyllyn puutetta. Olisi pitänyt alun perin ymmärtää että Playa Del Carmen on turistikylä. Siellä ravintoloissa syö turistit ja jos haluaa paikallisia makuja pitää mennä sinne missä paikallisia on.

Söin yhden haukun tuosta tacostani, mutta voin kertoa että ennen kuin tulivuori purkautui suussani maistoin pikaisesti sen olevan kuitenkin oikein hyvää.

Yaxchessa, siinä Maya Cuisine –ravintolassa tarjoilija tuli ja nappasi meistä kuvan. Illan päätteeksi yllätykseksemme kuvat olivat ilmestyneet tequila pullon etiketeiksi. Pullon sai ostaa n.10dollarilla.
Ihan hauska idea. Myöhemmin huomasin että monissa muissakin ravintoloissa tosin tehtiin näin.

Jotkut saattavat muistaakin, että olen kertonut olevani makkaran ystävä. Niin hyvä ystävä, että kun sain tilaisuuden olla mukana Snellmanin kunnon lenkkimakkara – kampanjassa olin ihan haltioissani.
Kyllä, makkarasta.

Taloutemme miespuolinen henkilö ei ole koskaan oikein ymmärtänyt makkaran päälle, joten vihdoinkin minulla oli oiva tekosyy loihtia mielin määrin siitä annoksia keittiössämme (ihan kun en sitä muuten tekisi). Snellmanin kampanjan ideana nimittäin oli suunnitella makkarresepti.
Mukana on 25 bloggaajaa joidenka reseptit kilpailevat äänistä Snellmanin sivuilla. Äänestäjät puolestaan voivat voittaa illallisen huippuravintolassa, sekä hotelliyön Helsingissä,  joten kannattaa käydä klikkailemassa suosikkianne.

Sivuille pääset tästä ja minun annokseeni tästä.

Kun lähdin työstämään annosta mietin heti että haluan tehdä hieman kevyemmän ja hienomman version perinteisistä makkararuuista. Taivun yleensä ahnauteen ja haluan lautaselleni kaiken, joten karsittuani miljoonista ideoistani suurimman osan pois jäljelle jäi lämmin fenkolisalaatti, perunapyree, tomaattisalsa ja tietysti hieman sinappia (koska ilman sitä makkarahan ei ole mitään).

Hieman jännitin miten esimerkiksi salsa sopii tuohon lautaselle, mutta välillä saa vähän kokeilla ja tällä kertaa se kannatti. Lopputulos oli ihanan raikas ja täynnä erilaisia tekstuureja ja makuja. Laurikin jopa söi lautasen tyhjäksi. – Ja minä tein muutaman päivän päästä samaa ruokaa tupla satsin uudestaan. Tänään söin sitä salaattina perunapyreen loputtua ja hyvin meni niinkin.

Resepti löytyy Snellmanin sivuilta TÄÄLTÄ.

”Snelmannin kunnon lenkkimakkaran maku on runsaan lihapitoisuuden ansiota. Kun lihaa on paljon, voi lisäaineita olla vähemmän ja näin saadaan aikaiseksi luonnollisempi lenkki. Kunnon lenkkimakkaraan ei ole lisätty esimerkiksi lainkaan fosfaattia tai natriumglutamaattia.

Tuotteen valmistukseen on käytetty suomalaista porsaan- ja naudanlihaa. Suomalainen porsaan- ja naudanliha tuotetaan Snellmanin Maatilan Parhaat -laatuohjelman vaatimusten mukaisesti suomalaisilla perhetiloilla.”

Tänään on ollut hyvä ystävänpäivä. Paras sanoisinko.
Käytiin syömässä ihanaa ruokaa ravintola Demossa, Lauri yllätti minut vielä ihanemmalla lahjalla ja (tämä nyt ei ihan kuulu samaan kastiin), mutta Verkkokaupassa joku mies tuli pyytämään minua treffeille – vaikka Lauri seisoi siinä vieressä. Se oli kovin imartelevaa, joskin hieman outoa ja kiusallista. Mutta piristävää.
En suostunut, mutta hymyilin.

Demo yllätti erittäin positiivisesti. Paikka oli tunnelmallinen ja rento. Palvelu enemmän kuin mahtavaa ja ruoka todella, todella hyvää.

Tilasimme neljän ruokalajin menun. Menu sisälsi keittiön pienen tervehdyksen jälkeen artisokka-alkukeiton, sen jälkeen savustettua ankeriasta, pääruuaksi possua ja jälkiruokana kahvijäätelöä- ja kakkua, (sekä joitain muita kahvi variaatioita minkä virallisista nimistä minulla ei ole mitään hajua).
Sen tiedän kyllä, että oli kyllä elämäni parasta artisokkakeittoa, ankeriasta, possua ja kahvijälkkäriä.
En tosin väitä ettäkö kokemusta varsinkaan ankeriaasta olisi kovin paljoa, mutta kokonaisuutena menu menee helposti keikkumaan ruokahistoriani kärkipäähän.

Huomasi kyllä siinä kaiken ruokaonnellisuuden keskellä, että maut ja tekstuurit oli tarkkaan mietitty ja kaikki sopivat loistavasti yhteen. Ei ihme että ravintolalla on Michelin-tähti. Pidin myös siitä että kokki tuli itse keittiöstä tarjoilemaan pääruuan.

Plussaa täytyy antaa vielä mahtavista viineistä ja miinusta minulle siitä, että kerroin Laurille ankerias annoksessamme muutaman kalmarin lonkeron olevan peräisin ankeriaasta. En tiedä mistä se tuli, mutta ainakin mielikuva ankeriaasta pikkuruisilla lonkeroilla oli ihan mielenkiintoinen. Korjasin kyllä virheeni  nopeasti, mutta nyt Lauri ei suostu uskomaan etten erota kalaa mustekalasta.

Hintaa neljälle ruokalajille per henkilö tuli 64 euroa. Lisäksi vesi 4 € ja viinilasi 11,50 €
Erittäin kallista lystiä siis, mutta onneksi kaikki osui kohdallamme enemmän kuin nappiin joten laskua ei tarvinnut maksaa itkien.