Tein eräisiin valmistujaisjuhliin muutaman salaatin ja koska päivä osoittautui hiostavan kuumaksi, koitin viime hetkillä lisätä niihin – varsinkin pastasalaattiin – jotain raikkautta.

Keksin omenan, mutta en saanut haluamaani lopputulosta. Kokeilin lisätä jäävuorisalaattia lisää, mutta ei vieläkään. Hieman puristettua sitruunanmehua. Ei.
Lopulta löysin jääkaapista ituja ja viimein! Idut ovat taivaanlahja. Olen vihdoinkin ymmärtänyt ituhippien syvimmän merkityksen.
Tai ehkä en.

Joka tapauksessa salaatti oli hyvää. Jätin sitä ison satsin kotiinkin, mutta ei se kauaa kaapissa seissyt.

Koska tein salaattia varmaan kylpyammeellisen verran, en osaa kertoa teille oikeita määriä, mutta ehkä pelkkä ainesluettelo riittää tällä kertaa:

Fusilli, tai pennepastaa (kypsennetään pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi ja jäähdytetään).
Kinkkusuikaleita/tonnikalaa/kanaa (itse käytin HK:n paahdettuja kinkkusuikaleita).
Jäävuorisalaattia
Ituja (taisi olla sitä sinimailasta itua. Sitä ohuinta).
Kevätsipulia
Herneenversoja
Omenaa

Ja sitten siihen jännään juttuun, eli kastikkeeseen. En ollut täysin tyytyväinen ensimmäisen kastikkeen tuomaan makuun, joten tein vielä toisen ja sekoitin sitten niitä molempia salaattiin.

Kastike 1:
Kermaviiliä
sinappia (ihan pikkuriikkisen)
kevytmajoneesia (tätäkin aika vähän)
cayennepippuria /chiliä
mustapippuria
suolaa
paprikajauhetta

kastike2:
pieni valkosipulinkynsi
oliiviöljyä (muutama ruokalusikallinen)
omenaviinietikkaa (reilu 1tl)
mustapippuria
suolaa

Kaikki ainekset (keittämisen, kuorimisen, pilkkomisen ja silpomisen jälkeen) kumotaan isoon kulhoon. Puristetaan päälle hieman sitruunanmehua, sekoitetaan ja valmis!

 

Tags:

Wennercon ja Indiedaysin kampanjan myötä pääsin Kämpin Cristal Barissa Chambordin järjestämään kuninkaallisten after workiin. (Vaikka ajatus kuninkaallisuudesta houkuttaisikin, after workin nimi tulee harmikseni vain siitä, että tätä vadelmaa, karhunvatukkaa ja vaniljaa sisältävää likööriä on siemaillut mm. Ranskan kuningas Louis XIV jo 1600 –luvulla).

Luulisi, että vanhana baarimikkona olisin innoissani mennyt testaamaan erilaisia drinkkejä, mutta tosiasiahan on se että en oikein pidä drinkeistä. Se mistä ajattelin pitäväni kyllä olisivat Sauli Kemppaisen tilaisuuteen kokkaamat ruuat.

Mutta arvatkaa miten oikeasti kävi? Toki ruokakin oli hyvää, mutta keskityinkin mieluummin maistelemaan niitä drinkkejä. En osannut kuvitella että niinkin yksinkertainen yhdistelmä, kuin sooda ja Chambord olisi aivan ihanan raikasta ja samoin Chambord Royale (kuohuviiniä ja Chambordia). Tätä kuulemma juotiinKate ja Williamin häissäkin, tosin kuohuviini oli tietysti Shamppanjaa.
Päätinkin melkein ensimmäisestä kulauksesta, että ainakin se soodapullo on saatava jääkaappiin ja Chambord viinakappiin odottamaan lämpimiä kesäiltoja ja parvekkeella hengausta ystävien kanssa.

Tilaisuus oli muutenkin kaikin puolin hyvin onnistunut. Kämpin Cristal Baari oli tunnelmallinen ja hieno. Sieltä pääsi myös parvekkeelle katselemaan aurinkoista espaa. Casey ja Joanna olivat mahtavaa seuraa ja jos minulta oltaisiin kysytty, olisin voinut viettää siellä Chambord drinkki kädessä vaikka koko illan.

Jos Kaipailet uusia drinkkireseptejä kesäiltoja raikastamaan, niin kurkkaa bändisivuille – siellä on ihanan kuuloisia vaihtoehtoja! Lisäksi samaisilta sivuilta löytyy mahtava kilpailu, missä valitsemalla suosikkidrinkkisi voit voittaa kahdelle hengelle yön Glo hotelli Kluuvissa ja illallisen Glogatan 4 –ravintolassa.
Kilpailuun pääset osallistumaan tästä.