Raikkaampi makkara-annos

Jotkut saattavat muistaakin, että olen kertonut olevani makkaran ystävä. Niin hyvä ystävä, että kun sain tilaisuuden olla mukana Snellmanin kunnon lenkkimakkara – kampanjassa olin ihan haltioissani.
Kyllä, makkarasta.

Taloutemme miespuolinen henkilö ei ole koskaan oikein ymmärtänyt makkaran päälle, joten vihdoinkin minulla oli oiva tekosyy loihtia mielin määrin siitä annoksia keittiössämme (ihan kun en sitä muuten tekisi). Snellmanin kampanjan ideana nimittäin oli suunnitella makkarresepti.
Mukana on 25 bloggaajaa joidenka reseptit kilpailevat äänistä Snellmanin sivuilla. Äänestäjät puolestaan voivat voittaa illallisen huippuravintolassa, sekä hotelliyön Helsingissä,  joten kannattaa käydä klikkailemassa suosikkianne.

Sivuille pääset tästä ja minun annokseeni tästä.

Kun lähdin työstämään annosta mietin heti että haluan tehdä hieman kevyemmän ja hienomman version perinteisistä makkararuuista. Taivun yleensä ahnauteen ja haluan lautaselleni kaiken, joten karsittuani miljoonista ideoistani suurimman osan pois jäljelle jäi lämmin fenkolisalaatti, perunapyree, tomaattisalsa ja tietysti hieman sinappia (koska ilman sitä makkarahan ei ole mitään).

Hieman jännitin miten esimerkiksi salsa sopii tuohon lautaselle, mutta välillä saa vähän kokeilla ja tällä kertaa se kannatti. Lopputulos oli ihanan raikas ja täynnä erilaisia tekstuureja ja makuja. Laurikin jopa söi lautasen tyhjäksi. – Ja minä tein muutaman päivän päästä samaa ruokaa tupla satsin uudestaan. Tänään söin sitä salaattina perunapyreen loputtua ja hyvin meni niinkin.

Resepti löytyy Snellmanin sivuilta TÄÄLTÄ.

”Snelmannin kunnon lenkkimakkaran maku on runsaan lihapitoisuuden ansiota. Kun lihaa on paljon, voi lisäaineita olla vähemmän ja näin saadaan aikaiseksi luonnollisempi lenkki. Kunnon lenkkimakkaraan ei ole lisätty esimerkiksi lainkaan fosfaattia tai natriumglutamaattia.

Tuotteen valmistukseen on käytetty suomalaista porsaan- ja naudanlihaa. Suomalainen porsaan- ja naudanliha tuotetaan Snellmanin Maatilan Parhaat -laatuohjelman vaatimusten mukaisesti suomalaisilla perhetiloilla.”

34 Comments
  • möörve
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Miten osaat tehdä makkarasta jotain noin hienoa? ja mites olis toi MasterChef Suomi vaikka? 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Tämä annos oli itseasiassa todella helppo 🙂 Ja ei eei masterchefiä – siellä ollaan hieman parempia 😀

  • Sarr
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kun sä teet ruokaa niin miten huolehdit keittiön siisteydestä? Kaipais vähän vinkkejä siihen 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mulla on aina toisessa pesualtaassa ”roskapussi” mihin kerään kaikki ruuanlaitosta tulevat roskat. Sitten mulla on pari kippoa ja lautasta missä pidän raaka-aineita ja sitä mukaan kun ne menevät lautasilta kattiloihin siirrän lautasille kauhoja ja aseita niin että ne eivät loju pitkin työtasoa jne. On paljon mukavampaa kokkailla kun ympärillä on siistiä 🙂

  • jenni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    syö ny enemmä! syöt ku hiiri

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Otin kyllä lisää ja itseasiassa taidan olla syönyt tässä nyt melkein kolme makkarapakettia, joten ei huolta siitä 😀

  • Jenni Marina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Julia, sun ruoat näyttää aina Gordon Ramsayn käsialalta. Miten aina vaan joka kerta onnistut? Hämmennys ja kumarrus!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Voi enhän minä aina onnistukkaaan 😀 Välillä on kausia milloin kaikki menee pieleen, mutta tämä oli onneksi helppo ja onnistunut annos – olin todella tyytyväinen 🙂

  • Moikka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Se kirjotetaan Snellman..

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      hahah, siis minä tarkistin tämän ainakin kolme kertaa ja onnistuin silti kirjoittamaan sen väärin 😀 Kiitos korjauksesta.

  • Kaisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tiedätkö mistä tuo Snellmanin liha tulee? Siis tuli vaan mieleen, koska itse en tiedä. Ja minua kiinnostaisi tietää (varsinkin koska itsekin pidän makkaran mausta) millaisissa oloissa nämä lautaselle päätyvät eläimet ovat kasvaneet?

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hei, todella hyvä kysymys. Minun piti kirjoittaa tähän postaukseen tästä asiasta, mutta jotenkin olin unohtanut sen tuosta. (hieman hajamielisyyttä havaittavissa). Nyt lisäsin sen tuonne loppuun:

      ”Tuotteen valmistukseen on käytetty suomalaista porsaan- ja naudanlihaa. Suomalainen porsaan- ja naudanliha tuotetaan Snellmanin Maatilan Parhaat -laatuohjelman vaatimusten mukaisesti suomalaisilla perhetiloilla.”

  • kaisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    haluaisin kysyä että onko kaverillasi Leinalla omaa blogia? 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ei ole enää, mutta pitäisi kyllä laittaa uusi pystyyn piakkoin 🙂

  • Marjo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Haha eikä, miten sä saat makkaran näyttämään noin hyvältä?! 😀 Voi jestas. Hävettää kyllä omat uunilenkit pottumuusilla… (Hyvää se on silti!)

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Makuhan on kuitenkin aina se tärkein 🙂
      Ja tuo esillepano on jäänyt vaan tavaksi. Ei sillä ole oikeasti niin väliä miten päin se siinä lautasella on 😀

  • mima
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Moikka Julia!

    En voi vaan kun ihalla sun kokkaustaitoja! Haluisin itekkin testailla tätä sun annosta ja kävinkin kirjottamassa tuolta snellmanin sivuilta reseptin ylös. Nyt vaan mietin, että mikäköhän mahtais olla oikee työjärjestys näille kaikille komponenteille? Kiitos jo etukäteen! 🙂

Post A Comment