KAHVILATEKSTI VAILLA POINTTIA 09 marras 2019
Istun Fredrikinkadulla ReLove kahvilassa. Olin päättänyt jo edellisenä iltana, että haluan tulla testaamaan heidän aamupalaansa jota olen kuolannut lukuisia kertoja. Acaibowleja, avokadoleipiä, vohveleita ja kaikkea sellaista mihin Instagram on saanut meidät koukutettua.
Herään seitsemältä ja sinnittelen kymmeneen asti odottaen kahvilan avaavan ovensa. Kun olin kerran päättänyt, niin minähän menen.
Odotus palkitaan. Aamupala on hyvä ja kahvi maistuu helkkarin ihanalta. Suurin osa pöydistä on varattuja, mutta koska olen yksin saan helposti pienen nurkkapöydän. Mietin, että yksin kahvilassa istuminen on hyvän kahvin lisäksi myös helkkarin ihanaa.
Viereisessä pöydässä istuu toinen yksinäinen tyttö. Kirjoittaa vihkoon tekstiä kauniilla käsialalla. Mietin, mitä tekstissä mahtaa lukea ja samalla tajuan, että omassa tekstissäni lukee nyt tytöstä.
Miettikää jos hänkin miettisi, että mitä viereinen tyttö kirjoittaa.
Tiputan voiveitsen ja nostan sen takaisin lautaselle. Tyttö katsoo silmäkulmiensa alta ja nyt mietin, että häiritsenköhän hänen kirjoittamistaan. Olen noussut paikaltani jo kolme kertaa. Hakemaan servettiä, laittamaan puhelimen laturiin ja viemään tarjottimen tiskille.
Mitä jos tyttö kirjoittaa päiväkirjaa ja ihmettelee siinä nyt, että kuka tiputtaa voiveitsen likaiselle lattialle ja nostaa sen takaisin lautaselleen eikä käy pyytämässä uutta?
Mitä jos me istumme tässä nyt vierekkäin ja kirjoitamme molemmat toisistamme täysin tyhjänpäiväsiä juttuja.
Vilkaisen jälleen tytön kaunista käsialaa ja keskittynyttä ilmettä ja tulen lopputulokseen, että tytöllä on varmasti paljon tärkeämpiä ajatuksia. Ehkä hän kirjoittaa runoja, novelleja tai päiväkirjaansa jotain muuta kuin kömpelön naapuripöydän tytön kommelluksia.
Tämä jättää jäljelle vain oivalluksen, että nyt minä olen tässä se köyhän sisällön luoja. Miksi en kirjoittanut villaneuleiden huollosta mistä alunperin piti kirjoittaa. Nyt näpyttelen tekstiä jota ei tavallaan viitsisi edes julkaista, eihän tässä ole mitään pointtia.
Julkaisen silti.
P.s en käyttänyt sitä tiputettua voiveistä enää.
Kuvat: Mona Salminen
