Talo vuorilla 14 tammi 2013

Viime vuonna Saara ja Ryan asui n.20min matkan päässä CapeTownin keskustasta Big Bayssä.
Nyt he ovat muuttaneet keskustaan vuorille Bantry Bayhin.
Kun ensimmäistä kertaa astuin meidän huoneeseen, tuntui kuin olisin ollut hotellihuoneessa. Saara oli laittanut kaiken meille niin kauniiksi. Kerännyt lempikukkianikin Frangipaneja pyyheiden päälle ja kylpyhuoneeseen. Seuraavaksi kun kiertelin taloa tuntui kuin olisin ollut kotona. Kaikkialla oli kuvia meistä, kuvia minusta ja Laurista. Samoja muistoja mitä minulla on omilla hyllyilläni.

Kaunis koti. Onneksi heillä on vierashuoneita. Haluaisin muuttaa tänne useamminkin pikku hetkiksi. Ja onneksi he ovat täällä. Tai heidän takiahan me itse asiassa ollaan täällä. En tiedä miten tumput suorina oltaisiin yksin Laurin kanssa. Huolettomasti mennään vaan nyt mukana. Syödään hyvissä ravintoloissa etsimättä niitä, tehdään ostoksia oikeissa paikoissa, hengaillaan rauhallisilla rannoilla ja nähdään kaikkia ihania paikkoja.

Turisteja täällä on eniten Saksasta, ehkä paljon myös Englannista. Heille suunnattuja turistiajeluja ja muuta on paljon, joten hyvin varmasti pärjäisi ilman kontaktejakin, mutta minulle joka aina järjestää kaikki matkat, ottaa selvää nähtävyyksistä, etsii ravintolat ja on yksi iso stressipesä välillä, niin on ihanaa kerrankin olla vaan.

Elefantteja 11 tammi 2013

Ennen Tsitsikammasta Jeffreys Bayhin lähtöämme kävimme katsomassa norsuja. Minä sain kävellä yhden kanssa metsässäkin. Oivoi se oli mielenkiintoista kun norsun tonnin painava kärsä oli kädessäsi, pelkäsin kokoajan että se talloo jaloilleni ja yritin siinä samalla hyppiä vielä polulla lojuvien jättimäisten lantakasojen yli.  Olin aivan surkea siinä.

Koko norsuhommeli maksoi n.40 euroa ja periaatteessa sisälsi pienen talutushetken, hieman silittämistä, syöttämistä ja norsuluennon. En ehkä menisi uudestaan, niin kuin esim. apinametsään vaikka heti, mutta olihan se hieno kokemus.

Norsukiertueen loputtua opas ohjasi meidät sohvalle ja laittoi dvd:n pyörimään. Ajattelin että no nyt sieltä tulee tähän päälle vielä joku luontodokumenttikin, mutta ei. Se olikin video meistä norsujen kanssa. Joku oli onnistunut kuvaamaan jostain pusikosta salaa koko touhun ja voin vain kertoa että kun meikäläinen välähti ruutuun yrittäen taluttaa sitä norsuparkaa niin koko sohvallinen kansaa repesi nauramaan. Se oli lievästi sanottuna  erittäin mielenkiintoisen näköistä.

Olen tässä nyt pari päivää saanutkin nähdä demonstraatioita kävelystäni ja uuden lempinimenkin; Julia vanha norsuntaluttaja.

Opas oli kertonut meille, että norsut tuntevat maan väreilystä milloin alkaa satamaan vettä ja silloin ne nostavat kärsänsä ylös ja lähtevät marssimaan poispäin sateesta. Juuri ennen kuin poistuimme paikalta opas huusi meille että katsokaa, kohta alkaa satamaan ja osoitti norsuja, jotka kaikki kärsä ylhäällä marssivat yhteen suuntaan. Viiden minuutin päästä satoi vettä.