Tääsä muutama kuva reissusta. Kirjoittaisin mielelläni myös romaanin pituisen tekstin kylkeen, mutta yritämme tässä samalla katsoa elokuvaa ja joku tuolla huutelee, että näpyttelyni on muka häiritsevää ja eikö minun pitäisi keskittyä elokuvaan.

Hah, onneksi olen niitä ihmisiä, jotka kykenevät (tai ainakin yrittävät) tehdä miljoonaa asiaa samaan aikaan. 
Kirjoitan, katson elokuvaa, syön, lakkaan kynsiä ja puhun vähän puhelimessa tässä. Ei mitään ongelmaa, sitäpaitsi näpyttelyn äänihän on vain rauhoittavaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vaikka olenkin vieraillut Barcelonassa neljä kertaa en ole koskaan päässyt millekkään muulle rannalle, kuin tälle ihanalle ylivilkkaalle Barceloneta- nimiselle turistirannalle.
Barceloneta on kätevästi lähellä keskustaa, mutta täynnä turisteja, kaupustelijoita ja taskuvarkaitakin.
Toisaalta varkaita en nähnyt nyt viime kerralla ollenkaan. Muutama vuosi sitten näin päivässä ainakin viisi hysteeristä turistia juoksemassa ympärinsä rantaa etsien kadonnutta laukkuaan ja poliisiasemille jonot kiertelivät ulos asti.

 

 

Joka vuosi rannalle lisääntyy myös uusia hauskoja myyjiä.
Ennen kaupiteltiin vaan rantahierontaa, kylmiä juomia ja hieman joitakin rättejä/aurinkolaseja, tai pään letitystä.
Nyt on yleistynyt mojitokauppiaat, leikkitatuointien tekijät, erilaiset ruoat ja donitseja päänsä päällä kantava mies.

Siitä on kuule aaltojen äänet ja linnunlaulut kaukana, kun mitään muuta et kuulekkaan, kuin kauppiaat huutamassa kilpaa: servesa, cola, fanta, aqua cold beer!, frehs coconut duleduleduleduledulee!, massahe massahe massagee!, mojito mojito fresh mojitoos! ja vähän väliä joku mies istahtaa viereesi näyttäen batman tatuointeja, aurinkolaseja, saronkeja, tai miksei vaikkapa sikaa säkissä.

No sen siitä saa jos menee suurkaupungin suosituimmalle turistirannalle. Sitäpaitsi on välillä ihan mukavaa, kun ei tarvitse nousta ja lähteä kauppaan. Saat kylmän veden eurolla suoraan syliisi, tai mehukkaan donitsin jos makeanhimo iskee.
Sitäpaitsi donitsimyyjä oli huikea. Päänsä päällä donitsivuorta kantava, triangelia soittava ja hassuja lauluja laulava mies, ei voi olla muuta kuin hauska. Yritin kuvata tätä rannalla hyppivää donitsispektaakkelia, mutta kaveri oli niin vikkelä, että ehti heti rantautua näkymättömiin.
Tässä kuitenkin säälittävä yritykseni:

Ensikerralla testataan sitten niitä muitakin rantoja.
Olen kuullut, että mm. puolen tunnin junamatkan päässä sijaitsevassa idyllisessä pikkukaupunki Sitgessä on paljon kehuttuja rantoja ja muutenkin kaupunki olisi näkemisen arvoinen.

Ollaan mietitty seuraavaa lomakohdetta.

Jossain vaiheessa innostuimme jo hiukan liikaa ja olimme varaamassa lentolippuja Balille.
Matkakassan saldo ja työajat eivät olleet suunnitelmamme kanssa täysin samaa mieltä, joten yhteinen Balin reissu saa vielä odottaa.

Pohdimme myös NewYorkia, mutta vaikka sinne saakin nyt suht halpoja lentoja, yöpyminen siellä maksaa tuplasti sen verran. Puhumattakaan paljon kuluttaisin ostoksiin. Siitä reissusta tulisi varmaan kaksi kertaa Balin reissua kalliimpi.

Tulimmekin siihen tulokseen, että Etelä-Euroopasta saattaisi löytyä varteenotettava kohde.
Lissabon nousi ensimmäisenä mieleen. Onko kukaan teistä ihanista lukijoista käynyt siellä?
Olen kuullut paikasta pelkkää hyvää. Se muistuttaa minua kovin Barcelonasta, pidän Barcelonasta.

Vissiin niinkin paljon, että olin siellä viimevuonna kolme kertaa.
Ensimmäisellä kerralla ystäväni Kiian ja erään tuttava pariskunnan kanssa.
Toisella kerralla Laurin ja kolmannella ihanan ystäväni Yannan kanssa.

 

En tiedä miksi Lauri oli alasti bussissa.

 

Joka kerta on ollut ihan yhtä hullun hauska.
Ensimmäinen kerta meni enimmäkseen kaupunkiin tutustuessa ja rannalla loikoillessa.

Toisella kerralla katselimme nähtävyyksiä, tutustuimme kulttuuriin, söimme, teimme ostoksia ja juhlimme. No kerran, mutta, aamuun asti ja juuri siihen aamuun jolloin lentomme lähti. Minulla ei ole ikinä ollut niin paha olo lentokoneessa. Tulipa sekin koettua. Ei tarvitse lentoa edeltävänä iltana enää koskaan tehdä mitään muuta kuin mennä aikaisin nukkumaan.

Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä Barcelona visiitilläni Yannan kanssa vasta lennoilta meinattiinkin myöhästyä. Ei niinkään juhlinnan takia, vaan sen takia, että yhdessä me emme todellakaan muodosta mitään teho kaksikkoa mensasta.
Esim. Jatkolennolta milanosta oltiin myöhästyä sen takia, koska juorusimme ja joimme skumppaa lähtöporttimme edessä täysin epätietoisina meitä koskevista kuulutuksista.
Paluulennolla Amsterdamissa olimme missata koneemme, koska jumituimme katsomaan telkkarista voimistelukisoja?!

Niin kuin sanoin. Ei mitään terävimpiä kyniä penaalissa.
Saahan sitä joskus olla vähän hölmö.

Jokatapauksessa. Barcelona on ihana. Täydellinen kaupunki-ja rantaloma kohde.
Kulttuuria, ihania ihmisiä. Upeita maisemia, hyvää ruokaa (jos tietää missä syödä) ja kattavat ostos mahdollisuudet. Luultavasti menemme sinnekkin takaisin vielä tänä vuonna, mutta nyt ehkä se Portugali?
Vinkkejä ja kokemuksia kuulisin enemmän kuin mielelläni 🙂 Ajankohta reissulle olisi luultavasti huhtikuun loppu/toukokuun alku.

Tags: