Turkish airlines on mukava lentoyhtiö.
Tämän havainnoin sen pohjalta, että lensin viimeksi pitkän matkan Finnairilla ja se ei ollut niin mukava lento se. Meidän oma Finnair.

Finnair, missä pitkällä lennolla veloitettiin tyynystä ja viltistä seitsemän euroa, viihdepaketista kahdeksan ja juomista ties mitä (tutustuin valitettavasti vain konjakkipullon hintalappuun jouduttuani juomaan sitä neljä pulloa järkyttävään vatsakipuuni. Yksi 4cl pullo maksoi 6 euroa). Ystäväni sanoi että pieni vesipullokin maksoi.

Viihdepaketin tarjonta oli menolennolla melko surkea. Elokuvia enimmäkseen vuosien takaa, mutta paluulennolla onneksi asian laita oli aivan toisin päin. Katsoin Piin elämää ja Twilightin viimeisen osankin. (Okei, ehkä vika saattoi olla myös omissa elokuvamieltymyksissäni).

Ruoka oli aika pahaa ja minulta – joka olen tunnettu siitä että tykkään lentokoneruuasta – se on aika iso tuomio.
Vilttiä ja tyynyä en voinut ottaa. Ne olivat niin kulahtaneen näköiset, että olisi ollut vääryys vuokrata ne tuolla hinnalla.

Miksi tämä kaikki maksoi? Minulla ei ole mitään hajua. Olen tottunut siihen että pitkillä lennoilla saan viltin ja toisenkin ilmaiseksi, British airwaysillä hammasharjankin. Kaikissa saa katsoa vapaasti elokuvia ja juoda mitä haluaa.

Tietysti Finnairilla on hyvät (mainiot) puolensa. Minulle se merkitsee mm. erittäin turvallista lentoyhtiötä ja hyvää palvelua. Pidän Finnairista, mutta seitsemän euro viltistä en pidä.

Me lennettiin Etelä-Afrikkaan tällä kertaa siis Turkish airlinesillä. Viimeiset kaksi kertaa olen tullut tänne British airwaysilla, mikä on ihan ok, mutta nyt täytyy sanoa että Turkish airlines oli mukavuuden kannalta parempi.

Viihdetarjonta laaja ja täynnä uutuuksia. Ruoka oli valittavissa menusta kahdesta eri vaihtoehdosta, se oli hyvää ja kaikki juomat ilmaisia. Viltti oli pehmeä ja paksu ja niitä oli kaksi per henkilö! Lisäksi meille jaettiin rasiat, missä oli korvatulpat, sukat, silmälappu, hammasharja ja huulirasva.
Matkalaukutkin saivat painaa 30kg ja Istanbulin lentkentältä löytyi Victoria’s Secret.

(Tärkeitä huomioita eikö? voin kertoa niitä vielä lisää; Lentokoneen vessoissa oli kokovartalopeili ja tuoreita kukkia).

Aikamoista.

Tiedättekö mitä Meksikon matkaltamme odotin ehkä eniten?
Ruokaa.

Tulisuutta, raikkautta, makuja, tekstuureja, mausteita! Mutta, ei. Ei ainakaan niissä paikoissa missä me söimme.
Kahden viikon jälkeen päällimmäiseksi kuvaksi Playa Del Carmenin ruokatarjonnasta mieleen jäi tasapaksu, mauton, tylsä ja ylikypsennetty ruoka.
Eikä vain minulle, vaan jokaiselle meistä kuudesta.

Hotellissamme ruoka oli kyllä hyvää, mutta se oli sellaista varman päälle pelattua. Buffeteista sai itse kerättyä lautaselleen parhaimmat maut, mutta ne mitä À la cartesta tilasimme jäi jotenkin tylsiksi.

Lähdimme muutaman kerran myös kokeilemaan kaupungille. Oli pihviravintolaa, kuuluisaa Mayojen ravintolaa, jotain netissä paljon kehuttua Meksikolaista ravintolaa, mutta kaikissa sama ongelma. Kypsyysasteen oli vähän sinne tänne ja lautaselta puuttui maut.

Jenkkituristit. Osoittelen nyt sormella vähän niihin päin. Sain nimittäin kuvan että heille tulinen ruoka ei oikein kelpaa. Aina kun olimme turistiretkellä ja opas kertoi meidän menevän lounaalle, piti hänen nopeasti aina lisätä perään, että ei älkää pelätkö ei ole tulista.
Ääääää! Teki mieli kirkua, miksi ei ole tulista? Eikö tulisuus juuri ole meksikolaisen keittiön sielu!

Niinpä me sitten eräänä päivänä järkeilimme että kävelemme hieman syrjäisimmille kaduille, etsimme sieltä tacokärryn minkä ympärillä on eniten paikallisia ja jos emme saa niitä makuja sieltä niin luovutamme.

No, tacokärry löytyi. Löytyi myös paljon kastikkeita sieltä. Oli punaista, keltaista, vihreää. Ottelin kaikkia varovaisesti koska en tiennyt mitä ne olivat. Viimeinen kastike oli jostain valkoista. Ajattelin että tuo on varmaan jotain papuvaahtoa (mitä hittoa on papuvaahto?) ja länttäsin kauhallisen taconi väliin.

Joo, se oli puhdasta habaneroa se.
Saa nauraa. Olin kai ansainnut sen moittimalla ravintoloiden maustehyllyn puutetta. Olisi pitänyt alun perin ymmärtää että Playa Del Carmen on turistikylä. Siellä ravintoloissa syö turistit ja jos haluaa paikallisia makuja pitää mennä sinne missä paikallisia on.

Söin yhden haukun tuosta tacostani, mutta voin kertoa että ennen kuin tulivuori purkautui suussani maistoin pikaisesti sen olevan kuitenkin oikein hyvää.

Yaxchessa, siinä Maya Cuisine –ravintolassa tarjoilija tuli ja nappasi meistä kuvan. Illan päätteeksi yllätykseksemme kuvat olivat ilmestyneet tequila pullon etiketeiksi. Pullon sai ostaa n.10dollarilla.
Ihan hauska idea. Myöhemmin huomasin että monissa muissakin ravintoloissa tosin tehtiin näin.

Viimeinen ja kolmas Meksiko retkemme oli luonnon vesipuisto Xel-Haan.

”Mä en halua kastella mun hiuksia” taisi olla ensimmäiset sanat mitä päästin suustani kun päästiin sinne.
Urpo. Kuka nyt tulee upeaan luonnon vesipuistoon ja miettii jotain typerää tukkaansa. Eli, aika nopeasti näin omaa pehkoani pidemmälle. Tarkalleen ottaen kirkkaan turkoosin veden. Tajusin, että totta helkkarissa haluan kastella tukkani. Pulikoida joka ikisessä lammikossa ja hyppiä kalliolta ja seilailla puhallettavalla renkaalla tuijottaen kaloja.

Xel-Ha oli kiva paikka. Yksi parhaimmista päivistäni Meksikossa. Siellä vierähti kahdeksan tuntia melkein hujauksessa. Siellä oli vähän kaikennäköistä muurahaisista manaattiin ja snorklauksesta vesiluoliin.

Pojat olivat into piukeena hyppimässä jokaiselta kallionkielekkeeltä (vahingossa myös niiltäkin, mistä se ei ollut edes sallittua) ja räpiköivät vedessä kun kuusivutiaat konsanaan. Jotenkin se tarttui. Voisin kuvitella jos me tytöt oltaisiin lähdetty paikalle kolmistaan ei meillä olisi ollut läheskään yhtä hauskaa. Ehkä vesipuistot tarvii aina vähän poikia piristämään meitä hienohelmoja.

Koko puistossa oli myös all inclusive meininki – eli ruokaa ja juomaa (myös alkoholi) sai vedellä niin paljon kun maha jaksoi kantaa. Miettikää jos meillä esim. Serenassa olisi pääsymaksun hinnalla kaikki alkoholi ilmaista? Siellä voisi olla muutamat Penat ja Pirkot päänupit aivan pyörällä villivirrassa ja toiset sammuneina saunaan.

Täälläkin pystyi nukkua. Riippukeinuissa. Niitä oli joka paikassa. Oli myös hierontaa – kallista, mutta minun oli pakko mennä koska yläselkäni oli todella rasittava. Onneksi hieroja oli hyvä ja olo helpottui hetkeksi ainakin. Ravintoloita ja baareja oli muutama. Me söimme Meksikolaisessa buffassa ja ruoka, sekä palvelu oli todella hyvää. Harmitti kun aloin täyttyä. Olisin voinut syödä vain lisää ja lisää.

Pulikoituamme itsemme rusinoiksi, hypittyämme jokaiselta kalliolta ja talsittuamme kaikki ne polut istuimme baariin. Aurinko paistoi ja margarita oli kylmää. Oli ihanaa.  Puisto alkoi täyttyä ja ihmisiä oli jonoksi asti. Oli hyvä että olimme tulleet ihan aamulla.

P.s viidennen kuvan liivit oli pakolliset. Osaan kyllä uida.