”Hola señorita, would you like to have a glass of champagne?”
Oli ne ensimmäiset sanat mitkä kuulin kun saavuin The Royal –hotelliimme Playa Del Carmeniin. Hieman hämmentyneenä olin aikeissani jo kieltäytyä kunnes tajusin, että kaikki muutkin aulassa juovat samppanjaa ja että se on ilmaista. Otin tarjouksen kiitollisena vastaan ja samppanja (mitä en koskaan juo) maistui taivaalliselta uuvuttavan lento-ja bussimatkan jälkeen. Join huomaamattani lasin muutamalla kulauksella tyhjäksi ja ennen kuin edes huomasin sitä oli jo toinen tuotu eteeni.

Ensivaikutelma ei ollut siis hullumpi. Ehkä vähän liikaa jopa. Seuraavaksi tuijottelin silmät pyöreinä isoa aulaa ja viimeistään silloin ne olivat tippua päästäni kun respasta kysyttiin millaiset tyynyt haluamme huoneeseemme ja millaisen tuoksukynttilät he voivat tuoda joka ilta.

Meille selitettiin että all inclusive sisältää hotellin kaikki ravintolat (paitsi yhden), samoin baarit, myös minibaarin sisällön, hunepalvelun 24/7, pyykkipalvelun, internetin ja kaikki tarjoilijan tuomat juomat rannalle/uima-altaalle on ilmaista. Periaatteessa kaikki muu oli vapaasti maksutta käytettävissä paitsi yksi ravintola ja kylpylän palvelut.

En ole vielä tämän viiden päivänkään jälkeen tottunut siihen että voin rantatuoliltani tilata ihan mitä vain, koska vain ja se tuodaan vaan siihen eteeni maksutta.

Palvelu täällä on ensiluokkaista. Parasta mitä olen koskaan kohdannut. Henkilökunta on hymyilevää ystävällistä ja todella nopeaa. Aamiaisbuffetissakin tarjoilijat kantavat kukkuralle keränneeni lautaset pöytääni työntävät tuolin alleni ja laskevat servetin syliini. Se tuntuu vieläkin kiusalliselta ja aivan liian paljolta, mutta en voi kieltäytyäkään. Yritän vain hymyillä ja kiitellä kohteliaasti. oikeasti tekisi mieli halata kaikkia, vaikka he vain tekevät työtään jotenkin heidän käytöksensä on liikuttavaa.

Hotellilla on oma ranta. Siellä on paljon aurinkotuoleja ja kaikille aina tilaa. Hiekka on valkoista ja merivesi turkoosia. Vesi on ihanan lämmintä. En edes muista milloin viimeksi olisin uinut vastaavanlaisessa meressä. Rannalla voi harrastaa mielin määrin vesiurheiluaktiviteetteja. Yksi hauskimman näköinen on ilmapaineella toimivat vesikengät. Niillä voi ”lennellä” meren päällä tai sukeltaa kuin delfiinit. Sitä pitää kokeilla.

Hotelli-alue on todella iso. Täällä on yksi iso uima-allas alue, sekä toinen hieman pienempi. Lisäksi joissain huoneissa on omat pienet uima-altaat. Täällä on myös kuntosali, kylpylä, jokin outo höyryteltta?, kauppa, tenniskenttä ja biljardipöytiä. Ravintoloita on seitsemän ja baareja viisi.  Aulassa järjestetään iltaisin upeita esityksiä laulajista akrobatiaan.

Huoneet on tilavia ja niissä keskellä olohuonetta on poreamme. On erillinen peilipöytä, taulutelevisio, bosen kaiuttimet ja ipod telakka. Jokaisessa huoneessa on parveke/terassi missä on riippumatto.
Riippumatto ja poreamme on olleet meillä aika suosikkeja täällä.

Että sellainen paikka. Niin kuin sanoinkin jo – hieman liikaa, mutta otetaan nyt kaikki ilo irti ja nautitaan aivan joka hetkestä.
Matkamme varasimme Tjäreborgilta ja se oli pakettimatka. Suora Finnairin lento tänne jaThe Royal all inclusive hotelli kaikki samassa.
Matka oli kallis, mutta en kadu sen ostoa hetkeäkään.

Vihdoin hetki aikaa koneella. Tai ikuisuus pikemminkin, nimittäin netti ei välillä päätä toimia ollenkaan. Toisinaan sivun lataamiseen menee viisi minuuttia kun taas joskus se päättää toimia jopa puolessa minuutissa. Kommentteihin vastaamiseenkin menee välillä aikaa yhden ruuhkaisen verotoimiston jonon verran.
Yritän silti parhaani mukaan. Viiveellä, mutta vastata kuitenkin jotain joskus.

Joka tapauksessa, täällä on aivan mahtavaa. Olen lukenut jostain että paikka olisi melkoinen turisti keko ja niinhän se onkin, mutta ei häiritsevästi. Heti ensimmäisestä päivästä lähtien olen viihtynyt tällä mielettömän hyvin. Suurin syy siihen on meidän aivan upea hotelli (mikä vaatii kokonaan oman postauksen osakseen, joten siitä myöhemmin) ja ilma on kostea, merivesi turkoosia ja lämmintä, pääkatu täynnä toinen toistaan tunnelmallisimpia ravintoloita, paikalliset todella ystävällisiä ja ruoka on hyvää.

Paremmin ei voisi nyt olla.

Kello on siellä neljä, meillä se on kahdeksan aamulla ja on aamiaisen vuoro. Rakastan hotelliaamiaisia ja olen löytänyt täältä ylitsepääsemättömän suosikin; vohvelia banaanikastikkeella!
Eikö kuulosta terveelliseltä.

Menen nyt siis hotkimaan sitä ja palailen niin pian näissä maisemissa tänne kun taas suinkin mahdollista.

Palataan vielä kerran Etelä-Afrikkaan – ennen kuin päästään Meksikon maisemiin.
Olen tainnut kertoa teille jo kaiken oleellisen tuolta reissulta ja vähän sen vierestäkin, mutta vessatarinaa en kertonut. Vessatarina on kiva tarina. Ja benjinkin unohdin.

Juhlimme viimeistä lauantaitamme erään hotellin kattoterassibileissä. Dj soitti niin kovaa, että jyskeen kuuli varmasti vuorten taa ja pähkäilin myös että kuinkakohan hyvin kyseisen rakennuksen hotellinhuoneisiin. Terassi oli tupaten täynnä juhlakansaa, alkuillasta oli vaikea liikkua ja vessaan sai jonottaa viikon. Minä olen huono vessajonottaja ja lähdinkin jo ensimmäisen tunnin aikana etsimään reittiä toiseen vessaan. Törmäsin matkalla hotellin manageriin joka kyseli mitä etsin ja selitettäni asiani pähkäili hän hetken ratkaisua, kipaisi sitten jossain, tuli takaisin ja ojensi minulle ja Saaralle hotellihuoneen avainkortin. Manageri kertoi että alakerrassa oli tyhjiä hotellihuoneita ja voisimme käyttää niiden vessoja mielemme mukaan. Kunhan muistamme palauttaa avaimen hänelle ennen kuin lähdemme kotiin.

Ajattelin heti että onkohan tässä jokin taka-ajatus, mutta rakkoani ei suoraan sanottuna kiinnostanut. Ja ei siinä ollut. Onnellisena kipitimme omaan vessaamme pitkin iltaa kun muut tytöt viettivät iltansa siellä jonossa.  Manageri kiitti kortista kohteliaasti kun lopulta sen hänelle palautimme.  Voin rehellisesti sanoa, että tuo avainkortti pelasti iltani. (ja että haluaisin jokaisiin juhliin oman vessan kiitos).

Ja benji-hyppy tarina.
Poikaystäväni”pelkään korkeita paikkoja, en ole koskaan hypännyt benjiä”Lauri meni ja heilautti itsensä maailman korkeimmaksi mainostetulta benji sillalta alas. 216m. (suomessa korkein on 150m).

Itsehän oli pissata housuun kun jo katsoin Bloukrans siltaa – ja vielä todella pitkän etäisyyden päästä. Olin ihan pelkuri ja kateellinen.

Benji paikalla oli ruuhkaa jo ihan aamusta asti ja poikien odotellessa vuoroaan sillalla, minä ja Saara syötiin kylmää pekonia aamiaiseksi kahvilassa, mistä näkyi telkkarista reaaliajassa sillalle kun ihmiset vuoronsa perään tippuivat narunpäässä rotkoon. Ensin sieltä hypähti n. kymmenen pikkuruisen kokoista teinityttöä hymyillen kuin moinen olisi arkipäivää, tai ihan kuin olisivat hittovie pallomereen menossa. Tuli vielä enemmän pelkuri olo. Sen jälkeen paikalle pyllähti brasilialainen kaveriporukka, jotka bailaa jorasivat sellaisella sykkeellä, että teki mieli mennä niiden mukaan vaan tanssimaan ja laulamaan jotain yhteislaulua portugaliksi . – Niillä näytti olevan maailman hauskinta. Nyt tuli sellainen olo, että benjihypyt on maailman hauskimpia.

Vakuutin itselleni että ensi kerralla minäkin menen. Lauri hyppäsi hienosti, eikä kuulemma pelännyt yhtään. Mikä näitä ihmisiä vaivaa?

Viikon päästä Meksikoon <3