Fruit 27 kesä 2012
Lauri pyysi hedelmäsalaattia. Ostin kaupasta halpaa hunajamelonia, mutta unohdin puolitahallani mansikat, koska en pidä niistä. Kiiviä jouduin laittamaan kun niitä pahuksen pyöryköitä piti olla kotona valmiina ja enhän suinkaan ole vainoharhainen jos väitän, että kiivi kutitti jo käsiänikin kuorintavaiheessa ja pelkkä haju sai aivastamaan tai ainakin melkein. Olen näet kiiville allerginen ja jopa melko ylpeä siitä. (Jotkut saattavat muistaa, kun aikoja sitten joskus – ja ehkä pariinkin kertaan – kirjoitin postauksen, missä kerroin, miten pienenä aina keksin itselleni allergioita, koska kaikilla muillakin luokkalaisillani oli ja se oli hurjan hienoa saada erikoiskohtelua ruokavalion suhteen. Minäkin olisin halunnut, mutta feikki laktoosi-intoleranssini ei ihan mennyt äidiltäni läpi).
Elän siis tuota menetettyä aikaa kiivini kanssa nyt ja valitettavasti minulla ei ole muuta yleisöä kuin te 😀
Hunajamelonin ja kiivin lisäksi pilkoin joukkoon omenaa, banaania, persikkaa ja viinirypäleitä. Päälle puristin limen mehua. Limen mehu on tässä se juttu.