MUULILLA MÄ HYDRASSA RATSASTAN 03 loka 2019

⋅Kreikka, Hydran saari⋅

Kreikan pienet saaret. Valkoiset talot sinisillä ikkunankarmeilla, kapeat kujat, pikkuputiikit täynnä simpukkakoruja, kivetyksellä nukkuvat kissat. Ravintolan terassit kukkaköynnösten alla, kannussa valkoviiniä, lautasella saganakia ja asteita +30 vielä syyskuun loppupuolella.
Mikä ihme on pitänyt minut poissa Kreikasta näin monta vuotta?

Ensinnäkin kreikkalainen ruoka on i-h-a-n-a-a. Voisin elää pelkällä fetalla ja tsatsikilla (niin itseasiassa elänkin), mutta myös tunnelma näillä pienillä – ei niin turistisilla saarilla, on ihanan rento ja rauhallinen.

Omalla veneellä meriteitse pääsimme hyppelemään kätevästi erilaisilla saarilla, joista suosikikseni nousi kuvissa näkyvä Hydra.
Hydralle pääsee nopeasti myös Ateenasta lautalla. Matka kestää n. 1,5 h jonka jälkeen matkaajan eteen avautuukin Hydran sympaattinen satama. Saari on pieni ja kompakti. Ravintoloita, putiikkeja, ranta, satama, ja muutama hotelli. Me vietimme täällä vain päivän, joten oikein muuta en osaa sanoa, kuin sen, että parasta on vain eksyä pikkukujille, syödä mahdollisimman monissa ravintoloissa ja nauttia leppoisasta saaristoelämästä.

Oman tunnelmansa Hydraan luo myös se, että saari on täysin autoton. Täällä kuljetukseen käytetään muuleja. Nuo suloiset aasin ja hevosen risteytykset näyttivät onneksi hyvinvoivilta ja jouduimme mekin tuona päivänä tilanteen pakosta turvautumaan pieneen muulimatkaan. Poikaystävni kun sai loukattua jalkansa ja oli lääkärin määräyksestä näppärästi kävelykiellossa. Pohdimme, että illallisravintolaan olisi ollut ihan liian pitkä matka linkata, joten sain tehtäväkseni käydä hakemassa muulin – jonka omistaja ei millään meinannut kielimuurin takia tajuta, että itse en halunnut kivuta ratsaille, vaan poikaystäväni piti hakea satamasta. Lukuisien ”man, foot hurt, mule, injury, harbor, boat, ride” -selityksien jälkeen vihdoin minä, mies ja muuli (kuinka usein saan kirjoittaa tuollaista lausetta), kipitimme satamaan pelastamaan poikaystävääni omalta kömpelyydeltään.

Muuli tepsutteli reippaasti ravintolaan, poikaystäväni kikatelleli selässä paketoitu jalka satulan jalustassa ja tervehti iloisesti vastaantulevia. Näky oli samaan aikaan sekä suloinen, että hieman huvittava. ♡

Oletteko te vierailleet Kreikan pienemmillä, ei niin tunnetuilla saarilla? Saa ehdottomasti jakaa suosikkeja, olisi ihana joskus vielä palata tutkailemaan näitä. Ikävä kreikkalaisen keittiön antimia on jo kova.  

TUNNELMIA PURJEHDUSHÄISTÄ 01 loka 2019

Vieläkin keinuttaa ja päässä soi Meksikon pikajuna uudelleen sanoitettuna. 

Ensin vietimme häitä. Ossin ja Sabinan upeita häitä isossa purjeveneessä luonnonpoukamaan ankkuroituna. Tuuli toi matkalle pientä lisähaastetta, mutta hei, mitä olisi purjehdushäät ilman pientä aallokkoa?
Itse nautin täysillä tuosta päivästä, tunteikkaista hetkistä, kauniista seremoniasta ja naurun täyteisistä kommelluksista. Päästyämme satamaan jatkuivat hääjuhlat satamaravintolassa, jossa pidettiin puheita, naurettiin ja lopulta tanssittiin vielä yön pikkutunneille asti. 

Tämän jälkeen 19 henkinen ystävä-porukkamme seilaili morsiusparin kanssa viikon ajan kahdella eri katamaraanilla. Pitkin poikin Kreikan saaristoa hoilattiin non-stoppina eri versioita kaiken maailman lauluista. (Useimmiten Meksikon Pikajunasta. En tiedä mistä tämä sai lähtönsä).

Kitara kulki kaikkialle minne menimme. Veneen kannelle, rannalle, ravintoloihin tai satamakaupunkien kujille. Ei ollut väliä osasitko laulaa (tai räpätä mahdollisissa räppibatlleissa – ainiin, ja lausuimmehan myös runoja), pääasia oli että heittäytyi, eikä murehtinut huolta huomisesta. 

Ja sitä minä todella tein. Itseasiassa nauroin koko viikon ajan niin paljon ja niin kovaa, että en lopulta enää edes tunnistanut omaa hekotusta.

Heittämällä yksi hauskimpia ja ikimuistoisempia lomia. Täällä yksi todella onnellinen matkaaja nyt kotiin palanneena.