Levin Snow Village talvikylässä oli Game of Thrnoes –teema. Jäinen lohikäärme koreili baarissa ja sinisilmäinen White Walkers pelotteli sänkyjen yläpuolella. Minulle tuli oikeasti yllätyksenä, että näissä huoneissa voi nukkua!
Esim. Sinisilmäörkin alla sviitissä yksi yö maksaa reilu 350euroa ja yö nukutaan lämpömakuupusseissa.
Koska huone on tehty täysin lumesta/jäästä (tekolumesta tosin), ei siinä ole oikeaa ovea, eikä tietenkään mitään vessoja. Vain jääsänky, lumiseinät ja ”jääseinä” ovena. Suihku- ja wc-tilat löytyvät hotellin lämpimältä puolelta, mistä löytyy myös varasuunnitelmana sänkyjä jos kylmässä nukkuminen tuntuukin liian hankalalta.

 

 

Jäätäviä öitä joillekin ehkä luvassa, mutta me kiertelimme vain kylän lumitunneleissa ja ihailimme veistoksia. Tuli ihan ikävä Game of Thronesia. Oli niin hauskaa katsoa sitä  jälkijunassa poikaystävän kanssa kun tuotantokausia oli kasapäin koluttavana.Teimme aina GOT-leirin olkkariin ja istuskelimme tyynykasan keskellä syöden herkkuja.
Vähän samanlaisissa tunnelmissa vietettiin myös eilinen ilta. Viimeinen ilta ennen Australian reissua ja jostain syystä saatiin idea, että loikoillaan vaan tyynykasassa lattialla, juodaan punaviiniä ja syödään kalapuikkoja.
En muista kuinka monta vuotta siitä on kun olen viimeksi syönyt kalapuikkoja, mutta tartarkastikkeen ja ketsupin kanssa ne maistuivat ihan lapsuudelta. Pakko hehkuttaa myös Pirkan bataattiranskalaisia! Kokeilimme niitä ensimmäistä kertaa ja oli yllättävän hyviä. Rapeita ja nopeita valmistaa – tyrkkää vain uuniin ihan pakasteranskalaisten lailla.

Rakastan viettää tällaisia löhöiltoja poikaystäväni kanssa ja ihan sairas ikävä tulee kyllä varmasti reissussa. Löhöiltamaratoneja sitten luvassa kun olen takaisin Suomessa <3

 

Lähtöön on vielä muutama tunti ja pakkailen täällä vielä viimeisiä tavaroita 🙂 Lento on pitkä, joten ehkä kirjoittelen kuulumisia vielä matkan päältä, tai sitten jos uni maittaa koneessa, niin palaillaan Australian Auringon alta 🙂 

 

Menoa voi seurata myös enemmän reaaliajassa Instagramin puolelta @juliatoivola

Kuvat minusta: Kriselda

Tags:

 

 

Vihdoin sain kasattua Barcelonassa kuvatut videopätkät jonkinnäköiseen kasaan. Videossa ei ole päätä eikä häntää, mutta eipä ole minullakaan. (Tai ainakin pää on ollut tänään ihan kadoksissa ja toivottavasti häntää ei koskaan edes löydy).

En muuten ole kummoinen kameralle höpöttelijä, mutta ehkä siihen vielä totun – lupaan harjoitella Australiassa! Olisi muutenkin kiva pitää teitä enemmän Ausseissa videoiden ja Instastories-videoiden kautta mukana.  Mitä mieltä te olette? Itse ainakin tykkään katsoa muiden reissuvideoita YouTubesta ja Instagramista 🙂

 

P.s Maailman isoin kiitos kaikille reissuvinkkejä Ausseihin jakaneille <3 Olette ihan parhaita!

 

 

Katso myös:
ASUVIDEO BCN
 

 

Kuvissa näkyvää kasuaalia istuskelua ulkona Barcelonan kattoterasilla, ei ehkä tulisi mieleen harjoittaa nyt täällä kotikaupungissa – se kun saisi peppuni näyttämään alta aikayksikön vain umpijäätyneeltä iglulta.
Pakkasasteet ulkona eivät tosin haittaa, nimittäin arvatkaa mikä sulattaa jäätyneemmätkin mielikuvitusiglut?
Ajatus siitä, että olen ensi viikolla Australiassa! Pitkäaikainen haave päästä koluamaan Australiaa on vihdoin täyttymässä ja minä hypin täällä innosta jo ihan kengurun lailla.

Australiassa on lämmin (Sydneyssä n. 25 astetta ja aurinkoa), mutta ehkä matkaan kannattaisi varautua hieman muullakin tavalla kuin olla perillä säätiedoista. Esim. vaikka hotellivarauksella!
Meillähän ei nimittäin ole Kiran kanssa tulevalle kolme viikon Australian valloituksellemme vielä mitään muuta suunniteltuna kuin se, että näemme Sydneyssä (minne Kira siis lentää Hong Kongista). Ei edes ensimmäisen yön hotellia. Aikomuksena ei ole olla Sydneyssä kuin muutama päivä, mutta koittaessani löytää meille majoitusta, on kaupungin eri alueet saaneet pääni sekaisin ja olen ihan umpikujassa.

Onko siellä Aussikonkareita? Mikä olisi hyvä alue  Sydneyssä muutama päivä asustella?
Olisin maailman kiitollisin kaikista vinkeistä <3 Saa toki vinkata Sydneyn ulkopuolisiakin mestoja. Ajattelimme ehkä vuokrata auton ja ajaa Byron Bayhin ja siitä vielä jonnekin, mutta kuten sanoin, kaikki ihan avoinna (ja niin on muuten seikkailumielikin).

🙂

 

 

Shirt – BikBok
Jeans – Levi’s (HERE*)
Shoes – Nelly (HERE*)
Sunglasses – RayBan (HERE*)
Bag – Chanel
Photos: Mona Salminen / Edit by me