Jos parittomia sukkia ei lasketa mukaan, niin en ole koskaan ollut kovin tavaroita hävittävää –tyyppiä.
(Ja niiden parittomien sukkien ilmiöhän on monien tuntema arkipäiväinen ongelma. Sukkien oma salaliittoteoria, mitä nykytiedekään ei pysty käsittämään, eikä täten asialle yksinkertaisesti voi edes tehdä mitään).

Viime aikoina olen kuitenkin hukannut muutakin kuin sukkia. Mm. Kuulokkeet, joka ikisen ponnarin mitä omistan, erittäin tärkeän rievun ja ystäväni antaman lahjan.
Tämähän oli äärimmäisen ärsyttävää kaltaiselleni ”en koskaan muka hävitä mitään” –tyypille, enkä tuntunut pääsevän asian yli sitten millään.

 

  

Muistatteko kun kerroin mummini kertoneen, että joskus kun olin pieni, oli isoisäni isän isän isä Aleksanteri Toivola jonkin sortin kylävelho? Se joka mielikuvituksissani tietysti piti suippohattua ja viittaa. Säilöi hyllyissään rohtoja lasipurkeissa jos jonkinlaista ja kanniskeli mukanaan vähintään Gandalf keppiä, mitä maata kopauttamalla taikoi hiekanjyvätkin kullaksi?

Oikeasti Aleksanteri taisi olla vain jonkin sortin henkiparantaja, kylähulluhko pappa jolla oli taito löytää myös kadonneita tavaroita, mutta koska mummini ei ollut koskaan kummoinen vitsinkertojia, uskon edelleen vakaasti tarinan olevan tosi.
Joo okei ehkä olen luopunut kuvitelmista omistaa Gandalf/Saruman -henkinen sukulainen, mutta tavaroitahan se ihan varmasti löysi ja tätä taitoahan on itsekin testattu koko ikä. Istuttu typerännäköisenä silmät kiinni ja odotettu kadonneiden tavaroiden ilmestyvän minulle – kuin paljastaen olinpaikkansa vielä sujuvalla suomenkielellä artikuloituna.

Tietenkään en edelleenkään tällä tavoin mitään ole löytänyt, mutta tänään silmät kiinni valhotaitoja testaillessa oivalsin! Ehkä se ei vain toimi niin. Ehkä minulla onkin Aleksanterin velhotaidot kaikessa yksinkertaisuudessaan jo siinä, että en koskaan edes hävitä mitään! (Näitä muutamaa mystisesti kadonnutta tavaraa lukuun ottamatta).

Siis selkeästi lahja.

 

 

Tämä auttoi kummasti ja voin nyt jatkaa elämääni hyväksyen sen että velhosuvussakin häviää joskus muutakin kuin niitä sukkia.

 

 

 

Takki – Supertras
Mekko – H&M
Aurinkolasit – LeSpecs
Laukku – Chanel
Kengät – Nelly 

 

Kuvat: Kira Kosonen

Niin siinä taisi käydä, että päätös jäädä viettämään juhannusta kaupunkiin olikin yksi parhaimmista juhannusideoista koskaan.

Ystäväporukkamme sinkut, mökittömät, kiireisimmät ja antimökki-ihmiset kokoontuivat juhannusaattona ystävämme luokse Töölööseen, missä pöytä notkui grilliherkuista, aurinko paistoi terassille ja nauru kaikui varmaan läpi koko aution naapuruston, kun pelasimme lautapelejä, soitimme musiikkia ja tajusimme vasta aamuviideltä, että koko yö oli hiipinyt valoisana täysin huomaamatta ohitsemme.
Vailla hyttysenpuremia, ilman niittykukkaseppeleitä ja asfaltti jalkojemme alla hiippailimme kaikki aamuauringossa omiin sänkyihimme tyytyväisinä ja huolettomina odottamaan seuraavaa päivää.

 

Koska emmehän voineet jättää niin hyvin alkanutta kaupunkilaisjuhannusta vain siihen. Ahneina ja innokkaina juhannuspäivänä (osa saattoi olla hieman väsyneitä, mutta itsehän koin olevani kuin udelleensyntynyt) suuntasimme koko lauantaiksi vesille. Veneellä läpi sumuisen Helsingin saariston, pizzat ja huonolla huumorilla höystetyt keskustelut Liuskaluodon Skifferissä, sekä ne lukuisat naurut, ihanat maisemat ja nämä ihmiset kantoivat taas erittäin leppoisasti läpi juhannuspäivän ja yön.
Kun sunnuntaina jo aamun puolella hyppäsin vihdoin veneestä laiturille ja suuntasin kohti kotia, mietin että tätä juhannusta en kyllä ihan hevillä unohda.

Tiedättekö, vaikka viime kesänä jo mietin, että kesä 2014 oli loistava – alan olla jo aika varma, että tästä tulee vieläkin loistavampi.

 


Jumpsuit – Esprit

Kuvat: Kira Kosonen

Muistatteko Adidaksen kolmiraita-nappiverkkarit? Monta viimeistä nappia niistä pitikään olla auki? Muistan, että se oli tarkkaa puuhaa. Kaksi, kolme? Kaikki naapurin lapset ja koko koulun oppilaat vaan löntystelivät näissä verkkareissa. Aukinaiset lahkeet vain laahaten pitkin lattiaa.

Monelta ei varmasti ole mennyt ohi, että kolme raitaa on palannut katukuvaan jo jonkin aikaa sitten ja Adidaksen suosio on taas yllättävän kova?
En voi moittia, itse olen hypännyt myös tähän Addu-kelkkaan ja viimeisimpänä ihastuksen kohteena tämä takki, mikä on roikkunut päälläni vähän liiaksikin viime aikoina. En vain tunnu saavani siitä millään tarpeekseni! Olin sitten rennoissa farkuissa kaupungilla, tai pikkumustassa juhlissa, niin mielestänihän tämän verkkarirotsin pitää olla aina mukana.

 

                  Takki Adidas // Toppi Zara // Housut River Island // Kengät Zara // Laukku Chanel // Aurinkolasit LeSpecs
                                                                                             Kuvat: Mona Salminen

 


Käsittääkseni takki ei ole vielä myynnissä, mutta tulossa kuitenkin. Omanikin on vain lainassa Spaltin showroomilta ja olen kyllä hieman tahalteen pitkittänyt sen palauttamista. Eihän tuosta raaski millään luopua.

Tags: