AI ADIDAS-IHASTUS? 03 kesä
Muistatteko Adidaksen kolmiraita-nappiverkkarit? Monta viimeistä nappia niistä pitikään olla auki? Muistan, että se oli tarkkaa puuhaa. Kaksi, kolme? Kaikki naapurin lapset ja koko koulun oppilaat vaan löntystelivät näissä verkkareissa. Aukinaiset lahkeet vain laahaten pitkin lattiaa.
Monelta ei varmasti ole mennyt ohi, että kolme raitaa on palannut katukuvaan jo jonkin aikaa sitten ja Adidaksen suosio on taas yllättävän kova?
En voi moittia, itse olen hypännyt myös tähän Addu-kelkkaan ja viimeisimpänä ihastuksen kohteena tämä takki, mikä on roikkunut päälläni vähän liiaksikin viime aikoina. En vain tunnu saavani siitä millään tarpeekseni! Olin sitten rennoissa farkuissa kaupungilla, tai pikkumustassa juhlissa, niin mielestänihän tämän verkkarirotsin pitää olla aina mukana.
Takki Adidas // Toppi Zara // Housut River Island // Kengät Zara // Laukku Chanel // Aurinkolasit LeSpecs
Kuvat: Mona Salminen
Käsittääkseni takki ei ole vielä myynnissä, mutta tulossa kuitenkin. Omanikin on vain lainassa Spaltin showroomilta ja olen kyllä hieman tahalteen pitkittänyt sen palauttamista. Eihän tuosta raaski millään luopua.
emppu
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTuo toppi on niin avoin selästä että mitä rintaliivejä käytät?
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEn mitään, koska kangas on kuitenkin melko paksua, eikä toppi ole liian avonainen edestä 🙂
jj
Posted at 00:00h, 30 marraskuunPystytkö ”hyppimään/loikkimaan” paidan kanssa? Haluaisin joskus kokeilla tuollaista takaa avonaista paitaa mutta kuinka suuri riski sille että”tytöt” hyppäävät ulos? 😀 tai näkyisivät sivulta kun tuo toppi ei ole ihan tiukka kainalosta? Oikeasti kadehdin naisia jotka pystyy pitään tällaisia +avonaisselkäisiä/rintaisia/sivuisia mekkoja kun itseä pelottaa että rinnat hyppäis jostain:( tosin olen aika kommellusaltis muutoinkin
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunPystyn kyllä hieman, vaikka tuskin pahemmin hypin tai loikin 🙂 Eikä hypi ”tytöt” ulos 😀 Paita on aika tiukka vaikka löysältä näyttäkin ja kaua-aukko tarpeeksi ylhäällä 🙂
Sofia
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhana yhdistelmä rentoa ja naisellista!:)
sofiaelizabetha.blogspot.com
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKiitos 🙂 Tykkään juuri paljon rennosta ja naisellisesta 🙂
Johanna
Posted at 00:00h, 30 marraskuunBlogi on ihana mutta olet kyllä valitettavasti huolestuttavan laiha.. Usein reseptisi on kovin vähähiilarisia, kannattaisiko kiinnittää huomiota riittävään saantiin?
Kate
Posted at 00:00h, 30 marraskuunminusta hän näyttää ihan normaalipainoiselta, mutta pieniluiselta, ei ollenkaan laihalta,enemmänkin todella terveen hoikka + pienet luut kombo,
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKiitos Kate 🙂 Olet juurikin oikeassa 🙂
JA Johannaolen aina ollut hoikka, mutat syön kyllä hyvin 🙂
Milla / www.moonshapedlittlebox.blogspot.com
Posted at 00:00h, 30 marraskuunUpea asu, uskomattoman hyvältä saat tuon takin näyttämään! 🙂 En olisi voinut kuvitella tuota korkkareiden kanssa, mutta hyvältähän tuo näyttää kun asun kaikki osaset sopivat yhteen.
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuun🙂 Tuntuu että nykyään voi yhdistää melkein mitä tahansa, kun sporttimuoti on ollut jo niin pitkään pinnalla ja silmä on tottunut kaikenlaisiin korkkari/treenitoppi -tyyppisiin ratkaisuihin 😀
Pauliina
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhana! Haluan saman!! 🙂 Ja olen huomannut Adidas-buumin, löysin itse vanhan retro-adidas-takin joka on myös koko ajan käytössä.
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunUijui, kumpa minullakin olisi vielä niitä tallella! 🙂
Adolf Adi Dassler
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKiinnititkö huomiota takissa oleviin teksteihin?
Tekstit viittaavat Berliinin Olympialaisiin 1972, jossa Palestiinanaiset terroristit ottivat panttivangiksi Israelin joukkueen ja tappoivat ne sitten kyseisen episodin aikana.
BB
Posted at 00:00h, 30 marraskuunBerliinissä ei tuolloin olympialaisia ollut… Münchenissä kyllä… 🙂
Hanna
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhana takki! Minäkin haluan tuollaisen! Tai siis oikeastaan TARVITSEN. Minne tulevat myyntiin kun tulevat?
T. Hanna
http://www.lehtikuningas.fi/blogi/hanna-paavilainen