En nyt ehkä löytänyt mitä parhaimpia kuvia tähän juttuun, mutta sopivat aiheeseen ainakin siinä mielessä, että vaikka olenkin hiuksistani melkoisen tarkka, saavat ne kuitenkin roikkua pään jatkeena vaikka millaisena sotkupallona, kuhan sävy on oikea. Tai oikeastaan sävyt, koska liukuvärjäyksellä mennään jo kohta varmaan kymmenettä vuotta.

Jep, sitä kylmää tummaa pohjalla ja kullanvaaleaa latvoissa. (Ette varmasti olekaan huomanneet).
Tyvi ei myöskään saa olla sävyltään yhtään lämmin, eikä liian tumma – liian vaaleasta puhumattakaan. Latvat pitää olla tietyn kullanväriset, mukana myös hieman vaalean ruskeaa.

Ihan sekopäistä menoa ja liian vahvaa jämähtämistä myönnän. Tätä tyttöä ei ole radikaaleilla hiustredihimoilla siunattu, mutta olenkin jo alistunut liukuvärjättyyn kohtalooni ja niin on kampaajanikin.
Bown löytämisen jälkeen ja Nooran osaavissa käsissä voin huokaista helpotuksesta. Jopa viime kerralla (päivää ennen Singaporeen lähtöäni) kun tismalleen samalla tumman sävyllä, millä edellisellä kerralla saatiin hiuksistani täydelliset, tulikin nyt liian vaalea tyvi. Joo, ero oli pieni, mutta koska Noora ilmeisesti on yhtä hyvin perillä pakkomielteistäni kuin minä, ei hävettänyt heittäytyä pikkutarkaksi ja yhdessä tuumimme että on parasta värjätä tyvi vielä kokonaan uudestaan.

Mistä tulikin mieleen ne ajat, kun nuorena ja ujona kampaajan tuolissa lopputulos ei aina (koskaan) vastannutkaan odotuksia, eikä siitä kehdannut sanoa, vaan lähti kotiin lannistuneena supermarketin hiusvärihyllyn kautta pienoinen omaisuus kampaamon viemäriin valutettuna. Lopulta sitä sitten tuijotti itseään tummanruskeaan Lorealin purkkiväriin värjäytyneen vessanpeilin kautta ja vannotti ettei A. enää ikinä käy kampaajalla, tai B. uskaltaa kyllä seuraavalla kerralla vaatia siellä haluamansa lopputulosta.

Näin vanhempana sitä vihdoin tajuaa, että ammattitaitoinen kampaaja kyllä tietää, että hiukset käyttäytyvät välillä vähän oikukkaasti. Toisen hiukset imaisevat värin kun sieni, kun toiseen pehkoon taas mikään ei tartu. Tai niin kuin minun tapauksessani – vähän väliä kumminkin päin.
Se on kai ihan ok, että ne hiukset eivät välttämättä aina ensimmäisellä kerralla ole niin kuin haluat ja sanot sen ääneenkin.
En tiedä miten on muilla, mutta itse en ainakaan muista kovin montaa kertaa milloin ensimmäistä kertaa uudella kampaajalla ensi yrittämällä olisi osuttu ihan täysin napakymppiin.

Oletteko samaa mieltä, että hiuksesi tunteva luottokampaaja on mitä kallisarvoisin juttu, vai onko siellä niitä keillä eka kerta missä tahansa kampaamossa mitä useimmiten kuitenkin onnistuu?

Kuvat: Anna Vanhanen
 -Sentosa beach, Singapore-

 

Tämä tyttö ja hieman haalistunut pehko havahtui siihen ettei ole käynyt värjäyttämässä tukkaansa sitten joulukuun. Kutrit on paistatelleet sillä välin kuitenkin Etelä-Afrikan auringossa yhteensä melkein kuusi viikkoa, Meksikossa kaksi ja lopuksi vielä tuo viikon Espanjan lomakin siihen mukaan. Aika hyvin on väri pysynyt, mutta pieni ehostaminen ei tosiaan ollut pahitteeksi.

 

Suuntasin siis viime viikolla kampaajalle ja vielä ihan uuden kampaajan käsiin.
Mutta ei suinkaan uudessa kampaamossa. Ei, luotan edelleenkin Bown osaavaan tiimiin Yrjönkadulla. Luottokampaajani Milla vain jättäytyi kampaamoalalta pois ja minut siirrettiin Nooran tuoliin.

 

Toki luotin Nooraankin, olin nähnyt mm. miten hän käsittelee Xenian hiuksia, mutta hieman silti jännitti. Jännitän aina uuden kampaajan käsissä, koska melkein aina (muualla kun Bowssa) olen lähtenyt hieman lannistunein mielin parturin penkiltä pois. En tiedä imeekö hiukseni värin jotenkin viemärin tavoin vai eikö omat silmäni osaa tottua edes pieneen muutokseen. Yleensä lopputulos on aina liian tumma, tai väärän värinen muuten vain. Lisäksi olen maailman kriittisin mitä tukkaani tulee. Tätä pientä pakkomielteistä päätä ei varmasti ole helppo hoitaa.

 

No, nyt ei onneksi rehellisesti tarvinnut olla lähellekään lannistunut, päinvastoin kasvoilleni taisi levitä mitä aidoin ja tyytyväisin hymy.
Milla oli ihana ja mahtava, mutta onneksi Noorakin on ja osaa työnsä todella, todella hyvin.

 

            Lopputulosta

 

Pyysin Nooraa reippaasti vaalentamaan latvoja, mutta säilyttämään kylmän ruskean pohjan ja melko näkyvän liukuvärjäyksen.
Lopputulos oli parempi mitä olisin osannut kuvitella. Juuri oikean sävyinen ja tarpeeksi vaalea.
Katsotaan pärjätäänkö tälläkin seuraavat viisi kuukautta.

ennen & jälkeen

p.s moni teistä kyselee onko minulla pidennykset ja omalla tukalla tosiaan mennään.