Sitä mukaa kun lehdet kellertyvät, illat pimentyvät ja kelloja aletaan siirtelemään taaksepäin, siirtyy myös tämä pää talviaikaan. Kohti sitä tummempaa kautta.

On vaikea muistaa milloin viimeksi hiukseni olisivat olleet näin vaaleat! Portugalin auringon jälkeen aloin viimeistään näyttämään hieman jo siltä, että olisin hukannut oman pääni heinikkoon, joten lampsin luottokampaajani Nooran hoiviin Bow:n penkille ja pyysin tummempaa pohjaa.

Ero ei ole (taaskaan) huomattava, mutta mitä kampaamokäynteihin tulee; radikaalit muutokset eivät ole koskaan olleetkaan se minun juttuni.

 

Pakko kuitenkin myöntää, että olo on kotoisampi hieman tummemmassa tukassa.
Kesällä vaalea oli kiva, mutta ehkä olen hurja ja menen tästä talvea kohti vieläkin tummempana.

Tags:

Olen aina mieltänyt kesän ja kultakutrit tähän samaan päähän. Mitään mieletöntä eroahan ei koskaan huomaa,  se on sellainen kameleontti koko tukka. Eri valossa eri värinen, mutta näin vaalea se ei ole ollut pitkään aikaan. Kesä on aina vaan vaaleamman tukan aikaa!
Kaikki kunnia ja kiitokset Bow:n Nooralle, kun tämän jälleen kerran n. kk sitten upeasti värjäsi. Ainut joka ymmärtää kun yritän selittää että ruskean sävy ei saa olla lämmin, mutta ei myöskään liian tumman ja loppu tukka sellainen tietyn kullan vaalea ja aina saan sitä mitä tilaan 🙂
 


Ennen
 Jälkeen

 

Tänään minä ja hieman vaaleampi tukkani lähdetään Tampereelle! Blockfesteille, minnepäs muuallekaan. Tuntuu kuin kaikki olisivat siellä tänä vuonna. Veikkaan, että päivästä tulee superhauska.

Tags: