Kuinka moni saksi itselleen ala-asteella otsatukan?
Sitä jotenkin kuvitteli, että vähän kun tosta kynsisaksilla nappasee, niin näyttää pian joltain Tuhkimolta, mutta kappas kummaa, kun prinsessakampauksen sijaan saikin otsaansa kynityn joka suuntaan sojottavan pullasutia muistuttavan harjan.

Kasa pinnejä päälaella ja pipo syvällä päässä tukkaa kasvatettiin, mutta järkeä ei. Ei nimittäin mennyt kauaakaan kun otsatukasta haaveiltiin uudestaan ja jostain kumman syystä Fiskarsin keittiösakset ja omat kätöset näyttivät jälleen ihan päteviltä suorittamaan otsatukan leikkuuta.
..ei tullut taaskaan Tuhkimoa, ei. Tuli Niiskuneiti sähköiskun saaneena.

 

Sitä sanotaan, että aika kultaa muistot, mutta minun kohdallani se taisin oikein upottaa otsatukkatraumat johonkin kimaltelevaan glitterkultaan, nimittäin muutama kuukausi sitten, ihan hetken mielijohteesta näin jälleen kerran itseni upeana otsatukkaisena naisena. Mielikuvasta innostuneena ei ollut aikaa odotella kampaajan vapautumista – mitä turhia, olihan minulla netti apuna! YouTube on pullollaan otsatukan leikkausvideoita ja sellainen taustalla pyörien, oli tällä uunolla jälleen omat sakset kourassa ja pian jätti tuppo hiuksia lavuaarissa.  

Ainiin unohdinko mainita, tämä kaikki tapahtui päivää ennen isoja kuvauksia?

Siinä oli maskeeraajalla (joka onneksi sattui myös olemaan kampaaja) naurussa pitelemistä, ja ennen kuin ehdin edes Niiskuneiti sanoa, oli meikkaajalla sakset kourassa. Voitteko kuvitella, otsatukkani oli ENSIMMÄISTÄ kertaa koskaan ammattilaisen saksittavana ja jollain ihmeen taikavoimilla lopputulos näytti ensimmäistä kertaa myös ihan kivalta.

Oi, miten tyytyväisenä kurkinkaan tuon kuvauspäivän otsatukkani alta!
..kunnes se ensimmäisen pesun jälkeen heittäytyi niin hankalaksi, että sudin sen vain sivuun ja annoin laiskuuttani olla.

Opittiinko tästä?
Ei. Päinvastoin! Tuo yksi päivä riitti erittäin hyvin syyksi antaa itseni kuvitella, että otsatukka voi kuitenkin onnistua! Siksipä nyt jälleen kerran istahdin viime viikolla kampaajan tuoliin ja vaikka Maija teki Folkissa aivan loistavaa duunia ja opetti selkeästi miten toimia suihkun jälkeen tämän otsaharjani kanssa, on nyt kyllä pakko sanoa, että en vain hemmetti soikoon silti tätä pehkoani tajua.

Otsani pyörre ja hiusteni luonnonkihara osaa koetella sen verran hermoja ja hiustenlaittotaitoja, etten vain löydä aikaa tai kärsivällisyyttä näpertää puoliaamua peilin edessä hiki (ja ne muutama hiuskarva) otsalla.
Olisihan se otsis niin kiva, mutta samperi sentään, myönnetään nyt julkisesti, että ei me olla tuon otsatukan kanssa oikein niin hyviä kavereita kun haluaisin olla.

 

 

Mites siellä? Onnellisempia otsatukkatarinoita? 

(Huom postauksen kuvissa otsatukka kampaajan laittamana :D)

 

EDIT: sain teiltä ihanasti neuvoja ja niksejä ja niitä tänään testanneena on otsatukka tänään ollut ihanan OJENNUKSESSA <3
Haha, vielä on siis otsatukkatoivoa! Kiitos kaikille vinkeistä 🙂

 

Tällä ollaan taas viime aikoina keikuttu hiuskarvan varassa juuri sen oikean hiussävyn kanssa.
Ennen metsästin niitä kultaisia raitoja, ja nyt olen puolestaan saanut päähäni, että raitojen pitääkin olla todella kylmänsävyisiä. Onko olemassa tuhkankultaista raitaa? Sellaista haluan. Kampaajani Noora Bowssa onneksi ymmärsi idean, eikä pyöritellyt silmiään kun näytin ”dirty blonde” kansiotani puhelimesta ja höpöttelin kylmänruskean tyven ja tuhkaraidan kohtaamisesta.

Ei edes silloin kun palasin miltei heti uudestaan kampaajanpenkille, koska sävy lämpeni mielestäni liikaa pesussa. Tämä pehko ei millään halua luopua kultaisista ajoista! Onneksi ollaan jo ihan hyvin sillä kylmemmällä puolella, mutta uhkaavan nopeasti taas tuo lämmin ruskea pukkaa hieman alta, vai näenkö vain kellertävässä sisävalaistuksessa harhoja?

Tags:

Yhteistyössä L'Oréal Garnier*
 

• Kun onnistuin ompelemaan itselleni täydellisesti istuvan mekon – pidin sitä monta kesää putkeen.
• Kun ensimmäisen kerran voitin esteratsastuskilpailussa – tuijotin palkintoa seinälläni monta vuotta.
• Kun opettaja kehui kirjoittamaani pitkää ainetta – olin varma, että minusta tulee isona huippunovellisti.
• Kun kokkasin ensimmäisen onnistuneen ateriani itse – niin monen epäonnistumisen jälkeen.
• Kun otin täydellisen kuvan kertakäyttökamerallani – tuo kuva oli ikuisuuden nastatauluni paraatipaikalla.
• Kun värjäsin itse täydelliset kultaiset raidat hiuksiini – onnistuneet kotiväriraidat! Tuijotin niitä peilistä ihaillen varmaan viikkokausia.

 

Elämän pienet kohokohdat. Kuinka paljon ne toivat itsevarmuutta ja kuinka tärkeitä ne olivat matkan varrella ja ovat edelleen jokapäiväisessä elämässä.

Se itsevarmuuden tunne voi tulla pienimmistäkin asioista – vaikka täydellisistä raidoista hiuksissa, tai istuvasta asukokonaisuudesta. Tiedättekö sen fiiliksen kun on onnistunut saamaan juuri oikean vaalean sävyn hiuksiinsa? Puolivahingossa peilaa jokaisesta vastaantulevasta heijastavasta pinnasta hiussortuviaan ja hymyilee itsekseen.

 

 

Jos siitä tulee itselleen hyvä olo, se on tärkeää. Voin hyvin myöntää, että tämän postauksen kuvissa näkyvä asu toi itselleni hyvän olon. Asukokonaisuus mikä on klassinen, mutta ripauksella särmää. Ihan yhtä lailla kuvissa näkyvät raidat ja hyvä hiuspäivä. Olen ollut melko klassinen pukeutuja ja kultaraitainen tyttö niin kauan kun muistan. Itse asiassa siitä lähtien kun sen ensimmäisen mekon ompelin ja ne raidat onnistuneesti itselleni ensimmäistä kertaa kotona Garnierin kotivärillä värjäsin. Huppu päässä ja koukku kädessä aluksi huvitti, mutta siitä se sitten lähti. Raitatyttöaika.
 

 

Jacket – Zara
Top – Another Stories
Skirt – Zara
Shoes – I.R.O
Sunglasses – Celine

 

Yhteistyössä L'Oréal Garnier Nutrisse Truly Blonde*
Photos: Janita Autio / Edit by me